TILANNEHUONE

Leverkusen ja Liverpool jatkoon Eurooppa-liigassa

15.03.2024 06:28

Jalkapallo

Europpa-liigan puolivälierien joukkueet ratkottiin torstaina.

Bayer Leverkusen voitti Qarabag FK:n kotiottelussaan maalein 3–2 ja jatkopaikka tuli lopulta yhteistuloksella 5–4.

Torstaina Leverkusenille osui ensin Jeremie Frimpong 72. minuutilla. Sitten Patrik Schick alkoi dramaattiseksi ja teki isännille kaksi maalia toisen puoliajan lisäajalla. Ensimmäinen osuma tuli ajassa 90+3 ja toinen 90+7.

Leverkusenin suomalaismaalivahti Lukas Hradecky ei pelannut ottelussa, vaan maali oli Matej Kovárin vahdittavana.

Liverpool voitti Sparta Prahan Anfieldilla torstaina maalein 6–1 ja eteni jatkoon huikealla yhteistuloksella 11–2. Torstaina Liverpool rynnisti ensimmäisellä puoliajalla ja teki peräti neljä maalia ensimmäisen vartin sisään.

Joukkueelle onnistuivat ottelussa Darwin Nunez 7. minuutilla, 19-vuotias teinitähti Bobby Clark 8. minuutilla, Mohammed Salah 10 minuutin kohdalla, Cody Gapko 14. ja 55. minuuteilla, sekä Dominik Szoboszlai 48. minuutilla.

Spartan suomalaispelaaja Kaan Kairinen pelasi koko ottelun.

Eurooppa-liigan puolivälieriin etenivät Bayer Leverkusen, Liverpool, West Ham, AS Roma, AC Milan, Atalanta, Marseille ja Benfica.

DramaKing….


Haula maalinteossa – Florida jäi nollille

15.03.2024 06:26

NHL

New Jersey Devilsin Erik Haula oli yksi joukkueensa maalintekijöistä ottelussa Dallas Starsia vastaan. Devilsillä oli viisi muutakin onnistujaa ja joukkue voitti vieraissa makeasti 6–2 (2–2,3–0,1–0).

Haulan maali tasoitti ottelun 1–1:een ottelun kuudennella minuutilla. Dallasin salama-alun viimeisteli Wyatt Johnston vain 15 sekunnin pelin jälkeen. Haulan osuma oli pelaajan kauden 14:s. Devilsille osuivat myös Chris Tierny 2–2, jossa kiekko pomppi sisään Miro Heiskasesta. Lisäksi onnistui Dawson Mercer 3–2, Timo Meier 4–2, Tomas Nosek 5–2 ja Alexander Holtz. Dallasin toisen teki ensimmäisen erän puolivälin tuntumassa Craig Smith ja sitä syötti Jani Hakanpää. Dallas on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan ja Devils katkaisi kahden luisun.

Carolina Hurricanes antoi kyytiä kotihallissaan Florida Panthersille maalein 4–0. Frederik Andersen pelasi Canesin maalissa ja nollapeli oli viikko sitten peleihin palanneelle veskarille kauden ensimmäinen, ensimmäinen yli vuoteen ja uran 25:s. Jevgeni Kuznetsov teki ottelun 3–0-maalin ja se oli hänen ensimmäisensä Carolinan nutussa.

Mikael Granlund syötti kaksi maalia, mutta San Jose Sharks hävisi Pittsburgh Penguinsille vieraissa maalein 6–3. Valtteri Puustinen pelasi Pittsburghille yli 10 minuuttia ilman tehoja, Jesse Puljujärvi ei pelannut ottelussa. San Josen matseista kaksi viimeistä on taas päättynyt tappioon. Voitolla Pens katkaisi neljän tappion putkensa.

Detroit Red Wingsin tappioluisu jatkui ottelussa Arizona Coyotesia vastaan. Red Wings hävisi kotonaan maalein 1–4. Tappio oli jo seitsemäs peräkkäinen. Arizonan Matias Maccelli syötti jälleen yhden ja siitä tuli hänen 35:s syöttöpinnansa tällä kaudella. Detroit on nyt pudotuspeliviivan väärällä puolella.

