Kitee reagoi menetyksiinsä rajusti – uusi lukkari ja uusi kärki Pohjanmaalta, lisää luvassa

JymyJussien Joona Lehtinen on siirtymässä Kiteen Pallon uudeksi lukkariksi ensi kaudeksi.

Pesäpallo

Kitee reagoi menetyksiinsä rajusti – uusi lukkari ja uusi kärki Pohjanmaalta, lisää luvassa

Kiteen Pallo korvaa Elmeri Purmosen ja Hannes Pekkisen lähdöt ja Sami Partasen lopettamisen 3-4 uudella pelaajalla.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 19.7.2022 | KUVAT All Over Press

Kiteen Pallo on korvaamassa kovat menestyksensä jopa vieläkin kovemmilla hankinnoilla.

ElmoTV on kertonut Elmeri Purmosen olevan siirtymässä ensi kaudeksi Sotkamoon ja Hannes Pekkisen Manseen.

Kitee ei kuitenkaan ole lamaantunut kahden avainpelaajansa lähdöstä, vaan se on vahvistamassa ensi kauden joukkuetta kovilla hankinnoilla.

ElmoTV:n tietojen mukaan Kiteen uudeksi lukkariksi on tulossa Seinäjoen JymyJussien Joona Lehtinen. Purmosen korvaajaksi kärkenä tulee puolestaan Koskenkorvan Otto Kauppinen. Joensuun Mailaan kaudeksi 2020 siirtynyt Topi Hurskainen on saanut työpaikan Kiteeltä ja on palaamassa takaisin kasvattajaseuraansa.

Lisäksi Kitee on neuvotellut neljännestä kovan luokan hankinnasta, mutta neuvottelut eivät ole vielä maalissa.

Kitee on saanut varmistettua myös tällä kaudella jo 47 juoksua lyöneen lyöjäjokeri Jiri Pippolan jatkosopimuksen.

Purmosen ja Pekkisen lisäksi tämän kauden joukkueesta lopettaa varmuudella Sami Partanen, joka päättää koko pesäpallouransa.

Lisää leveyttä

ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman pitää tapetilla olevia hankintoja mittavina.

”Tietenkin työ on mitä ilmeisemmin vielä kesken, joten lopullisen arvion aika on myöhemmin. Jos Kitee todellakin hankkii vielä yhden kovan luokan pelaajan, joka on nopea ja ottaa roolia myös ulkopelissä, silloin Kitee ei välttämättä heikkene tästä kaudesta, vaan jopa vahvistuu ainakin siinä mielessä, että rosteriin tulee lisää leveyttä, mikä on tänä epidemioiden runtelemana aikana iso asia”, Arffman sanoo.

Itse Tampere vs Joensuu and Seinäjoki vs Kankaanpää in Finland and All Stars Game is USA! Place you bet now at LeoVegas!

Arffman pitää Lehtisen ja Kauppisen hankintoja loogisina.

”Eskelinen ei ole mikään huono lukkari, mutta Kiteellä on kipuiltu Eskelisen syötön kanssa jo pitempään. Tässä mielessä asiaan on nyt reagoitu. Lehtinen on syöttötyyliltään hieman rauhallisempi lukkari, mutta hän on taktinen ja etenkin takatilanteissa hankala lukkari. Lehtinen tietää mitä syöttää kenellekin missäkin tilanteessa ja hänen nykimisensä irrottaa helposti kärpäsiä. Lehtinen ei kuitenkaan kuulu kovimpaan lukkarikärkeen, mutta varmasti hän oli parhaita, ellei jopa paras vaihtoehto saatavilla olevista lukkareista.”

”Kauppinen on suora paikkaaja Purmoselle. Toki Purmonen on parempi kokonaispakettina kuin Kauppinen, mutta Kauppinenkin on nopea ja erinomainen kentällemenijä. Hän on mennyt kentällä tällä kaudella vain yhden kerran vähemmän kuin Purmonen, mutta vastaavasti hänen onnistumisprosenttinsa on muutaman prosentin Purmostakin kovempi. Kauppisen kentällemenoprosentti, 67,86, on todella kova lukema.”

