TILANNEHUONE

Niku pelaa ensi kaudellakin JYPissä

17.04.2023 16:45

Niku pelaa ensi kaudellakin JYPissä

Sami Niku jatkaa ainakin vielä toisen kauden JYPissä.©AOP

Liiga

Puolustaja Sami Niku, 26, jatkaa uraansa ensi kaudellakin Liigan JYPin paidassa. Nikun jatkosopimus on yhden kauden mittainen.

Niku on JYPin kasvatti ja on pelannut Liigassa neljän kauden aikana 163 ottelua. Lisäksi hän on pelannut AHL:ssä 150 ja NHL:ssä 67 ottelua. Viimeksi taalajäillä Niku edusti kaudella 2021-2022 Montreal Canadiensia 13 ottelun verran. Pääosa kaudesta kulu AHL:n Laval Rocketsissa.

JYPiin Niku palasi viime syksynä ja 54 ottelussa hän teki 42 tehopistettä ja oli niillä Liigan kolmanneksi tehokkain puolustaja.

”On hieno asia, että JYP täyttää 100 vuotta ja siinä halusin itsekin olla mukana. Perhe viihtyy hyvin Jyväskylässä, joten päädyimme one more yeariin”, Niku kertoo tiedotteessa.

”Viime kausi ei ollut itseltänikään aivan huippua tekemistä, vaan pystyn pelaamaan vielä paljon paremmin.”


Kärppien urheilujohtaja irtisanoutui tehtävästään

17.04.2023 15:19

Liiga

Jääkiekon Liigan Oulun Kärppien urheilujohtaja Harri Aho on irtisanoutunut seuran palveluksesta. Ahon irtisanoutuminen astui voimaan välittömästi. Aho toimi Kärpissä urheilujohtajana vuodesta 2009 ja tänä aikana joukkue voitti kolme Suomen mestaruutta, yhden hopean ja yhden pronssin.

Tällä kaudella Kärpät oli Liigan runkosarjan seitsemäs. Se kohtasi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella KooKoon ja joutui lomille KooKoon voittaessa sarjan.

Kärpät tiedottaa, että organisaatiolla on nyt edessään uuden urheilujohtajan rekrytoiminen. Toistaiseksi joukkueen rakentamista jatkavat nuorten kehityspäällikkö Jari Laukkanen, kehitysjohtaja Lasse Kukkonen sekä toimitusjohtaja Tommi Virkkunen yhteistyössä edustusjoukkueen valmennuksen kanssa. Päävalmentajan tehtävässä jatkaa Lauri Marjamäki.


Bottakselta kova lausunto – selitti hihatonta paitaansa

17.04.2023 07:45

Bottakselta kova lausunto – selitti hihatonta paitaansa

Valtteri Bottas ottaa ulkonäköpaineet nykyään iisimmin.©AOP

Formula 1

Valtteri Bottaksen rento olemus, hihaton t-paita ja sandaalit ovat aiheuttaneet huomiota F1-varikolla. Bottas sanoo, ettei olisi vielä muutama vuosi sitten itsekään pukeutunut koskaan moiseen asuun. Nyt hän kuulemma ottaa asiat rennommin ja on enemmän oma itsensä myös kisaviikonloppuisin.

”Tulokkaana en olisi koskaan tullut hihattomassa ja flipflopeissa varikolle, en edes vielä pari vuotta sitten”, Bottas selvitti ulkonäköään Motorsportille Australian GP:n yhteydessä.

”Nyt on helpompaa. En ota itseäni enää niin vakavasti. Ajat ovat muuttuneet. Mutta kun tässä lajissa on tulokas, sinut on lähes koulutettu käyttäytymään tietyllä tavalla. Sitten tulee selvästi aika, jolloin ajattelee vain, että pärjäilläämpä.”

Bottaksen mielestä kuljettajien todellinen persoonallisuus peittyy usein työ-minän taakse.

”On hankalaa tulla Formula ykkösiin. Joskus on myös hankalaa nähdä kuljettajien oikeaa luonnetta. Sitten kun tutustuu kuskeihin radan ulkopuolella paremmin, luonne tulee lopulta esiin, mutta haastatteluissa ja sponsoritapahtumissa käytös on yleensä aika odotettua.”

