TILANNEHUONE

Mikael Granlund oli Dallasin koti-illan tähti

19.03.2025 06:54

NHL

Mikko Rantanen pelasi vihdoin ensimmäisen kotipelinsä Dallasissa. Stars-yleisö otti pelaajaan riemukkaasti vastan ottelun alussa. Tehoille Rantanen ei kotipelissä yltänyt, mutta Dallas Stars voitti Anaheim Ducksin jatkoajalla maalein 4–3.

Ottelun suomalaistähti oli Mikael Granlund kahdella maalillaan. Granlund on tehnyt nyt 18 maalia tällä kaudella ja samalla tuli täyteen yhteensä 600 tehtyä tehopistettä NHL:ssä. Granlundin illan osumat tulivat toisen erän alussa 2–1-osumalla ja ratkaisumaalina jatkoajalla.

Roope Hintz onnistui syöttöhommissa. Hän auttoi Wyatt Johnstonia 1–0-ylivoimaosumassa ottelun alussa ja Granlundia ratkaisumaalissa.

Ducks teki maalinsa toisessa erässä. Ensin Nikita Nesterenko teki kauden kolmannen osumansa erän alussa ja sitten Leo Carlsson onnistui kahdesti. Hän iski ensimmäisen maalinsa ylivoimalla ja toisen rankkarista.

Dallas katkaisi kahden ottelun luisunsa ja piti kiinni kotivoittojen sarjastaan, joka on kahdeksan ottelun pituinen. Anaheim on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan.

***

Pittsburghin paidassa NHL-jäille vihdoin päässyt Joona Koppanen, 27, teki maalin heti  viidennellä minuutilla ottelussa NY Islandersia vastaan. Koppanen nostettiin mukaan tiistaina farmista ja asetettiin joukkueen nelsoketjuun. Maali on hänen NHL-uransa ensimmäinen. Myös Sidney Crosby onnistui Pensille avauserässä. Toinen erä oli maaliton, mutta Islander jyräsi kolmannessa ja voitti lopulta 4–2.

Montreal Canadiens voitti Ottawa Senatorsin 6–3. Suomalaistehoja ei ottelussa tullut. Joel Armia ja Patrik Laine laukoivat kumpikin kerran. Laine pelasi noin 13 minuuttia ja Laine noin 16 minuuttia. Habs on voittanut kaksi viimeistä otteluaan.

Kevin Lankinen torjui Vancouverin maalilla 19 kertaa ja Canucks voitti huippujoukkue Winnipeg Jetsin peräti 6–2. Brock Boeser ja Pius Suter tekivät molemmat Canucksille kaksi maalia. Suterin jälkimmäinen upposi tyhjään maaliin.


Dallasin Miro Heiskasesta harmittava tieto

19.03.2025 06:46

NHL

Dallas Starsin superpuolustaja Miro Heiskanen, 25, saattaa missata pudotuspelien ensimmäisen kierroksen jopa kokonaan leikkaushoitoa vaatineen polvivammansa vuoksi.

Dallasin päävalmentaja Pete DeBoer myönsi harmittavan tilanteen lehdistötilaisuudessa tiistaina.

”Niin tässä voi hyvinkin käydä”, DeBoer totesi Heiskasen tilanteesta.

Heiskanen on ollut sivussa tammikuun lopusta alkaen ja häneltä jäi väliin myös Leijonien NHL:n 4 Nations -turnaus helmikuussa.

NHL:n runkosarja päättyy kuukauden päästä 17. huhtikuuta. Heiskasen paraneminen ottaa siten vielä kunnon tovin. Pelaaja kuntouttaa itseään salilla joka päivä.

Dallas on tällä hetkellä liigassa kolmannella sijalla ja Winnpegin jälkeen toisena läntisessä konferenssissa.


Kiekko-Espoo piti pintansa – Rimpinen loisti

18.03.2025 20:59

Liiga

Liiga-nousija Kiekko-Espoo sai vastaansa puolustavan mestarin Tapparan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäisessä ottelussa Espoossa tiistaina kotijoukkue voitti ottelun maalein 1–0. Tasaisen ottelun ainoa maali tuli avauserän puolivälin tuntumassa Arttu Tuomaalan ylivoimamaalilla. Apuja Tuomaala sai Cameron Hillisiltä ja Kasper Kulonummelta. Hillis sai lisäksi toisessa erässä vetää rangaistuslaukauksen, muttei onnistunut. Espoon maalilla loisti jälleen 18-vuotias Petteri Rimpinen, joka torjui 31 kertaa. Tapparan Filip Lindberg teki 17 torjuntaa.

