Miikka Muurisen siirrolle Serbiaan tuli sinetti

Miikka Muurinen. @ AOP
Koripallon MM-kisoissa hurmanneen Miikka Muurisen siirto Partizan Belgradiin on varmistunut. Serbialainen suurseura vahvisti 18-vuotiaan suomalaissensaation siirron seuran virallisella X-tilillä.
Muurisen odotettiin jatkavan pelaamistaan Yhdysvaltain yliopistosarjassa AZ Compass Prep -lukiojoukkueessa, mutta hän päätti yllättäen siirtyä Euroopan kentille täksi kaudeksi. Ratkaisun takana on se, että Muurinen voi ainakin teoriassa aikaistaa vuodella NBA:n varaustilaisuuteen pääsemistä.
Toistaiseksi Muurisen NBA draft -tilaisuus on aikataulussa vuonna 2027. Muurisen on ennakoitu olevan varaustilaisuudessa jopa viiden ensimmäisen varauksen joukossa.
Suomalaispelaajia on varattu tähän mennessä NBA:han kaikkiaan kuusia. Heistä pienimmällä numerolla on varattu Lauri Markkanen, jonka Minnesota Timberwolves varasi kesällä 2017 numerolla 7.
FK Partizan on hallitseva Serbian koripallomestari ja se pelaa Euroopan kovinta koripallosarjaa, Euroliigaa. Partizan on voittanut Serbian mestaruuden kaikkiaan yhdeksän kertaa sekä sitä ennen erilaisia Jugoslavian ja hajonneen Jugoslavian mestaruuksia yhteensä 13.
Joukkuetta valmentaa legendaarinen Željko Obradović, jota pidetään kaikkien aikojen parhaana koripallovalmentajana NBA:n ulkopuolella. 65-vuotias serbivalmentaja on voittanut urallaan 19 eri maan mestaruutta ja 11 eurocupia, minkä lisäksi hän luotsasi vuonna 1998 entisen Jugoslavian maailmanmestariksi ja vuonna 1997 Euroopan mestariksi.
