Mika Lehtimäen lähtölaskenta päättyi lyhyeen, kun hän ilmoitti maanantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa eroavansa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan tehtävistä.

Yleisradio kertoi torstaina Lehtimäen saaneen viime syksynä kirjallisen varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä. Varoitus salattiin Yleisradion julkaisemaan juttuun saakka, mutta jo perjantaina sisäpiirilähteet kertoivat, että Lehtimäen lähtölaskenta on käynnistynyt eikä hän olisi enää tehtävässään tämän viikon lopulla. Näin myös kävi.

Lehtimäki on mennyt ja tiedotustilaisuus pidetty, mutta jäljelle jää silti avoimia kysymyksiä.

Lehtimäen epäasiallinen käyttäytyminen naisia kohtaan on yksi asia, mutta toinen tärkeä kysymys on se, miten prosessi hoidettiin? Ja miksi se hoidettiin siten, kuten se hoidettiin?

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori on vedonnut koko ajan siihen, että Olympiakomitean oli toimittava lakipykälien mukaan ja että Olympiakomitea oli konsultoinut asiassa juristeja. Samoin hän on toistanut, etteivät asianosaiset – kaksi naista – halunneet tehdä asiasta julkista.

Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, että asia on julkinen ja Lehtimäki eronnut. Siksi prosessin hoitamista voidaan ja pitää tarkastella lopputulosta vasten.

***

Ikävien asioiden historia on osoittanut, että ikävät asiat pyritään kertomaan aina parhain päin. Härskeimmillään kysymys on suoranaisesta valehtelusta, mutta totuuttakin voidaan venyttää siten, että samasta asiasta voidaan piirtää useampia erilaisia kuvia ilman, että kysymys olisi varsinaisesti valehtelusta.

Niin myös tässä tapauksessa.

On ymmärrettävää, että Vapaavuori esittää asiat itsensä kannalta mahdollisimman edullisessa valossa. Todellisuudessa hän on kuitenkin hoitanut tämän prosessin tavalla, jota Olympiakomitean sisällä pitäisi tarkastella kriittisesti. Jopa niin kriittisesti, että Vapaavuoren oma asema olisi myös otettava suurennuslasin alle.

Vapaavuori vetosi nyt pykäliin, mutta Olympiakomitean sisältä kerrotut tiedot piirtävät Vapaavuoren toimintatavoista myös toisenlaisen kuvan. Siinä kuvassa Vapaavuori nähdään pelkoa herättävänä vallankäyttäjänä, joka ei pelkää korottaa ääntään tai käyttää muunkinlaisia vallankäytön muotoja.

Yksi tällainen vallankäytön muoto on hienotunteiset tai vähemmän hienotunteiset vihjaukset, joilla halutuista ihmistä pyritään eroon. Eikä kysymys ole vain tavallisista rivityöntekijöistä. Eräs sisäpiirilähde kehotti selvittämään, miksi esimerkiksi Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen oikeasti jättää tehtävänsä Olympiakomiteassa. Lähteekö hän aidosti omasta tahdostaan vai vihjasiko joku, että kannattaisi ehkä katsella muitakin töitä?

***

Tämän prosessin hoitamassa on toinenkin kysymys, jonka historia on osoittanut moneen kertaan: Miten siinä tapauksessa pitäisi toimia, kun tämän kaltainen kohu osuu läheiseen ystävään ja arvostettuun ammattilaiseen?

Jokainen voi tehdä mielikuvaharjoituksen itsensä kanssa ja pohtia, että jos hyvästä ystävästä ja työkaverista tulisi esille samanlainen asia kuin Lehtimäestä, pitäisikö siinä kohtaa vaieta vai toimia? Nyt Lehtimäen kohdalla toimittiin, mutta toimittiin sellaisella tavalla, että toimimisen merkitys oli todellisuudessa kosmeettinen, kunnes asiasta tuli puoli vuotta myöhemmin julkinen.

Olipa ratkaisu mikä tahansa, vastuuta tehdyistä ratkaisuista ei kukaan pääse pakoon, ei varsinkaan Vapaavuoren tasoinen raskaansarjan johtaja. Jos johonkin tehtävään ryhtyy, on ymmärrettävä, millaisia asioita tehtävän hoitaminen vaatii. Millaisia päätöksiä, millaista moraalia, millaista kykyä sietää julkista kritiikkiä.

Lehtimäen tapauksessa on nähtävissä juuri samanlainen piirre ystävän takana seisomisesta.

Tässä tapauksessa tuo piirre on vielä korostunut. Urheilupiireissä on jo pitkään puhuttu Turun mafiasta. Sillä tarkoitetaan Ilkka Kanervan ympärille kietoutuvaa kokoomushenkistä ystäväverkostoa, johon kuuluvat – joko tiukemmin tai väljemmin – tunnettu urheilumanageri Harri Halme, Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto sekä tässä näytelmässä keskeisesti esillä olleet Jan Vapaavuori ja Mika Lehtimäki.

Myös Olympiakomitean toisen varapuheenjohtajan Sari Multalan katsotaan kuuluvan samaan sukuun.  Toinen varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo-Kokko ei sen sijaan kuulu tähän liittoumaan ja hän tiettävästi vastustikin Lehtimäen uudelleen valintaa jatkokaudelle, vaikka Vapaavuoren mukaan myös varapuheenjohtajilla oli yhtenäinen käsitys, ettei Lehtimäen saama varoitus ollut este hänen jatkokaudelleen.

***

Tärkeintä tässä kohussa on kuitenkin se, mitä Lehtimäki teki ja mitä siitä lopulta seurasi.

Tässä kohtaa on turha vedota menneisiin vuosikymmeniin ja menneisiin aikoihin, onko naisiin tai ylipäätään kanssaihmisiin  suhtautuminen ollut joskus erilaista.  Me elämme nyt tätä päivää ja vain se, mitä teemme nyt, ratkaisee.

Tarinan toinen opetus on se, että koiran voi aina päästää veräjästä, mutta moraalia ja vastuuta ei.

Lue myös: Olympiakomitean kohu paisuu – Mika Lehtimäen lähtölaskenta on jo käynnissä