TILANNEHUONE

Hintzille 300 pinnaa täyteen – Lehkonen osui myös

09.03.2024 07:49

NHL

Roope Hintz osui kerran ja syötti kaksi Dallas Starsin ottelussa Anaheim Ducksia vastaan. Samalla Hintz rikkoi 300 NHL-tehopisteen rajan.

Dallas rusikoi vierasvoiton Kaliforniassa pelatussa ottelussa maalein 6–2 (3–0,2–1,1–1). Tehopisteitä suomalaisista keräsivät ottelussa syötöillään myös Esa Lindell 0+1 ja Miro Heiskanen 0+2.

Hintz teki kauden 26. maalinsa ottelun ensimmäisen erän lopulla ylivoimalla. Siinä avustivat Heiskanen ja Jamie Benn. Maali vei Dallasin 2–0-johtoon. Syöttönsä Hintz tarjoili Chris Taneville ottelun toisella peliminuutilla ja Joe Pavelskin 6–2-ylivoimaosumaan päätöserässä. Taneville osuma oli ensimmäinen Stars-paidassa.

Voitto on Dallasille neljäs peräkkäinen. Anaheim oli voittanut edellisen ottelunsa ja viidestä viimeisestä voittoja on kolme.

Artturi Lehkosen kauden 11:s maali vei Colorado Avalanchen 1–0-johtoon vain 42 sekunnin pelin jälkeen ottelussa Minnesota Wildia vastaan. Osumaa syötti Nathan MacKinnon, jolle syöttöpinna oli peräti kauden 70:s.

Niukkamaalisen ottelun voitti lopulta Colorado jatkoajalla maalein 2–1 (1–0,0–1,1–0).

Coloradon voitto-osuman taiteili jatkoajalla Valeri Nitshushkin Mikko Rantasen ja tietysti MacKinnonin syötöistä. Rantaselle syöttöpinna oli kauden 53:s. MacKinnonin kotipisteputki on nyt 32 matsia pitkä.

Nitshushkin, 29, palasi ottelussa NHL-peleihin sarjan hoito- ja tukiohjelman hoitojakson jälkeen. Hän pelasi viimeksi tammikuussa.

Joel Kivirannan peliaika kutistui reiluun viiteen minuuttiin. Joukkueessa olivat mukana vastahankitut hyökkääjät Jakov Trenin ja Casey Mittelstadt. Tehoja heille ei kertynyt.

Voitto oli Coloradolle kolmas peräkkäinen.

Seattle Krakenin ja Winnipeg Jetsin välisessä taistossa nähtiin kolme Jets-maalia ottelun kolmannessa erässä. Osumat iski Mark Scheifele, Adam Lowry jaNikolaj Ehlers tyhjiin ottelun lopulla. Ottelu päättyi Jetsille 3–0 ja nollapeli oli Jets-maalivahti Laurent Brossoitin kauden ensimmäinen ja NHL-uran neljäs. Se tuli 17 torjunnalla.

Siitä Lehkosen osuma…


Detroit sai taas kyytiä – Coyotesille nollapeli

09.03.2024 06:53

NHL

Arizona Coyotesin Juuso Välimäki ja Matias Maccelli keräsivät perjantain ottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan taas molemmat syöttöpisteet tileilleen. Detroit sai nyt kylmää kyytiä Tempessä, kun Arizona murjoi tauluun 4–0 (3–0,1–0,0–0)-voittolukemat.

Connor Ingramin torjuma nolla tuli 28 torjunnalla. Nollapeli on Arizonan maalivahdille jo kuudes tällä kaudella. Saman verran nollia on torjunut vain Pittsburghin Tristan Jarry.

Coyotes teki kolme maalia heti ensimmäisessä erässä. Välimäki oli syöttämässä Alex Kerfootin 2–0-osumaa erän puolivälin tuntumassa. Syöttöpinna on suomalaispakin kauden 12:s. Maccelli puolestaan avusti Logan Cooleya 3–0-ylivoimaosumassa saman erän lopulla. Maccelli on syöttänyt kaudella jo 34 osumaa. Ottelun loppulukemat viimeisteli jo toisessa erässä Nick Bjugstad.

