Takavuosien tenavatähti on kypsynyt hitaasti – mutta tänä kesänä rysähti kunnolla

Teemu Utunen on purkanut vaikean ykkösvaidon lähes 70 prosentin tehoilla.

Lintu vai kalaPesäpallo

Takavuosien tenavatähti on kypsynyt hitaasti – mutta tänä kesänä rysähti kunnolla

Teemu Utunen on ollut yksi tämän kauden suurista yllättäjistä. Samalla hänestä on tullut yksi Kankaanpään uusista kulmakivipelaajista.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 9.7.2021 | KUVAT All Over Press

Teemu Utunen

Kuka?

Teemu Utunen on erilaisen tarinan pesäpalloilija. Hän debytoi Kankaanpään Superpesis-miehistössä jo 15-vuotiaana kesällä 2014 pelaamalla yhden alemman loppusarjan ottelun. Seuraavalla kaudella hän nousi jo pysyvämmin KaMan Superin miehistöön ja oli voittamassa KaMan ”kultaisen sukupolven” riveissä A-poikien Suomen mestaruutta.

Nyt Utusella on menossa jo seitsemäs kausi Superissa, mikä on melkoinen saavutus 22-vuotiaalle pelaajalle. Todellisuudessa hänen vastuunsa ja roolinsa ovat jääneet kuitenkin vähäiseksi ja monet ehtivät jo miettiä, lyökö Utunen koskaan itseään oikeasti läpi. Utunen on pienikokoinen ja häntä on pidetty fyysisiltä ominaisuuksiltaan jo juniorivuosista lähtien hieman heiveröisenä.

Tällä kaudella kaikki on kuitenkin muuttunut. KaMan edellinen projekti päättyi viime syksynä joukkueen murskaantumiseen ja Kankaanpää haali syksyn siirtomarkkinoilta peräti seitsemän uutta pelaajaa. Alkuperäisissä suunnitelmissa kakkoseksi kaavailtiin todennäköisesti Ville Postia, mutta Postille on käynyt kuten Postin lähetyksille on viime vuosina tupannut käymään – perille eli pelaavaan miehistöön lähetys ei ole vielä kolahtanut.

Utunen on sen sijaan ollut liekeissä. Hän on ottanut itselleen vaativan paikan kakkosena ja vaihtanut Lauri Vierimaan ykköseltä kakkoselle lähes 70 prosentin tehoilla. Se on kova lukema kenelle tahansa kakkoselle.

Ulkona Utunen on pelannut takuuvarmasti vaihtotilanteissa kakkosvahtina ja takatilanteissa kakkospesää.

Vahvuudet

Utusen ehdoton vahvuus on hänen varmuutensa kakkosena. Hän ei ole erityisen taitava mailassa eikä hänellä ole pomppua, mutta Utunen pystyy purkamaan vaikean ykkösvaihdon takuuvarmasti lyhyillä tai linjaa puhkovilla kovilla. Mitään taidenäyttelyä ei ole tarve järjestää, jos pää kestää varmojen vaihtolyöntien upottamisen.

Etenijänä Utunen ei ole ollut koskaan mikään ultranopea, mutta hän saanut selvästi lisää nopeutta ja täyttää paikkansa KaMan tasoisessa joukkueessa myös etenijänä.

Ulkona Utuseen pätee sama arvio. Hän ei häikäise, mutta hoitaa tonttinsa takuuvarmasti. Käsikin on selvästi vahvistunut ja miestä kuolee Utusen kädellä jo mukavasti.

Heikkoudet

Utusella ei ole mitään kirkuvia heikkouksia. Kysymys on enemmänkin siitä, ettei hän ole Superin raskainta sarjaa millään osa-alueella.

Kakkosena hänen pitäisi päästä kentällä paremmilla prosenteilla, mutta sitäkin Utunen ehtii vielä kehittää – aivan kuten edelleen myös fyysisiä ominaisuuksiakin.

Tulevaisuus

Utunen on ollut uskollinen Kankaanpäälle, mistä kertoo se, että hän on Joona Anttilan ja kahden paluumuuttajan, Henri Itävalon ja Arttu Vilanderin, kanssa ainoa KaMan oma kasvatti nykyisessä joukkueessa.

Uskollisuus on toki hyve, mutta se kertoo, ettei Utusen puhelin ole hanakasti soinut ja tuskin se soikaan jatkossakaan – ainakaan Superin suurimmista seuroista. Kankaanpäälle Utunen on kuitenkin arvokas pelaaja ja jos kehitys viimeinkin vauhtiin päästyään jatkuu edelleen nousujohteisena, Utusesta voi tulla yksi joukkueen kulmakivipelaajista vuosikausiksi eteenpäin.

Lintu vai kala?

Talitiainen. Uskollinen kotireviirilleen – ja aina yhtä eloisa niin sisällä kuin ulkona kesät talvet.

 

 

Katso tästä Kankaanpään tulokset ja otteluohjelma!