TILANNEHUONE

Dallasin Heiskanen, Lindell ja Hintz maalivireessä

21.12.2021 06:30

Dallasin Heiskanen, Lindell ja Hintz maalivireessä

Dallasissa juhlittiin maanantaina maaleja.@AOP

NHL

Dallas Starsin puolustaja Miro Heiskanen teki yhden maalin ja syötti yhden, sekä kirjoitutti lopulta nimensä ottelun kakkostähdeksi koetoksessa Minnesota Wildia vastaan. Myös puolustaja Esa Lindell teki ottelussa alivoimamaalin ja Roope Hintz ylivoimamaalin. Dallas voitti vieraansa Minnesotan peräti numeroin 7-4.

Ottelu oli maanantai-illan ainoa pelattu koitos NHL-jäillä. Muut ottelut oli peruttu tällä hetkellä vinhasti leviävän koronaviruksen vuoksi.

 

 

 

Korpisalo ja Columbus Blue Jackets koronalistalle

20.12.2021 19:50

Korpisalo ja Columbus Blue Jackets koronalistalle

Joonas Korpisalo pelasi viimeksi Edmontonia vastaan neljä päivää sitten.@AOP

NHL

NHL-jääkiekkokaukaloissa on tyhjää maanantaina. Viiden ottelun kierroksesta pelataan näillä näkymin vain yksi. Dallas ja Minnesota ovat ainoana jäällä.

Koronatartuntojen vuoksi yhdeksän NHL-joukkuetta on toistaiseksi sulkenut ovensa. Viimeisenä joukkoon liittyi Columbus Blue Jackets, kun tartunnat lisääntyivät ja mm. suomalaismaalivahti Joonas Korpisalo antoi positiivisen koronanäytteen. Samalla Jackets liittyi siis muiden operaationsa keskeyttäneiden joukkueiden, Montreal Canadiens, Detroit Red Wingsin, Toronto Maple Leafsin, Colorado Avalanchen, Florida Panthersin, Calgary Flamesin, Nashville Predatorsin ja Boston Bruinsin, joukkoon.

NHL:stä tiedotetaan, että koronatilannetta yritetään hoitaa niin, ettei koko liigaa tarvitsisi keskeyttää, vaan toimintoja keskeytetään seura- ja tapauskohtaisesti tarvittavaksi ajaksi. Se vaatii paljon otteluiden uudelleen aikataulutusta, mutta tämä tuntuu seuroista selvästi  paremmalta ajatukselta, kuin kaiken pelaamisen keskeyttäminen. Myös joulutauko tuo joukkueille pari aikataulutonta paranemispäivää. Joulutauko NHL:ssä alkaa perjantaina ja kestää sunnuntaihin. Turvatoimenpiteenä on myös keskeytetty Kanadan ja USA:n väliset pelimatkat. Keskiviikkona ja torstaina ei myöskään pelata, koska silloin olisi vastakkain pääasiassa koronaprotokkollan joukkueita tai kanadalaisia ja amerikkalaisia joukkueita.

Yli 40 ottelua on jo peruttu NHL:ssä tällä kaudella ja pian noin 10 prosenttia liigan pelaajista on sairastunut koronaan.

Valioliigan ottelut pelataan aikataulun mukaan

20.12.2021 18:12

Valioliigan ottelut pelataan aikataulun mukaan

Tottenham Hotspur on joutunut perumaan otteluitaan koronan vuoksi.@AOP

Valioliiga

Englannin Valioliiga on päättänyt maanantaina pidetyn kokouksen jälkeen, että liigan ottelut pelataan normaalisti kovista koronatartuntamääristä huolimatta, tiedottavat englantilaismediat.

Asianosaiset tahot istuivat nettikokouksessa maanantaina pitkään puntaroimassa vakavaa koronatilannetta. Yksi vaihtoehto oli, että joulunajan ja peliviikon 20 otteluita siirretään.

Seuroja ohjeistettiin nyt, että jos pelikunnossa on 13 pelaajaa ja maalivahti, ottelu tulisi pelata.