San Josen riemua ?…


Cityn tähtipelaaja taas sivussa – maaottelutkin jää väliin

14.03.2024 16:56

Valioliiga

Manchester Cityn tähtipelaaja Kevin de Bruyne, 32, ei ole mukana Belgian maajoukkueessa maaliskuun lopun maaotteluissa Irlantia ja Englantia vastaan. Pelaajalta jää väliin myös ensi viikonlopun FA Cupin ottelu Newcastlea vastaan.

De Bruynellä on nivusvamma, jonka vuoksi hänet otettiin vaihtoon myös sunnuntain Valioliigan huippuottelussa Liverpoolia vastaan. Pelaaja oli koko alkukauden sivussa takareisivamman vuoksi ja palasi joukkueensa kokoonpanoon vasta tammikuussa.

Belgian maajoukkueen päävalmentaja Domenico Tedesco kertoi konsultoineensa keskiviikkona joukkueen lääkärin kanssa ja päätös maajoukkueen puolesta tehtiin yhdessä. Tedesco muistutti, että asiassa pitää aina huomioida niin pelaajaa kuin hänen liigajoukkuettaankin.

Belgia kohtaa Irlannin 23. maaliskuuta ja Englannin Wembleyllä 26. maaliskuuta. Man City kohtaa Newcastlen kotonaan FA Cupin puolivälierässä lauantaina 16. maaliskuuta kello 19.30.


Davis Cupin pelipaikat valittu – Suomi ei mukana

14.03.2024 15:04

Kansainvälinen Tennisliitto ITF on valinnut pelipaikat Davis Cupin finaalivaiheeseen. Suomi ei valikoitunut mukaan järjestäjämaaksi. Davis Cup Finals Group Stagen neljä alkulohkoa pelataan Italian Bolognassa, Espanjan Valenciassa, Englannin Manchesterissa ja Kiinan Zhuhaissa. Ottelut pelataan 10.-15. syyskuuta 2024.

”Olisimme mielellään pelanneet MM-kisoja kotiyleisön edessä, sääli ettei näin käynyt. Tämä ei muuta meidän asennoitumistamme. Meillä on joukkueen yhteiset tavoitteet olemassa, eli koko Davis Cupin voitto, ja lähdemme sitä tavoittelemaan”, maajoukkuekapteeni Jarkko Nieminen kommentoi tiedotteessa.

Davis Cup Finals Group Stagen lohkoarvonta suoritetaan tiistaina 19. maaliskuuta

Davis cupin finaalimaat 2024:
Italia (vuoden 2023 mestari)
Australia (vuoden 2023 finalisti)
Kanada
Saksa

Hollanti
Tsekki
USA
Suomi

Ranska
Iso-Britannia (villi kortti)
Belgia
Slovakia

Chile
Brasilia
Espanja
Argentiina


Rantanen taas maalinteossa – Canucks taipui

14.03.2024 07:39

NHL

Mikko Rantasen mahtava pelivire jatkui Vancouverissa. Colorado Avalanchen hyökkääjä keräsi tehot 1+1 ottelussa Canucksia vastaan. Rantasen pisteputki on nyt jo huikeat 11 ottelua. Coloradon voittoputki venyi Vancouverissa viiteen, kun se voitti ottelun lopun kovalla tsemppauksella ja jatkoajalla maalein 4–3 (2–0,1–1,2–0,1–0).

Rantanen teki kauden 34. osumansa toisen erän loppusekunneilla. Osumaa syöttivät Devon Toews ja Casey Mittelstadt, jolle Avalanche-tehopinna oli uran toinen. Rantanen keräsi syöttöpinnansa auttamalla jälleen Nathan MacKinnonia ylivoimalla. MacKinnon iski kolmannessa erässä 2–3-kavennuksen ylivoimalla ja maali oli hänelle 42:s tällä kaudella. Sentterin pisteputki venyi samalla 13 otteluun.

Ottelun toi tasoihin Ross Coltonin sähellysosuma kolmannen erän puolivälin tuntumassa ja sen ratkaisi Valeri Nitshushkinin isku jatkoajalla ylivoimalla puolen minuutin jatkon jälkeen. Hyökkääjän tehot ovat nyt kolmessa pelissä 3+2.

Ja siitä….


