Tahko oli lähellä katastrofia ja myös suuret siirtosuunnitelmat ovat vastatuulessa

Kalle-Tapio Huuskolla on takanaan vaikea kausi ja hänen tulevaisuutensa Tahkossa on vaakalaudalla.

Pesäpallo

Tahko oli lähellä katastrofia ja myös suuret siirtosuunnitelmat ovat vastatuulessa

Tahko lähti suurin odotuksin kauteen, mutta oli lopulta lähellä katastrofia. Myös kunnianhimoiset siirtosuunnitelmat ovat vastatuulessa.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 9.9.2020 | KUVAT All Over Press

Tahko 2020: Joukkueanalyysi

Hyvinkään Tahko kuului kauden suuriin pettymyksiin, vaikka se korjasikin kurssiaan kauden lopussa ja säikäytti yhden jakson verran puolivälierissä jopa Vimpeliä. Heikko kauden alku oli kuitenkin maksaa Tahkolle jopa pudotuspelipaikan, mutta lopulta se naarasi itsensä juuri ja juuri kuiville.

Tahkon ongelma oli sama kuin JymyJusseilla – ulkopeli. Se antoi runkosarjassa 200 juoksua, mikä kertoo ongelmien vakavuuden. Lukkari Kalle-Tapio Huusko nostettiin aiheesta ristille, mutta myös etukenttä ja kakkoskoppari Teemu Rouhiainen olivat ulkopelissä selkeitä ongelmakohtia. Etukentän ongelmiin vaikutti osaltaan se, että Markus Tuikka vetäytyi joukkueesta koronakevään seurauksena ja keskittyi siviilitöihinsä.

Tahko sai sisäpelinsä rullaamaan loppukaudella siirrettyään kärkenä pelanneen Rouhiaisen kakkoskärkeen ja kakkosena pelanneen Patrik Vartaman ykköseksi. Vartama sai siirron myötä sisäpelinsä jengoilleen ja samalla Tahkon kärki alkoi kulkea. Tämä ratkaisu olisi pitänyt tehdä vain paljon aikaisemmin.

Tahko 2020: Pelinjohtaja-analyysi

Miika Rantatorikka hyppäsi kylmiltään kehiin, kun Pasi Kokkonen vetäytyi koronakevään aikana pelinjohtajan tehtävistä. Rantatorikka tietää kyllä, miten sisäpeliä johdetaan ja miten ulkopeli organisoidaan viimeisimpien ulkopelioppien mukaisesti. Käytännön toteutus kuitenkin ontui. Rantatorikan pelinjohtaminen oli ennalta arvattavaa ja monin osin jääräpäistä. Esimerkiksi kärjen ongelmiin olisi pitänyt reagoida jo aiemmin, mutta Rantatorikka uskoi uppiniskaisesti siihen, mitä itse oli päättänyt. Tahkolla oli myös muutamia pelaajia, joiden osaamista Tahko ei maksimaalisesti sisäpelissään hyödyntänyt. Näistä selvin esimerkki oli Riku Hokkanen, jonka rahkeet olisivat riittäneet suurempaankin vastuuseen.

Tahko 2020: Pelaaja-analyysi

Tahkon joukkue oli epätasainen. Kauden suurin onnistuja oli Jere Vikström, joka oli varsinkin sisäpelissä keskeinen pala Tahkon pelaamista. Myös pääkotiuttajat Juha Korhonen ja Teemu Nikkanen hoitivat sisällä tonttinsa hyvin, ja Patrik Vartama sai juonesta kiinni siirryttyään kärkimieheksi. Vikström, Vartama ja Nikkanen olivat isossa roolissa myös ulkokentällä ja kantoivat hyvin vastuunsa, kuten teki koko polttolinja.

Tahko 2020: Tulevaisuus

Tahko tavoitteli siirtomarkkinoilla jättiläiskaloja, mutta Tuomas Jussila ja Jussilan mukana samassa paketissa ollut Lauri Kivinen ovat Elmon tietojen mukaan päättäneet siirtyä Tampereelle. Näin Hyvinkään päähankinnaksi on nousemassa Imatran kärkenä loistokauden pelannut Teemu Nurmio. Nurmio olisi profiililtaan erinomainen hankinta, sillä hän korvaisi kärkimiehenä ja kakkoskopparina samalla kertaa kaksi ongelmakohtaa.

Tahkon suurin haaste on kuitenkin löytää uusi lukkari, sillä Kalle-Tapio Huusko pelasi itseltään tulevaisuuden Tahkossa. Manse PP:n nuori lukkarilupaus Petteri Alanen on Elmon tietojen mukaan todennäköisin Huuskon korvaaja. Tahko tavoitteli etukentälleen myös Vimpelin Olli Heikkalaa, mutta Heikkala jatkaa Vimpelissä ja kovan kaliiperin etumiehet ovat tällä hetkellä tiukassa.

Tahkon ensi kauden lopullinen iskukyky riippuu siitä, millaisen joukkueen se saa koottua pelinjohtajana jatkavalle Miika Rantatorikalle. Vaikka Tahko saisi Nurmion ja uuden lukkarin, se ei tee siitä vielä mitalijoukkuetta. Itse asiassa Tahkolla on kova työ mahtua ensi kaudella edes viiden sakkiin.