Tässä on kesän siirtomarkkinoiden suurin yllätys – Jere Vikström siirtyy Kiteelle

Jere Vikströmin ura jatkuu ensi kaudella Kiteellä, jossa hän pelasi kaudella 2015.

Pesäpallo

Tässä on kesän siirtomarkkinoiden suurin yllätys – Jere Vikström siirtyy Kiteelle

Kiteen Pallo on tehnyt kesän siirtomarkkinoiden yllättävimmän vedon sopimalla Jere Vikströmin siirrosta ensi kaudeksi Rantakentälle.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 20.7.2022 | KUVAT All Over Press

Kiteen Pallon neljäs ensi kauden hankinta on varmistunut. ElmoTV:n tietojen mukaan Joona Lehtisen, Otto Kauppisen ja Topi Hurskaisen lisäksi Kitee on sopinut myös Hyvinkään Tahkon Jere Vikströmin siirrosta ensi kaudeksi Kiteelle.

Vikström on kesän kovin ja yllättävin kaappaus Kiteeltä, sillä Vikströmiä pidetään Tahkon parhaana pelaajana ja yhtenä eturivin pesäpalloilijoista koko valtakunnassa.

Vikström on tuttu mies Kiteellä, sillä hän pelasi Rantakentällä kaudella 2015. Vikström on alkujaan Sotkamon Jymyn kasvatti. Hän voitti Jymyssä neljä Suomen mestaruutta, kaksi SM-hopeaa ja yhden pronssin. Sotkamon ja Kiteen lisäksi hän pelasi yhden kauden Oulun Lipossa vuonna 2016. Hyvinkäälle Vikström siirtyi Sotkamosta kaudeksi 2020 ja on pelannut siitä lähtien Pihkalassa.

Can Imatra shock Kouvola in pesäpallo? And what happens in baseball? Play now at LeoVegas!

ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman pitää Vikströmin hankintaa raskaansarjan yllätysvetona Kiteeltä.

”Vikströmin siirto on yllättävä, mutta samalla äärimmäisen kova kaappaus Kiteeltä. Vikström on ilman muuta huippupelaaja koko Superin tasolla. Hän on erinomainen kakkonen, joka on paitsi hyvä ykkösvaihdon purkaja myös erittäin nopea etenijä. Ulkona Vikström on pelannut Tahkossa ja aikoinaan Sotkamossakin edessä, mutta hän on parhaimmillaan polttolinjassa lukijana. Vikström on ulkona erittäin liikkuva ja pallovarma pelaaja ja hänen kätensä riittää hyvin linjassa pelatessa”, Arffman sanoo.

”Vikströmin uran yksi haaste ja ongelma on ollut se, että hän on Sotkamon Jymyn kasvatti. Sotkamossakin hänen potentiaalinsa ja lahjakkuutensa on tiedetty, mutta siellä ei noin vain mennä ykköskärkeen ja johtavan pelaajan rooliin. Siksi myös Vikström joutui hakemaan suurempaa roolia ensin Kiteellä ja sitten Oulussa, jossa hän pelasi kesällä 2016 uskomattoman kauden.”

”Vikström pelasi seuraavalla kaudella takaisin Sotkamoon ja vaikka hän voitti samana vuonna Superin etenijäkuninkuuden, hän jäi silti hieman varjoon. Muutenkaan Vikström ei sopeutunut Jymyn seura- ja valmennuskulttuuriin, vaan lähti hakemaan suurempaa vapautta ja suurempaa roolia Hyvinkäältä, jossa hän on loistanut viimeiset kaudet yhtenä Superin parhaista pelaajista.”

Lue myös: Kitee reagoi menetyksiinsä rajusti – uusi lukkari ja uusi kärki Pohjanmaalta, lisää luvassa

Arffmanin mukaan Vikström vahvistaa Kiteetä niin sisällä kuin ulkonakin.

”Sisällä Vikströmistä tulee ilman muuta Kiteen kakkonen. Hän on aina ollut erinomainen vaihtolyöjä ja viime vuosina hän on lisännyt valikoimiinsa vielä leikkaavan pompun, joka on käyttökelpoinen ase Vikströmin käsissä. Ulkona hän tulee Kiteen linjaan vaihtotilanteissa jommaksikummaksi lukijaksi ja takatilanteissa hän menee syvimpään pussiin Hannes Pekkisen paikalle.”

Kiteen ensi kauden joukkue alkaa Vikströmin myötä olla paketissa. Vaikka Kitee menettääkin Elmeri Purmosen Sotkamoon ja Hannes Pekkisen Manseen, Kitee on ensi kaudella Arffmanin mukaan selvästi vahvempi kuin tällä kaudella.

”Kiteen seurajohdolle pitää antaa iso tunnustus. Kiteellä on selvästikin osattu varautua Purmosen ja Pekkisin lähtöihin ja siellä on oltu hereillä, miten heidät korvataan ja miten vastataan kiristyvään kilpailuun kärkijoukkueiden jälkeisessä ryhmässä. Vikströmin hankinta on Kempeleeseen siirtyvän  Tuomas Jussilan ja Joensuuhun siirtyvän Joni Rytkösen siirtojen jälkeen tämän vuoden kovin peliliike pesäpallon siirtomarkkinoilla.”

”Kitee saa ensi kaudeksi erinomainen ykköskärjen ja todella hyvän kakkoskärjenkin. Sisäpelissä suurin kysymysmerkki on kotiuttaminen. Lyöjäjokeri Jiri Pippolan jatkosopimus on iso asia, mutta hänen lisäksi lyömäpuolen miehiä ovat lähinnä vain Samu Vainikainen, Samu-Kalle Varonen ja Lassi Vasarainen. Ykköskärkeen kotiuttajia voi vielä riittää, mutta niitä pitäisi riittää ensi kaudella myös kakkoskärkeen.”

”Ulkona on jopa tungosta pelipaikoille, varsinkin jos kaikki muut pelaajat Purmosta ja Pekkistä lukuun ottamatta jatkavat Kiteellä. Muutenkin Kiteen rosteri alkaa olla niin leveä, että sieltä voi lähteä ensi kaudella myös miehiä lainalle.”

Hyvinkäälle Vikströmin lähtö on Arffmanin mukaan iso takaisku.

”Hyvinkää on nyt mielenkiintoinen seurattava siirtomarkkinoilla. Miten se korvaa Vikströmin ja mikä on sen vastaus kiristyvään kilpailuun.”