TILANNEHUONE

Katsuta johtaa, Pajari kolmas, Lappi neljäs

13.02.2026 21:47

MM-ralli

Toyotan Takamoto Katsuta johtaa Ruotsin MM-rallia perjantaipäivän jälkeen. Katsuta otti kärkipaikan haltuunsa tallikaveriltaan Elfyn Evansilta toiseksi viimeisellä EK:lla. Japanilainen ajoi renkaita säästellen ja keskittyneenä oleelliseen. Katsuta johtaa rallia 2,8 sekunnin erolla Evansiin.

Toyota pitelee rallissa kolmoisjohtoa, sillä Sami Pajari on rallissa kolmantena. Järkevästi ajanut Pajari on jäänyt kärkiajasta 22,2 sekuntia.

Neljättä sijaa pitelee paluun MM-ralliympyröihin Hyundain ratissa yhdessä kartanlukija  Enni Mälkösen kanssa edellisenä päivänä tehnyt Esapekka Lappi. Palaajien ensimmäiset EK:t menivät tuntumaa hakiessa ja renkaiden toimimattomuutta ihmetellessä, mutta maltillinen ajo nosti sijaa tulostaulukossa. Lappi on jäänyt kärjestä kuitenkin 45,9 sekuntia. Hän on silti paras Hyundai-kuski rallissa.

Monte Carlossa voittanut Oliver Solberg oli aura-autona. Hän pöllytteli hankia muutamaankin otteeseen, mutta pääsi aina tielle takaisin kuin ihmeen kaupalla. Hän on perjantain vaipuessa mailleen rallissa kuudentena ja reilut 51 sekuntia kärkeä jäljessä.

MM-ralli: Ruotsin ralli jatkuu lauantaina kello 11.10 Vännäs 1 EK:lla.


Liigassa iso yllätys ja Jukurit katkaisi putken

13.02.2026 21:22

Liiga

Mikkelin Jukurit katkaisi karmivan seitsemän ottelun tappioputkensa kotihallissaan Kiekko-Espoon kustannuksella. Helpolla voittomerkintä ei tullut, sillä ottelun tulos ratkaistiin voittomaalikisassa. Lopulta Jukurit juhli maalein 3–2 (0-0, 2-0, 0-2, 0-0, 1-0).

Perjantain isoin yllätys Liigassa oli se, että JYP otti käkättimeen Lahdessa häviämällä Pelicansille. Pussinokat voitti ottelun käsittämättömästi 9–2. Pelkästään ensimmäisessä erässä nähtiin kuusi maalia. Viisi niistä taiteili Pelicans. Einari Luhanka ja Kim Nieminen tekivät molemmat Pelicansille kaksi maalia ottelussa.

HIFK hävisi kotonaan Lukolle maalein 0–4. Lukon maaleista vastasivat Topias Haapanen, Antoine Morand, Ponthus Westerhom ylivoimalla ja Jami Krannila. Lukko on nyt viiden ottelun voittoputkessa. Daniel Salonen pelasi nollapelin 27 torjunnalla.

Tappara voitti Ilveksen tamperelaisten keskinäisessä ottelussa maalein 4–1. Tapparan maaleista vastasivat Eetu Tuulola, Kristian Tanus, jonka pisteputki on 14 ottelun pituinen, Otto Rauhala ja Emil Sylvegård. Ilveksen ainoan iski ylivoimalla Carl Klingberg. Voitto katkaisi Tapparan kolmen ottelun tappioputken.

Muut ottelut:

KooKoo-HPK
Kärpät-KalPa
TPS-Sport 3–1

Päivittyy…


Ryytty viestiladulle – Pärmäkoski kotiin

13.02.2026 20:03

Olympialaiset

Suomen naiset lähtevät maastohiihdon viestiin joukkueella Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Vilma Ryytty ja Jasmi Joensuu. Ryytty otti vapaan kympin tuloksellaan paikan viestijoukkueessa ja samalla Pärmäkoski jäi ilman paikkaa. Pärmäkoski päätti lähteä olympialaisista jo kotiin. Häntä ei nähdä naisten viidelläkympilläkään.

Viestissä Suomen naisilta odotetaan kuitenkin mitalia lauantaina.

”Taktinen mahdollisuutemme mitalin saamiseen perustuu siihen, että meidän on pystyttävä vastaamaan pahimmille vastustajillemme perinteisen osuuksien aikana. Johanna ja Kerttu ovat hiihtäneet maailmancupissa kärkivauhteja. Tältä pohjalta meillä pitäisi olla hyvä tilanne siinä vaiheessa, kun kaksi ensimmäistä osuutta on hiihdetty”, naisten hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Reijo Jylhä toteaa.