Detroitille tappio oli jo neljäs peräkkäinen. Se on päästänyt neljässä viimeisessä ottelussaan peräti 20 maalia ja tehnyt vain viisi.

Ingram oli taas hereillä…


Sharksin Kähkönen siirtyi Devilsiin – Hertl Vegasiin

09.03.2024 06:01

NHL

San Jose Sharksin maalivahti Kaapo Kähkonen, 27, siirtyy New Jersey Devilsiin kaupassa, jossa toiseen suuntaan matkaa maalivahti Vitek Vanecek ja seitsemännen kierroksen varausvuoro vuoden 2025 varasutilaisuuteen.

Kähkönen siirtyi kahden vuoden sopimuksella Sharksiin kaudella 2021-22 ja hänen sopimuksensa on päättymässä tällä kaudella. Hän on aiemmin urallaan pelannut myös lähes neljä kautta Minnesota Wildissa ja pari kautta AHL:ää Iowa Wildissa.

Tällä kaudella hän on pelannut 31 ottelussa ja torjuntaprosentti on 89,8.

Vitek Vanecek, 28, on pelannut tällä kaudella 32 ottelua ja torjuntaprosentti on 89,0. Hänellä on vyöllään myös yhdeksän nollapelia 163 pelaamassaan NHL-ottelussa.

Devils hankki aiemmin myös jo maalivahti Jake Allenin Montreal Canadiensista.

San Jose myi myös tshekkihyökkääjä Tomas Hertl’n, 30, Vegas Golden Knightsiin. Tällä kaudella 48 ottelussa tehot 15+19 tehnyt pelaaja on edustanut tähän mennessä NHL-urallaan vain Sharksia. Hän oli seuran ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 2012 draftissa. Vegasiin saapui pelaajan mukana myös kolmannen kierroksen varausvuorot drafteihin 2025 ja 2027. Lisäksi Sharks maksaa osan Hertlin palkasta.

Sharks sai kaupassa Vegasin 2023 ensimmäisellä kierroksella varaaman ruotsalaishyökkääjä David Edströmin, 19, joka pelaa vielä Ruotsin liigan Frölundassa, sekä vuoden 2025 ensimmäisen kierroksen varausvuoron.


Bottas ei halunnut jossitella tuloksestaan

08.03.2024 21:14

Formula 1

Sauberin Valtteri Bottas ajoi Saudi-Arabian Jeddan aika-ajossa lähtöruutuun 16. Tallikaveri Zhou Guanyu ei saanut kunnon aikaa ajettua ollenkaan. Kiinalaisen aika-ajo kului pääosin varikolla, sillä hän kolaroi autonsa ratavalliin viimeisessä harjoituksessa perjantaina iltapäivällä.

Bottaksen nopean kierroksen aika-ajossa pilasi puolestaan edellä olevien hitaampien autojen ajolinjat. Ilman niitä, jatkopaikka olisi voinut tullakin.

”Turhaa jossitella. Huonoa säkää tänään. On meillä kuitenkin aika tiukkaa sen kanssa päästääkö Q2:een, vai ei.”

”Kisassa pitäisi nyt olla parempi vauhti. Auto oli selkeästi parempi kuin harjoituksissa. Autoon oli luottoa paljon enemmän, joten sitä kautta olisi ollut hyvä päästä Q2:een – ja saada sitten vielä lisää luottoa. Huomenna on 50 kierrosta sitten aikaa ajella”, Bottas kommentoi Viaplayn haastattelussa.

Zhoun päivä hyytyi tähän….

 


Red Bullilla kuohuu taas – toista pomoa tutkitaan

08.03.2024 20:58

Formula 1

Red Bullin Horner-saagassa on tapahtunut uusi käänne. Autosport kertoo, että tallin neuvonantaja Helmut Marko, 80, on nyt Red Bullin tutkinnan alla.

Markon toimia tutkitaan medialle tallista vuodettujen tietojen vuoksi. Marko on myöntänyt itävaltalaiselle ORF:lle, että hän saattaa olla sivussa ja pidätettynä virantoimituksesta tämän vuoksi Australiassa kisattavasta seuraavasta osakilpailusta.

”Teoreettinen mahdollisuus siihen on”, Marko selvitti ORF:lle eri mediatietojen mukaan sivuun siirtämisensä mahdollisuudesta.