Predators voittoon – Saros hyvässä vireessä

14.03.2024 06:21

NHL

Nashville Predators pelasi päällä olevan vieraskiertueensa kolmannen ottelun Winnpegissä ja jatkoi samalla pisteputkeaan jo 13 otteluun. Predators voitti  Jetsin keskiviikkona maalein 4–2 (2–0,0–0,2–2).

Juuse Saros teki ottelussa 27 torjuntaa Predators-maalilla ja joukkueen maaleista vastasivat Gustav Nyquist, Jason Zucker, Filip Forsberg ja Kiefer Sherwood. Saros torjui aluksi Alex Iafallon irtiotosta vetämän yrityksen ja Mason Appletonin yrityksen. Molemmat Jets-hyökkääjät onnistuivat kuitenkin yrityksissään kuitenkin kolmannessa erässä.

”Hänellä ei pitänyt kovaa kiirettä maalilla, mutta kun häntä tarvittiin, hän oli asemissa”, päävalmentaja Andrew Brunette totesi ottelun jälkeen Saroksen peliurakasta.

Saros=Muuri…


Taylor teki hienon maalin – Messi ja Suarezkin onnistuivat

14.03.2024 05:49

Jalkapallo

Suomalaispelaaja Robert Taylor teki kauden kolmannen maalinsa Inter Miamin voittaessa Nashvillen 3–1 Pohjois-Amerikan Champions Cupin neljännesvälieräottelussa.

Taylor tuli kentälle vaihdossa 50. minuutin kohdalla Lionel Messin tilalle ja onnistui ottelun 63. minuutin kohdalla. Maali vei Miamin 3–0-johtoon. Ennen Tayloria joukkueelle olivat onnistuneet Luis Suarez 8. minuutilla ja Messi 23. minuutilla.

Voitollaan Inter Miami selvisi Concacaf Champions Cupin kahdeksan parhaan joukkoon.


Atleti lopulta jatkoon – Sancho osui Dortmundille

14.03.2024 04:50

Mestarien liiga

Atletico Madrid voitti Inter Milanin rangaistuslaukauksilla keskiviikkona ja eteni jatkoon Mestarien liigassa. Atleti voitti rankkarit 3–2 ja ottelun 2–1.

Sen maaleista varsinaisella peliajalla vastasivat Antoine Griezmann 35. minuutilla ja vaihdosta peliin tullut Memphis Depay 87. minuutilla. Interin Federico Dimarco osui 33. minuutilla. Rankuilla sille onnistuiva Depay, Rodrigo Riquelme ja Angel Correa. Inter Milanin vedoissa onnistuivat Hakan Calhanoglu ja Francesco Acerbi.

Toinen jatkaja tuli ottelusta Borussia Dortmund – PSV Eindhoven. Dortmund meni jatkoon yhteismaalein 3–1. Sen jatkopaikan varmistivat joukkueeseen Manchester Unitedista kohusiirrolla muuttanut Jadon Sancho ja Marco Reus. Sancho osui 3. minuutilla ja Reus lisäajalla 90+5. Borussialle jatkopaikka on ensimmäinen kolmeen kauteen.

Mestarien liigan puolivälierissä pelaavat tällä kaudella Atletico Madrid, Borussia Dortmund, Manchester City, Bayern München, FC Barcelona, Arsenal, Real Madrid ja PSG.

Jan Oblak torjui huikeasti….


Celtic höykytti Utahia – Markkasta kaivataan

13.03.2024 09:58

Koripallo

Tiistain NBA-kierroksella itäisen konferenssin ykkösjoukkue Boston Celtics höykytti Utah Jazzia luvuin 127–107. Utah on nyt hävinnyt 13 viime ottelustaan 11 ja se on nyt kolmen tappion putkessa. Sarjassa joukkue on valahtanut sijalle 12.

Utahin kovin pistetaikuri Lauri Markkanen oli yhä sivussa reisivammansa vuoksi. Utahin tehomiehinä kunnostautuivat Keyonte George 26 pisteellään ja Collin Sexton 20 pisteellään. Molemmat kalpenivat kuitenkin Celticsin Jayson Tatumin pistevireelle. Hän keräsi ottelussa yhteensä 38 pinnaa. Derric White teki 24.