Yhden erilaisuuden Bottas nostaa F1-kuskiryhmästä kuitenkin esiin ja avaa rohkeasti myös syyn, miksi näkee, että persoonallisuudet peitellään.

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut muutamia erilaisuuksia, kuten Daniel Ricciardo, joka on näyttänyt oman persoonallisuutensa. Se on hyvä juttu. Homma on kuten on, koska tämä on vakavaa bisnestä, jossa on isot yritykset ja isot rahat kyseessä.”


Yhdysvallat voitti naisten kiekkomestaruuden

17.04.2023 07:00

Yhdysvallat voitti naisten kiekkomestaruuden

Hilary Knight onnistui MM-finaalissa kolme kertaa.©AOP

Jääkiekko

Naisten jääkiekon MM-kisat päättyivät Kanadan Bramptonissa Yhdysvaltojen kultajuhliin. Yhdysvallat voitti loppuottelussa Kanadan peräti maalein 6–3 (1-1,1-2,4-0).

Yhdysvallat rynni voittoon erityisesti vahvan kolmannen erän ansiosta, jonka aikana joukkue viimeisteli neljä maalia. Joukkueen maalikuningatar ottelussa oli kokenut kapteeni Hilary Knight, joka iski hattutempun kahdella osumalla toisessa erässä ja yhdellä päätöserässä. Yhdysvalloille onnistui myös Abbey Murphy, Caroline Harvey ja Cayla Barnes, joka laittoi ottelun lopulla kiekon tyhjiin.

Kanadan Brianne Jenner teki ottelussa kaksi maalia ja Marie-Philip Poulin teki kolmannen.

Ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Kanadan Sarah Fillier. Hän teki turnauksen seitsemässä ottelussa tehot 7+4.

MM-turnauksen pronssimitalit kuittasi Tshekki, joka voitti pronssiottelussa Sveitsin maalein 3–2 (2-1,1-1,0-0). Denisa Krizova oli kaikissa Tshekin maaleissa osallisena. Hän teki ottelussa kaksi maalia ja syötti Michaela Pejzlovan osuman. Sveitsin maalin viimeisteli Lara Stalder ensimmäisen erän puolivälissä, joka oli myös ottelun avausmaali.

Suomi sijoittui turnauksessa lopulta viidenneksi ja nousi sijoitusotteluiden voitoillaan takaisin A-lohkoon.


Naisleijonat voitti Ruotsin ja palaa A-lohkoon

16.04.2023 19:49

Naisleijonat voitti Ruotsin ja palaa A-lohkoon

Noora Tulus teki kolmannen maalin Ruotsia vastaan sunnuntaina.©AOP

Naisleijonat

Naisleijonat kohtasi Ruotsin jääkiekon naisten MM-turnauksen viimeisessä ottelussaan. Suomi voitti ottelun maalein 3–1(1-1,1-0,1-0) ja varmisti sillä kisojen viidennen sijan, sekä nousun takaisin ylempään A-alkulohkoon, josta joukkue putosi viime MM-kisojen lopuksi ulos.

Sunnuntain Ruotsi-ottelussa Leijonien alku oli jälleen nihkeä ja Ruotsi meni 1–0-johtoon heti ottelun ensimmäisellä minuutilla Anna Kjellbinin maalilla. Suomi sai ensimmäisessä erässä peräti neljä ylivoimamahdollisuutta Ruotsin jäähyillessä ja lopulta Jenni Hiirikoski onnistui 1–1-tasoitusmaalissa juuri ylivoimalla avauserän puolivälissä.

Toisessa erässä Kiira Yrjänen vei Suomen 2–1-johtoon reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Seuraavaa osumaa saatiin odottaa kolmanteen erään asti ja sen teki Noora Tulus jälleen ylivoimalla.

Suomen maalia vartioi Sanni Ahola ja hän teki ottelussa 18 torjuntaa.

Yrjäsen osuma näytti sunnuntaina tältä…


Kiinassa piti ajaa nyt F1-kisa, mutta se peruttiin

16.04.2023 17:20

Kiinassa piti ajaa nyt F1-kisa, mutta se peruttiin

Zhou Guanyu on ainoa kiinalaishurjapää F1-sarjassa.

