TILANNEHUONE

Kiekko-Espoo pesi HIFK:n rankalla kädellä

21.02.2026 18:31

Liiga

HIFK sai kunnon kylvetyksen Espoossa, kun Kiekko-Espoo voitti hesalaiset maalein 4–0 (1–0,0–0,3–0). Voitto HIFK:sta oli Kiekko-Espoolle jo kuudes runkosarjassa.

Ottelussa pelattiin tärkeistä pisteistä, kun molemmat joukkueet jahtaavat yhä pudotuspelipaikkaa. HIFK on nyt neljän ottelun tappioputkessa ja juuri ja juuri pudotupeliviivan yläpuolella.

Espoolaiset hävisivät edellisensä Lukkoa vastaan jatkoajalla, mutta joukkueen pisteputki on jo seitsemän ottelun pituinen.

Espoon Petteri Rimpinen pelasi lauantaina nollan 23 torjunnalla. Aarne Talvitie teki kautensa kaksi ensimmäistä maalia täräyttämällä kolmannessa erässä kaksi osumaa. Espoolle onnistui myös Kristian Näkyvä ottelun ensimmäisellä minuutilla ja John Stevens ottelun viimeisellä minuutilla.

Muut ottelut:

KalPa-Ilves 3–4
SaiPa-KooKoo 6–2
TPS-JYP 3–8
Ässät-Sport 4–1


Suvi Minkkisen iskukyky ei riittänyt

21.02.2026 16:04

Olympialaiset

Suvi Minkkinen päätti olympialaisten ampumahiihtourakkansa naisten 12,5 kilometrin yhteislähtökilpailuun. Lopputuloksissa yhden hudin ampunut Minkkinen oli kilpailun 19:s 1.47,0 kärjelle jääneenä.

Minkkisen vauhti ladulla ei ollut Anterselvan lumisateessa rakettimaista, joten menestys oli pitkälti ammunnasta kiinni. Minkkiselle on kuitenkin ollut usein vaikeaa ampua täyttä nollaa yhteislähtökisoissa, eikä tälläkään kertaa tullut ihan täyttä onnistumista.

Ensimmäinen makuuammunta sujui hieman hitaasti, mutta puhtaasti ja Minkkinen oli sen jälkeen ladulla 11:s. Myös toinen makuuammunta sujui mallikkaasti nollilla ja hän jatkoi ladulla taas sijalla 11. Ensimmäisellä pystyammuntapaikalla Minkkinen ampui yhden hudin ja joutui sakkokierrokselle. Ladulla hän putosi sitä myöten sijalle 17. Toiselle  pystylle hän tuli minuutin kärkeä takana. Minkkinen sihtasi jälleen kuitenkin kaikki taulut alas ja oli ladulla 18:s, mutta jo lähes puolitoista minuuttia kärkeä perässä.

Olympiakullan vei Ranskan Oceane Michelon ajalla 38.18,1. Hän ampui yhden hudin. Ranska otti kaksoisvoiton. Hopeaa voitti Julia Simon 6,6 sekuntia voittajalle jäänenä. Myös hän ampui yhden ohi. Tshekin Tereza Vobornikova voitti pronssia 7,4 sekuntia Michelonille jääneenä ja yhdellä hudilla.

Minkkinen kilpaili mahtavat olympialaiset Milano-Cortinan kisoissa. Hänestä tuli ensimmäinen suomalaisnainen, joka on saavuttanut olympiamitalin ampumahiihdossa. Minkkinen voitti pronssia naisten takaa-ajokisassa viime viikon sunnuntaina.

Italian Dorothea Wierer, 35, päätti uransa tähän kilpailuun ja sen viidenteen sijaan. Myös Saksan Franziska Preuss on paketoimassa uraansa. Hän oli lauantaina kisan 28:s.

Tuloksia tästä.


Iisalon Memphis voitti Utahin – Markkanen sivussa

21.02.2026 13:12

Koripallo

Tuomas Iisalon valmentama Memphis Grizzlies voitti Utah Jazzin NBA-ottelussa kotikentällään peräti lukemin 123–114.