”Tämä on niin monimutkainen asia. Ja edelleen, me haluamme työrauhaa tiimille. Tämä maailmanmestaruustaistelu on tarpeeksi vaikea kaikilla 24 kilpailulla ja meidän on keskityttävä siihen”, Marko lisäsi.

 


Verstappen nopein aika-ajossa – Bottas 16:s

08.03.2024 20:15

Formula 1

Red Bullin Max Verstappen ajoi Jeddan radalla kauden toisen paalupaikkansa. Verstappen hurautti ykköseksi ajalla 1.27.472. Paalu on hollantilaisen uran 34:s, mutta ensimmäinen Saudi-Arabiassa.

Kovin haastaja perjantai-illan aika-ajossa oli Ferrarin Charles Leclerc, joka jäi +0.319 kärkimiehelle. Kisa on kuudes peräkkäinen, jossa Verstappen ja Leclerc ovat vierekkäin eturivissä. Kolmas lähtöruutu meni Red Bullin Sergio Perezille.

Toista Ferraria ajoi aika-ajossa rookie-kuski Oliver Bearman Carlos Sainzin sairaslomittajana. 18-vuotias britti veti uransa ensimmäisessä F1-aika-ajossa sijalle 11. Hän jäi +0.036 sekuntia jatkopaikasta Q3:lle. Hän harmitteli tiimiradiossa sekavaa ajoaan. Ensimmäisellä jaksolla hän oli kuitenkin yhdeksäs.

Valtteri Bottaksen sijoitus aika-ajossa päättyi jälleen ensimmäiseen jaksoon. Bottas oli 16:s, mutta kärsi tärkeällä nopealla kierroksellaan muiden autojen häiritsevistä ajolinjoista. Kyydistä putosivat samalla rupeamalla jo viime viikolta tuttu häntäjoukko eli Alpinen Esteban Ocon ja Pierre Gasly, Williamsin Logan Sargeant ja Bottaksen tallikaveri Zhou Guanyu, joka mälläsi autonsa viimeisessä harjoituksessa, eikä pystynyt kunnon aika-ajokierrokseen.

Haas-tallin kaksikko Kevin Magnussen ja Nico Hülkenberg jäivät tällä kertaa molemmat toiseen osioon. Hülkenbergin Haas vieläpä hyytyi radan varteen jakson alussa ja aika-ajo keskeytyi hetkeksi. Autossa oli ongelmia ilmeisesti polttoaineen syötön kanssa.

Saudi-Arabian GP ajetaan lauantaina 9. maaliskuuta kello 19.


Kokenut venäläinen siirtyy Carolinaan

08.03.2024 19:11

NHL

Carolina Hurricanes on hankkinut Washington Capitalsista kokeneen venäläishyökkäjä Jevgeni Kuznetsovin, 31. Capitals sai siirrossa 2025 kolmannen kierroksen varausvuoron. Seura pitää myös puolet pelaajan palkasta. Se on arvoltaan 7,8 miljoonaa dollaria.

Kuznetsov oli helmikuussa mukana NHLPA:n hoito- ja tukiohjelmassa. Sen jälkeen hän toivoi uutta alkua. Maaliskuun alussa Capitals lähetti hänet AHL:ään Hershey Bearsiin ja valmisteli sitten siirron. Tällä kaudella Kuznetsov on pelannut NHL:ssä 43 ottelua pistein 6+11.

New Jersey Devilsin hyökkääjä Tyler Toffoli, 31, siirtyy Winnipeg Jetsiin. Hän siirtyi New Jerseyyn tälle kaudella, mutta pelaajan sopimus on päättymässä kesällä. Devils sai vaihdossa kauden 2024 kolmannen kierroksen ja 2025 toisen kierroksen varausvuoron.

 


Audi vahvisti Sauberin hankinnan – teki F1-nimityksiä

08.03.2024 17:14

Formula 1

Audin suunnitelmat Sauberin F1-tallin suhteen ovat edenneet. Autovalmistaja nopeutti aikataulujaan ja se hankkii nyt koko Sauber Groupin nimiinsä. Asiasta on jo sovittu ja Audi tiedotti asiasta perjantaina.

