TILANNEHUONE

Suomalaistulokas mukana tärkeässä Islanders-matsissa

20.11.2021 16:56

Suomalaistulokas mukana tärkeässä Islanders-matsissa

NY Islanders hävisi tiistaina Florida Panthersille. @AOP

Jääkiekko

NY Islanders pelaa lauantai-iltana ensimmäistä kertaa uudessa jäähallissaan USB-areenalla. Seurassa on odotettu uuden hallin valmistumista vuosikausia. Perjantaina NHL:n komissaari Gary Bettman kävi jo leikkaamassa 17 250 lätkäfania vetävän hallin avajaisnauhan.

Vastassaan Islandersilla on tässä merkittävässä ottelussa Läntisen konferenssin kakkonen Calgary Flames. Islanders lähtee otteluun neljän ottelun tappioputkessa.

Suomalaisittain ottelusta tekee mielenkiintoisen se, että Islandersin korona-protokollan mukaan sivussa ovat ainakin Anders Lee, Ross Johnston ja Josh Bailey, sekä loukkaantunut Ryan Pulock. Joukkueen terveystilanne nosti suomalaistulokas Robin Salon, 23, mukaan NHL-kokoonpanoon AHL:n Bridgeportista. Päävalmentaja Barry Trotz oli laittanut Salon merkille jo kesän leirillä ja puolustaja oli saanut kehuja tällä viikolla myös Bridgeportin valmennustiimiltä. Harjoituksissa hän luisteli itsensä Zdeno Charan rinnalla. Näyttää siltä, että Salo saattaa pian merkkauttaa NHL-tilastoihin ensimmäiset numeronsa.


Krakenin hallin lehtereillä on jo hiljaista

20.11.2021 16:11

Krakenin hallin lehtereillä on jo hiljaista

Seattle Krakenin Joonas Donskoi keräsi perjantaina tililleen syöttöpisteen. @AOP

Jääkiekko

Colorado Avalanche vyöryi Seattle Krakenin yli viime yön NHL-kierroksella. Avalanche voitti ottelun 7-3. Tappio oli Krakenille jo kuudes peräkkäinen.

Kaksi edellistä kautta Avalanchen paidassa pelannut Joonas Donskoi, 29, siirtyi tälle kaudelle Krakeniin. Colorado jäi taakse tehoin 17+14=31. Tällä kaudella Donskoi on saanut kasaan seitsemän syöttöpinnaa. Paikallislehdistöä kiinnostaa miksi verkko ei laula. Kokeneelta pelaajalta haetaan johtajuutta.

”Pariin viime otteluun en ole pelannut hyvää kiekkoa”, Donskoi myöntää Seattle Timesille.

”Olen miettinyt asiaa itseasiassa paljon. Sitä miksi asiat ovat näin? Ja mitä voin tehdä henkisesti paremmin, niin että en ajattele asioita, vaan voin pelata vain peliä? Uskon tehneeni hyvää työtä siinä. Yritän tehdä paljon töitä kentällä joka päivä. Se on se, mitä voi tehdä ja sitten vain luottaa, että alkaa sujua.”

Tappio Avalanchea vastaan ei ollut suuri yllätys, onhan joukkue jopa mestariehdokas. Kraken taas on sarjatulokas, joka etsii identiteettiään. Silti pieni frustraatio kaikuu yhä selvemmin Krakenin pelaajakommenteissa. Myös hallin lehtereillä toivotaan jo menestystä. Perjantain ottelussa siellä oli varsin hiljaista. Fanien unelmana oli tietysti debyytti edellisen tulokkaan, Las Vegasin, tyyliin. Keinot edes pienelle voittoputkelle on joukkueessa joka tapauksessa aika keksiä.

Onnea vaan, sillä ensi viikolla vastassa on todella kovia haasteita – sunnuntaina Washington ja keskiviikkona kivikova Carolina.

 


Man Cityn Kevin De Bruyne sivuun koronan vuoksi

19.11.2021 16:44

Man Cityn Kevin De Bruyne sivuun koronan vuoksi

Kevin de Bruyne on myös Belgian maajoukkueen kantavia voimia. @APO

Jalkapallo

Valioliigan Manchester Cityn belgialaispelaaja Kevin de Bruyne jää sivuun joukkueen kokoonpanosta korona-tartunnan vuoksi. De Bruyne sai tartunnan ollessaan Belgian maajoukkueen mukana MM-karsinnoissa. Hän antoi positiivisen näytteen keskiviikkona. De Buryne on rokotettu. Hän on sivussa ainakin 10 päivän karanteenin tai sairauden vaatiman ajan.