Grizzlies jäi alussa jälkeen, mutta kaksi viimeistä neljännestä käänsivät ottelun. Joukkueen tehokkain oli 23 pistettä tehnyt Olivier-Maxence Prosper. GG Jackson teki 20 pistettä.

Utah pelasi ilman sairastunutta Lauri Markkasta. Myös Memphisistä hankittu Jaren Jackson Jr oli sivussa. Joukkueen tehokkain oli Isaiah Collier 24 pisteellään. Kyle Filipowski ja Ace Bailey tekeivät molemmat 20 pistettä.

Voitollaan Memphis katkaisi neljän ottelun tappioputken. Utah on kahden ottelun tappioputkessa.


Niskanen lähdössä viidellekympille

21.02.2026 11:15

Olympialaiset

Päävalmentaja Teemu Pasanen on sanonut Ilta-Sanomille, että Iivo Niskasen on tarkoitus startata miesten 50-kilometrin kuninkuusmatkalle. Hän on ollut verryttelemässä stadionilla. Niskasen osallistuminen on ollut epävarmaa, koska hän oli viikolla sairaana.

Ristomatti Hakola puolestaan jättää matkan hiihtämättä sairastumisen vuoksi. Hän oli vielä perjantaina lähdössä ladulle.

Arsi Ruuskanen ja Lauri Vuorinen ovat osallistumassa alkuperäisen suunnitelman mukaan kisaan.

Myös Italian Federico Pellegrino on vetäytynyt kisasta sairastumisen vuoksi. Vetäytyminen oli hiihtäjälle raskas paukku, sillä kyseessä ovat hänelle kotikisat.

Lisäksi USA:n Ben Odgen jättää kisan väliin. Hän heräsi kurkkukipuun aamulla.

Miesten kisa starttaa lauantaina kello 12.


Minkkisellä vielä yksi kisa – ”Pirteä fiilis”

21.02.2026 07:17

Olympialaiset

Ampumahiihdon viimeinen olympiatapahtuma on naisten 12,5 kilometrin yhteislähtökisa. Suomalaisittain kaikki katseet ovat yhdessä nimessä – Suvi Minkkisessä.

Minkkinen voitti viime sunnuntaina olympiapronssia takaa-ajokisassa Anterselvan ladulla. Minkkinen on siten ensimmäinen olympia­mitalin ampumahiihdossa voittanut suomalais­nainen. Menestys tuli erityisesti puhtaalla ammunnalla.

”Ihan kiva, että saa vielä yhden mahdollisuuden näissä kisoissa. Ainakin nyt on tuntunut, että on pirteämpi fiilis kuin viestissä”, Minkkinen totesi Olympiakomitean haastattelussa.

”Elättelen toiveita, että olisi parempi vire. Varmasti on paljon väsyneitä naisia viivalla. Lähdetään taistelemaan”, Minkkinen pohti.

Milano-Cortina: Ampumahiihdon naisten 12,5 kilometrin yhteislähtökisa Anterselvassa kello 15.15.


Kuninkuusmatka edessä – kenellä jaksamista?

21.02.2026 06:25

Olympialaiset

Miesten 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kuningaskilpailu käydään Val di Fiemmessä lauantaina. Suurin voittajasuosikki on Norjan Johannes Hösflot Kläbo, joka on voittanut kisoissa jo viisi kultamitalia. Kläbolla ei vielä ole viidenkympin olympiakultaa mitalikaapissaan.

Suomen Iivo Niskanen valmistautuminen kisaan koki kolauksen sairastumisen myötä ja kisavalmius tarkastetaan vasta juuri kisaa. Myös muilla mailla on ollut sairastumisia, joten lähtölista voi olla lopulta olla aika erilainen kuin aluksi odotettiin.

Suomelta ladulle ovat kuitenkin lähdössä Ristomatti Hakola, Arsi Ruuskanen ja Lauri Vuorinen.

