Yksi asia on vuosittain varmaa.

Aina, kun vuodesta 2008 alkaen järjestetyssä Urheilugaalassa jaetaan palkintoja, se nostattaa tunteita puolesta ja vastaan.

Tuorein esimerkki on tietysti se, että NBA:ssa supertähtiluokkaan noussut Lauri Markkanen jäi Vuoden urheilija -valinnassa neljänneksi. Jotenkin tuntuu, että Markkasen valitsematta jättämiselle haluttiin keksiä enemmän syitä kuin hänen valinnalleen.

Vielä jokunen vuosi sitten olisi tuntunut täysin mahdottomalta ajatukselta, että suomalainen koripalloilija esiintyisi näin dominoivasti NBA-sarjassa kuin Markkanen on, ei se ole vielä Vuoden urheilija -valinnan perusteella iskeytynyt suomalaisten urheilutoimittajien tajuntaan.

On puhuttu siitä, miten aikaero on haitannut Markkasen nousua. Esimerkiksi Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula sanoi, että Markkasen ottelut on pelattu sellaisina kellonaikoina, että suomalaiset eivät ole nähneet kokonaisia otteluita tarpeeksi.

Ehkä näin, mutta kun valinnat suorittaa Urheilutoimittajain liittoon kuuluvat urheilutoimittajat eikä kyse ole mistään kansanäänestyksestä, on se onneton tekosyy ja antaa heikon kuvan suomalaisten urheilutoimittajien ammattitaidosta.

Todellinen syy on kuitenkin myös olympialaisten, jotka ovat myös saamansa suuren arvostuksensa lisäksi eräänlainen urheilun lajikirjon messutapahtuma, yliarvostamisessa ja osoitus, että maajoukkuehegemoniassa on menty liian pitkälle.

Vai miksi Markkasen kohdalla puhutaan usein siitä, että hän oli viime vuonna vain ”puoli kautta huipputasolla”. Ehkä näin, mutta jos tarkemmin mietitään, monenako viikkona Markkasta edellä olleet urheilijat olivat maailman absoluuttisella huipputasolla?

Koska jos mietimme millaisen täysin poikkeuksellisen tempun Markkanen on kansainvälisesti niinkin globaalissa lajissa kuin koripallossa tehnyt, tuntuu, että asiaa ei osata enää edes suhteuttaa.

Lainkaan väheksymättä esimerkiksi Teemu Pukin tai Lukas Hradeckyn valintoja Vuoden urheilijoiksi jalkapalloilijoina, voi kysyä, mikä olisi valitsemisvuonna ollut heidän sijoituksensa maailman parhaiden pelaajien joukossa tuolloin? Varovaisestikin arvioituna, eivät lähelläkään top50-luokkaa, vaikka valintavuodet eivät olekaan veljiä keskenään.

Mutta Markkasen kohdalla voidaan jopa perustella, miksi hän kuuluu top20-koripalloilijaksi tällä hetkellä koko maailmassa.

Olen lukenut myös kolumnin Helsingin Sanomista, jossa on ihmetelty miksi Leijonien Valtteri Filppula jäi NHL-menestystä joukkueensa avainpelaajana voittaneen Coloradon Mikko Rantasen taakse, kun Rantanen ei pelannut edes Leijonissa. Syy on tietysti siinä, että olympialaisissa ei NHL-pelaajia nähty ja Rantasella oli liian kiire voittaa Stanley Cup.

Vaikka maailma on muuttunut, tuntuu, että omaa ammattikuntaani, urheilutoimittajia, tuntuu edelleen vaivaavan krooninen ongelma suhteuttaa asioita perspektiiviin.

***

Urheilugaalan historissa suurin vääryys ei kuitenkaan ole pidemmällä otannalla Lauri Markkasen sivuuttaminen. Eikä se ole edes aikoinaan Jari Kurrin sivuuttaminen Päivi Alafrantin tieltä.