”Vapaan osuuksia ajatellen Vilma on puolestaan osoittautunut hyväksi “roikkujaksi”. Kun hän saa hyvän peesin, on hän pysynyt siinä hienosti. Jasmi on ollut taas hyvin tasainen ja varma normaalimatkan kilpailuissa. Samalla hänellä on kyky hiihtää loppu kovaa ja pystyy taistelemaan sijoituksista”, Jylhä lisää.

Milano-Cortina: Maastohiihto, naisten 4×7,5 kilometrin viesti lauantaina kello 13.


Hiidensalo jatkoi nollaputkea pikamatkalla

13.02.2026 16:27

Olympialaiset

Miesten ampumahiihdon kymmenen kilometrin pikamatkan olympiakultaa voitti perjantaina Ranskan Quentin Fillon Maillet puhtaalla ammunnalla ja huippuhiihdolla. Hän voitti hopeaa kuitanneen Norjan Vetle Sjåstad Christiansenin 13,7 sekunnin turvin. Pronssille hiihti Norjan kohupettäjä Sturla Holm Lägreid, joka jäi kärjelle 15,7 sekuntia. Myös himmeämmät mitalit voittaneet miehet ampuivat puhtaasti.

Kisan paras suomalainen oli kisaa alkuvaiheessa johtanut Olli Hiidensalo, joka ampui jälleen puhtaasti. Lopputuloksissa hän oli kuitenkin vasta 11:s. Hän jäi kärjelle yli minuutin. Myös normaalimatkalla Hiidensalo ampui nollat. Hän on ampunut kaikki olympialuodit tauluun näissä kisoissa.

Tero Seppälä oli kisan 18:s. Hän kaatui ensimmäisellä kierroksella. Lisäksi hän ampui kaksi ohi. Tuomas Harjula oli kisan 21:s yhdellä ohiammunnalla. Otto Invenius oli maalissa 49:s. Hänellä pystyammunta ei onnistunut, vaan siinä tuli peräti kolme hutia. Yhteensä hän ampui ohi neljästi. Hän jäi kärjelle kaksi ja puoli minuuttia.

”Tuntuu ihan älyttömän hyvältä, vähän epärealistiseltakin, kun pystyn pitämään tätä nollaputkea yllä. Matemaattisesti sen pitäisi jossain vaiheessa kyllä kosahtaa”, Hiidensalo huomautti Ylellä.


Norjan Kläbo taas täysin ylivoimainen

13.02.2026 13:49

Olympialaiset

Miesten kymmenen kilometrin vapaan hiihto oli Norjan Johannes Hösflot Kläbon voimanäyttö. Vaikka tähtihiihtäjä ei vienyt kisaa nimiinsä vielä puolivälin merkillä, hän kiristi menoaan matkan loppua kohden.

Kultamitali on Kläbolle Milano-Cortina-kisoissa kolmas. Urallaan hän on voitanut jo kahdeksan olympiakultaa. Hän kisaa kolmansissa olympialaisissaan.

Kläbo paineli matkan aikaan 20.36,2 ja voitti olympiakultaa 4,9 sekunnin erolla Ranskan Mathis Deslogesiin. Olympiapronssia hiihti Einar Hedegart, joka johti kisaa vielä viimeisellä väliaikapisteellä ja teki huikealla vedollaan kisasta trillerin. Hedegart kuitenkin hyytyi viimeisessä nousussa ja lasketteli lopulta alamäkeä pronssille.

Kisan paras suomalainen oli Arsi Ruuskanen 18. sijallaan Hän hiihti matkan aikaan 21.50,6 ja jäi kärjelle 1.14,4.

Niko Anttola oli 25:s. Anttola kisa muuttui, kun kaatui radan Zorsi-laskussa. Hän pystyi kuitenkin jatkamaan matkaa. Hän jäi kisan kärjelle lopulta 1.26,1.

Yllätysvalintana ladulle lähtenyt sprintteri Emil Liekari oli kisan 47:s ja Joni Mäki 49:s. He jäivät Kläbon voittoajasta reilusti yli kaksi minuuttia.

”Hiihdän, kun käsketään. Ei tämä mikään bravuuri matka ole. Yritin ottaa huomioon valmistautumisessa kuitenkin muutkin kuin sprintit. Tämä oli alfojen matka – viidenkympin lisäksi”, Liekari totesi Ylellä.

”Olen raskas rakenteisempi hiihtäjä, enkä mikään millikone”, sprintteri lisäsi.