SaiPa taipui kotonaan juuri ja juuri pudotuspeleihin yltäneelle TPS:lle maalein 1–2. TPS lähti kauden sensaatiojoukkue SaiPaa vastaan ilman tähtipuolustajaansa Max Lindrothia, joka on missannut jo kolme peliä. Lappeenrannassa pelatussa ottelussa loisti sen sijaan TPS:n Otto Salin ensin avauserän alussa 1–0- ylivoimamaalilla ja sitten toisen erän lopun 2–1-osumalla. SaiPalle osui Janne Naukkarinen avauserässä. Kari Piiroinen torjui SaiPalle vain yhdeksän kertaa ja TPS:n 19-vuotias Noa Vali pysäytti huikeat 37 kiekkoa.

Ässät isännöi kotonaan HPK:ta ja voitti maalein 3–2. Ässien Jonne Tammela iski avauserässä 1–0-maalin, johon HPK vastasi erän loppupuolella Petteri Nikkilän 1–1-yv-tasoituksella. Toisessa erässä Ässille iskivät Roope Talaja 2–1-osuman ja Valtteri Viljanen ylivoimalla 3–2-johtomaalin. HPK:n 2–2-tasoituksen teki erässä Miska Kukkonen. Ässien Niklas Rubin torjui 17 kerta ja HPK:n Kim Saarinen pysäytti 27 kiekkoa.

Sport aloitti vahvasti KooKoon vieraana. Sport voitti ottelun 3–1. Jimi Suomi vei isännät ensin 1–0-johtoon toisen erän alussa. Sen jälkeen Sportille osuivat toisessa erässä Viljami Nieminen ylivoimalla 1–1 ja Simon Hjalmarsson 2–1, sekä kolmannessa erässä Cole Fonstad 3–1-ylivoimalla. KooKoon Antoine Bibeau torjui 16 kiekkoa ja Sportin Masi Härkönen 21.

Pudotuspelit jatkuvat keskiviikkona 18.30.


Pittsburgh nosti suomalaispelaajan joukkueeseen

18.03.2025 19:08

NHL

Pittsburgh Penguins kutsui AHL:ssä pelanneen Joona Koppasen, 27, ylös Wilkes-Barre/Scranton Penguinsista. Koppaselle tuli NHL-mahdollisuus Pittsburghin kolhutilanteen vuoksi. Pittsburgh Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan painotti kuitenkin lehdistölle, että Koppanen nostettiin, koska hän on pelannut hyvin farmissa.

Koppanen on viimeksi pelannut NHL:ssä kaudella 2022-23, kun hän oli Boston Bruinsin mukana viidessä ottelussa. Tilastoon merkittiin silloin yksi syöttöpiste.

Tällä kaudella AHL:ssä Koppanen on 53 ottelussa viimeistellyt pinnat 6+15.

Pittsburgh Penguins kohtaa keskiviikon vastaisena yönä New York Islandersin.


Iivo Niskanen mukana Lahden viidelläkympillä

18.03.2025 13:14

Maastohiihto

Pohjoismaisten lajien maailmancupit jatkuvat viikonloppuna Salpausselällä. Lahdessa kisataan maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn kisat ja viikonloppu on samalla maailmancupin päätös maastohiihdossa, miesten yhdistetyssä ja naisten mäkihypyssä.

Maastohiihdon kilpailuohjelmassa ovat perjantaina vapaan sprintit, lauantaina vapaan parisprintit sekä sunnuntaina Holmenkollenilla hiihtämättä jäänyt perinteisen 50 kilometrin yhteislähtökilpailu.

Kuninkuus matkalla on mukana sairasteluista tällä kaudella kärsinyt Suomen tähtihiihtäjä Iivo Niskanen. Häneltä jäi viime viikonlopun Holmenkollenin 20 kilometrin matka toisin kesken kisan puolivälissä haasteellisessa hiihto-olosuhteessa. Myös Ristomatti Hakola on miesten joukkueessa mukana.