”50 kilometriä on aina erilainen. On vaikea sanoa, mitä on luvassa. Tänä vuonna olen kuitenkin tehnyt viidenkympin harjoituksia, joten toivotaan, että energia imeytyy ja sukset toimivat”, Arsi Ruuskanen pohti Olympiakomitean haastattelussa.

”Viisikymppiä on meidän lajissamme aika harvinainen matka. Tuntuu, että sitä hiihdetään kerran kauteen ja se on vuorossa aina arvokisoissa”, Lauri Vuorinen muistutti.

”Viimeinen 10–20 kilometriä tulee varmasti olemaan taistelua. Silloin katsotaan, kenellä on kropassa jaksamista. Tärkeää olisi saada kisa hyvin käyntiin”, Vuorinen lisäsi.

Milano-Cortina: Miesten maastohiihdon 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailu lauantaina kello 12.


Slovakia Leijonien vastustajaksi pronssipeliin

21.02.2026 00:55

Olympialaiset

Kanadalle niukasti hävinnyt Suomi kohtaa lauantaina pelattavassa Milanon olympialaisten pronssipelissä Slovakian.

Slovakia oli olympiaturnauksen toissa välieräottelussa USA:ta vastaan aseeton. USA karkasi jo kahdessa ensimmäisessä erässä 5-0-johtoon. Kolmannessa erässä Slovakia pääsi pelin mukaan ja voitti erän 2-1. Näin Yhdysvaltojen voittonumerot olivat lopulta 6-2.

USA:n tehomies oli Jack Hughes, joka iski kaksi maalia ja syötti yhden.

Suomi kohtasi Slovakian turnauksen avausottelussa, jonka Slovakia vei nimiinsä maalein 4-1.

Pronssiottelu pelataan lauantaina kello 21.40. Olympiafinaali pelataan sunnuntaina kello 15.10.

 


Heliövaara ja Patten voittoon Dohassa

20.02.2026 21:56

Tennis

Harri Heliövaara ja Henry Patten ottivat kauden toisen turnausvoittonsa Dohan ATP 500 -kilpailussa perjantaina.

Pari voitti turnauksen finaalissa tutun ykkössijoitetun parin Julian Cash/Lloyd Glasspool erin 6-3, 6-3. Ottelu ratkesi kolmannella ottelupallolla vastustajan lentolyöntivirheeseen.

”Olo ja peli paranivat päivä päivältä. Nautimme finaalissa kentällä olosta ja olo oli rauhallinen. Olimme tänään parempi pari ja ansaitsimme voiton”, Heliövaara kertoi finaalin päätteeksi liiton mukaan.


Tapparan Tanus iski kahdesti – Pelicans voitti

20.02.2026 21:11

Liiga

Jukurit kiusasi kotihallissaan Kärppiä yhdeksän maalin ottelussa. Lopulta Jukurit oli yhden onnekkaampi ja voitti ottelun lukemin 5–4. Jukurien voitto tuli kunnon kirin jälkeen. Joukkue vaipui jo 0–3-tappiolle, mutta nousi sillasta toisessa erässä. Jukurit oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan. Kärpille tappio oli toinen peräkkäinen ja voi jopa vaikuttaa vielä niin, että joukkue jää ulos pudotuspeleistä. Ottelua seurasi paikan päällä vain noin 1500 katsojaa.

Illan toisessa ottelussa Pelicans voitti kotiottelussaan Liigan kärkijoukkueen Tapparan maalein 4–3. Kristian Tanuksen kaksi maalia eivät riittäneet. Olympialaisissa Tanskalle pelannut Joachim Blichfeld oli palannut Tapparan vahvuuteen ja iski ottelun alussa yv-maalin. Vähän enemmän olisi tarvittu. Pelicansin Daniel Nieminen teki tehot 1+1 ja Oskars Batna 0+3. Tappio katkaisi Tapparan kolmen voiton putken. Pelicans oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan.


Ferrari viikon nopein – Bottas ja Perez hännillä

20.02.2026 20:51

Formula 1

Ferrari oli Bahrainin viimeisen testipäivän nopein auto. Charles Leclerc ajoi kierroksen aikaan 1.31,992, mikä oli myös viikon nopein kärkiaika. Kahtena edellisenä päivänä nopeimmat ajat meni Mercedeksen nimiin. George Russell ajoi nopeimman kierrosajan keskiviikkona ja Kimi Antonelli torstaina.

