TILANNEHUONE

HIFK:n Lindbohm pitkään sivussa

24.09.2025 16:46

Liiga

HIFK tiedottaa, että puolustaja Petteri Lindbohm, 32, on sivussa ensi vuoden puolelle loukkaantumisen vuoksi. Lindbohm on saanut vammaansa leikkaushoitoa. Hän loukkaantui 12. syyskuuta pelatussa HIFK – Kiekko-Espoo -ottelussa. Lindbohm loukkasi ottelussa kättään. Pelaajan uskotaan palaavan jäälle helmikuussa 2026.

”Tottakai turhauttaa, kun haluaisi olla jäällä auttamassa joukkuetta ja tekemässä sitä, mitä rakastaa. Samalla on ollut hienoa nähdä, miten tärkeät ihmiset ympärillä ovat olleet tukena ja apuna – iso kiitos heille siitä. Eteenpäin sanoi mummo lumessa, ja nyt tehdään kaikki, mitä voidaan, jotta keväällä olisi paras mahdollinen versio sekä pelaajana että ihmisenä auttamassa joukkuetta”, Lindbohm sanoo tiedotteessa.

Lindbohm oli sivussa loukaantumisen vuoksi myös viime kaudella. Sen vuoksi hän pelasi kaudella vain 19 ottelua.


Jussi Leppälahti jatkaa Gnistanin päävalmentajana

24.09.2025 16:10

Gnistan ilmoitti keskiviikkona tehneensä päävalmentaja Jussi Leppälahden kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Leppälahti on valmentanut Gnistania kaksi kautta. Tällä kaudella Ogelin ylpeys selviytyi ensimmäistä kertaa Mestaruussarjaan eli kuuden parhaan sakkiin. Viime kaudella Gnistan jäi niukasti rannalle Mestaruussarjassa ja sijoittui lopulta sarjassa kahdeksanneksi.

39-vuotias Leppälahti valmensi ennen Gnistaniin siirtymistään KTP:tä ja Jippoa.

Leppälahti tuli suurelle yleisölle tunnetuksi aikoinaan Urheilulehden jalkapalloanalyytikkona.

 


Toronton Maccelli vakuutti – syötti pari maalia

24.09.2025 06:31

NHL

Toronto Maple Leafs pelasi tiistaina ensimmäisen harjoituspelinsä kotiareenallaan. Vieraaksi saapui Ottawa Senators, joka oli jatkoajalle venyneessä ottelussa lopulta vahvempi lukemin 3–2.

Toronton kesällä Utahista hankkima suomalaishyökkääjä Matias Maccelli pelasi ottelussa ykkösketujssa Auston Matthewsin ja Matthew Kniesin kanssa.

Maccelli oli syöttämässä kahta maalia. Ensin Oliver Ekman-Larssonin kanssa Matthewsin 1–0-osumaa ensimmäisen erän viidennellä minuutilla ja saman erän lopulla Bobby McMannin 2–0-osumaa yhdessä Easton Cowanin kanssa. Maalien jälkeen Toronton maalinteko tyrehtyi, joten viilauksia on luvassa

Maccelli hakee uutta alkua NHL:ssä heikomman kauden jälkeen Utahissa viime talvena. Hänen tekemisensä kentällä olivat tiistaina fanien mieleen.

Toronto on nyt voittanut ja hävinnyt Senatorsille kerran. Harjoituspelikausi jatkuu seuraavaksi perjantaina Montreal Canadiensia vastaan vieraissa.


Slot hermostui tähtipelaajaan – ”Tyhmää”

24.09.2025 06:09

Jalkapallo

Liverpoolin manageri Arne Slot sättii kesähankintansa Hugo Ekitiken toimintaa tiistaisen Liigacupin matsin jälkeen. Ekitike teki 2–1-voittomaalin Southamptonia vastaan, riisui paitansa fanien edessä ja sai keltaisen kortin.

Se oli hänelle toinen keltainen ottelussa ja hän lensi pihalle. Hän on sen vuoksi myös pelikiellossa lauantain ottelusta Crystal Palacea vastaan.

”Se ei ole tyhmää, koska se oli hänen toinen keltainen korttinsa – se oli tyhmää, vaikka ei olisi vielä saanut keltaista korttia”, Slot sanoi BBC:llä

”Ehkä olen itse vähän vanhanaikainen, mutta tein kyllä itsekin joskus ​​muutaman maalin – en hänen tasollaan, mutta tein – ja jos olisin ohittanut kolme pelaajaa ja laittanut maalin yläkulmaan, niin ehkä voisin sanoa ’tämä kaikki on minun ansiotani’.”

