Arne Slotista Jürgen Kloppin seuraaja Liverpoolissa
Feyenoordin päävalmentajan Arne Slotin valinta Jürgen Kloppin seuraajaksi Liverpoolin managerina on varmistunut. Liverpool ei ole itse vahvistanut asiaa, mutta Slotin valinnan varmistumisesta ovat kirjoittaneet muun muassa Fabrizio Romano ja The Athletic.
Slot itse myönsi torstaina, että hän on valmis siirtymään Liverpoolin manageriksi, mikäli seurat pääsevät sopimukseen hänen sopimuksensa purkukorvauksesta. Slotin vahvisti seurojen neuvottelevan purkurahan suuruudesta.
45-vuotias Slot on noussut nopeasti yhdeksi hollantilaisen valmentajaeliitin kärkinimistä. Hän johti vuosi sitten Feyenoordin Eredivisienin mestariksi ja viime sunnuntaina joukkue voitti Hollannin cupin finaalissa NEC:in.
Slot oli lähellä siirtymistä Tottenhamin manageriksi vuosi sitten, mutta perui viime hetkillä lähtönsä Lontooseen.
Jürgen Klopp on valmentanut Liverpoolia lokakuusta 2015 lähtien. Liverpool voitti hänen johdollaan Mestarien liigan keväällä 2019 ja vuotta myöhemmin Liverpool juhli ensimmäistä liigamestaruutta 30 vuoteen.
Klopp ilmoitti tammikuussa jättävänsä Liverpoolin tämän kauden jälkeen.
Lue Jukka Röngän arvio, millaiset haasteet Arne Slotia odottavat Anfieldilla!
🚨 BREAKING: Arne Slot will be new Liverpool head coach replacing Jurgen Klopp at the end of the season!
Agreement sealed on compensation between Feyenoord and #LFC, all set also on contract details for Slot.
Here we go. 🇳🇱 pic.twitter.com/Ud3QB6U20m
— Fabrizio Romano (@FabrizioRomano) April 26, 2024