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on huolissaan pelaajastaan ja toivoo tämän oireiden pysyvän vähäisinä.

”Hänen täytyy parantua hyvin ja pysyä terveenä. Ihminen tässä on tärkeämpää kuin mikään muu”, Guardiola muistuttaa seuratiedotteessa.

”Tässä ei ole kyse meidän rytmeistämme. Haluamme hänen voivan hyvin.”

Man City pelaa sunnuntaina Evertonia vastaan Valioliigaa. De Bruyneltä jäänee väliin myös Mestarien liigan ottelu PSG:tä vastaan ensi keskiviikkona, sekä tärkeä West Ham -ottelu viikon päästä sunnuntaina.

 


Conte tehnyt jo huomioita Tottenhamista

19.11.2021 12:59

Conte tehnyt jo huomioita Tottenhamista

Antonio Conten luotsaama Tottenham kohtaa seuraavaksi Leedsin. @AOP

Jalkapallo

Valioliigan Tottenhamin suorasanainen uusi manageri Antonio Conte tutustuu vielä joukkueeseensa ja miettii pääasiassa tulevaisuutta, mutta jonkun analyysin hän on jo joukkueestaan vetänyt.

”Jokaikisen pelaajan täytyy tietää mitä tekee. Jos kaikki pelaajat vain juoksevat ympäriinsä kentällä, tuloksena on sotku”, Conte täräytti perjantain Valioliigan lehdistötilaisuudessa BBC:lle.

Tottenham ei ole onnistunut maalinteossa kolmessa viime ottelussaan, eikä saanut laukaustakaan maalia kohden kahdessa viime ottelussa. Valioliigassa vain hännänhuippu Norwich on tehnyt vähemmän maaleja. Kauden 11 ottelustaan Spurs on voittanut viisi, hävinnyt viisi ja pelannut yhden tasatulokseen. Joukkue on tällä hetkellä yhdeksäntenä Valioliigassa.

Conte aloitti Tottenham-pestinsä 0-0 -tuloksella Evertonia vastaan 7. marraskuuta Goodison Parkilla. Seuraavaksi vastassa on sunnuntaina Leeds, joka on Valioliigassa sijalla 15. Leeds on viimeksi voittanut Tottenhamin vieraissa vuonna 2001.

 


Van Bronckhorstin jalkapallo sopii Kamaralle

19.11.2021 08:23

Van Bronckhorstin jalkapallo sopii Kamaralle

Giovanni van Bronckhorst on Rangersin uusi valmentaja. @AOP

Jalkapallo

Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamaran edustama Rangers sai torstaina uuden valmentajan, kun skottiseura nimitti tehtävään Giovanni van Bronckhorstin, 46. Hollantilainen van Bronckhorst seuraa tehtävässä Steven Gerrardia, joka siirtyi Englannin Valioliigan Aston Villan manageriksi.

Van Bronckhorst on omalla peliurallaan edustanut Rangersia kausina 1998-2001, ennen siirtymistään Arsenaliin ja sittemmin Barcelonaan. Valmennuskokemusta van Bronckhorstilla on hollantilaisesta Feyenoordista ja kiinalaisesta Guangzhou City:stä.

Van Bronckhorstin ensimmäinen koetus on sunnuntaina, kun Rangers kohtaa Hibernianin.

Jukka Rönkä: Rangersin managerinvalinta pitää suhteuttaa aina Rangersin kokokoon ja statukseen. Tässä valossa van Bronckhorst on Rangersilta hyvä veto. Hänellä on myös Rangersin entisenä pelaajana parempi suoja kuin monella muulla managerilla. Van Bronckhorstilta löytyy myös näyttöjä, sillä hän luotsasi Feyenoordin 18 vuoden tauon jälkeen Hollannin mestariksi. Suurten seurojen portit eivät ole kuitenkaan hänelle auenneet, mikä kertoo, ettei häntä pidetä vielä raskaimman sarjan managerina.

Van Bronckhorstin jalkapallo on modernia hollantilaista jalkapalloa. Hän peluutti Feyenoordia neljän linjalla, mutta muuten muoto varioitui. Oleellista oli kuitenkin, että van Bronckhorstin tärkeimmät pelaajat ylöspäin olivat keskikentän keskimmäiset pelaajat ja laiturit. Heidän kauttaan kulki valtatie maalipaikoille.