Perjantaina Red Bullin Max Verstappen oli jälleen mukana testaamassa. Hän ajoi päivän kolmanneksi nopeimman ajan jääden kärjestä 1,117 sekuntia. Kierroksia hänelle kerääntyi 65.

Racing Bullsilla ajanut Arvid Lindblad oli päivän kierrosrohmu. Hän ehti ajaa peräti 165 kierrosta ja veti yhdeksänneksi nopeimman kierrosajan. Se jäi kärjestä 2.157 sekuntia.

Aston Martinilla oli ongelmia. Honda julkaisi tiedotteen, että heillä on ollut akkuun liittyviä ongelmia. Fernando Alonso ei ajanut kierrostakaan perjantaina. Lance Stroll sai alle kuusi kierrosta, muttei kunnon kierrosaikaa.

Cadillacin Sergio Perez oli päivän hitain kierooksia ajanut. Meksikolainen oli 14:s. Hän jäi kärjelle yli kahdeksan sekuntia. Valtteri Bottas oli 14:s. Ero kärkeen oli säällisempi, mutta silti merkittävä 3.298 sekuntia.

Tuloksia tästä.


Niskanen sairaana – osallistuminen epävarmaa

20.02.2026 17:13

Olympialaiset

Suomen maastohiihdon miesten viidenkympin kovin toivo Iivo Niskanen on ollut sairaana kuluneen viikon.

Niskanen tiedotti perjantaina olleensa sairas. Hän kertoo päättävänsä osallistumisestaan lauantaina hiihdettävälle kuninkuusmatkalle kisapäivän aamulla.

”Olen sairastunut ja ollut tämän viikon eristyksissä. Päätän lopullisen osallistumisen aamulla. Tietysti haluan toivoa, että osallistun ja voin hiihtää, kun pelkästään tähän kilpailuun olen satsannut niin pitkään”, Niskanen kertoi Olympiakomitean välityksellä.

Milano-Cortina: Maastohiihdon miesten 50 kilometrin perinteisen matka lauantaina kello 12.


Kapanen joukkueeseen – Tolvanen ulos

20.02.2026 16:48

Olympialaiset

Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen pudotti hyökkääjä Eeli Tolvasen ulos Leijonien kokoonpanosta perjantain välieräottelussa Kanadaa vastaan. Joel Kiviranta ottaa paikan joukkueen nelosketjussa.

Lisäksi Pennanen nosti Oliver Kapasen kokoonpanoon 13. hyökkääjäksi. Kapanen ei ole pelannut vielä otteluakaan olympiajäällä.

Maalilla jatkaa Juuse Saros.

Milano-Cortina: Suomi kohtaa Kanadan olympialaisten miesten jääkiekon välierässä perjantaina kello 17.40.

Leijonat Kanadaa vastaan:

Maalilla:
74 Saros Juuse

Varalla:
70 Korpisalo Joonas

1.ketju
62 Lehkonen Artturi – 20 Aho Sebastian A – 96 Rantanen Mikko A
23 Lindell Esa – 41 Heiskanen Miro

2-ketju
64 Granlund Mikael C – 24 Hintz Roope – 86 Teräväinen Teuvo
77 Mikkola Niko – 55 Ristolainen Rasmus

3-ketju
27 Luostarinen Eetu – 15 Lundell Anton – 84 Kakko Kaapo
3 Määttä Olli – 33 Matinpalo Nikolas

4-ketju
94 Kiviranta Joel – 56 Haula Erik – 40 Armia Joel
10 Jokiharju Henri

13. hyökkääjä:
91 Kapanen Oliver

Kanada pelaa ilman kapteeniaan Sidney Crospya, joka loukkaantui puolivälieräottelussa. Kanadan kapteenina ottelussa toimii Connor McDavid. Kanadan kokoonpano Leijonia vastaan tästä.