Nämäkin ovat lopulta paljon suuremman vääryyden rinnalla pieni asia. Jos Markkanen jatkaa tiellä, joka hänelle näyttää olevan viitoitettu, Markkanen tulee voittamaan palkinnon vielä mahdollisesti moneen kertaan.

Markkasenkin kohdalla kuitenkin tuntuu, että kun joku on kasvanut liian suureksi suomalaiselta perspektiiviltä ja myös suomalaisilta urheilutoimittajilta tavoittamattomiin, ei häntä enää edes huomata tai arvoa osata todella ymmärtää.

Kaikista käsittämättömin yksityiskohta on kuitenkin se, ettei vuodesta 2008 järjestetyssä Urheilugaalassa yksi suomalaisen urheilun kaikkien aikojen suurnimistä – ellei jopa nimistä kaikkein suurin – ole koskaan saanut yhtään elämäntyö- tai lähettiläspalkintoa. Eikä tätä nimeä ole edes valittu Suomen urheilun Hall of Fameen. Se on valitsijoilta suunnaton moka.

Tuo nimi, josta nyt kirjoitan, on Keijo ”Keke” Rosbergin nimi.

***

Toki Rosberg on valittu vuoden 1982 vuoden urheilijaksi, mutta kun puhutaan Rosbergista, hänen F1-maailmanmestaruutensa on vain pieni osa hänen merkitystään sille, että Formula 1 -sarjassa on nähty vuosikymmenien ajan vuodesta toiseen suomalaiskuljettajia.

Hän on avannut pioneerina tien täysin tyhjästä ja saanut jalansijaa globaalisti merkityksellisessä lajissa. Sen tien myötä Suomeen on syntynyt historiansa kansainvälisesti tunnetuimpia urheilijoita.

Ei pitäisi edes joutua sanomaan ääneen sitä, että ilman Rosbergia Suomessa ei ehkä koskaan olisi nähty ainuttakaan F1-kuskia moottoriurheilun kuninkuusluokkana pidetyssä sarjassa, jossa tallipaikkoja on jaossa vain yhtä paljon suurin piirtein yhdessä NHL-joukkueessa.

Eikä sitäkään pitäisi tässä joutua toitottamaan, että Rosbergin merkitys Mika Häkkisen ja vaikkapa Jyrki Järvilehdon uralle ei voi liiaksi korostaa. Lisäksi hän on edesauttanut oman poikansa Nico Rosbergin nousua F1-maailmanmestariksi.

Voidaan täysin perustellusti kysyä, olisiko Rosbergin jälkeen koskaan tullut Kimi Räikköstä tai Valtteri Bottasta ja kumppaneita. Uskallan väittää, että ei olisi.

Rosbergin merkitys myös muille, jotka eivät ole formuloiden suomalaisen suurhahmon siiven suojasta nauttineet, on kiistaton. Suomalaista kuskia ja jo pientä kartingkuljettajaa on kunnioitettu ja suomalaisiin on liitetty usein lahjakkuuksien maine. Se maine on lähtenyt pitkälti Keke Rosbergin ansiosta.

Ja lopulta niitä managereita on harvoja. Monelle saattaa F1-managereita ajatellessa tulla mieleen vaikkapa Willi Weber, joka oli Michael Schumacherin manageri, mutta ei Weberin tallistakaan muita maailmanmestareita ole nähty.

Oman F1-maailmanmestaruutensa lisäksi hän on kenties noussut suomalaisen urheilun historian merkittävimmäksi manageriksi, mutta nämä näytöt eivät ole Urheilugaalassa riittäneet edes kunniamainintaan.

***

Jos puhumme yhden urheiluihmisen merkityksestä ja suuruudesta, itse ajattelen, että tulisi miettiä kuinka paljon tällainen urheiluihminen on muuttanut ympäristöä.

Keke Rosbergin kohdalla tuota asiaa ei pitäisi joutua edes miettimään.

Mutta Iisalmesta maailmankartalle ponnistanut Rosberg on pilottilasit päässsään ollut ehkä liian rikas ja karismaattinen henkilö, joka ei ole epäröinyt tuoda esiin omaa merkitystään sen maan kansalaisena, jossa todellisina äijinä pidettiin kaikista jöröjukkamaisimpia tai jopa elämänhallinnaltaan puutteellisia keihäänheittäjiä ja mäkihyppääjiä.

