Tappara varmisti odotetusti finaalipaikan kaatamalla viidennessä välieräottelussa KooKoon 4-1. Samuel, aika tuttu kaava pelissä?

Erittäin tuttu. Näissä sarjan neljässä viimeisessä ottelussa KooKoo aloitti joka kerta ottelun pirteästi, mutta kun Tappara sai koneensa käyntiin, se on ollut sitten menoa.

Kysymys ei ole ollut vain veturin hitaasta kiihtymisestä, vaan siitä, että Olli Salo sai erilaisilla pienillä taktisilla vedoilla horjutettua otteluiden aluissa Tapparaa. Esimerkiksi tänään KooKoo viljeli taitavasti puolipitkiä syöttöjä, joiden kanssa Tappara oli ensimmäisessä erässä vaikeuksissa. Mutta yksi Tapparan vahvuuksista on se, että se pystyy reagoimaan myös otteluiden sisällä, muuttamaan keskialueen puolustuspelaamistaan esimerkiksi – ja sitä kautta se sai tänäänkin koneen vauhtiin ja KooKoo oli mennyttä.

Tietenkin KooKoolle sattui tänään kaksi alokasmaista munausta, kun Tappara teki kaksi ensimmäistä maaliaan alivoimalla. On selvää, että Tapparaa vastaan siihen ei ole KooKoolla varaa. Kaiken lisäksi tämän päälle tuli vielä maali siten, että kaksi pelaajaa pääsi samalla kertaa läpiajoon. 2-0-läpiajoihin päästämisen kaltaiseen huolimattomuuteen ei ole varaa Tapparaa vastaan.

Näistä virheistä huolimatta KooKoo voi poistua tästä välieräsarjasta pää pystyssä. He ovat silti kauden suuria jytkyttäjiä, vaikka matka finaaliin katkesikin.

Miten kova onnistuminen tämä kevät on ollut KooKoolta?

Tämä on ollut KooKoolta ja varsinkin valmentaja Olli Salolta todella suuri onnistuminen.

4-1 on toki selkeä ottelusarjan voitto Tapparalle, mutta tämä ottelusarja ratkesi sillä hetkellä, kun KooKoon Petteri Nikkilä loukkaantui toisessa ottelussa ja hänen kautensa oli siinä. Nikkilä on KooKoon tärkein kenttäpelaaja – ja puolustuksessa hän on joukkueen sydän, keuhkot, sielu ja hauis. En sano, että KooKoo olisi mennyt finaaliin ilman Nikkilän loukkaantumista, mutta olisi tästä ottelusarjasta tullut tasaisempi – varsinkin, kun myös joukkueen toinen avainpuolustaja, Eero Teräväinen, putosi vahvuudesta keskiviikkona.

Salolta tämä kevät on ollut todella kova näyte hänen osaamisestaan valmentajana. Nostan tosi suuresti hattua Olli Jokiselle ja Jukureiden runkosarjan kakkossijalle, mutta kyllä Salo on tällä hetkellä kiistatta Jokista vahvempi ehdokas Vuoden valmentajaksi. Ja kyllä kai runkosarjan ja mahdollisesti mestaruuden voittavalla Jussi Tapolalla ja mahdollisesti muullakin mestarilla sanottavansa on. Voittamisesta tässä kuitenkin pelataan.

Mutta todella kovan tempun Salon johtama KooKoo teki. Jukurit ja KooKoo ovat entisiä Mestis-joukkueita, jotka molemmat pelasivat nyt ensimmäisen kerran Liigan pudotuspeleissä. Jos kysytään, kumpi on tällaiselta joukkueelta kovempi saavutus, runkosarjan kakkossija vai selviytyminen välieriin, vastauksesta ei ole kahta sanaa.

Ei formuloissakaan kyse ole aika-ajoista, vaan pokaalit jaetaan vasta varsinaisessa kisassa. Ja Salo näytti varsinaisessa kisassa Jokiselle kaapin paikan. Kaiken lisäksi hän teki sen joukkueella, joka on resursseiltaan ja materiaaliltaan pienempi ja heikompi joukkue kuin kesken kaudenkin joukkuettaan kovasti vahvistanut Jukurit oli.

Entä sitten Tapparan finaalipaikka. Mitä johtopäätöksiä siitä voidaan tehdä?

Ensimmäinen ja tärkein johtopäätös on kysymys: Miksi Tappara pelasi tänä keväänä jo yhdeksännen kerran peräkkäin välierissä ja miksi se kruunaa kautensa pelaamalla runkosarjan voittajana finaaleissa?

Vastaus on yksi sana – identiteetti.