Formula 1

Tällä viikolla oli alunperin tarkoitus ajaa F1-kisa Shanghaissa. Kiinan kovat Covid-rajoitukset saivat järjestäjät kuitenkin perumaan kisan jo aikaisessa vaiheessa. Sarjan ainoa kiinalaiskuksi Zhou Guanyu on tilanteesta hieman pahoillaan ja hän jää yhä odottamaan ajamista kotikisassaan. Kiinassa ajettiin viimeksi 2019 ja silloin Zhou ei vielä ajanut kuninkuussarjassa.

”Olen perumisesta pettynyt, mutta jotenkin näin tämän tapahtuvan voimassa olleiden rajoitusten vuoksi. Rajaa ei avattu tarpeeksi ajoissa”, Zhou toteaa F1i:n haastattelussa.

”Uskon yhä, että kotikisa koittaa minulle vielä, kyse on vain ajasta.”

F1 on suosittua myös Kiinassa. Alfa Romeo-kuski näkee, että kiinnostus on vain kasvanut.

”Minusta lajin suosio on kasvanut viime vuosina ja sen jälkeen kun minusta tuli F1-kuski. Kiinassa on paljon ihmisiä, jotka haluavat päästä paikan päälle, he ajavat myös itse ja ovat kiinnostuneita seuraamaan lajia. Se on hieno juttu.”

Kiinan kisan perumisen vuoksi F1-sarja viettää huhtikuussa neljän viikon tauon. Seuraava F1-kisa ajetaan vasta Azerbaidžanissa 28.-30. huhtikuuta.


Kovalainen ajoi rallin voittoon Japanissa

16.04.2023 16:52

Kovalainen ajoi rallin voittoon Japanissa

Heikki Kovalainen kaasutteli Skodalla myös viime kaudella Japanissa.©AOP

Muu urheilu

Heikki Kovalainen voitti yhdessä kartanlukijansa Sae Kitagawan kanssa Japaniin Tour de Kyushu -rallin ylivoimaisesti. Voitto on Kovalaiselle kauden toinen. Hän voitti myös Shinshiro -rallin.

Kovalainen ajoi viikonloppuna pohjat Skodallaan kaikille erikoiskoikeille yhtä lukuun ottamatta. Kärkiaika jäi saavuttamatta 0,4 kilometrin pituisella yleisöpätkällä. Kovalainen voitti lopulta lähes kahden minuutin erolla toiseksi tulleeseen Toyotan Norihiko Katsutaan, joka on WRC:n Takamoto Katsutan isä. Kolmanneksi rallissa ajoi Daiki Arai.

Kovalainen ajoi rallia mielessään viime torstaina Kroatian rallitreeneissä menehtynyt Craig Breen. Kovalainen ilmoitti somessa rallin jälkeen, että omistaa rallin voiton irlantilaiskuljettajan muistolle.


Granlund ja Pesonen Sveitsistä Leijoniin

16.04.2023 16:30

Granlund ja Pesonen Sveitsistä Leijoniin

Markus Granlund liittyy Leijona-vahvuuteen.©AOP

Leijonat

Suomen kiekkoleijonat jatkaa valmistautumista koti-MM-kisoihin leirityksellä Vaasassa ensi viikolla. Leijonat saa tiistaina vahvuuteensa mukaan Sveitsin liigan Luganossa ja Lausannessa tällä kaudella tahkonneet Markus Granlundin ja Harri Pesosen.

Seuraavalla viikolla mukaan liittyvät puolestaan Sveitsin ZSC Lionsissa pelannut Mikko Lehtonen, sekä Ruotsin liigan Frölundan puolustaja Petteri Lindbohm.

Leijonat kohtaa seuraavaksi Tanskan ensin Vaasassa pelattavassa ottelussa torstaina 20.4. ja sitten perjantaina 21.4. Porissa.

Leijonat pelasi jo Norjaa vastaan viime perjantaina ja lauantaina. Leijonat voitti molemmat koitokset. Ensimmäinen matsi päättyi jatkoajalla 2–1 ja toinen 3–0.