Joukkueiden managerien suurin huoli on ollut pelaajien hyvinvointi. Englannin Valioliigassa on peruttu tähän mennessä yhteensä yhdeksän ottelua. Pelkästään viime viikolla Valioliigassa tuli 42 positiivista koronanäytettä. Viime viikonloppuna peruttiin kuusi ottelua ja vain neljä pelattiin normaalisti. Myös Chelsea olisi tosin halunnut peruuttaa oman ottelunsa Wolverhamptonia vastaan sunnuntaina, mutta siihen liiga ei myöntynyt. Tottenham Hotspur koki lisäksi kovan kohtalon Konferenssiliigassa, kun Uefa tuomitsi Spursin hävinneeksi 9. joulukuuta aikataulutetun ottelunsa Rennesiä vastaan maalein 3-0, kun Spurs perui sen koronatartuntojensa vuoksi.

Valioliiga aikoo seurata tilanteen kehittymistä tarkasti ja tehdä lisää päätöksiä jos tarve vaatii.

 

Nadalilla koronatartunta Abu Dhabin reissun jäljiltä

20.12.2021 17:40

Nadalilla koronatartunta Abu Dhabin reissun jäljiltä

Rafael Nadal pelasi perjantaina Abu Dhabissa.@AOP

Muu urheilu

Tennistähti Rafael Nadal twiittaa antaneensa positiivisen koronanäytteen. Espanjalainen pelasi perjantaina ottelun Abu Dhabissa Andy Murrayta vastaan. Testi näytti positiivista hänen palattuaan takasin Espanjaan. Nadal sairastaa kotonaan ja on karanteenissa siellä. Hän huomauttaa ilmoittaneensa kaikille viime aikoina lähellään olleille tartunnastaan.

Espanjalaisen EL Mundo -lehden tietojen mukaan yksi Nadalin lähellä olleista on Espanjan entinen kuningas Juan Carlos I, 85, joka on viime aikoina asunut Saudi-Arabiassa.

 

 

 

Ensimmäiset valinnat Pekingin olympialaisiin on tehty

20.12.2021 17:08

Ensimmäiset valinnat Pekingin olympialaisiin on tehty

Enni Rukajärvi matkaa jälleen olympialaisiin.@AOP

Peking 2022

Ensimmäiset suomalaisedustajat Pekingin olympialaisiin valittiin maanantaina. Ensimmäisessä valinnassa nimettiin 16 urheilijaa. Olympialaiset käydään Kiinassa 4.-20. helmikuuta 2022.

”Kriteerinä valinnalle on käytetty tällä kaudella osoitettua potentiaalia sijoittua 16 parhaan joukkoon olympiakilpailumuodoissa maailman parhaiden ollessa paikalla”, Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki sanoo tiedotteessa.

Valitut urheilijat:

Ampumahiihto: Mari EderOlli Hiidensalo, Tero Seppälä,

Freestyle: Anni Kärävä, Jimi Salonen

Lumilautailu: Enni RukajärviKalle Järvilehto, Rene Rinnekangas

Maastohiihto: Kerttu NiskanenKrista PärmäkoskiIivo Niskanen, Lauri Vuorinen

Mäkihyppy: Julia Kykkänen

Yhdistetty: Ilkka Herola

Taitoluistelu: jäätanssi/ Juulia Turkkila ja Matthias Versluis

Mikkola ja Kuokkanen tehokkaina NHL-kierroksella

20.12.2021 07:15

Mikkola ja Kuokkanen tehokkaina NHL-kierroksella

Niko Mikkola onnistui maalinteossa alivoimalla.@AOP

NHL

St. Louis Blues kohtasi Winnipeg Jetsin NHL:n sunnuntain tynkäkierroksella. Blues-puolustaja Niko Mikkola onnistui maalinteossa alivoimalla ottelun kolmannessa erässä. Hänen osumansa kavensi ottelun 3-2:een. Se ei kuitenkaan riittänyt vaan St.Louis hävisi lopulta 4-2. St.Louis oli voittanut kaksi edellistä koitostaan. Mikkolan tehot tällä kaudella ovat 2+2. Tämä ottelu oli Winnipegille ensimmäinen päävalmentaja Paul Mauricen eron jälkeen perjantaina. Päävalmentajan virkaa hoiti voitto-ottelussa Dave Lowry.

New Jersey Devilsin laitahyökkääjä Janne Kuokkanen teki joukkueensa 2-1-kavennusmaalin Pittsburgh Penguinsia vastaan ottelun toisen erän alussa. Penguins kuitenkin voitti ottelun 3-2 ja jatkoi pitkää voittoputkeaan jo seitsemään otteluun. Kuokkanen on tehnyt tällä kaudella tehot 4+2.

NHL-kierrokselta oli peruttu neljä ottelua koronatartuntojen vuoksi.

