TILANNEHUONE

Hollanti jyräsi Maltan hurjin luvuin

11.06.2025 06:33

Jalkapallo

Suomen MM-karsintalohkon Hollanti höykytti tiistaina Maltaa peräti lukemin 8–0. Hollanti teki ensimmäisen maalinsa ottelussa jo yhdeksän minuutin jälkeen ja johti 20 minuutin pelin jälkeen jo 3–0.

Ensimmäinen maali tuli rangaistusputkusta ja sen viimeisteli Maltan verkkoon Memphis Debay. Sama mies onnistui uudelleen 16. minuutin kohdalla. Debay on tehnyt maajoukkueurallaan Hollannille nyt 50 maalia.

Muista Hollannin maaleista vastasivat Virgil van Dijk vielä ensimmäisellä puoliajalla, sekä toisella puoliajalla Xavi Simons, Donyell Malen kahdesti, Noa Lang ja Micky van de Ven.

Myöhemmin MM-karsintansa aloittanut Hollanti voitti Suomen viime lauantaina 2–0 ja on nyt siten voittanut molemmat pelaamansa MM-karsintapelit.


Friis: Oli enemmän mahdollisuuksia

11.06.2025 06:17

Huuhkajat

Suomi voitti Puolan Olympiastadionilla tiistaiyönä MM-karsintaottelussa maalein 2–1. Edellisen kerran Suomi voitti samalla kentällä 2023. Voittokarkelot jäivät vaisuksi yleisössä tapahtuneen vakavan sairauskohtauksen vuoksi, mutta voitto antoi toivoa jatkoon.

Suomen päävalmentaja Jacob Friis näki, että peli oli erilainen kuin lauantain Hollanti-floppi.

”Tässä ottelussa meillä oli ehkä vähän enemmän mahdollisuuksia tehdä asioita kuin Hollantia vastaan ja pelaajat suoriutuivat erittäin hyvin. Lopussa jouduimme puolustamaan aika syvällä osin sen takia, että Puola alkoi pelata selvästi suoraviivaisemmin”, Friis pohti liiton haastattelussa.

”Tämä ei ollut täydellinen ottelu meiltä, mutta hyvä se oli.”

”Uskon siihen, miten teemme töitä joukkueena, en tuntenut painetta ennen ottelua. En ole helpottunut, vaan enemminkin iloinen siitä, että osa asioista, joita haluamme kentällä nähdä myös näkyivät”, Friis lisäsi.

Suomen MM-karsinnat jatkuvat 7. syyskuuta vierasottelulla Puolassa.


Citylle valmentajia Liverpoolista

10.06.2025 17:50

Valioliiga

Manchester City tiedotti tiistaina hankkineensa Valioliigan joukkueensa valmennukseen vahvistuksia.

Liverpoolin ex-manageri Jürgen Kloppin entinen apuvalmentaja Pep Lijnders 42, on nyt liittynyt Cityä luotsaavan Pep Guardiolan valmennusryhmään. Hän tulee Juanma Lillon tilalle.

Lisäksi City on hankkinut Liverpoolista myös James Frenchin. Hänen toimialuettaan tulee olemaan joukkueen erikoistilannevalmennus.

 


Chelsean maalivahti Manchesteriin

10.06.2025 17:28

Valioliiga

Manchester City on hankkinut joukkueeseensa englantilaismaalivahti Marcus Bettinellin, 33, Chelseasta. Bettinelli siirtyy Cityyn vuoden mittaisella sopimuksella. Chelsean saa pelaajasta nimellisen korvauksen.

Bettinelli korvaa Cityssä Scott Carsonin kolmosvahtina. Carson, 39, jätti Cityn maanantaina. Hän pelasi kuuden kauden aikana vain kahdessa ottelussa.

”Olen ihaillut etäältä sitä, mitä tämä seura on saavuttanut Pep Guardiolan alaisuudessa. Olen innoissani voidessani olla mukana rakentamassa joukkueelle menestystä”, Bettinelli sanoi tiedotteessa.

”Odotan innolla työskentelyä Pepin, Xabi Mancisidorin ja jo täällä olevien erinomaisten maalivahtien kanssa ja heidän tapojensa näkemistä läheltä.”