”Surkea päivä. Parempi kunto, niin voisin pärjätä. Ei auta selitellä. Ihan penkin alle. En jaksanut hiihtää. Enkä pystynyt tekemään mitään mitä halusin. Tätä en odottanut”, Ruuskanen kommentoi Ylellä.


Yhdysvallat myönsi kielletyn aineen käytön

13.02.2026 13:20

Olympialaiset

Maastohiihdon voidejupakasta selviää yksi asia toisensa jälkeen. Yhdysvaltain hiihtomaajoukkue on perjantaina myöntänyt käyttäneensä kiellettyä ainetta sprinttikilpailun aikana. Asiasta kertoo Iltalehti.

Jupakan yhteydessä paljon puhuttu pullo sisälsi voiteenpoistoainetta, jota ei saisi olla huoltoalueella ollenkaan.

Yhdysvaltain viestintäpäällikön Leann Bentleyn Iltalehdelle toimittamassa tiedotteessa sanotaan, että voiteenpoistoainetta käytettiin ainoastaan kuitenkin huoltohenkilöiden käsien pesuun.

 


Leijoniin viilauksia Ruotsi-otteluun

13.02.2026 12:26

Olympialaiset

Puolustaja Nikolas Matinpalo on merkitty pakkipariksi Olli Määtän kanssa kolmospariin. Matipalo ei pelannut Leijonien ensimmäisessä ottelussa. Hänelle teki tilaa Mikko Lehtonen, joka ei ole kokoonpanossa. Henri Jokiharju on seiskapakki.

Joukkueeseen on myös  nimetty Oliver Kapanen 13. hyökkääjäksi.

Maalilla aloittaa jälleen Juuse Saros.

Leijonat Ruotsia vastaan:

Maalilla:
74 Saros Juuse

Varalla:
70 Korpisalo Joonas

1-ketju
64 Granlund Mikael C – 24 Hintz Roope – 96 Rantanen Mikko A
41 Heiskanen Miro – 23 Lindell Esa

2-ketju
62 Lehkonen Artturi – 20 Aho Sebastian A – 86 Teräväinen Teuvo
77 Mikkola Niko – 55 Ristolainen Rasmus

3-ketju
27 Luostarinen Eetu – 15 Lundell Anton – 84 Kakko Kaapo
3 Määttä Olli – 33 Matinpalo Nikolas

4-ketju
28 Tolvanen Eeli – 56 Haula Erik – 40 Armia Joel
10 Jokiharju Henri

13. hyökkääjä:
91 Kapanen Oliver


Roman Eremenko jatkaa Gnistanissa

13.02.2026 12:15

Roman Eremenko on tehnyt Veikkausliigassa pelaavan Gnistanin kanssa tulevasta kaudesta. Gnistan julkisti asian perjantain seuran X-tilillä julkaistussa videossa.

38-vuotias Eremenko siirtyi Gnistaniin ensimmäisen kerran keväällä 2024. Hän pelasi Gnistanissa myös viime kaudella ja Jacob Friis valitsi hänet jopa Huuhkajiin, mutta Eremenko loukkaantui maaotteluiden alla.

Eremenko on pelannut urallaan 73 maaottelussa Huuhkajissa ja tehnyt viisi maalia.


Hiidensalo luottavaisena pikakisaan

13.02.2026 07:32

Olympialaiset

Ampumahiihtomiesten perjantain olympiahaaste on kympin pikakisa. Jälleen Anterselvassa hiihdettävään kissaan sarttaa Suomelta Olli Hiidensalo, Tuomas Harjula, Otto Invenius ja Tero Seppälä.

Kaikki katseet kiinnittyvät tiukasti Hiidensaloon, joka oli hiihti normaalimatkalla mahtavasti neljänneksi. Sen jälkeen Hiidensalo, 35, on myös jo luvannut jatkaa uraansa tämän kauden jälkeenkin.

”Kyllähän tuo normaalimatkan onnistuminen pajatsoa tyhjensi. Kaksi onnistunutta kisaa alla, joten on itseluottamusta lähteä. Katsotaan, mikä on päivän hiihtovire, mutta luottavaisin mielin lähden matkaan”, Hiidensalo kommentoi Olympiakomitean haastatelsusa.

Milano-Cortina: Ampumahiihdon 10 kilometrin pikakisa kello 15.


Miehet ladulle voiteluskandaalin mainingeissa

13.02.2026 07:16

Olympialaiset

Hiihtomiehet lähtevät olympialaisten vapaan kympin väliaikalähtökisaan Val di Fiemmessä perjantaina alla jättimäinen suksivoitelukohu, jonka keskipisteessä ovat Norja ja USA.

