TILANNEHUONE

Helanderin nilkka pyörähti – voitti keihäskisan silti

08.07.2023 19:57

Helanderin nilkka pyörähti – voitti keihäskisan silti

Oliver Helander aikoo olla kunnossa taas kuun lopulla Mikkielissä. ©AOP

Yleisurheilu

Oliver Helander joutui jättämään Oulun GP:ssä kilpailunsa kesken nilkan pyörähtämisen vuoksi. Helanderin nilkka koki kovia toisella heittokierroksella. Hän ei halunnut riskeerata terveyttään sen jälkeen Hän kuitenkin voitti kilpailun tuloksellaan 81,27.

”Vähän nilkka pyörähti toisessa heitossa. Ei siinä kipua ole, mutta ei siihen uskaltanut oikein luottaa, vaikka kokeilinkin vielä kolmatta heittoa”, Helander avasi liiton haastattelussa.

”Ei tämä mikään iso juttu ole. Jos olisi ollut tärkeämpi kisa, niin olisin jatkanut heittoja. Voi se huomenna olla kipeä, mutta en ole huolissani, vaikka huonolta tilanne näyttikin videolta katsottaessa. Mutta oma tunne ei ollut niin paha.”

Kisan toinen oli Toni Keränen 79,71 kantaneella heitollaan ja kolmas oli japanilainen Yuta Sakiyama 79,13 metrisellään.


Harala toinen Oulussa – Korte jätti kesken

08.07.2023 19:35

Harala toinen Oulussa – Korte jätti kesken

Lotta Harala juoksi toiseksi pika-aidoissa Oulun GP:ssä.©AOP

Yleisurheilu

Lotta Harala ja Nooralotta Neziri olivat vastakkain Olun GP-kisan finaalissa lauantaina. Loppukisasta jäi sivuun Annimari Korte, joka juoksi kyllä alkuerissä, mutta joutui vetäytymään takareisivamman vuoksi. Hän ei halunnut ottaa riskiä vamman paranemisen venymisestä, koska kaikki ei tuntunut olevan kunnossa.

Harala pinkoi finaalissa toiseksi ajalla 12,98. Se on hänen uransa toiseksi paras tulos. Myös alkuerä meni alle 13 sekunnin. Neziri hakee yhä parasta virettään. Hän aitoi Oulussa kolmanneksi ajalla 13,19.

Kisan voiton otti selvällä erolla Hollannin Maayke Tjin A-Lim ajalla 12,86.


Verstappen pilasi McLarenin täydellisen päivän

08.07.2023 18:31

Verstappen pilasi McLarenin täydellisen päivän

Max Verstappen oli taas muiden ilonpilaaja. Hän otti viidennen peräkkäisen paalupaikan Silverstonessa.©AOP

Formula 1

Britannian GP:n paalupaikan kuittasi lauantain aika-ajossa Silverstonessa Red Bullin Max Verstappen. Paalu on hollantilaisen uran 27:s. Tällä kaudella hän on ajanut seitsemän paalua ja tämä oli vieläpä viides peräkkäinen ykkösruutu. Verstappen kiersi Silverstonen radan parhaimmillaan ajassa 1.26,720.

McLaren jahtasi aika-ajossa hampaat irvessä paalua. Lando Norrisin viimeinen kierros oli komea, mutta lopulta Verstappen kuitenkin anasti ykköspaikan britin hyppysistä viimeisellä vedollaan. McLarenilla juhlitaan varmasti kuitenkin, sillä, se vei kakkos- ja kolmoslähtöruudut, kun rookie-kuski Oscar Piastri puristi kauden parhaan aika-ajotuloksensa.

Aika-ajot Silvestonessa ajettiin aluksi vaihtelevissa olosuhteissa. Sää kuitenkin parani aika-ajon loppua kohden. Q2 ja Q3 ajettiin jo lähes kuivassa kelissä.

Ensimmäisen jakson aikana sattui ja tapahtui. Kevin Magnussenin Haas-auto hyytyi radalle ja aiheutti punaiset liput. Heti perään Verstappen aiheutti pientä lisäjännitystä ryttäämällä etusiipensä varikkosuoran ratareunukseen tallista ulos ajaessaan.

Myös Alfa Romeon Valtteri Bottas joutui pahaan pulaan. Hän olisi yltänyt Q2:een, mutta hänenkin autonsa hyytyi radan varteen ja lopulta Bottas käveli radalta pois. Bottaksen lähtöruudut on 15.

Ensimmäisen aika-ajojakson suurin sensaatio oli kuitenkin se, että Red Bullin Sergio Perez ei edennyt jatkoon, vaan hän oli jaksolla 16:s.