 

Leijonat Tanskaa vastaan:

Maalivahdit
Lehtinen Lassi
Olkinuora Jussi

Puolustajat
Friman Niklas
Matinpalo Nikolas
Ohtamaa Atte
Pelli Arttu
Pokka Ville
Pulli Valtteri
Riikola Juuso
Saarijärvi Vili
Tuomisto Antti

Hyökkääjät
Aaltonen Juhamatti
Anttila Marko
Björninen Hannes
Granlund Markus
Hännikäinen Markus
Kuokkanen Janne
Liedes Heikki
Liukas Eetu
Mattila Julius
Oksanen Ahti
Pesonen Harri
Puistola Patrik
Ruohomaa Mikael
Ruotsalainen Arttu
Suomela Antti
Turkulainen Jerry

 


Niskanen voitti Rovaniemellä – Suomen cup ratkesi

16.04.2023 15:30

Niskanen voitti Rovaniemellä – Suomen cup ratkesi

Kerttu Niskasella suksi luisti Rovaniemen auringossa.©AOP

Maastohiihto

Kerttu Niskanen voitti sunnuntaina Rovaniemellä naisten 15 kilometrin Suomen Cupin yhteislähtökisan. Niskanen oli kisassa ylivoimainen. Toiseksi tullut Johanna Matintalo jäi peräti 51,1 sekuntia. Kolmas oli Anne Kyllönen, joka hävisi Matintalolle loppukirissä. Neljännelle sijalle jätetiin Jasmi Joensuu. Hän jäi voittajalle +52,5 sekuntia. Krista Pärmäkoski oli Suomen cupin päätöskisan seitsemäs ja 1.50,4 Niskaselle jääneenä.

Suomen cupin voittoon hiihti tällä kaudella Johanna Matintalo, joka keräsi 432 cup-pistettä. Kerttu Niskanen nousi päivän voitollaan Suomen cupin kokonaiskisan kakkoseksi. Yhteensä Niskanen voitti neljä cupin hiihtoa ja keräsi 400 pistettä. Cupin kolmas on Anni Alakoski.

Miesten 30 kilometrin perinteisen massalähtökisan voittoon hiihti Ville Ahonen, jolle cupin kisan voitto oli uran ensimmäinen. Hän jätti lopulta toiseksi Markus Vuorelan +1,6 sekunnilla. Kisan kolmas oli Miro Karppanen, mutta hän jäi voittajakaksikosta yli 5o sekuntia.

Miesten Suomen cupin voiton vei sunnuntaina neljänneksi hiihtänyt Lauri Lepistö. Toinen oli sunnuntaina kuudenneksi hiihtänyt Joni Mäki ja kolmas Ville Ahonen.

Kisasta puuttuivat eturivin hiihtäjät Iivo Niskanen, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen ja Remi Lindholm.


Arsenalilla vastassa Artetan suuri suosikki

16.04.2023 10:38

Arsenalilla vastassa Artetan suuri suosikki

David Moyes ja Mikel Arteta ovat vanhoja tuttuja Everton-ajoilta.©AOP

Valioliiga

Valoliigan kärjen Arsenal kohtaa sunnuntaina West Hamin. Arsenal jahtaa pisteitä, sillä taistelu mestaruudesta Manchester Cityn kanssa on tiukka. City voitti lauantaina Leicesterin maalein 3–1 ja kavensi Arsenalin liigajohdon vain kolmeen pisteeseen. Manageri Pep Guardiola sanoi heti matsin jälkeen, että mestaruuden ratkaisee joukkueiden keskeinen ottelu puolentoista viikon päästä.

Mestaruus on Arsenal-manageri Mikel Artetan ainoa tavoite juuri nyt.

”Kun otin tämän tehtävän vastaan, tavoite oli nostaa tämä seura sinne, minne se kuuluu. Sekä taistella ja olla mukana jokaisen mahdollisen pystin voittamisessa muutenkin. Sitä me yritämme tässä rakentaa”, Arteta totesi sunnuntain ottelun lehdistötilaisuudessa.

Arsenal on jo pudonnut Mestareiden liigasta. Sen myötä pelaajien työtaakka pieneni ja kaikki keskittyminen on laitettu yhteen asiaan – Cityn voittamiseen.

”Haluamme pelaajiemme olevan parhaassa mahdollisessa kunnossa ja käytettävissä. Meillä on ollut vastoinkäymisiä erityisesti parin viime kuukauden aikana muutamien tärkeiden pelaajien kanssa.”