”Mutta jos tekisin maalin, kuten hän teki, kääntyisin Chiesan puoleen ja sanoisin ’tämä on sinun asiotasi, Federico – loistava syöttö, upea juoksu, eikä minun tarvinnut tehdä paljoa’. Ehkä se olen vanhan koulukunnan tapainen.”

”Hyvä asia on, että hänen joukkuetoverinsa auttoivat häntä varmistamaan voiton, mutta asia on niin, että hän on nyt pelikiellossa lauantaiksi, ja se on kaikkea muuta kuin ihanteellista.”’

Myös pikkuhiljaa pelikunnossa oleva Alexander Isak teki maalin ottelussa. Ruotsalainen osui 43. minuutilla. Ekitike tuli vaihdosta Isakin paikalle heti perään ottelun 46. minuutilla. Lauantaina Isakilla ei ole kilpailua pelipaikallaan.


Tapparalle ensimmäinen tappio

23.09.2025 21:01

Liiga

Tampereella pelattiin tiistaina Liigan kärkiottelu. Voittamaton Tappara sai vieraakseen TPS:n, joka oli hävinnyt edellisen ottelunsa. Sinnikäs TPS otti lopulta taisteluvoiton lukemin 2–1 ja siirtyi voittonsa turvin Liigan kärkeen.

Ottelun avausmaalin iski Tapparan Eetu Tuulola ylivoimalla reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Syöttäjinä maalissa olivat Jyrki Jokipakka ja Benjamin Rautiainen.

Toiseen erään TPS vaihtoi maalivahtia. Eetu Mäkiniemen tilalle tolppien väliin tuli Noa Vali. TPS tasoitti ottelun 1–1 toisen erän puolivälin tuntumassa. Tasoituksen iski etukulmasta sisään Sisu-Petteri Lehtonen Lukas Wernblomin ja Ruben Rafkinin syötöistä. Johtomaalin 2–1 TPS viimeisteli puolentoista minuutin päästä. Sen teki Tim Söderlund Eetu Päkkilän ja Victor Sjöholmin avustamana.

Kolmannen erän alussa TPS:n Vali sai taiteilla ryppään torjuntoja, kun tamperelaiset hakivat kiivaasti tasoitusta. Kovasta painostamisesta huolimatta kiekko ei uponnut TPS-maaliin. Erän loppupuolella Tappara vyörytti jälleen ja lopuksi myös Christian Heljanko vedettiin kirvesrintojen maalilta. Viimeisellä minuutilla Tappara pääsi vielä ylivoimalle ja painoi päälle kahden miehen ylivoimalla. Se hyytyi kuitenkin Tapparan jäähyyn kymmenen sekuntia ennen loppua. Tappio on Tapparalle kauden ensimmäinen.

Muut ottelut:

Sport – Jukurit 1–4

 


Roomasta tulossa pian MM-rallin isäntä

23.09.2025 19:08

MM-ralli

Rallin MM-sarja tiedotti tiistaina, että Italian MM-ralli muuttaa Sardiniasta Roomaan Lazion maakuntaan.. Ensimmäinen MM-ralli Rooman alueella ajetaan kaudella 2027. Rallia ajetaan silloin mutkikkailla asvalttiteillä.

Ensi kaudella Roomassa ajetaan vielä EM-sarjan ralli. Samalla päättyy pitkä italialaisperinne. Sardinia ehti isännöidä rallia 20 vuotta. Rooma saa rallisopimuksen käytännössä viiden vuoden diilillä. Ralleja järjestetään ainakin neljä.

Sardiniassa järjestetään EM-sarjan ralli kausina 2027-30.


Lappi saanut ralli-ilonsa takaisin – lähtee voittamaan

23.09.2025 16:34

Ralli

Esapekka Lappi ja kartanlukija Enni Mälkönen lähtevät SM-rallin päätöskilpailuun Seinäjoelle ensi viikonloppuna SM1-luokan kärkipaikalla. Lappi johtaa luokkaa 31 pisteen turvin toisena olevaan Tuukka Kauppiseen.

Lappi iloitsee ennen viimeistä viikonloppua erityisesti siitä, että kadoksissa ollut nautinto lajia kohtaan. on kauden aikana tehnyt paluun miehen mieleen.