Punakone kaatui lopulta – Manninen ratkaisi

19.12.2021 17:28

Punakone kaatui lopulta – Manninen ratkaisi

Sakari Manninen ratkaisi ottelun Suomelle.@AOP

Leijonat

Suomi voitti Venäjän Moskovan EHT-turnauksen viimeisessä ottelussa jatkoajalla maalein 3-2. Suomi teki ottelun ensimmäisen maalin kun Waltteri Merelä sai kiekon maaliin Joonas Nättisen syötöstä aivan erän lopulla.

Toisessa erässä Venäjä tasoitti 1-1:een Artjom Minulin osumalla. Kolmannen erän alussa Sakari Manninen teki 2-1 -ylivoimamaalin. Venäjän Vjatseslav Voinov tasoitti 2-2:een noin neljä minuuttia ennen peliajan loppua, mutta maalista seurasi kova hässäkkä, sillä maalivahdin alueella oli samaan aikaan venäläispelaaja. Pitkähkön tarkastelujakson jälkeen maali kuitenkin hyväksyttiin. Päävalmentaja Jukka Jalonen kävi siitä vielä sen jälkeenkin kuumaa keskustelua tuomarin kanssa.

Jatkoajan lopulla Venäjä veti maalivahtinsa pois maalilta ja pian Sakari Manninen pääsi läpiajoon, Voinov kuitenkin kamppasi hänet juuri ennen aiottua laukausta ja Manninen liukui itse sitä myöten maaliin. Tilanteesta laskettiin maali Suomelle.

Venäjä juhli turnauksessa 75-vuotiasta jääkiekkotaivaltaan pelaamalla CCCP-paidoissa ja punakone kaukalossa. Joukkue voitti nostalgiatunnelmissaan kaikki muut turnauksen ottelunsa. Suomi pelasi voittavasti kaikki ottelunsa. Ensin voittolaukauskisavoiton Tshekistä, sitten voitti Kanadan varsinaisella peliajalla ja lopuksi voitti Venäjän jatkoajalla.

Kotkaniemi ja Teräväinen iskussa Kingsiä vastaan

19.12.2021 08:09

Kotkaniemi ja Teräväinen iskussa Kingsiä vastaan

Jesperi Kotkaniemi onnistui lauantaina maalinteossa.@AOP

NHL

Lauantain NHL-kierrokselta peruttiin viisi ottelua, mutta viisi päästiin myös pelaaman. Carolina Hurricanes – Los Angeles Kings oli yksi pelatuista. Hurricanesilta on sivussa kuusi pelaajaa koronan vuoksi. Seura on nostanut viisi pelaajaa mukaan AHL:stä.

Hurricanes oli vahva kotijäällään, se voitti ottelun 5-1. Jesperi Kotkaniemi kartutti pistepussiaan tehoilla 1+1. Hän teki maalin, kun ottelua oli pelattu 35 sekuntia. Lisäksi hän oli syöttämässä Teuvo Teräväisen 4-0 -ylivoimaosumaa toisessa erässä.

Dallas Starsin Roope Hintz syötti kolme osumaa Dallasin voittaessa kotonaan Chicago Blackhawksin jatkoajalla 4-3. Dallasin John Kilgberg teki ottelun ratkaisumaalin, Hintz oli syöttämässä myös sitä. Kevin Lankinen torjui Blackhawksin maalilla 35 kertaa.

Edmonton Oilers voitti vieraissa Seattle Krakenin 5-3 ilman Jesse Puljujärveä. Suomalaishyökkääjä antoi ennen ottelua positiivisen koronanäytteen.

Leijonille huikea voitto Kanadasta EHT-ottelussa

18.12.2021 12:43

Leijonille huikea voitto Kanadasta EHT-ottelussa

Markus Granlund onnistui maalinteossa.@AOP

Leijonat

Leijona-miehistö kohtasi Kanadan Moskovan EHL-turnauksen toisessa ottelussaan jo kello 10 lauantaina aamupäivällä. Suomi voitti ottelun maalein 4-1.

Kanada lähti otteluun selvästi  hieman aamu-unisena, sillä ensimmäistä erää vei Leijonat. Suomi teki ensimmäisen maalin jo puolen minuutin sisään, kun Jere Karjalainen onnistui sihtauksessaan. Neljän minuutin päästä luvut siirtyvät 2-0, kun ensimmäisen osuman syöttänyt Valtteri Kemiläinen ohitti Kanadan maalivahti Justin Poggen.