Samalla autovalmistaja teki jo F1-nimityksiä. Audin F1-teamin toimitusjohtajaksi on nimitetty odotetusti Andreas Seidl. Hän työskentelee jatkossa yhdessä Sauber-yhtiöiden hallituksen puheenjohtajaksi nimitetyn Oliver Hoffmannin kanssa. Hoffmann toimi aiemmin Audilla kehitysjohtajana ja hänellä on työurallaan takana monia merikittäviä moottoriurheiluprojekteja.

Seidlin vastuulla on nyt Audin F1-projektin kokonaisvaltainen johtaminen. Hän on ollut tallin johtajana viime vuoden tammikuusta asti.

”Odotan innolla Audin johtamista Formula 1 -sarjaan yhdessä tämän erittäin motivoituneen tiimin kanssa”, Seidl sanoo.

”Meillä on selkeä tiekartta, kuinka tulemme kilpailukykyisiksi Hinwilin ja Neuburgin toimintojen siivittämänä. Meillä on hyvin kunnianhimoiset tavoitteet. Niiden toteuttaminen on jo käynnissä ja nopeutuu entisestään, kun Audi AG ottaa Sauberin kokonaan haltuunsa.”

Audin hallintoneuvoston puheenjohtaja Manfred Doss hehkuttaa myös Audin F1-askelia.

”Liityminen Formula 1 -sarjaan ei ole pelkästään Audin erittäin menestyksekkään moottoriurheiluhistorian huippu, vaan myös suuri urheilullinen, sekä taloudellinen haaste.”


Sainz sairaana – Ferrarin rattiin nuori britti

08.03.2024 14:06

Formula 1

Viime lauantaina Bahrainin F1 GP:ssä komeasti palkintopallin kolmannelle korokkeelle noussut Ferrarin Carlos Sainz ei pysty ajamaan tänä viikonloppuna Saudi-Arabian osakilpailussa Jeddassa.

Sainzilta jää kisa väliin terveyssyistä. Kuskin huonovointisuutta kommentoitiin aluksi vatsataudiksi, mutta nyt on selvinnyt, että kyseessä on umpilisäkkeen tulehdus. Sainz ajoi kuitenkin vielä Jeddan harjoituksissa torstaina ja oli radan kuudenneksi ja seitsemänneksi nopein.

Sainzin sairastaessa Ferrarin rattiin pääsee brittitulokas Oliver Bearman, 18. Bearman ajaa tällä kaudella  Prema Racingilla Formula 2 -sarjaa, mutta saa nyt näyttömahdollisuuden F1:ssä.

F1: Saudi-Arabian aika-ajot perjantaina kello 19.


Haula maalinteossa – NHL:ssä nippu isoja siirtoja

08.03.2024 07:12

NHL

Erik Haula iski viimeisen niitin New Jersey Devilsin voittaessa kotihalllissan St. Louis Bluesin maalein 4–1. Haula viimeisteli maalinsa vastustajan tyhjään pömpeliin ottelun viimeisellä peliminuutilla. Osuma oli Haulan 13:s tällä kaudella.

Devilsin täydellisen illan kruunasi kuitenkin tähtihyökkääjä Timo Meierin hattutemppu. Meier siirtyi Devilsiin San Jose Sharksista, mutta maalihanat eivät ole kummoisemmin auenneet. Parhaimmillaan 35 maalia tällännyt pelaaja on nyt osunut 17 kertaa.

Carolina Hurricanes jyräsi kotonaan Montrealin maalein 4–1. Maalitolppien väliin teki voittoisan paluun Canesin luottovahti Frederik Andersen. Hän oli sairaslomalla ja pelasi nyt ensimmäistä kertaa neljän kuukauden ja 50 ottelun tauon jälkeen. Tanskalaisvahti teki 24 torjuntaa. Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen keräsivät ottelussa syöttöpisteet. Illan päätteeksi Carolina sai valmiiksi treidin Pittsburgh Penguinsin kanssa. Hyökkääjä Jake Guentzel ja puolustaja Ty Smith siirtyvät Carolinaan. Toiseen suuntaan matkaavat Michael Bunting, Ville Koivunen, Cruz Lucius ja Vasili Ponomarev, sekä kaksi ehdollista varausvuoroa kesän draftiin.