Joukkueet:

Sprintti, vapaa

Naiset
Jasmi Joensuu, Vilma Jylhä, Silva Kemppi (U23), Nora Kytäjä (U23), Jasmin Kähärä, Anni Lindroos, Katri Lylynperä, Emmi Lämsä, Hilla Niemelä, Kerttu Niskanen, Selene Rossi (U23), Amanda Saari

Miehet
Olli Ahonen, Juuso Haarala, Jesse Kähärä (U23), Emil Liekari, Wiljam Mattila, Ike Melnits (U23), Niilo Moilanen, Joni Mäki, Eero Rantala (U23), Verneri Suhonen, Elmeri Toivanen, Lauri Vuorinen

50 km, perinteinen

Naiset
Rebecca Immonen, Anni Kaipainen, Anne Kyllönen, Nora Kytäjä (U23), Katri Lylynperä, Emmi Lämsä, Kerttu Niskanen, Vilma Nissinen, Amanda Saari, Anna-Kaisa Saari, Maija Tiainen (U23), Eveliina Toivanen

Miehet
Olli Ahonen, Niko Anttola (U23), Juuso Haarala, Ristomatti Hakola, Miro Karppanen, Lauri Lepistö, Emil Liekari, Juuso Mäkelä, Iivo Niskanen, Alexander Ståhlberg (U23), Juuso Tossavainen, Lauri Vuorinen

Yhdistetty

Miehet
Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Otto Niittykoski, Wille Karhumaa, Herman Happonen, Arttu Mäkiaho, Valtteri Holopainen, Eemeli Kurttila, Jarkko Lankinen, Aapeli Karislahti

Mäkihyppy

Naiset
Heta Hirvonen, Julia Kykkänen, Sofia Mattila, Jenny Rautionaho, Oosa Thure, Emilia Vidgren, Julia Äikiä

Miehet
Antti Aalto, Niko Kytösaho, Eetu Nousiainen, Kasperi Valto, Henri Kavilo, Vilho Palosaari, Tomas Kuisma

Salpausselän kisat käydään Lahdessa 20.-23. maaliskuuta.


Utahille jo kymmenes tappio putkeen

18.03.2025 07:41

Koripallo

Lauri Markkasen Utah Jazzin tappioputki NBA:ssa venyi jo kymmeneen kotiottelussa Chicago Bullsia vastaan. Chicago voitti ottelun selvin lukemin 111–97.

Markkanen oli mukana parketilla ja pelasi lähes 24 minuuttia. Tosin viimeisellä neljänneksellä Markkanen oli penkillä. Kovaäänisimmät kannattajat somessa vaativat jo tutkimusta siitä, miksi hän ei pelannut enää matsin lopussa. Selitykseksi on kuulunut, että hänellä olisi ollut nilkkakipuja.

Markkanen teki ottelussa 16 pistettä, mutta upotti kahdeksasta kolmosmahdollisuudesta vain yhden. Pelitilanneheitoista onnistui 7/16. Myös Keyonte George ylsi 16 pinnaan. He olivat kuitenkin Utahin parhaat pistemiehet illan ottelussa.

Bullsin Colby White saalisti illan kovimmat pisteet. Hän teki 26 pinnaa ja kolme levypalloa. Kymmenestä mahdollisesta kolmosesta upposi kaksi. Helmikuussa hankitti Tre Jones teki 18 pistettä

Utah oli hieman niskan päällä toisella neljänneksellä, mutta Chicago johti jo tauolla kuitenkin niukasti 54–53.

Myös Tuomas Iisalon apuvalmentama Memphis Grizzlies otti pataan maanantain ottelussaan Sacramento Kingsia vastaan. Kalifornialaisest voitti ottelun kotonaan lukemin 132–122. Desmond Bane teki Memphisille peräti 44 pinnaa. Kingsin tehokkain oli Malik Monk 28 pisteellä.

 


Luukkonen vei suomalaisvahtien kohtaamisen

18.03.2025 07:10

NHL

Ukko-Pekka Luukkonen teki 17 torjuntaa ja auttoi niillä Buffalo Sabresin vierasvoittoon Boston Bruinsista jatkoajalla lukemin 3–2.