”Onnea tietysti tarvitaan oikeissa paikoissa. Se, miten onni sitten toteutuu, on tärkeä asia ja osa tätä lajia. Joskus se on kiinni milleistä ja niiden millien tulisi toimia oikealla tavalla omaksi eduksi.”

Sunnuntain vastustajan manageri David Moyes on Arsenal-luotsille hyvin tuttu. Arteta pelasi Moyesin Evertonissa kausina 2005-2011.

”Tunnen häntä kohtaan enemmän kuin kunnioitusta, se on oikeastaan ihailua. Nautin kovasti pelaamisesta hänen joukkueessaan. Kuten kaikki  muutkin siinä joukkueessa, olisin mennyt vaikka tiiliseinän läpi hänen vuokseen. Hän on erittäin hyvä valmentaja ja erityisen taitava yksilöiden käsittelyssä. Hän on aivan erityinen henkilö. Todella luotettava ja kunnioittaa aina sanaansa. Olen oppinut häneltä paljon”, Arteta huomautti.

Valioliigaa: West Ham – Arsenal sunnuntaina kello 16.


Naisleijonilla haasteena jälleen Ruotsi

16.04.2023 07:07

Naisleijonilla haasteena jälleen Ruotsi

Petra Nieminen valittiin edellisen Ruotsi-ottelun Suomen parhaaksi pelaajaksi.©AOP

Naisleijonat

Naisleijonat pelaavat Kanadan MM-kisoissa vielä Ruotsia vastaan sunnuntaina A-lohkopaikasta eli sijoista 5-6. Joukkueet kohtasivat jo alkuerissä ja silloin Suomi voitti ottelun maalein 4–2 kovan takaa-ajon jälkeen ja iskettyään kolmannessa erässä neljä maalilla.

”Alusta asti on oltava valmis. Työt on hoidettava vaihdosta toiseen – kurinalaisesti, päättäväisesti ja luottaen siihen, että tulos kyllä tulee. Tulostaululle tai seuraaviin vaihtoihin on turha katsella. Kun hoidamme jokaisen vaihdon niin kuin osaamme, niin tulos on hyvä”, päävalmentaja Juuso Toivola toteaa seuran haastattelussa.

Suomi voitti sijoituspeleissä jo Saksan kovalla maalilukemalla 8–2. Petra Nieminen teki ottelun toisessa erässä hattutempun.

”Edellinen peli oli meiltä hyvä. Siitä saimme mukaamme hyvää energiaa ja asioita, joita voimme linkittää myös Ruotsi-peliin”, Toivola lisää.

Naisten jääkiekon MM-kisat: Suomi – Ruotsi sunnuntaina kello 17.08.


Yhdysvallat ja Kanada naisten jääkiekkofinaaliin

16.04.2023 06:54

Yhdysvallat ja Kanada naisten jääkiekkofinaaliin

Sarah Fillier onnistui MM-välierässä hattutempussa.©AOP

Naisleijonat

Naisten jääkiekon MM-turnauksen finaaliin etenivät odotetusti Yhdysvallat ja Kanada. Joukkueet mättivät lauantain välieräotteluissaan runsaasti maaleja.

Yhdysvallat voitti välierässään Tshekin peräti 9–1. Joukkueen pelaajista kolme vietti kahden maalin peliä, kun Hilary Knight, Amanda Kessel ja Tessa Janecke tykittivät osumia. Myös Abby Roque ja Abbey Murphy, sekä Caroline Harvey maalasivat kerran. Tshekin ainoan kavennuksen teki Adela Sapavalivova.

Kanada puolestaan voitti Sveitsin maalein 5–1. Tähtipelaaja Sarah Fillier viimeisteli ottelussa hattutempun yhdellä ensimmäisen erän ja kahdella toisen erän osumallaan. Lisäksi kanadalaisista osuivat Jamie Lee Rattray ja Rebecca Johnston. Sveitsin ainoan teki Alina Müller.

Finaali pelataan Suomen aikaa varhain maanantaina. Pronssiottelussa kohtaavat Tshekki ja Sveitsi. Suomi pelaa sunnuntaina vielä A-lohkopaikastaan Ruotsia vastaan sunnuntaina. Naisleijonat voitti jo Saksan ensimmäisessä sijoituskamppailussaan perjantaina maalein 8–2.