”Kauppinen on pelannut uransa aikana myös etukentällä ja tässä mielessä hän sopisi myös siihen kuvaan, että Kitee tarvitsee Pekkisen lähdön myötä uuden etumiehen. En ole kuitenkaan varma, ratkaiseeko Kauppinen Kiteen etumiesongelmaa. Paljon pitää talvella tehdä töitä, jos Kauppinen täyttää etukentällä Pekkisen saappaat.”

”Hurskaisen hankinnasta en niin suuresti innostuisi. Hän oli hyvä pelaaja pelatessaan Kiteeltä lähtiessään, mutta siirto Joensuuhun kääntyi hyvän alun jälkeen alamäkeen ja Hurskainen menetti varsinkin kopparina JoMan pelinjohdon luoton. Kiteekään ei tarvitse uutta kopparia, joten Hurskaiselle pitäisi löytää pelipaikka polttolinjasta, jossa hän toki pelasi nuorempana.”

”Sisällä Hurskainen oli parhaimmillaan hyvä kakkonen ja pelasi kakkosena myös Joensuussa, mutta hänet on siirretty myös sisällä kakkoskärkeen ja tällä hetkellä jopa jokeripaitaan. Hyvin pitää Hurskainen onnistua, jos hän aikoo mahtua Kiteelläkään ykköskärkeen. Itse asiassa en olisi yllättänyt, että Hurskainen pelaisi ainakin osan otteluista myös vaihtajajokerina, sillä paikka linjassakaan ei ole mitenkään varma, jos Eskelinen siirtyy linjaan ja jos Kitee hankkii vielä yhden kovan linjan pelaajan.”

”Muutenkin Hurskaisen kaltaisen laskevan käyrän pelaajan hankkiminen on isku vasten läpimurtoa kärkkyvien nuorten lupausten kasvoja. Esimerkiksi Kaksosen veljekset Kasperi ja Topias olisivat jo valmiita pelaajia Superiin.”

Myös Jiri Pippolan jatkosopimusta Arffman pitää isona asiana.

”Tämän päivän lyöjäjokerimarkkinoilla 22-vuotiaan Pippolan tasoiset nuoret ja nousevat lyöjäjokerit, jotka pystyvät myös etenemään, ovat todella harvassa. Siksi Kiteen kannalta oli elintärkeää saada Pippola jatkamaan Kiteellä. Hänessä on edelleen potentiaalia kehittyä lyöjäjokerina todella isoihin mittoihin.”

”Muutenkin koko Kiteen projektin uskottavuus ja tulevaisuus tiivistyy siihen, miten hyvin se saa pidettyä omat lahjakkaat nuorensa. Purmosen kaltaisen oman superlahjakkuuden menettäminen jo 20-vuotiaana on Kiteelle iso takaisku. Kiteen pitäisi pystyä nousemaan nykyiseltä sijojen 6-8 tasolta astetta ylemmäksi, jotta nämä nuoret pelaajat voisivat pitää mitaleista pelaamista realistisena näkymänä.”

”Jos tuota näkymää ei ole ja siihen eivät usko edes Kiteen omat pelaajat, silloin joudutaan lähtemään ostojen tielle, mikä on aina riskialttiimpaa ja usein vielä kalliimpaa kuin omien pitäminen kotinurkillaan”, Arffman harmittelee.

”Kitee on kuitenkin tehnyt selvän linjauksen, ettei se anna periksi, vaikka Pekkinen ja Purmonen lähtevätkin suurempien vesien äärelle. Toisaalta tässä kohtaa kilpailuun on myös vastattava, jos aikoo pysyä mukana juoksussa.”