Kentän toisessa päässä Bostonin maalilla ahkeroi Joonas Korpisalo, jolle merkittiin lopulta peräti 27 torjuntaa.

Bruins-puolustaja Henri Jokiharju pelasi entistä joukkuettaan vastaan reilut 22 minuuttia ja laukoi kahdesti.

Ottelun ratkaisevan maalin teki Alex Tuch aivan jatkoajan lopulla. Se takasi joukkueelle toisen voiton putkeen. Boston on kolmen tappion putkessa.

Molemmat joukkueet majailevat Atlantic-divisioonan häntäpäässä. Bostonilla on yhdeksän pistettä enemmän kuin jumbona olevalla Sabersilla.

***

Auston Matthews teki kaksi maalia Toronto Maple Leafsin voittaessa Calgary Flamesin peräti 6–2. Lisäksi William Nylander teki Torontolle itse yhden ja syötti kaksi maalia. Kahden erän ja viiden päästetyn maalin jälkeen Flames vaihtoi Dustin Wolfin maalilta Dan Vladariin, joka päästi vielä yhden.


Ilves ei hyväksy pelaajansa saamaa pelikieltoa

17.03.2025 18:54

Liiga

Jääkiekon Liigan runkosarjan kakkonen Ilves on vienyt Liigan kurinpidon Ilves-pelaaja Otto Latvalalle määräamän kolmen ottelun pelikiellon Urheilun oikeusturvalautakunnan käsiteltäväksi.

”Pelaaja ja seura kokevat Liigan kurinpitodelegaation Otto Latvalalle määräämän kolmen ottelun pelikiellon epäoikeudenmukaisena. Näkemyksemme mukaan tilanteessa ei ole piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa, kuten Liigan kurinpitopäätöksessä todetaan. Näin ollen haemme ulkopuolisen tahon näkemyksen tilanteesta, jossa korostuvat taklattavan ja taklaajan vastuut”, Ilves tiedottaa.

Latvalan panna määrättiin Ilveksen runkosarjan viimeisessä ottelussa KalPaa vastaan. Latvala taklasi KalPan kapteeni Tuomas Kiiskistä tuomion mukaan polvitaklauksella ja sai siitä pelirangaistuksen 5+20 minuuttia.


Lukko teki merkittävän jatkosopimuksen

17.03.2025 15:10

Liiga

Rauman Lukko uutisoi maanantaina merkittävästä jatkosopimuksesta. Joukkueeseen viime joulukuun alussa siirtynyt kanadalainen Eric Gélinas, 33, on tehyt seuran kanssa jatkosopimuksen. Puolustaja jatkaa Lukossa ensi kauden.

Gélinas on pelannut tällä kaudella Lukossa 21 ottelua tehoin 6+11. Alkukauden hän oli pelaamatta kokonaan.

”Gélly tuli Raumalle todella hyvässä kunnossa, eikä siinä montaa peliä mennyt, kun mies oli täydessä iskussa jäälläkin. Hän pelasi heti äärettömän kovalla tasolla”, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt hehkuttaa.

”Ja sanoisin, että tämä on todella iso onnistuminen koko Lukon organisaatiolta, että saatiin pidettyä Gélinas Raumallla.”

Pelaaja loukkaantui 12. helmikuuta HIFK-ottelussa, eikä ole vielä pelannut sen jälkeen.

Gélinas on urallaan pelannut 189 NHL-otteluakin. Tehoja niissä kertyi 14+41. Hän on pelannut myös viitenä kautena Ruotsin SHL:ää ja kaksi kautta Sveitsin liigaa.

Lukko voitti Liigan runkosarjan ja lähtee pudotuspeleihin yhtenä mestarisuosikkina.


Lauri Markkasen Utahille järkky tappio

17.03.2025 07:55

Koripallo

Koripallon NBA:n läntisen konferenssin hännänhuippu Utah Jazz hävisi vieraissa Minnesota Timberwolvesille selkein luvuin 128–102. Tappio oli utahilaisille jo yhdeksäs peräkkäinen.

Lauri Markkanen pelasi ottelussa reilut 26 minuuttia ja teki 16 pistettä. Kolmen pisteen heitoista upposi neljä yhdestätoista. Markkanen otti ottelussa Top 10 -paikan Utahin eniten kolmosia upottaneen pelaajan listalla. Utahin tehokkain pelaaja oli Collin Sexton, joka teki 22 pinnaa.