Dortmund vahvisti jättihankinnan

10.06.2025 17:12

Jalkapallo

Saksan Bundesliigan Borussia Dortmund tiedottaa hankkineensa joukkueeseen englantilaisen Jobe Bellinghamin, 19. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyy saksalaisjoukkueeseen Englannin Valioliigaan juuri nousseen Sunderlandin joukkueesta.

Bellinghamin siirtosumma on Dortmundin ennätys, sillä pelaaja vaihtaa joukkuetta peräti 30 miljoonan euron summalla. Hänen sopimuksensa on viisivuotinen.

Bellingham seuraa siirrolla isoveljensä Jude Bellinghamin, 21, jalanjäljissä. Jude pelasi Dortmudissa kausina 2020-2023 ja siirtyi sitten La Ligan Real Madridiin.

Jobe Bellingham on mukana Dortmundin joukkueessa jo seurajoukkueiden MM-kisoissa.

 

 


Puolalle lisää menetyksiä MM-karsintaan

10.06.2025 15:32

Jalkapallo

Puolan miesten jalkapallomaajoukkueen kapteenin nauhan sunnuntaina saanut Piotr Zieliński ei pysty pelaamaan MM-karsinnassa Suomea vastaan tiistai-iltana.

Eri puolalaismediat kertovat, että Zielinski loukkaantui maanantai-illan harjoituksissa ja käveli irvistellen pukusuojaan. Pelaaja on kärsinyt pohjevammasta, jonka uskotaan nyt uusiutuneen.

Puola lähtee otteluun muutenkin myrskytuulessa. Tähtipelaaja Robert Lewandowskin jäätyä pois maajoukkueesta sunnuntaina, on kummia käänteitä on riittänyt. Aluksi väitettiin, että kapteenivaihdoksella olisi ollut pelaajien hyväksyntä, mutta näin ei ollut. Puolan palloliitto laittoi myöhemmin ulos tiedotteen, jossa korjasi väitettä. Siinä sanottiin, ettei maajoukkuepelaajien johtoryhmä ollut aloitteentekijä maajoukkueen kapteeninvaihdoksessa, vaan aloitteen teki päävalmentaja Michal Probierz.

Jalkapallo: Suomi – Puola MM-karsintaa Olympiastadionilla tiistaina kello 21.45.


Jännärikisa putosi ensi kauden F1-kalenterista

10.06.2025 13:02

Formula 1

F1-sarjan ensi kauden kalenteri on julkistettu. Kausi koostuu ensi kaudellakin 24 osakilpailusta.

Iso huomio kiinnittyy siihen, että legendaarinen Italian Emilia Romagnan kisa Imolassa ei ole ensi kauden kalenterissa mukana. Tänä vuonna Imolassa ajettiin 16.-18. toukokuuta eli se oli alkukauden kisojen joukossa. GP ei ole pystynyt uusimaan sopimustaan sarjan kanssa.

2026 kisakausi alkaa kuten tänäkin vuonna Australiasta maaliskuun alussa ja päättyy joulukuun alussa Abu Dhabissa.

Toukokuussa ajettavaa Miamin kisaa seuraa ensi kaudella Kanadan GP. Klassikkokisa Monacossa ajetaan kesäkuun alussa Pohjois-Amerikan kisojen jälkeen. Monaco aloittaa myös koko kesän kestävän ja yhteensä yhdeksän GP:tä kattavan Euroopan putken. Madrid nousee uutena mukaan 45 vuoden tauon jälkeen ja siellä ajetaan syyskuun alkupuolella.

Suurin muutos kaudelle 2026 on kuitenkin mittava moottorisääntömuutos, joka suosii uusiutuvia polttoaineita. Moottorien tehot tulevat ensi kaudesta eteenpäin puoliksi polttomoottorista ja puoliksi sähköakusta.

