Rovanperä johtaa rankkaa rallia
Paraguayn MM-rallissa ajettiin perjantaina kahdeksan erikoiskoetta. Yötauolle jäätiin Toyotan Kalle Rovanperän johtaessa kisaa.
Rovanperä otti johtopaikan haltuunsa toiseksi viimeisellä EK:lla Hyundain ranskalaiskuski Adrien Fourmauxilta reilun seisemän sekunnin turvin. Kolmantena rallissa on Hyundain Ott Tänak. Rovanperä ajoi pohja-ajan ainoastaan päivän ensimmäiselle pätkälle. Viidennen EK:n jälkeen Rovanperä manaili rankkaa osuutta, joka kävi pahasti selän ja niskan päälle. Myös muut kuskit tuskailivat samaa.
”Sijoituksen puolesta päivä on ollut hyvä, mutta emme ole kauhean tyytyväisiä, sillä emme olleet päivän nopein auto”, Rovanperä manaili viimeisen EK:n maalissa.
Vahvasti rallissa ajanut Toytan Sebastien Ogier kärsi rallin alussa rengasrikon ja menetti siinä puolisen minuuttia aikaa. Hän oli loppupäivän aikana kuitenkin vahvassa vauhdissa ja ajoi pohjat peräti neljälle EK:lle. Hän on rallissa neljännellä sijalla.
Toyotan Sami Pajari oli myös hyvässä vauhdissa rallissa, mutta päivän toiseksi viimeisellä EK:lla rengasrikko pisti ajat uusiksi. Hän jäi kärjestä 2,5 minuuttia ja on kahdeksantena.
Paraguayn MM-ralli: Lauantaina rallissa ajetaan seitsemän EK:ta. Päivä alkaa Suomen aikaa kello 13,35 EK9:llä.
SS5 Cambyretá 2⏱️9:35.5!
"It was OK. This last section with those huge jumps and compressions is really nasty – I think my back is now done, I could hear it cracking in some of the landings😅"#KR69 #ToyotaGAZOORacing #RallydelParaguay pic.twitter.com/SB2DQUz4Fm
— Kalle Rovanperä (@KalleRovanpera) August 29, 2025