Minnesotan Anthony Edwards oli omaa luokkaansa. Hän teki peräti 41 pistettä. Häntä säesti Jaden McDaniels 20 pisteellään ja 12 levypallollaan.

Minnesota on voittanut kahdeksan ottelua peräkkäin ja pitelee lännen seitsemättä sijaa.


Nyman taas maalinteossa – Barkovilta outo osuma

17.03.2025 07:42

NHL

Jani Nyman jatkoi vahvaa NHL-esiintymistään kolmannessa ottelussaan Seattle Krakenissa. Nyman teki sunnuntaina uransa toisen NHL-maalin ja se tuli Winnipeg Jetsia vastaan. Jets kuitenkin voitti ottelun niukasti jatkoajalla maalein 3–2.

Nymanin osuma tuli ensimmäisen erän puolivälissä ja edellisen tapaan jälleen ylivoimalla Jordan Eberlen syötöstä. Nyman on tehnyt nyt kaksi maalia kolmeen peliin NHL:ssä. Pian perään Krakenille osui myös Michael Eyssimont 2–0-mätöllään.

Loput maalit teki Winnipeg ja niistä vastasivat Cole Perfetti 1–2-kavennuksella, Kyle Connor 2–2-tasoituksella ja jatkoajalla Dylan Samberg.

Tappio katkaisi Krakenin kahden ottelun voittovireen. Kärkijoukkue Jets on kolmen voiton putkessa.

***

Aleksander Barkov syötti yhden ja teki toisen vierasottelussa NY Islandersia vastaan. Barkovin osuma tuli ensimmäisen erän alussa, kun Sam Reinhartin laukoma kiekko pomppasi kapteenin pelihousuosuman kautta maaliin. Osuma on Barkovin kauden 18:s. Myös Eetu Luostarinen poimi syöttöpisteen ottelussa. Islanders mylläsi kotihallissaan vahvan kolmannen erän ja Florida hävisi lopulta maalein 4–2.

NY Rangers taipui Edmonton Oilersille kotonaan MSG:llä maalein 3–1. Urho Vaakanainen puolusti ottelussa reilutn 14 minuuttia ja hän laukoi maalia kohden kerran. Juuso Pärssinen ei mahdu NY Rangersin pelaavaan kokoonpanoon.

 

 


Rantasella tunteikas paluu – Dallas taipui

17.03.2025 05:17

NHL

Mikko Rantansen paluu Dallas Starsin pelaajana Coloradoon sujui mollissa. Hän sai osakseen muutamia buuauksia, vaikka lähetti yleisö luottopelaajalle myös rakkaita terveisiä. Colorado voitti ottelun 4–2 jatkoajalla.

Rantanen kakkossyötti mahtavasti ottelun avausmaalin, jonka viimeisteli Jason Robertson ensimmäisessä erässä, mutta muuten tehot jäivät piippuun. Avausmaalin ykkössyöttäjäksi merkitty Roope Hintz palasi nyt Dallasin kokoonpanoon saatuaan reilu viikko sitten kiekon pahasti kasvoihinsa.

Coloradon nopea peli oli pitkään liikaa Starseille. Coloradolle osuivat Martin Necas 1–1-ylivoimamaalilla avauserässä, Valeri Nitshushkin 2–1 toisessa erässä ja Jonathan Druin 3–1 toisessa erässä.

Kolmannessa erässä Mavrik Bourquen ja Matt Duchenen Esa Lindellin syötöstä tekemät maalit nostivat Dallasin taas mukaan voittotaisteluun, mutta ottelu ratkottiin jatkoajalla. Ratkaisun iski Coloradon Cale Makar Nathan MacKinnonin syötöstä.

Dallas on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan. Colorado on puolestaan kahden voiton putkessa. Kohtaaminen oli kaksikon kolmas ja viimeinen runkosarjassa. Colorado voitti keksinäisistä matseista kaksi ja Dallas yhden.

”Olihan tämä tunteellista, varsinkin näin ensimmäisellä kerralla. Minusta tehty video ja fanien vastaanotto oli hieno. Sellaista ei unohda”, Rantanen sanoi lehdistölle.