”Hyvillä mielin lähden kauden finaaliin. On vain harmi, että sarja päättyy tähän. On ollut mukavaa ajaa ralli SM-sarjaa. Seinäjoen jälkeen sitten mietitään, mitä tehdään seuraavaksi. Sellainen suuri nautinto tätä lajia kohtaan on kuitenkin tullut takaisin. Auton rassaaminen, joka kuuluu siihen, kun aloittaa lajin, on myös maistunut, ja muitakin mukavia juttuja on tullut tämän kauden aikana koettua”, Lappi selvitti tiedotteessaan.

Lappi ja Mälkönen ajavat Škoda Fabia RS Rally2 -autolla. Kauden avauksessa Kuopiossa  kaksikko ei ollut mukana. Toisessa kisassa Rovaniemellä he ajoivat toiseksi,  mutta sen jälkeen he ovat voittaneet kaikki loput ajetut kisat. Seinäjoellekin on tavoite.

”Seinäjoelle lähdemme voittamaan. Hiljaa ajaminen ei palvele sitä tarkoitusta, minkä takia tähän sarjaan lähdin. Jos ajan varman päälle, en pysty nauttimaan ajamisesta ja siitä, että esimerkiksi automme ei toimi silloin oikein. Voitto ja mestaruus ovat hienoja asioita, mutta kun kääntää kolikon toisin päin, muuttavatko ne minun tulevaisuuttani suuntaan tai toiseen? Emme me häviämään lähde, mutta riittääkö rutiinivauhtimme voittoon asti, sitä ei voi tietää. Seinäjoella SM1-luokassa on hyvä kattaus kuljettajia ajamassa voitosta”, Lappi sanoi.

SM-ralli: Kauden päätösviikonloppu ajetaan Seinäjoella 26.–27. syyskuuta.


Arsenalille iso menetys – huippuhankita loukkaantui

23.09.2025 15:09

Valioliiga

Arsenalin kesähankinta Noni Madueke loukaantui sunnuntaina ottelussa Manchester Citya vastaan. Madueke otettiin vaihtoon ottelusta puoliajalla ja hän nilkutti ontuen pukusuojaan. Englantilaislähteet kertovat kyseessä olevan polvivamman. Arsenal ja City pelasivat kohtaamisessa 1–1-tasatuloksen.

Arsenal on menettänyt ainakin yhden pelaajan sairastuvalle jokaisessa tämän kauden ottelussa, joten joukkueen tilanne on jo hankala. Madueken sairausloman pituudeksi veikataan noin kahta kuukautta.

Arsenal pitelee Valioliigassa toista sijaa. Liiga-ykkönen on Liverpool, jolla on viiden pisteen etumatka. Kolmantena on Tottenham samalla pistemäärällä (10) Arsenalin kanssa.


HIFK:lle kaksi pelaajaa – sairastupa yhä täynnä

23.09.2025 14:55

Liiga

HIFK tiedottaa tehneensä loppukauden mittaiset sopimukset hyökkääjä Jere Karjalaisen, 33, sekä puolustaja Kalle Ervastin, 22, kanssa. Seuran mukaan molemmat pelaajat liittyvät joukkueen vahvuuteen välittömästi.

Karjalainen pelasi viime kaudella Suomen mestari KalPassa 27 runkosarjan matsia tehoilla 6+11 ja 19 pudotuspeliä pistein 4+6.

Ervasti on tällä kaudella pelannut Lukon paidassa kolmessa ottelussa. Tehopisteitä ei ole vielä kertynyt.

Lisäksi HIFK on kutsunut takaisin Mestiksen Kiekko-Vantaasta 21-vuotiaan slovakialais maalivahtinsa Rastislav Eliaksen. Hän pelasi viime kaudella kuudessa Liigan ottelussa HIFK:n maalilla.

HIFK sanoo seuraavansa pelaajamarkkinoita tarkalla silmällä. Stadilaisryhmä on kärsinyt monista loukkaantumisista heti alkukaudella. Tällä hetkellä sivussa ovat puolustajat Arttu Kärki, Petteri Lindbohm, Ilari Melart, Aron Kiviharju sekä hyökkääjät Panu Mieho, Iiro Pakarinen, Juhani Jasu, Lauri Sinivuori ja Otto Somppi. Lisäksi maalivahti Paavo Kohonen joutui jättämään edellisen ottelun kesken.