Maiden epäillään rikkoneen sääntöjä viemällä suksihuoltoalueelle, ja myös käyttämällä, laitteita, jotka ovat kiellettyjä. Norjalaiset veivät sähkökäyttöisen voitelukoneen eli voidepadan ja amerikkalaiset jonkinlaisen pullon. Heillä oli asiaan kuitenkin Fisn lupa.

Kansainvälinen hiihtoliitto myöntää, että moka on tapahtunut. Norjan huoltopäällikkö Tord Hegdahl selvitti kokouksessa torstaina, että koneella huollettiin kahden hiihtäjän suksia sprintissä, mutta kumpikaan ei selvinnyt finaaliin asti.

Suomen Lauri Vuorinen oli sprinttikisan neljäs. Hän on hyvin tuohtunut tilanteesta ja sanonut, että Fisn toiminta satuttaa.

Kisan voitti Norjan Johannes Hösflot Kläbo, toinen oli USA:n yllättäjä Ben Odgen ja kolmas Norjan Oskar Opstad Vike.

Fis on antanut lausunnon ja pahoitellut asiaa. Suksiammattilaisten analyysien mukaan voidepadan käyttö tuo selvää hyötyä suksen voiteluun laadullisesti ja ajallisesti.

Perjantain vapaan kympille starttaavat suomalaisista Niko Anttola, Emil Liekari, Joni Mäki ja Arsi Ruuskanen. Anttola ja Ruuskanen avasivat olympiarupeamansa jo yhdistelmähiihdon kilpailussa, Liekari ja Mäki puolestaan sprintissä.

Milano-Cortina: Misten vapaan hiihtotavan 10 km kello 12.45.


Solberg johtaa – Lappi hakee vielä tuntumaa

12.02.2026 21:08

MM-ralli

Ruotsin MM-ralli alkoi torstaina ensimmäisellä erikoiskokeella. Esapekka Lappi teki paluun Hyundain rattiin yhdessä kartanlukija Enni Mälkösen kanssa.

Ensimmäinen EK ei mennyt ihan putkeen. Lappi jäi 9,1 sekuntia rallia johtavasta Toyotan Oliver Solbergin ajamsta pohja-ajasta. Lappi tuumasi maaliviivalla, että tuntuma Rally1-autoon on vielä hieman kadoksissa.

Ruotsalaiskuski Solberg jatkoi siitä mihin edellisessä Monte Carlon rallissa jäi. Hän voitti kauden avausrallin tammikuussa ja oli nyt aura-autona ja otti kuitenkin rallin ykkössijan haltuunsa.

Toyotalla on rallissa torstain jälkeen neloisjohto. Toisena rallissa on Elfyn Evans ja kolmantena Takamoto Katsuta. Neljättä sijaa pitelee Sami Pajari, joka jäi Solbergille 5,6 sekuntia.

Teemu Suninen teki myös paluun WRC-rallipoluille allaan Rally2 Toyota. Suninen kisaa yhdessä Janni Hussin kanssa. Kaksikko jäi puoliminuuttia kärjestä. Suninen iloitsi siitä, että osasi vielä ajaa rallia.

MM-ralli: Ruotsin rallin EK2 alkaa perjantaina aamupäivällä kello 10.50.


Huuhkajat Valko-Venäjän kanssa samaan lohkoon

12.02.2026 20:30

Huuhkajat Valko-Venäjän kanssa samaan lohkoon

Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis. @ AOP

Huuhkajat

C-tasolle pudonnut Huuhkajat pelaa seuraavissa Kansojen liigassa samassa alkulohkossa Valko-Venäjän kanssa. Lohkon kaksi muuta joukkuetta ovat Albania ja San Marino.

Palloliitto ei peitellyt pettymystään jouduttuaan samaan lohkoon Valko-Venäjän anssa.

”Palloliitto ja Suomen joukkue ovat edelleen äärimmäisen pettyneitä siihen, että Valko-Venäjä on mukana kilpailussa. Palloliiton hallitus käsittelee seuraavassa kokouksessaan 16. maaliskuuta kysymystä Valko-Venäjää vastaan pelattavan kotiottelun pelipaikasta. Asiassa kuullaan myös pelaajia, kannattajia ja muita keskeisiä sidosryhmiä2, Palloliitto viestitti omissa X-tilillään torstaina.

Kansojen liigan ottelut pelataan ensi syksynä syksynä. Suomi avaa urakkaansa 24.-26. syyskuuta.

Kansojen liigan kautta pääsee vuoden 2028 EM-lopputurnaukseen 2-4 maata riippuen siitä, kuinka monta joukkuetta kisat järjestävistä Englannista, Skotlannista, Walesista ja Irlannista selviää EM-lopputurnaukseen.