Kisakalenteri 2026

Australia Melbourne 6.-8. maaliskuuta
Kiina Shanghai 13.-15. maaliskuuta
Japani Suzuka 27.-29. maaliskuuta
Bahrain Sakhir 10.-12. huhtikuuta
Saudi Arabia Jeddah 17.-19. huhtikuuta
USA Miami 1.-3. toukokuuta
Kanada Montreal 22.-24. toukokuuta
Monaco 5,-7. toukokuuta
Espanja Barcelona-Catalunya 12.-14. kesäkuuta
Itävalta Spielberg 26.-28. kesäkuuta
Englanti Silverstone 3.-5. heinkuuta
Belgia Spa-Francorchamps 17.-19. heinäkuuta
Unkari Budapest 24.-26. heinäkuuta
Hollanti Zandvoort 21.-23. elokuuta
Italia Monza 4.-6. syyskuuta
Espanja Madrid 11-13. syyskuuta
Azerbaijan Baku 25.-27. syyskuuta
Singapore 9.-11. lokakuuta
USA Austin 23.-25. lokakuuta
Mexico Mexico City 30. lokauuta – 1. marraskuuta
Brasilia Sao Paulo 6.-8. marraskuuta
USA Las Vegas 19.-21. marraskuuta
Qatar Lusail 27.-29 marraskuuta
Abu Dhabi  Yas Marina 4.-6. joulukuuta


Florida jyräsi ja hiillosti – Oilersille jättitappio

10.06.2025 06:42

NHL

Florida Panthers voitti ensimmäisen kotiottelunsa Stanley Cup -finaaleissa Edmonton Oilersia vastaan tiistaiaamuna maalein 6–1 ja otti siten toisen kiinnityksen mestaruuteen.

Florida nollasi ottelussa täysin Oilersin tähtipelaajat Connor McDavidin ja Leon Draisaitl’n. McDavidilta katkesi samalla seitsemän ottelun ja Draisaitl’ta kahdeksan ottelun pisteputki.

Kotijoukkueen jyräys alkoi jo ensimmäisellä peliminuutilla, kun kolmosketju onnistui. Anton Lundell ja Eetu Luostarinen syöttivät Brad Marchandin tekemän 1–0-maalin. Toisen osumansa Florida teki saman erän lopulla. Carter Verhaeghe tälläsi lukemat 2–0:aan hieman ennen taukoa.

Toisen erän alussa Oilersin Corey Perry kavensi ottelun ylivoimalla 1–2:een. Parin minuutin päästä Sam Reinhart iski matsin 3–1:een ja vielä ennen erän puoliväliä Sam Bennett laittoi pelin 4–1:een. Osumaa syötti Eetu Luostarinen, jolle syöttöpinna oli jo pudotuspelien 12:s.

Kolmannen erän alussa Aaron Ekblad onnistui Floridalle 5–1-maalissa ylivoimalla. Maalin jälkeen Edmontonin maalilta vaihdettiin Stuart Skinner pois ja tilalle laitettiin viimeksi Vegasia vastaan pelannut Calvin Pickard. Vaihto ei joukkuetta herätellyt. Loppunumerot viimeisteli Evan Rodriques ylivoimalla Niko Mikkolan syötöstä neljä minuuttia ennen ottelun päätöstä.

Ottelu oli rikkonainen. Siinä jaettiin yhteensä 140 jäähyminuuttia. Oilersin pelaajilta kämähti pinna täysin kolmannessa erässä ja kaukalossa käytiin parikin massanujakkaa. Lopuluta Oilersin Darnell Nurse, Trent Frederic, Evander Kane ja Jake Walman lähtivät eri tilanteista ajoissa suihkuttelemaan. Myös heikon peliesityksen tehnyt Kasperi Kapanen päätti pelinsä ennenaikaisesti. Hän jäi lähes vilttiin ottelussa, sillä peliminuutteja kertyi lopulta noin yhdeksän.

Floridan kapteeni Aleksander Barkov ei vieläkään avannut finaalipelien tehotilastoaan. Hän olisi tosin ansainnut Reinhartin 3–1-iskusta syöttöpisteen, mutta sitä ei kirjoihin merkitty.

Voitto ottelussa oli Floridan päävalmentaja Paul Mauricelle uran 1000:s ja 184:s Floridassa.

Ottelusarja jatkuu neljännellä ottelulla torstai-perjantaiyönä kello 3 ja jälleen Floridassa.


City hankki puolustajan Wolvesista

09.06.2025 21:01

Valioliiga

Manchester City on viimeistellyt sopimuksensa Wolverhamptonin puolustaja Rayan Ait-Nourin, 24, kanssa. Algerialainen siirtyy Cityyn viiden vuoden sopimuksella ja noin 37 miljoonan euron siirtosummalla.

Ait-Nouri siirtyi Wolvesiin lokakuussa 2020 Ranskan Angersista lainanpestillä. Wolves teki lopulta siirrosta pysyvän ja puolustaja jatkoi seurassa tähän kevääseen asti. Hän on tehnyt Wolvesille Valioliigassa pelaamissaan 135 ottelussa yhdeksän maalia.