Tapparalla on ollut vuosikausia selkeä pelillinen identiteetti, joka on ohjannut sen pelillistä ajattelua ja tuonut sellaista vakautta, että Tapparaa ei hetkauta mitkään asiat. Se kulkee oikeasti kuin juna kiskoilla riippumatta siitä, onko sillä joka kausi Liigan tasokkain materiaali tai ei.

Tapparalla identiteetti tarkoitta ennen muuta tiivistä viisikkopelaamista, mistä päästään näiden pudotuspelien tärkeimpään pelilliseen opetukseen. Runkosarjassa tilanne on toinen, mutta pudotuspeleissä ja pitkissä ottelusarjoissa menestyvät ne joukkueet, jotka pelaavat tiivistä viisikkopeliä ja ne joukkueet ovat vaikeuksissa, joiden viisikot venyvät.

On helppo hekumoida, että jääkiekkoa voidaan pelata monella eri tavalla, mutta tämä kevät on jälleen näyttänyt, että nykyjääkiekossa menestyminen vaatii tiettyjen pelin lainalaisuuksien noudattamista tai menestyksen mahdollisuudet murenevat. Tänä keväänä raaka jakolinja on ollut, että ne joukkueet ovat menestyneet, jotka ovat pelanneet tiiviisti viisikkona ja ne eivät, joiden viisikko on venynyt. Sen saivat todeta Jukurit ja HIFK, ja todennäköisesti sen saa todeta vielä välierissä myös Ilves.

Itse asiassa venyneen viisikon jääkiekoilla on voitettu viimeksi mestaruus keväällä 2010 Kai Suikkasen johdolla TPS:ssä.

Tästä tullaan myös toiseen mielenkiintoiseen puheenaiheeseen. Jussi Tapolaa, Jussi Ahokasta ja Olli Saloa on helppo piikitellä ja vähätellä kutsumalla heitä vierumäkeläisiksi, mutta totuus on, että vierumäkeläiset ovat pyyhkineet tänä keväänä lattiaa Ville Peltosen ja Olli Jokisen kaltaisilla valmentajilla, jotka eivät ole identiteetiltään vierumäkeläisiä tai tiiviin viisikkopelaamisen valmentajia.

Toinen asia, mistä Tapparalle pitää nostaa hattua, on heidän kunnioituksensa urheilua kohtaan. Suomessa saatiin kova kohu aikaan, kun Tappara vaihtoi Jukka Peltolan tilalle kesken kauden kapteeniksi Otto Rauhalan. Vaikka Peltola on pienen askeleen parempaan päin pudotuspeleissä ottanutkin, hän on pelannut parhaaseen loistoonsa verrattuna vaatimattoman kauden, kun Rauhala on johtanut joukkojaan edestä juuri siten, miten kapteeni pitää joukkojaan johtaa. Kapteenin vaihtaminen oli kova ratkaisu, mutta onnistunut ratkaisu – ja nyt tuon ratkaisun hedelmät näkyvät kaukalossa.

Vaikka Tapparaa ei olekaan tarpeen finaalipaikan varmistuessa suuresti kritisoida, nostaisin kuitenkin Rauhalan kautta toisen vastakkaisen esimerkin. Kristian Kuusela on ollut parhaimmillaan loistava pelaaja, mutta tällä hetkellä hän harhailee syvällä. Sekään ei vielä se ongelma. Vielä suurempi ongelma, että Kuuselan turhautuminen alkaa näkyä ja aletaan olla niillä rajoilla, alkaako Kuusela energian tuomisen sijasta jo viedä ruumiinkielellään ja tuskailullaan energiaa muulta joukkueelta. Siksi Kuuselan kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä omaa rooliaan kokeneena pelaajana. Onko tärkeämpää purkaa omaa turhautumista vai auttaa joukkuetta Suomen mestariksi?

Vielä lyhyesti Tappara finaalinäkymä?

Tappara on ilman muuta suosikki finaalissa, tulipa sieltä vastaan TPS tai teoreettisessa vaihtoehdossa Ilves – mutta on Tapparallakin huolensa. Niistä suurin ykköskentän ja etenkin runkosarjan pistepörssin ja maalipörssin ykkösen Anton Levtchin tehottomuus. Levtchi ei ole tehnyt pudotuspeleissä yhtään maalia ja ykköskentällä on muutenkin itsetutkiskelun paikka. Tänään tuli vielä turha ja tyhmä jäähykin otettua. Ykköskentän saaminen takaisin raiteilleen on ilman muuta Tapparan suurin haaste.

Toinen iso kysymys finaaleja ajatelleen on maalivahti Christian Heljangon pysyminen kasassa. Hän pelasi kokonaisuutena vahvasti, mutta myös helppoja meni selän taakse. Nyt Tappara sai vielä anteeksi jotkut Heljangon lipsahdukset, mutta finaalissa ne voivat käydä kalliiksi. Marginaalit kutistuvat varmasti entisestään.