Tuloksia tästä.


David de Gea jättää Manchester Unitedin

08.07.2023 16:55

David de Gea jättää Manchester Unitedin

David de Gea lähtee Manchesteristä.©AOP

Valioliiga

Manchester Unitedin pitkäaikainen maalivahti David de Gea jättää seuran.

Espanjalainen de Gea siirtyi Unitedin maalille Atletico Madridista 2011, kun Edwin van der Sar jätti hyvästit jalkapallokentille.

32-vuotias pelaaja kiittää sosiaalisessa mediassa kannattajiaan.

”Haluan ilmaista ylitsevuotavan kiitollisuuteni ja kunnioitukseni saamastani rakkaudesta viimeisen 12 vuoden aikana. Tunsin suurta ylpeyttä joka kerta, kun puin seuran paidan päälleni – maailman suurimman seuran paidan”, de Gea sanoo jäähyväiskommenteissaan.

”Manchester pysyy aina sydämessäni.”

 


Chelsean uudella luotsilla vain yksi tavoite

08.07.2023 06:13

Chelsean uudella luotsilla vain yksi tavoite

Mauricio Pochettino tekee paluun Lontooseen.©AOOP

Valioliiga

Mauricio Pochettino, 51, on ottanut ohjat Chelseassa. Uskoa menestykseen uudelta managerilta ei puutu. Hän sanoo, että ainoa tavoite on voitto.

”Tavoitteeni on voittaa”, Pochettino sanoo seuran haastattelussa.

”Chelsean kaltaisessa seurassa, ei voi puhua hyvästä työstä tai vain hyvästä pelaamisesta. Voin tietysti tehdä hyvää työtä, pelata hyvin meidän tyylillämme ja kulttuurillamme, mutta tarkoitus on voittaa. Jos Chelsean kaltaisessa seurassa ei voita, joutuu aivan varmasti kärsimään.”

Viime kaudella Chelsea jäi megamiehistöllään Valioliigassa sijalle 12. Se oli lamaannuttava pettymys myös seuran kannattajille.

”Meidän on työskenneltävä kovasti ja siirrettävä energiaa myös faneillemme, jotka voivat sitten auttaa meitä voittamaan otteluita.”

”On tärkeää, että luomme yhteenkuuluvuuden tunnetta, koska kilpailu Valioliigassa on todella kovaa. Monet joukkueet haluavat samaa kuin me.”

”Meidän on myös uskottava, että voimme saada aikaan hyviä asioita. Se tulee olemaan vaikeaa, mutta meidän on uskottava, että pystymme kilpailemaan sellaisen joukkueen kanssa kuin Manchester City.”


Salin jatkaa Espanjassa – MM-kisatkin lähenee

07.07.2023 19:55

Salin jatkaa Espanjassa – MM-kisatkin lähenee

Sasu Salin jatkaa pelaamista Espanjassa.

Koripallo

Sasu Salin, 32, jatkaa uraansa Lenovo Tenerifessa. Jo neljä vuotta Teneriffan La Lagunassa viihtynyt Salin on tehnyt seuran kanssa 1+1-vuotisen jatkosopimuksen.

Salin siirtyi Espanjaan 2015 Sloveniasta ja hän aloittaa syksyllä siten jo yhdeksännen kautensa Espanjan ACB-liigassa. Salinin kaudet teneriffalaisjoukkueessa ovat olleet hänen Espanjan vuosiensa tilastojen valossa tehokkaimmat, mutta myös voitokkaimmat.

”Olen perheen kanssa viihtynyt tosi hyvin La Lagunassa ja se projekti, mitä seura lähti tekemään alusta asti, on ollut kiinnostava. Heillä on edelleen haluja jatkaa vanhalla tutulla rungolla ja on siistiä olla osa sitä”, Salin kommentoi liiton haastattelussa.

Salin on Suomen maajoukkueen kapteeni elokuun MM-kisoissa. Susijengi aloittaa MM-kisansa Okinawalla pelattavassa E-lohkossa, jossa se kohtaa olympiapronssimitalisti Australian (25.8.), kisaisäntä Japanin (27.8.) ja EM-pronssimitalisti Saksan (29.8.).

”Nyt on ollut onneksi aikaa levätä ja laittaa itsensä vielä vähän parempaan kuntoon. Kroppa tuntuu nyt parin viikon treenin jälkeen hyvältä ja on kiva lähteä susikesää kohti.”

4. elokuuta Susijengi kohtaa Liettuan Tampereella ja 9. elokuuta Viron Espoossa.


