Vaikka ratkaiseva viides finaali oli täynnä vuoristoratamaista draamaa, ei lopputuloksen kohdalla voida puhua yllätyksestä.

Tappara otti jälleen omansa torstaina Nokia-areenassa ja pääsi nostamaan Kanada-maljan ilmaan kotiyleisönsä edessä. Ja millä tavalla.

Tappara hävisi koko pudotuspelikevään aikana kaksi ottelua. Voittoprosentti pudotuspeleissä oli yli 85. Kenellekään ei voinut jäädä mitään epäselvyyksiä siitä, mikä on Suomen paras joukkue.

Tappara oli ykkönen myös runkosarjassa. Mestaruuden lisäksi se saavutti myös CHL:ssä Euroopan parhaan joukkueen tittelin.

Se on jotain ainutlaatuista, sillä Tappara voitti kaiken mahdollisen mitä voitettavissa oli.

Are you ready? Get a 25€ combi free bet on your 1st deposit at Mr Green!

***

Tapparan nousu Suomen parhaaksi seuraksi on tarina pitkäjänteisyydestä ja tasaisuudesta.

Kun Tappara on jäällä, sen peli-identiteetti on tunnistettava. Se on viisas ja kärsivällinen – ja se on myös tasainen ja ylivoimainen. Kateelliset tosin väittävät Tapparaa tylsäksi ja monotoniseksi koneeksi. Mutta niin usein käy, kun joku on ylivoimainen.

Kun menestys on niin toistuvaa, Tapparan saavutuksia on yritetty julkisuudessa jopa vähätellä. Niitä puheenvuoroja on kuultu esimerkiksi siinä hengessä, että kai nyt Tappara pärjää, kun on rahaa ja niin hyvät pelaajat.

Mutta oli rahaa ja hyviä pelaajia aika monessa muussakin seurassa. Silti Tappara on ollut se, joka voittaa. Se ei ole sattumaa.

Seurassa on osattu luoda ja kehittää urheilullisuuden lisäksi johdonmukainen peli-identiteetti, jossa kiekolla osataan kontrolloida, iskeä ja jopa levätä. Pelityyli on taloudellisempi kuin pystyyn kiskovilla ja viisikkoa venyttävillä.

Ja ihan oikeasti, oliko jollain tänään Nokia-areenassa tai tv-ruudun äärellä tylsää?

Tuskin oli.

***

Yksi merkittävä aikakausi suomalaisessa jääkiekossa päättyi torstaina.

Jussi Tapola ei valmenna Liigassa enää ensi kaudella. Häntä enemmän mestaruuksia on liigahistoriassa valmentanut vain Hannu Jortikka.

Yhden asian pitäisi olla nyt viimeistään täysin selvää.

Jos valitsijat eivät arvosta Tapolaa nyt vuoden valmentajaksi, häpäistään samalla koko palkinto arvottomaksi hymypoikapatsaaksi. Koska silloin viesti on, että Tapola ei voi tehdä mitään ansaitakseen palkintoa. Lähtee myös toinen viesti siitä, että Tapolan tekemää työtä ei arvosteta. Aivan kuin kuka tahansa valmentaja voisi voittaa kaiken, mitä voitettavissa on. Mutta ei se niin vain ole.

Vaikka kannun kohtalo on vasta hetki ratkennut Nokia-areenan jäällä, on vaikeaa olla katsomatta jo tulevaan.

Tapolan lähtö nimittäin merkitsee myös sitä, että Liigasta lähtee terävin mittatikku.

Kun Tapolan aikaisen Tapparan kaltainen paalupaikan mies lähtee ja joukkue samalla hajoaa jälleen joiltain osin, se voi avata tilaa myös muille nousta haastamaan hallitseva mestari.

Kun vastaus on saatu tämän kauden Suomen mestarista, nyt isoin kysymys kuuluukin, että mitä tapahtuu ensi kaudella?

***

Tapparan päätös valita päävalmentajaksi ruotsalainen Rikard Grönborg kertoo monesta asiasta, mutta sen voi tulkita myös organisaation haluksi uusiutua.

Joidenkin asiantuntija-arvioiden mukaan on oikea ratkaisu tehdä niin huipulla. Asian voi myös nähdä toisin: Korjataanko nyt jotain, mikä ei ole miltään osin rikki?