Se, mitä jossain muussa maassa kutsuttaisiin terveeksi oman arvon tunnoksi, on Suomessa suhtauduttu arroganssiksi.

Rosberg ei ole kuvia kumartanut, sillä jos olisi, hän ei ehkä koskaan olisi noussut siihen asemaan, jossa hän on.

Kun Rosberg näki kansainvälisen FIAn palkitsemistilaisuudessa näki esimerkiksi vaikka ranskalaisten pitävän juhlapuheen omalla kielellään, Rosbergkin päätti puhua puheensa kotimaansa Suomen kielellä.

Rosberg tunsi oman arvonsa ja sitähän ei suomalainen urheiluväki tai urheilutoimittajat tuntuneet sietävän.

Rosbergilla ei ollut ongelmaa lausua myöskään sitä ääneen, että hänen markkina-alueensa ei ollut Suomi eikä hänellä ole koskaan liiemmin ollut aikaa suomalaisille urheilutoimittajille.

Kun Rosberg voitti maailmanmestaruutensa vuonna 1982, ei Suomessa edes ymmärretty mitä oli tapahtunut. Jos verrataan vaikka Mika Häkkisen aikaiseen Suomeenkin kantautuneeseen hypeen, Rosbergin mestaruutta ajateltiin vain, että jossain pojat siellä ajelevat, mutta suhteessa perinteisiin lajeihin, kuten hiihtoon, ei Rosbergia moni pitänyt juuri minään.

Mutta kun mietitään miten Rosbergia on ylenkatsottu, en lopulta edes ihmettele, ettei Rosbergilla ole aikaa haastatteluille herunut. Ei Suomi koskaan lopulta ollut se hänen markkina-alueensa.

Ja oli kukin sitten mitä mieltä tahansa Rosbergista, eihän tässä pitäisi silti edes olla kyse mistään missikisoista.

Sitä paitsi, se mitä Kimi Räikkösessä on opittu Suomessa rakastamaan, voidaan tämän henkisenäkin esi-isänä ja tienraivaajana pitää juuri Rosbergia.

***

Jokainen voi lukea listaa Suomen urheilun Hall of Famesta ja miettiä, että eikö todella Rosbergin nimi listalle kuuluisi. Vastaan tähän itse: Kyllä kuuluisi, ja olisi kuulunut aivan ensimmäisten joukossa. Suomen urheilun Hall of Fame -valintoja, kun on jaettu vuodesta 2010 alkaen.

Ja vaikka Rosberg ei todennäköisesti edes saapuisi Urheilugaalan palkitsemistilaisuuteen, sen ei pitäisi olla minkäänlainen syy olla valitsematta häntä.

On jo suoraan sanoen törkeän myöhäistä palkita Keke Rosberg, mutta ei sentään liian myöhäistä. Ainakin tämä käsittämätön vääryys olisi korjattava välittömästi.

Vaikka kaikenlaisissa valinnoissa on aina kyse mielipiteistä, ei Rosbergin saavutukset ja merkitys ole lopulta mikään mielipide tai makuasia.

Keke Rosberg toi kansainvälisesti Suomea ja suomalaisuutta enemmän kansainvälisesti julki kuin yksikään suomalainen urheiluihminen ennen häntä. Hän raivasi tiensä moottoriurheilun huipulle alalla, johon pystyy vain muutama kourallinen ihmisiä.

Se arvostus on kuitenkin jäänyt saamatta ja ymmärtämättä, ja se on suomalaiselle urheilulle suureksi häpeäksi. Lopulta mikään ei huuda yhtä paljon eräänlaisen kylämentaliteetin ylläpitämistä kuin Rosbergin ylenkatsominen.

Sillä jos Keke Rosberg ei ole palkintojaan saanut, kaikki muutkin palkinnot Urheilugaalassa alkavat menettää jo merkitystään.