Nashville Predatorsin Juuse Saros teki 26 torjuntaa kotiottelussa Buffalo Sabresia vastaan. Nashville voitti ottelun maalein 4–2, ja nousi voittojen tielle edellisen matsin tappion jälkeen. Buffalon hankinta Coloradosta, Bowen Byram, teki maalin heti ensimmäisessä Buffalo-ottelussan. Predators oli lisäkaupoilla torstaina. Se hankki rivistöönsä laituri Anthony Beauvillierin Chicago Blackhawksista. Toiseen suuntaan matkasi neljännen kierroksen varausvuoro kesän draftiin.

Calgary Flames myi puolustaja Noah Hanifinin Vegasiin kolmen joukkueen treidissä. Torstai-illan ottelussa pärjättiin ilman luottopuolustajaakin. Calgary voitti Tampa Bayn vieraissa maalein 6–3. Jegor Sharangovich teki tehot 2+2. Hanifin ja Capitalsista hankittu Anthony Mantha olivat heti Vegasin kokoonpanossa ja jäällä.

Florida Panthersin kuuden ottelun voittoputki katkesi kotiottelussa Philadelphia Flyersia vastaan. Flyers vei pisteet 2–1-voitollaan. Anton Lundell keräsi kuitenkin syöttöpisteen Gustav Forslingin toisen erän 1–1-tasoitusmaalista. Forsling teki torstaina Panthersin kanssa kahdeksan vuoden ja 46 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen.

Florida tasoitti, mutta voittoa ei nyt tullut…


Tainio jatkaa valmentamista Tallinnassa

07.03.2024 14:59

Jalkapallo

Vielä loppuvuodesta Kyproksen AEL Limassolissa valmentanut ja tammikuussa seurasta yhdessä päävalmentaja Toni Koskelan kanssa lähtöpassit saanut Teemu Tainio, 44, on tehnyt apuvalmentajasopimuksen virolaisen Tallinn Kalevin kanssa. Joukkueen päävalmentaja on Daniel Meijel.

Tainio on valmennusurallaan päävalmentanut viisi kautta Veikkausliigan Hakaa, mutta kokemusta on myös Klubi 04:stä.

Tainio oli seuran kentän laidalla jo keskiviikkona. Kalevissa Tainio valmentaa muun muassa suomalaispelaaja Onni Suutaria.

”Olen hyvin innoissani tästä tehtävästä Kalevissa. Seuralla on edessään erittäin merkityksellinen kausi, ja on hienoa päästä olemaan osa sitä. Valmentaessani Valkeakosken Hakaa saavutimme hyviä tuloksia verrattain pienillä resursseilla. Näenkin ensi kauden Kalevissa hyvin samanlaisia haasteita sekä mahdollisuuksia kuin mitä minulla oli Hakassa”, Teemu Tainio kommentoi seuran tiedotteessa.

”Kalevin valmennustiimissä, pelaajistossa sekä seurajohdossa on minulle jo valmiiksi paljon tuttuja naamoja. Siksi minun on helppo uskoa, että meidän yhteistyöstä tulee sekä tehokasta että tuloksekasta.”

Joukkueen kesästä odotetaan mielenkiintoista. Se on mukana Uefan Konferenssiliigan ensimmäisellä karsintakierroksella.


Helmarit avaa EM-karsinnat ottelulla Norjaa vastaan

07.03.2024 14:44

Jalkapallo

Suomen naisten jalkapallon A-maajoukkue avaa EM-karsintansa Norjassa 5. huhtikuuta vieraissa pelattavassa ottelussa. Karsintojen otteluohjelma vahvistui torstaina.

Norjan jälkeen Helmarit pääsee Italian kimppuun kotitantereella Helsingin Bolt-areenalla. Ottelu pelataan 9. huhtikuuta. Karsintojen aikana Suomi pelaa kotiottelunsa Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Koko EM-karstintaohjelma:

Pe 5.4. Norja–Suomi
Ti 9.4. klo 19.00 Suomi–Italia, Bolt Arena (Helsinki)
Pe 31.5. Hollanti–Suomi
Ti 4.6. klo 19.00 Suomi–Hollanti, Tammelan Stadion (Tampere)
Pe 12.7. klo 19.00 Suomi–Norja, Veritas Stadion (Turku)
Ti 16.7. Italia–Suomi