Glen Kamara on varmasti van Bronckhorstin papereissa alleviivattu nimi, mutta Kamara nimi on muidenkin seurojen papereissa alleviivattu. Ei vähiten Aston Villan.

 

 


Eetu Luostarinen iski kauden kuudennen maalinsa

19.11.2021 07:43

Eetu Luostarinen iski kauden kuudennen maalinsaNHL

Eetu Luostarinen onnistui maalinteossa, kun ilman Aleksander Barkovia pelannut Florida Panthers otti runkosarjassa jo 13. peräkkäisen kotivoiton yön NHL-kierroksella. Luostarinen viimeisteli Panthersin 4–1-voitossa New Jersey Devilsistä joukkueensa 2–1-johtomaalin toisessa erässä. Luostarinen on tehnyt tällä kaudella tehot 6+0.

Panthers on voittanut nyt 13 runkosarjan ottelua peräkkäin, mikä nousee NHL:n kaikkien aikojen perättäisten kotivoittojen tilastossa jaetulla 20. sijalle. Panthersin aiempi peräkkäisten kotivoittojen ennätys oli yhdeksän voittoa.

Luostarinen oli ainoa suomalaismaalari NHL-kierroksella. Kaapo Kakko sai syöttöpisteen, kun New York Rangers hävisi vieraskentällä 1–2 Torontolle. Kasperi Kapanen sai puolestaan syöttöpisteen Pittsburghin 6–0-voitossa Montrealista ja Esa Lindell syöttöpisteen, kun Dallas hävisi vieraissa Minnesotalle 2–7.


Lukolle venäläismaalivahti KHL:stä

18.11.2021 19:18

Lukolle venäläismaalivahti KHL:stä

Artjom Zagidulin siirtyy Lukkoon Magnitogorskista. @AOP

Liiga

Rauman Lukko on hankkinut vahvuuteensa venäläismaalivahti Artjom Zagidulin, 26. Pelaaja saapuu Raumalle KHL:n Metallurg Magnitogorskista. Tällä kaudella hän on pelannut Magnitogorskin maalilla kolmessa ottelussa.

Urallaan Zagidulin on kerännyt kokemusta myös Pohjois-Amerikassa. Hän pelasi viime kaudella yhden ottelun Calgary Flamesin maalilla. AHL:ssa hän on edustanut Stockton Heatia.

Lukon seuraava ottelu on vieraspeli Kuopiossa KalPaa vastaan perjantaina.


HIFK hankki puolustajan Bratislavasta

18.11.2021 18:53

HIFK hankki puolustajan Bratislavasta

Puolustaja Sam Jardine Marlies-paidassa. @AOP

Liiga

Alkukauden Slovakian Bratislava Capitalsissa ICEHL-liigaa pelannut kanadalaispuolustaja Sam Jardine, 28, on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Helsingin IFK:n kanssa. Pelaaja saapuu Suomeen perjantaina.

Jardine on urallaan pelannut 71 ottelua kolmessa AHL-joukkueessa, Rockford IceHogsissa, San Antonio Rampagessa ja Toronto Marliessa. Kokemusta on myös EHCL:n Colorado Eaglesista ja Orlando Solar Bearsista. Bratislavassa hän ehti pelata 14 ottelua tehoin 2+4=6.

HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelaisen mukaan joukkue tarvitsee vahvistusta puolustukseen loukkaantumisten vuoksi.

”Olemme pitkään pelanneet kuudella pakilla. Jardine on vankka yleispuolustaja ja erinomainen joukkuepelaaja. Hän tuo puolustukseemme leveyttä ja lisää kilpailua peliajasta”, Salmelainen sanoo seuran tiedotteessa.

HIFK on Liigassa tällä hetkellä viidentenä. Lauantaina joukkue kohtaa Lappeenrannassa SaiPan.

 


Qatarissa odotettavissa tulinen F1-kisa

18.11.2021 13:51

Qatarissa odotettavissa tulinen F1-kisa

Qatarin Losailin radalla ajetaan F1-kisa ensi sunnuntaina @AOP

F1-maailma odottaa mielenkiinnolla Qatarin Losail International -radalla ensi viikonloppuna ajettavaa F1-kisaa. Kisaan lähdetään tulisessa MM-asetelmassa Red Bullin Max Verstappenin ja Mercedeksen Lewis Hamiltonin välillä. Tilanteeseen lyö urakalla bensaa kaksikon välillä läpikäydyt tapahtumat viime kisassa. Myös Qatarissa ajettava GP tuo osaltaan lisämausteen MM-taistoon. Rata on tuttu kuskeille lähinnä simulaattoreista. Viikonlopun GP on ensimmäinen Qatarissa ajettava F1-osakilpailu.

