Sitä kysymystä on jo nyt jauhettu – ja sitä tullaan jauhamaan jalkapalloikuisuuteen asti, ellei Argentiinan kaiken kompurointinsa jälkeen sittenkin herää ja voita maailmanmestaruutta Qatarin MM-kisoissa.

Kysymys kuuluu, miten suurena pelaajana Lionel Messi jäisi jalkapallon historiaan, jos hän ei voittaisi koskaan urallaan maailmanmestaruutta?

Käytin tietoisesti sanaa suurena – sillä paras ja suuri ovat kaksi eri asiaa.

Suuruus on ollut julma monella huipputaitavalle pelaajalle, koska jalkapallossa suuruus on muutakin kuin vain absoluuttista taitoa.

Suuruuteen tarvitaan myös oikeanlainen tarina ja oikeanlaista glamouria – ja sitä, että suuruus näyttäytyy oikeanlaisessa paikassa ja oikeanlaiseen aikaan.

***

Jalkapallon MM-kisoilla on ollut suuruuden luomisessa ylikorostunut rooli, koska aiempina vuosikymmeninä MM-kisat olivat käytännössä ainoa tilaisuus nähdä maailman parhaiden pelaajien pelaavan ja tekevän taikojaan.

Me rakastuimme Peléen siksi, että näimme omin silmin television välityksellä hänen huikeat oivalluksensa Meksikon MM-kisoissa 1970. Tunsimme myös hänen tarinansa. Köyhistä oloista tulleen ihmepojan, joka 17-vuotiaana oli ratkaisut vuoden 1958 MM-finaalin tekemällä kaksi maalia Ruotsin verkkoon.

Kun Suomessakin hyvin tunnettu legendaarinen englantilainen jalkapallotoimittaja Eric Batty kysyi aikoinaan, ketä pidin kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana, hän siirsi vastauksen kuultuaan minut saman tien halvempien makkaroiden tiskiin.

Hän kysyi, pidinkö Peléä oikeasti kaikkien aikojen parhaana pelaajana vai pidinkö häntä parhaana vain siksi, etten ollut nähnyt Alfredo di Stéfanon tai Ferenc Puskásin pelaavan? Tai Garrinchan tai Stanley Matthewsin?

Kun myönsin vuoden 1970 MM-kisojen tärkeyden Pelén arvioinnissa, hän vaati selitystä, miksi olin ihastunut Peléen, vaikka Brasilian joukkueen paras ja tärkein pelaaja niissä kisoissa oli ollut Tostão?

Siksikö, että Pelén loistavat harhautukset ja hänen oivalluksensa olivat olleet sellaista taikaa, joilla täytetään satukirjoja? Vai siksikö, etten vain arvostanut Tostãon elintärkeitä pieniä pallollisia tai pallottomia siirtoja juuri ennen niitä hetkiä, joista hidastukset leikattiin alkamaan?

Battyn kanssa on turha kiistellä postuumisti, mutta ymmärsin hänen pointtinsa: Millä perusteella me määrittelemme pelaajien hyvyyden? Silläkö, että yritämme jollakin kaiken peittävällä laastilla yhdistää sen, mitä olemme pelaajasta nähneet, lukeneet, kuulleet tai näkemästämme ymmärtäneet, olipa ymmärryksemme jalkapallosta kuinka vajavaista tai amatöörimäistä tahansa?

***

Kaikkien aikojen parhaiden pelaajien vertailussa on muutenkin absurdi lähtötilanne: Miten eri aikakausien pelaajia voisi verrata toisiinsa?

Kun löysin 80-luvulla ensimmäiset pidemmät videot 30-, 40- ja 50-luvuilta pelatuista jalkapallo-otteluista, elämäni romahti hetkeksi. Olin oikeasti kuvitellut, että silloin olisi pelattu jotenkin satumaisen upeaa jalkapalloa.

Luulin aluksi, että videoissani oli joku vika, koska pelaaminen oli kuin hidastetussa filmissä. Vika ei ollut kuitenkaan videoissa, vaan pelissä – siinä jalkapallossa, jonka kauneuden olin löytänyt jalkapallokirjojen kautta.

Silloin yksi lempisanoinnoistani oli, että 50-luvun joukkueille voisi huoletta antaa eteen viisi maalia ja ne häviäisivät silti ottelut nykyisiä joukkueita vastaan 0-10. Nyt saman voisi sanoa 80-luvun joukkueista.

Miten siis eri aikakausien pelaajien voisi edes teoriassa verrata toisiinsa? Miten maradonat, cruyffit, pelét, bestit, di stefanot tai garrinchat pärjäisivät nykypäivän huippuunsa viritettyä kollektiivisia järjestelmiä ja yhtä huippuunsa viritettyjä ihmiskoneita vastaan?

Me voimme toki sanoa, että jokainen urheilija on oman aikakautensa lapsi, mutta meidän pitää kunnioittaa myös kehitystä. Me osaamme laittaa oikeaan perspektiiviin 60-lukujen autot verrattuna tämän päivän autoihin emmekä me vertaa edes unissamme Qatarin jalkapallon MM-kisojen HD-lähetysten kuvien laatua 60-luvun suttuisiin suoriin lähetyksiin, mutta jalkapalloilijoita ja urheilijoita me mielessämme vertaamme – ja sen lisäksi vielä väittelemme heidän paremmuudestaan.

***

Tullaan siis alkuperäiseen kysymykseen Lionel Messistä.

Vastaan ensin suuruuden viereen – paremmuuden käsitteeseen.

En lähde arvioimaan omaa ymmärrystäni jalkapallosta, mutta olen seurannut jalkapalloa intohimoisesti 60-luvun lopulta lähtien ja vaikka painatukseni on ollut kallellaan tiettyyn suuntaan, näen Messille paremmuuden yhtälössä vain kaksi haastajaa – Cristiano Ronaldon ja Diego Maradonan.

Tätä yhtälöä ei muuta se, voittaako Messi koskaan maailmanmestaruutta vai ei. Itse asiassa en edes toivo hänen voittavan maailmanmestaruutta, sillä jos Messin johtama Argentiina ei voita hänen aikanaan maailmanmestaruutta, se kertoo myös jalkapallon suuruudesta. Siitä, että jalkapallo on joukkuepeli, jossa menetyksen määrittelee kollektiivinen kokonaisuus. Se, miten hyvin se toimii, miten hyvin se on valmennettu ja miten taktista sen toiminta on.

Sama pätee Messin suuruuteen.

Jos Messin suuruus riippuisi siitä, voittaako hän urallaan maailmanmestaruuden vai ei, se sotisi vastoin jalkapallon kollektiivisen voiman käsitettä ja pyhyyttä.

Toisin sanoen – se sotisi jalkapalloa vastaan.