Tappara kesti hurjan paineen – kiitosta ansaitsevat myös kovat Liiga-vastustajat

Tappara juhli ja Zug pettyi.

Jääkiekko

Tappara kesti hurjan paineen – kiitosta ansaitsevat myös kovat Liiga-vastustajat

Tappara eteni CHL:n loppuotteluun toisena vuonna peräkkäin. Eetu Pennanen kirjoittaa Liigan valmistaneen joukkuetta erinomaisesti EV Zugin asettamaan vaateeseen.

Eetu Pennanen
TEKSTI Eetu Pennanen
@eetupennanen
JULKAISTU 18.1.2023 | KUVAT All Over Press

Täysi Bossard Arena antoi EV Zugille tuen, joka tuntui täyttäneen vielä välierien avausosassa Tapparaa vastaan statistiksi jääneen joukkueen palkeet täyteen energiaa. Tappara joutui puolustamaan ehkä enemmän kuin kertaakaan tällä kaudella.

Eurooppalaisella tasolla tähtisikermän tunnusmerkit täyttävä sveitsiläisryhmä hallitsi kenttätapahtumia ja Tappara joutui painimaan pitkiä aikoja omalla puolustusalueellaan.

Äärimmilleen viedystä kamppailuvaateesta Tappara kuitenkin selvisi. Se roikkui maalin päässä loppuhetkille asti, kunnes Petteri Puhakka naulasi alivoimalla tasoituksen tyhjään maaliin. Tappara teki vielä toisenkin tyhjiin ja eteni jatkoon lopulta yhteismaalein 5–2.

Selviämiselle löytyy looginen selitys. Tappara oli valmis kovaan kamppailuvaateeseen, koska myös Liigassa kamppailuvaade on ollut armoton alkukaudesta.

***

En malta olla nostamatta jälleen Ville Niemisen upeaa havaintoa C Morella, kun JYPin apuvalmentaja totesi ennen vuodenvaihdetta Liigan olevan maailman toiseksi kovin kamppailusarja NHL:n jälkeen.

Euroopan kovin kamppailuvaade on valmistanut siis Tapparan CHL:n koviin pudotuspeleihin. Niin viime kauden CHL-mestari Rögle kuin sveitsiläiset suurseurat Davos ja Zug ovat joutuneet nöyrtymään suomalaisen kamppailupelin edessä.

Ottelun loppuhetkillä kova kamppailu henkilöityi upeasti Jori Lehterään. Hän oli pelaaja, joka kamppaili alivoimalla kiekon Puhakalle. Seuraavassa vaihdossa Lehterä oli vielä turvaamassa johtoa ja sai itse viimeistellä loppunumerot tyhjään maaliin.

Kaikista pelaajista juuri klassisena taitosentterinä tunnettu Lehterä on kokeneella iällä kauden aikana kehittynyt kahden suunnan pelaamisessaan niin, että hän on luotettavin vaihtoehto pelaamaan ratkaisuhetkiä puolustaen eurooppalaisen jääkiekon huipputasolla.

Tuollainenkin kasvutarina on ollut mahdollinen todella laadukkaassa Liigassa tällä kaudella. Samalla, kun Tappara on itse tehnyt loistavaa työtä, se voi euromenestyksestään kiittää jo tässä vaiheessa myös Liiga-vastustajiensa erinomaista työtä.

Finaalissa Tappara saa vastaansa Frölundan voittolaukauksilla kaataneen Luulajan. Vaikka haaste on jälleen kova, Tapparalla on täysi mahdollisuus kirkastaa viime vuoden kakkossija mestaruuteen.