Kisa tullaan ajamaan saunamaisissa olosuhteissa. Vaikka eletään marraskuuta lämpötilat voivat nousta yli +29 asteen. MotoGP-kisat ovat osoittaneet, että koska rata sijaitsee lähellä rannikkoa, meren tuoma kosteus voi aiheuttaa jopa liukkautta radalle. Lisäksi tuuli voi olla voimakasta ja muuttaa suuntaa päivän aikana. Qatarin rata on nopea ja sillä on haasteellisia keskinopeita ja nopeita mutkia, mutta myös ohituspaikkoja löytyy.

Kisaa varjostaa eettiset kysymykset. Kuten jalkapallon MM-kisat, myös F1 on jo joutunut vastaamaan Qataria koskeviin ihmisoikeuskysymyksiin. Amnesty International sanoo Qatarin ja muiden arabimaiden pesevän imagoaan puhtaaksi megatason urheilutapahtumilla.

FIA:n Jean Todt on ehtinyt jo kuitata tilanteen toteamalla, että F1-kisaisännyys on esimerkki Qatarin suuresta intohimosta kaikkea urheilua kohtaan.

Qatar sai tämän vuoden F1-kisan kalenteriin, kun Australia peruutti pandemian vuoksi oman GP:nsä. Vuodesta 2023 eteenpäin Qatarin Losaililla on F1-sopimus 10 vuodeksi eteenpäin.

Qatarin GP ajetaan sunnuntaina 21.11. klo 16 Suomen aikaa.

 


Rantanen tehokkaana Vancouverissa

18.11.2021 09:25

Rantanen tehokkaana Vancouverissa

Mikko Rantanen onnistui ylivoimalla. @AOP

NHL:n Colorado Avalancen Mikko Rantanen oli tehokas keskiviikon pelikierroksella. Rantanen viimeisteli yhden osuman ja syötti kaksi, kun Colorado voitti Canucksin Vancouverissa maalein 4-2. Rantanen osui ylivoimalla ottelun ensimmäisessä erässä.

Coloradon teemana viimeaikoina ollut ylivoimapelaamisen tehostaminen. Se onnistui nyt, kun joukkue viimeisteli Vancouverissa peräti kolme osumaa ylivoimalla.

Rantanen pelasi ottelussa sentterinä. 10 ottelussa Rantanen on viimeistellyt tehot 6+5.


Tuovi koripallomaajoukkueen päävalmentajaksi

18.11.2021 08:56

Tuovi koripallomaajoukkueen päävalmentajaksi

Lassi Tuovi valmentaa ranskalaista SIG Strassbourghia. @AOP

Suomen miesten koripallomaajoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Henrik Dettmann lopettaa tehtävässään ensi kesänä. 63-vuotias Dettmann on valmentanut maajoukkuetta vuodesta 2004.

Koripalloliitto on nimennyt uudeksi päävalmentajaksi Lassi Tuovin, 34. Tuovi on ollut maajoukkuetoiminnassa mukana jo pitkään. Maajoukuevalmentajaurallaan toiminut aluksi videokoordinaattorina 2010-11 ja apuvalmentajana 2012-22.

Tällä hetkellä Tuovi valmentaa SIG Strassbourgia Ranskan Pro A -liigassa. Pesti jatkuu Ranskassa myös seurajoukkuekaudella 2022-23.

 


NHL:n Pittsburgh Penguins vaihtamassa omistajaa

17.11.2021 16:46

NHL:n Pittsburgh Penguins vaihtamassa omistajaa

Sidney Crosbyn NHL-seura Pittsburgh Penguins on myynnissä. @AOP

NHL

NHL-joukkue Pittsburgh Penguins on myynnissä. Ostajaehdokas on baseball-joukkue Boston Red Socksin ja myös Valioliigan Liverpoolin omistaja Fenway Sports Group. The Wall Street Journalin mukaan kauppa on tarkoitus viimeistellä tällä viikolla.

Pittsburgh Penguinsin suurin omistaja on seuraikoni Mario Lemieux. Hän sijoitti seuraan merkittävästi vuonna 1999, kun se oli menossa nurin. Sittemmin Pittsburghissa ovat pelanneet huiput kuten Sidney Crosby ja Evgeni Malkin. Pittsburghin arvoksi arvioidaan 845 miljoonaa dollaria.

Tästä yön kiihkeisiin NHL-otteluihin Expektin kyydissä!