Edwin van der Sar tehohoidossa

07.07.2023 19:35

Jalkapallo

AFC Ajax tiedottaa, että Edwin van der Sar, 52, on saanut aivoverenvuodon perjantaina ja on sairaalassa teho-osastolla. Hänen tilansa on vakaa.

Mediatietojen mukaan van der Sar sai aivoverenvuodon lomamatkallaan Kroatiassa.

van der Sar muistetaan Valioliigan Manchester Unitedin maagisena maalivahtina. Hän pelasi joukkeessa vuosina 2005-2011. Hän pelasi urallaan myös Ajaxin, Juventuksen ja Fulhamin joukkueissa. Hän päätti peliuransa vasta 40 vuotiaana.

Pelaajauransa jälkeen hän on ollut mukana Ajaxin toiminnassa johtotehtävissä, mutta erosi niistä keväällä.

 

 


Williamsin Albon yllätti – Verstappen treenien ykkönen

07.07.2023 19:13

Williamsin Albon yllätti – Verstappen treenien ykkönen

Max Verstappen pääsi taas näyttämään vauhtiaan.©AOP

Formula 1

Max Verstappen oli lyömätön Silverstonen auringon paisteessa ajetuissa F1-harjoituksissa perjantaina.

Red Bull -kuski iski ensimmäisessä treenissä tauluun ajan 1.28,600. Se oli +0.448 sekuntia nopeampi kuin toiseksi parhaan ajan ajaneen tallikaveri Sergio Perezin noteeraus.

Jakson kolmas oli yllättäen Williamsin Alex Albon. Hän jäi jälkeen +0.489 sekuntia. Williamsin piti juhlia Silverstonessa tallin 800. GP:tä, mutta Imolan kisan peruuntumisen vuoksi, rajapyykki siirtyi Unkariin. Williams-autot kurvaavat kuitenkin Silverstonessakin juhla-asussa.

Toisessa harjoituksessa Verstappen vei piikkipaikan ajalla 1.28,078. Toinen jaksolla oli Ferrarin Carlos Sainz +0.022 jääneenä. Kolmas jälleen Williamsin Albon. Hän jäi nyt +0.218 sekuntia kärjelle.

Valtteri Bottas sai Alfa Romeonsa päivityspaketin Silverstoneen. Talli ei selvästi keskittynyt kelloihin harjoituksissa. Bottas oli ensimmäisessä harjoituksessa vasta 15:s ja toisessa 16. Tallikaveri Guanyu Zhou oli 18:s ja 11:s.

Ferrarin Charles Leclercin kakkosharjoitus meni pieleen auton sähkövian vuoksi. Hän ei saanut aikaa ollenkaan.

Mercedeksen molemmat kuskit, Lewis Hamilton ja George Russell, kärsivät isosti pidon puutteesta molemmilla harjoitusjaksoilla. Molemmat kuskit jäivät kympin heikommalle puolelle päivän molemmissa harkoissa.

AlphaTaurin Nyck de Vriesin autosta pamahti toisessa harjoituksessa rengas. Hän oli ykkösharjoituksen 11:s ja kakkosharjoituksen 19:s.

Tuloksia: 1. harjoitus ja 2. harjoitus


Enlundin polvi kunnossa – jatkaa Pelicansissa

07.07.2023 17:28

Enlundin polvi kunnossa – jatkaa Pelicansissa

Jonas Enlundin viime kausi loppui heti alussa loukkaantumisen vuoksi.©AOP

Liiga

Lahden Pelicans on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Jonas Enlundin, 35, kanssa. Enlundin viime kausi joukkueessa päättyi jo kotiavauksessa loukkaantumiseen. Nyt polvivamma on hoidettu ja Enlund taas pelikuntoinen, kun kausi alkaa.

”Jalka vaikuttaa erittäin hyvältä ja olen enemmän kuin valmis aloittamaan uuden kauden. Kovasti teki mieli hypätä askiin jo viime kevään finaalipeleissä, koska joukkue pelasi uskomattoman hyvin. Jengissä oli viime kaudella todella hyvä meininki ja sitä samaa pyritään jatkamaan myös alkavalla kaudella”, Enlund sanoo seuran tiedotteessa.

Enlund on urallaan pelannut pitkään KHL:ää eri joukkueissa, mutta kokemusta on myös Saksan liigan Wolfsburgista. Liigassa Enlund on aiemmin Tapparaa.