HIFK:n Liiga-kausi jatkuu keskiviikkona kotona Nordiksella ja vastaan asettuu Lahden Pelicans.


Oliver Kapanen ratkaisi ottelun Montrealille

23.09.2025 07:10

NHL

Montreal Canadiens sai ensimmäiseen harjoitusotteluun vieraakseen Pittsburgh Penguinsin. Ottelu venyi voittomaalikisaan ja päättyi lopulta lukemiin 2–1.

Rankkareilla onnistuivat Montrealilta Sean Farrell ja vakipaikasta NHL-joukkueessa kamppaileva Oliver Kapanen, jonka osuma oli lopulta voittomaali. Patrik Laineen veto meni oikealta leveäksi. Pittsburghilta onnistui ainoastaan Tristan Broz.

Varsinaisella peliajalla Pensin Valtteri Puustinen oli syöttämässä Brozin tekemää ottelun avausmaalia ensimmäisen erän puolivälissä. Osuma tuli ylivoimalla.

Kapanen painoi ottelussa jäällä lähes 20 minuuttia. Viime kaudella hän pelasi NHL:n runkosarjassa 18 ottelua tehoilla 0+2 ja pudotuspeleissä kolme matsia. Niissä hän syötti yhden maalin. Pääasiassa Kapanen pelasi kuitenkin Ruotsin SHL:ää Timråssa. Montreal varasi Kapasen 2021 varaustilaisuuden toisella kierroksella.


Kärpät etsii maalivahtia – Rubin sivuun

22.09.2025 16:08

Liiga

Oulun Kärpät tiedottaa tähtimaalivahtinsa Niklas Rubinin, 29, olevan sivussa ainakin marraskuun alkupuolelle asti. Maalivahti loukkaantui viime lauantaina Porissa ottelussa Ässiä vastaan.

Kärpät etsii jo kiivaasti toista maalivahtia. Rubinin kakkosena on kauden alussa pelannut 20-vuotias Visa Vedenpää. Hän torjui lauantain ottelussa Porissa 78,9 prosentin varmuudella.

”Etsimme parhaillaan Visalle aisaparia. Valmennuksen kanssa ollaan mietitty erilaisia vaihtoehtoja. Annamme lisätietoja tilanteesta, kun tiedotettavaa ilmenee”, Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen sanoo tiedotteessa.

Maalivahtimarkkinoilla vapaana ovat Kärpille tutuista veskareista ainakin Tomi Karhunen ja Veini Vehviläinen. Lisäksi myös Jussi Olkinuora on ilmoittanut etsivänsä duunipaikkaa.

Kärpät on aloittanut kauden kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Ässiä vastaan lauantaina Kärpät taipui lopulta maalein 2–5. Keskiviikona joukkueella on vastassa kotihallissa Rauman Lukko, joka hävisi lauantaina Ilvekselle vieraissa 3–6.


Rico Salmela nousee MotoGP:n Moto3-luokkaan

22.09.2025 14:29

Rico Salmela nousee MotoGP:n Moto3-luokkaan

Rico Salmela siirtyy Moto3-luokkaan ensi kaudella.© Red Bull Content Pool

MotoGP

Suomalaiskuski tekee paluun ratamoottoripyöräilyn MotoGP-ympyröihin. 17-vuotias Rico Salmela on tehnyt sopimuksen MotoGP:n Moto3-luokan Red Bull KTM Tech3 -tallin kanssa. Talli tiedotti sopimuksesta maanantaina.

Tällä kaudella Salmela on ajanut lajin JuniorGP-sarjassa Hondalla ja Estrella Galicia -tiimissä. Salmela pitelee siinä toista sijaa. Hän on 62 pistettä luokan espanjalaista kärkinimeä Brian Uriartea, 17, jäljessä.

Salmelan uran ensimmäinen Moto3-kausi alkaa ensi helmikuuta Thaimaassa. Tallikaverina hänellä on silloin argentiinalainen Valentin Perrone,17.

”Olen todella iloinen tästä uutisesta. Kulunut kausi on sujunut hyvin ja tehty työ on ollut urhausten arvoista, koska olen nyt menossa yhteen varikon parhaista tiimeistä. Se on mahtavaa”, Salmela sanoo tiedotteessa.

”Minulle antaa paljon itseluottamusta se, että tallissa on takana paljon kokemusta ja Tech3 on huipputalli. Enempää ei voisi pyytää.”