Celtic pelasi ilman Jaylen Brownia, Kristaps Porzingista ja Al Horfordia. Voitto oli kuitenkin kolmas joukkueen viiden ottelun vieraskiertueella. Celtic on ainoana joukkueena kerännyt jo yli 5o voittoa tällä kaudella. Sillä on tilillään 51 voittoa.

Tatum….

 


Barkov liekeissä – Floridalle Dallasista vierasvoitto

13.03.2024 06:48

NHL

Aleksander Barkov viimeisteli tehot 2+1 Florida Panthersin voittaessa Dallas Starsin vieraissa maalein 4–3 (0–1,1–2,3–0). Florida rysäytti taas kovan loppukirin ja päätöserän kolme maalia tekivät tehtävänsä.

Barkovin osumat tulivat kolmannen erän puolivälin tuntumassa ylivoimalla isketyllä 2–3-kavennuksella ja erän lopun 4–3-ylivoimaosumalla, joka varmisti voiton. Suomalaisen molempia maaleja syöttivät Carter Verhaeghe ja Brandon Montour. Barkov auttoi lisäksi Sam Reinhartin ylivoimaosumassa toisessa erässä. Barkov on nyt tehnyt 60 otteluissa tehot 18+48.

Anton Lundellille tuli ottelussa 200 NHL-matsia täyteen. Sam Bennett on puolestaan tahkonnut jo 600 NHL-ottelua urallaan.

Kymmenestä viimeisestä ottelusta Florida on hävinnyt vain kaksi. Dallasin suomalaiset eivät yltäneet ottelussa pisteille, mutta Barkovin toinen osuma meni maaliin Esa Lindellin luistimen kautta. Tappio katkaisi Dallasin viiden voiton putken.

Barkov muisti ottelun tiimoilla iloita myös NHL:n saapumisesta hänen kotikaupunkiinsa Tampereelle ensi syksynä….


Rantanen Coloradon tehokkain – ylitti 600:n rajan

13.03.2024 06:31

NHL

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen kerrytti tiistaina tehotiliään tehokkaasti pisteillä 2+2 ottelussa Calgary Flamesia vastaan. Samalla Rantanen ylitti NHL-urallaan 600 tehopisteen rajan.

Avalanche löylytti kotijoukkuetta lopulta maalein 6–2(1–2,5–0,0–0)

Colorado vavisutti Calgarya erityisesti toisessa erässä, jossa se mätti viisi maalia. Rantanen avasi kuitenkin joukkueensa maalihanat avauserän toisella minuutilla 1–0-ylivoimamaalilla. Hyökkääjä teki myös ottelun viimeisen maalin toisen erän viimeisellä minuutilla. Se varmisti ottelun loppulukemat.

Rantasen maalien välissä osumia taiteilivat Coloradolle myös Josh Mason, Nathan MacKinnon, Valeri Nitshushkin 500. NHL-ottelussaan ja Casey Mittelstadt, jolle osuma oli ensimmäinen Avalanche-paidassa. Rantanen auttoi syötöillään MacKinnonia ja Nisthushkinia.

Calgaryn kavennukset tulivat ensimmäisessä erässä Daniil Miromanovin ja Walker Duehrin mailoista.

Coloradon maalilla on uusi luottovahti. Justus Annunen torjui ottelussa 25 kertaa.

Rantasen tehot ovat nyt 66 pelatussa ottelussa 33+55. Viime kaudella Rantanen ylsi uransa ennätykseen 105 tehopisteeseen. Nathan McKinnonilla on puolestaan kasassa jo nyt 113 pistettä, joka on miehen uran ennätys. Hyökkääjän pisteputki on 13 ottelua pitkä ja siihen mahtuu tehot 9+19.

Coloradon pelaa neljän ottelun vottoputkessa. Calgary on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan.

Aina kannattaa yrittää ja mistä vain…


Calgary luopuu Rönnin oikeuksista

12.03.2024 23:51

NHL

Calgary Flames on päättänyt luopua suomalaishyökkääjä Topi Rönnin, 19, oikeuksista.

Rönni tuomittiin tiistaina vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen Helsingin käräjäoikeudessa nuorena henkilönä tehtyyn raiskaukseen.

Calgary varasi Rönnin toisella kierroksella vuoden 2022 varaustilaisuudessa. Sopimusta Rönni ei ollut vielä seuran kanssa tehnyt.