Tappara on menestynyt juuri peli-identiteettinsä ansiosta, mutta voidaanko ilman epäilyjä odottaa, että viimeksi Sveitsin erilaisessa pelikulttuurissa luotsannut ruotsalaisvalmentaja osaa selkäytimestään Tapparan menestystä tuoneen pelitavan – ja että hän ylipäätään haluaa valmentaa sitä? Ja osaako hän mukautua Suomen liigan vaatimustasoon, jota Euroopan eri sarjoja kolunneet kotimaiset ja ulkomaalaiset pelaajat usein haastatteluissa luonnehtivat omalaatuiseksi.

Jos Grönborg ei täysin hallitse uutta ympäristöä ja siinä toimimista, mitä siitä seuraa?

Huippu-urheilun eri palloilusarjoissa on moneen kertaan nähty, että dynastioiden rakentaminen voi viedä vuosia, mutta niiden romuttaminen voi tapahtua jopa käden käänteessä. Siitäkin huolimatta, että puhuisi vaikka kuinka paljon Tapparassa olemassa olevasta voittamisen kulttuurista.

Riski on olemassa myös Tapparassa.

Tässä ei nyt yritetä väittää, etteikö Rikard Grönborg olisi hyvä valmentaja.

Mutta kun puhutaan Tapparasta, voidaan ainakin kysyä, että onko hän hyvä valmentaja juuri Tapparalle?

Siihen ei ole vielä vastausta.

***

Joka tapauksessa Grönborgilla on edessään epäkiitollinen tehtävä.

Koska Tappara tuli, näki ja voitti tällä kaiken mahdollisen – runkosarjan, mestaruuden ja CHL:n – ja vaikka Grönborg onnistuisi täydellisesti, voi hän korkeintaan yltää samaan. Ja jo samaan yltäminen on liki mahdotonta. Ja täytyy muistaa, että edellisellä kaudella Tappara voitti myös kaiken paitsi CHL-finaalin.

Selvää kuitenkin on, että jos Grönborg ei onnistu, se avaa Liigan kilpailulle täysin uudet näkymät.

Esimerkiksi Ilves, HIFK ja Kärpät havittelevat lähes pakonomaisesti läähättäen paluuta mestariksi.

Nyt siihen voi hyvinkin avautua sauma, kun kärkiseura on uuden valmentajan myötä väkisinkin määrittelemättömän ajan käymistilassa. Paljon ratkeaakin siihen, mitä esimerkiksi vaikkapa Ilves Antti Pennasen, IFK Ville Peltosen ja Kärpät Lauri Marjamäen johdolla nyt saavat aikaan?

Siitä huolimatta, että Ilves suli kauden ratkaisuhetkillä Pelicansin kynsissä, mikä paljasti myös valtavan eron tamperelaisseurojen välillä, päävalmentaja Pennasen tiedetään osaavan valmentaa myös tapparalaisittain. Pennanen on kyvykäs valmentaja, mutta millaiset johtopäätökset ja niitä seuraavat toimenpiteet Pennanen tästä kaudesta tekee? Pystyykö hän tekemään ne nöyrästi vai ajaako häntä esimerkiksi sokeuttava oikeassa olemisen tarve?

Jos Pennanen viisastuu ja hioo pelitavan kuntoon, ei ole täysin mahdotonta, että Ilves nousee kärkeen ja voi jopa muistuttaa ensi kaudella enemmän Tapparaa kuin Tappara itse.

Ja jos Grönborg valmentaa kuten vaikkapa Sveitsissä, on jopa mahdollista että ensi kaudella Tappara muistuttaa enemmän Ilvestä.

***

Nämä ovat kuitenkin huomisen murheita, eikä niitä tänä iltana ole syytä surra.

Tämä ilta kuuluu kaikille niille, joiden sydämessä on sinistä ja oranssia.

Tapparaa ja sen entisiä ja nykyisiä ydintekijöitä – joita tuskin tarvitsee erikseen mainita – voivat tänä iltana nostaa maljan ja katsoa itseään peiliin ylpeinä.

Seura on tehnyt jotain ainutlaatuista viimeisen kymmenen kauden aikana olemalla joka kerta välierissä ja kahdeksan kertaa finaalissa.

Niin kova temppu se on, että sellaista ei ehkä tulla koskaan enää näkemään.