Ferrari-pomo ei halua uusia talleja sarjaan

07.07.2023 07:59

Ferrari-pomo ei halua uusia talleja sarjaan

Fred Vasseur ei halua lisää talleja F1-sarjaan.©AOP

Formula 1

Ferrarin F1-pomo Fred Vasseur ei halua varikolle yhtätoista tallia. Vasseur on vankasti sitä mieltä, että kymmenen tallia on sopiva määrä sarjassa.

”Minun kantani on, että ne kymmenen tiimiä, jotka ovat tehneet valtavia ponnisteluja silloinkin, kun on ollut todella vaikeaa, riittävät hyvin. Jos toivotamme uuden tallin tervetulleeksi mukaan, siihen on oltava megahyvä syy”, Vasseur täräyttää Motorsportille.

Sarjan omistajat ovat jo kauan haikailleet amerikkalaisen tiimin perään, koska Yhdysvalloissa F1-buumi jyrää yhä.

”Se, että uusi tiimi olisi amerikkalainen, ei ole riittävä syy. Meillä ensinnäkin on jo amerikkalainen tiimi mukana – kiitos Haasin. Ja toiseksi, jos haluaa olla huipulla tässä lajissa, se on kuljettajasta kiinni.”

”Katsokaa, mitä Hollannissa on tapahtunut. Se on mielestäni tämän päivän maailman suurin F1-menestys, eikä heillä ole omaa tiimiä, heillä on Max.”

 


Arsenalin tähti siirtyi Leverkuseniin

07.07.2023 07:30

Arsenalin tähti siirtyi Leverkuseniin

Granit Xhaka pelasi seitsemän kautta Arsenalissa.©AOP

Valioliiga

Bundesliigan Bayer 04 Leverkusen on vahvistanut hankkineensa Valioliigan Arsenalin hyökkääjän Granit Xhakan, 30. Sveitsiläinen siirtyy Leverkuseniin viiden vuoden ja noin 25 miljoonan euron sopimuksella. Hänellä olisi ollut vielä yksi vuosi Gunners-sopimustaan jäljellä.

Xhaka pelasi Arsenalin keskikentällä syksystä 2016 alkaen. Urallaan hän on pelannut myös Borussia Mönchengladbachissa ja Baselissa, sekä isossa roolissa Sveitsin maajoukkueessa.

Xhaka pelasi Arsenalissa yhteensä 297 ottelua ja iski niissä 23 maalia. Hän oli myös joukkueen kapteenina lyhyen tovin syksyllä 2019.

Leverkusenin suomalaismaalivahti Lukas Hrádecký saa Xhakasta uuden pelikaverin.

”Sanomme hyvästit fantastiselle pelaajalle ja meidän kaikkien rakastamalle henkilölle. Yhteinen matka hänen kanssaan on ollut uskomaton ja hän on antanut kaikkensa tämän seuran eteen. Granitin vaikutus joukkuetovereihinsa kentällä ja muuten kollegoihinsa kertoo, kuinka suosittu hän on”, Arsenal manageri Mikel Arteta hehkutti seuran tiedotteessa.

”Emme voi kiittää Granitia tarpeeksi hänen palvelustaan ja panoksestaan tälle seuralle vuosien varrella. Toivomme Granitille ja hänen perheelleen kaikkea hyvää heidän elämänsä seuraavassa vaiheessa.”


Kingsin nestori teki kahden vuoden jatkosopimuksen

07.07.2023 07:24

Kingsin nestori teki kahden vuoden jatkosopimuksen

Anze Kopitar jatkaa yhä uraansa.

NHL

36-vuotias Anze Kopitar jatkaa vielä uraansa Los Angelesissa. Kopitar on tehnyt jatkosopimuksen, joka pitää hänet pelikaukaloissa vielä ainakin kaksi lisävuotta. Sopimus on arvoltaan 14 miljoonaa dollaria ja sen sanakäänteet estää pelaajaan myymisen mihinkään muuhun seuraan kesken sopimuskauden.

Slovenialaisen Kopitarin nykyinen sopimus päättyisi ensi kauden lopussa ja se oli pituudeltaan kahdeksanvuotinen ja 80 miljoonan dollarin arvoinen.

”Olemme iloisia, että saimme tehtyä sopimuksen, joka pitää Anzen Los Angelesissa, kun otamme seuraavan askeleen ja kilpailemme Stanley Cupista”, toimitusjohtaja Rob Blake sanoi lausunnossaan.

”Hän on tämän joukkueen sydän ja sielu, ja kapteeninamme hän tulee jatkossakin pelaamaan tärkeässä roolissa.”

Kopitar on voittanut Stanley Cupin Kingsin kanssa urallaan kahdesti. Mestaruus tuli vuosina 2012 ja 2014.