Toisessa erässä Kanada heräsi. Erän puolivälissä maalivahti Christian Heljanko oli voimaton, kun Landon Ferraro löi luvut 2-1:een. Kolmas erä oli taas Leijonien. Ensin Markus Granlund teki 3-1 -maalin ja sitten Markus Nenonen siirsi luvut vielä 4-1:een.

Sunnuntaina Suomi kohtaa vielä Venäjän kello 14.30.

Predatorsiakin kurittaa korona, Tolvaselle silti syöttöpiste

18.12.2021 08:39

Predatorsiakin kurittaa korona, Tolvaselle silti syöttöpiste

Eeli Tovlanen syöttöpuuhissa. @AOP

NHL

Nashville Predators voitti perjantaina Chicagon jatkoajalla 3-2. Eeli Tolvanen oli syöttämässä Colton Sissonsin 2-1 -osumaa ylivoimalla. Juuse Saros teki ottelussa Predatorsille 17 torjuntaa. Joukkueen voittoputki on nyt seitsemän ottelun pituinen.

Chicago on yksi niistä NHL-loukkueista, joissa pelaajia ei ollut vielä ainakaan perjantaina koronakaranteenissa. Nashvillellä sen sijaan oli kahdeksan. Joukkue oli siksi kutsunut seitsemän pelaajaa AHL:n Milwaukeesta ylös NHL-peleihin. Myös Milwaukeen päävalmentaja Karl Taylor jatkaa vielä Predatorsin luotsaamista.

Florida Panthers ja Colorado Avalance joutuivat perumaan kaikki ottelunsa joulun yli 26.12. asti. Koronatartuntoja on jo lähes joka joukkueessa.

 

 

Malkinia on vielä turhaa odotella peleihin

17.12.2021 17:47

Malkinia on vielä turhaa odotella peleihin

Pelipaita saa odottaa. Jevgeni Malkin parantelee vielä polveaan.@AOP

NHL

Pittsburgh odottaa jo innokkaasti Jevgeni Malkinin paluuta pingviinipaitaan. Nyt päällä on jäällä kuitenkin vain keltainen ei kontakti -harjoituspaita. Malkin on yhä toipilas polvileikkauksen jäljiltä. Tällä viikolla hän on kuitenkin harjoitellut myös yhdessä Sidney Crosbyn kanssa jäällä. Seura kuitenkin toppuuttelee innokkaita tiedottamalla, että Malkinia ei vielä nähdä vähään aikaan pelihommissa ja että tämä paranemisprosessi on pitkä. 35-vuotias sentteri on pelannut huikean uran. Tilillä on yli tuhat tehopistettä.  940 NHL-ottelua ja pistesaldo 424+680.

Pittsburgh kohtaa perjantaina Buffalo Sabresin alla viiden voiton putki. Vahvaa suorittamista voi Pensiltä odottaa ilman Malkinia tänäänkin.

 

 

 

HIFK vierailulle – KooKoon puolustuksen oltava timanttia

17.12.2021 13:46

HIFK vierailulle – KooKoon puolustuksen oltava timanttia

KooKoo tuuletti kolme kertaa maalia Turussa keskiviikkona.@AOP

Liiga

KooKoo isännöi HIFK:ta Liigan perjantai-illan supertrillerissä. Kyseessä on todellinen kärkikamppailu, sillä HIFK johtaa sarjaa toisena olevaan KooKoo:hon nähden vain yhdellä pisteellä. KooKoo oli jo kahden ottelun tappioputkessa ja valahtanut kuudenneksi sarjataulukossa, mutta voitto Turussa TPS:stä keskiviikkona maalein 3-1 muutti tilanteen. HIFK puolestaan hävisi samaan aikaan kotonaan KalPalle 2-3.

”HIFK on aina vaarallinen ja hyökkäysvoimainen. Nyt meidän on pakko vielä kohentaa peliä”, KooKoon päävalmentaja Olli Salo pohtii.

”Puolustuksen täytyy olla meillä timanttia ja peliä pitää pystyä kiekolla määrittämään. Juuri se on isossa roolissa.”

Ottelun jälkeen molemmilla joukkueilla alkaa joulutauko. KooKoo palaa kaukaloon sunnuntaina 26.12. ottelussa SaiPaa vastaan ja HIFK kohtaa puolestaan Pelicansin.