 


Janne Vuorinen Tapparan GM:n tehtävään

09.06.2025 13:20

Liiga

Tappara on nimittänyt odotetusti uudeksi General Managerikseen Janne Vuorisen, 42. Vuorinen hoitaa tehtävää sopimuksensa mukaan kevääseen 2029 asti. Hän aloittaa tehtävässä 1. elokuuta.

Vuorinen siirtyy Tampereelle Ässien Urheilujohtajan pestiltä, jota hoiti kolme kautta. Lisäksi hän on aiemmin toiminut Helsingin Jokereiden pelaajakoordinaattorina sekä neljä vuotta Espoon Bluesin urheilujohtajana.

”Vuorisen palkkaus on tärkeä osa uutta urheilustrategiaa, jolla haluamme varmistaa jatkossakin paikkamme Euroopan kärkiorganisaatioiden joukossa”, Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro kommentoi.

Vuorisen tehtäviin Tapparassa kuuluu muun muassa tulevien kausien Liiga-joukkueiden rakennus niin valmennuksen kuin pelaajiston osalta. Joukkueen kasauksessa hän tekee myös tiivistä yhteistyötä Tapparan urheilupäällikkö Janne Lahden kanssa.


NBA-finaali tasoittui – Oklahoma rynni voittoon

09.06.2025 06:34

Koripallo

Oklahoma City Thunder tasoitti NBA:n finaalien toisessa ottelussa sarjan 1–1:een voittamalla Indiana Pacersin sunnuntaiyönä lukemin 123–107.

Oklahoma hävisi ensimmäisen ottelun vain yhdellä pisteellä ja otti siitä opikseen. Thunderin tähti Shai Gilgeous-Alexander teki toisessa ottelussa 34 pistettä ja pelasi joukkueensa johtavat minuutit kellottamalla 36.25 peliminuuttia. Alex Caruso siivitti menoa tekemällä 20 pinnaa. Lisäksi Jalen Williams teki 19 ja Aaron Wiggins 18 pistettä.

Indanan edellisen ottelun ratkaisija Tyrese Haliburton teki nyt 17 pistettä, mutta viimeinen rutistus jäi tällä kertaa piippuun. Myles Turner viimeisteli 16 pistettä ja Pascal Siakam 15.

”Käytimme mahdollisuutemme parantaa. Teimme tänään joitain tosi hyviä juttuja, mutta myös heikkoja juttuja”, Oklahoman Gilgeous-Alexander  kommentoi ESPN:lle ottelun jälkeen.

SGA pelasi jo toisen yli 30 pinnan finaalipelin. Hän muistutti, että Oklahoman puolustus oli tiivistä.

”Siitä homma alkaa. Heillä on korkean luokan hyökkäys. Jos puolustus heitä vastaan ei onnistu, päätyy juoksemaan perässä koko matsin.”

Seuraavaksi ottelusarja siirtyy Indianaan. Thunder-tähti tietää, ettei vieraskentällä ole helppoa.

”Meidän on parannettava peliä ja oltava valmiita, kun kolmas peli koittaa.”


Puolalla kriisi – Lewandowski boikotoi maajoukkuetta

09.06.2025 05:51

Jalkapallo

Suomen jalkapallon A-maajoukkue kohtaa tiistaina Helsingin Olympiastadionilla MM-karsinnassa Puolan. Vastustaja lähtee Huuhkajia vastaan kuitenkin ilman tähtihyökkääjäänsä Robert Lewandowskia, 36.

Lewandowski kertoi X-postauksessaan, että hänellä ei ole luottamusta maajoukkueluotsi Michel Probierziin, eikä hän pelaa joukkueessa niin kauan kuin Probierz on päävalmentajana.

Aiemmin Lewandowski sanoi maajoukkueesta vetäytymisensä vuoksi väsymykseen pitkän kauden jälkeen.

”Toivottavasti saan vielä mahdollisuuden pelata maailman parhaiden kannattajien edessä”, Lewandowski huomautti.

Lewandowski on ollut Puolan maajoukkueen historian kovin maalintekijä. Hän on iskenyt pallon maaliin maajoukkuepeleissä 85 kertaa.

Puola on MM-karsinnassa voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan. Malta kaatui luvuin 2–0 ja Liettua Lewandowskin maalilla 1–0.