Ruusuvuori voittoon Davis Cupin ottelussa
Suomi ja Bulgaria kohtaavat viikonloppuna Davis Cupin otteluissa Bulgariassa.
Lauantaina Otto Virtanen kohtasi ensin Bulgarian Alexander Vasilevin. Bulgarialainen oli ottelussa kuitenkin vahvempi erin 6-3, 7-5.
”Hyvä alku otteluun. Pääsin vähän rytmiin ja näin, mitä vastustaja teki. Sitten alkoi kamppailu oman syötön kanssa – tänään oli todellakin todella huono syöttöpäivä”, Virtanen harmitteli liiton haastattelussa.
Päivän toisessa ottelussa Emil Ruusuvuori palasi kentälle pitkän tauon jälkeen. Hän sai vastaansa vasta 16-vuotiaan juniorien maailmanlistan ykkösen Ivan Ivanovin ja voitti nuoren selvästi erin 6-2, 6-2.
”Oli virkeä hyvä ottelu alusta loppuun saakka. Ei päästetty kaveria hirveästi mukavuusalueelle, vaan pidettiin se sieltä poissa. Vähän tuntui, että siltä loppui usko jossain vaiheessa, mikä oli tietysti hyvä. Oma peli myös koheni ja syöttökin parani niin sain vähän enemmän ilmaisia pisteitä sillä. Oli hyvä fiilis kentällä myös – katsomo täynnä ja siistiä oli pelata”, Ruusuvuori totesi Tennisliiton haastattelussa.
Suomen ja Bulgarian välinen maaottelu jatkuu sunnuntaina kello 11.
