TILANNEHUONE

Argentiina pudotti vajaamiehisen Sveitsin

12.07.2026 06:44

Jalkapallon MM-kisat

Julian Alvarezin upea kierteinen laukaus jatkoajalla yläkulmaan päätti Sveitsin urhoollisen taistelun yhden pelaajan alivoimalla Argentiinaa vastaan jalkapallon MM-kisojen puolivälieräottelussa Kansas Cityssa.

Lautaro Martinez kaunisteli vielä jatkoajan lisäajalla Argentiinan voittonumeroiksi 3-1.

Argentiina meni ottelussa johtoon 10 minuutin pelin jälkeen, kun Alexis Mac Allister nikkasi Lionel Messin ampuman kulmapotkun Sveitsin maaliin.

Sveitsi hallitsi maalin jälkeen ottelua ja se sai ansaitsemansa tasoituksen 67 minuutin pelin jälkeen, kun Dan Ndoye laukoi pallon pienestä kulmasta Emiliano Martinezin längistä sisälle.

Sveitsin maailma synkkeni kuitenkin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Breel Embelo sukelsi ja sai tempustaan toisen keltaisen.

Ottelun erotuomari João Pinheiro antoi alun perin tilanteesta varoituksen Argentiinan Leandro Paredesille Embolon taklaamisesta, mutta VAR-koppi pyysi Pinheiroa tarkistamaan tilanteen uudelleen, jonka jälkeen hän kumosi Paredesin keltaisen ja näytti Embololle ensin keltaista ja sitten punaista.

Argentiina kohtaa välierissä Englannin ensi keskiviikkona.


Noskova voitti ystävänsä tennisfinaalissa

11.07.2026 21:38

Tennis

Tshekin Linda Noskova, 21, voitti Wimbledonin tennisturnauksen naisten finaaliottelun. Hän voitti ottelussa maannaisensa Karolina Muchovan, 29, luvuin 2–1, (6–2, 5–7, 6–3). Grand slam -voitto on Noskovan uran ensimmäinen.

Noskova vei ensimmäisen erän 6–2 ja johti myös toista erää 5–2, kunnes Muchova selvitti viisi ottelupalloa ja otti erävoiton. Kolmanteen erään Noskova tuli taas asenteella ja vei  sen 6–3.

Finaalipari tuntee toisensa hyvin ja on pelannut myös nelinpeliä yhdessä.

Muchova kommentoi vastustajaan puheensa alussa sarkastisesti ex-ystäväksi.

”Olet vielä nuori, mutta pelasit uskomattomasti. Onnittelut sinulle ja tiimillesi. Ansaitset tämän voiton”, Muchova kehui myös.

”Tämä on erityinen ja ihan paras turnaus. Tulen taistelemaan jatkossa, tulen takaisin ja yritän pelata taas finaalissa”, pelaaja jatkoi.

 


Jokinen ja Veikkola kävelivät SM-kultaa

11.07.2026 18:41

Yleisurheilu

Jerry Jokinen ja Heta Veikkola kävelivät maantiekävelyn SM-kultaa Turussa lauantaina. Kävelymatkana kisoissa oli puolimaraton.

Jokinen oli miesten matkan ylivoimainen ykkönen ennätyksellään 1.28.13. Toiseksi tullut Joni Hava hävisi voittajalle viisi minuuttia ja kolmanneksi sijoittunut Jonathan Ekberg peräti kahdeksan minuuttia.

Jokinen teki matkaa aluksi Aku Partasen kanssa. Partanen karkasi Jokiselta, mutta keskeytti kahdeksan kilometrin kohdalla saatuaan kolmannen varoituksen.

Jokinen pysyi EM-rajan vauhdissa lähes kymmeneen kilometriin asti, mutta jäi lopulta pari minuuttia EM-kisojen tulosrajasta, joka on 1.26,10.


Harala kisatauolla loukkaantumisen vuoksi

11.07.2026 18:16

Yleisurheilu

Pika-aituri Lotta Harala ei kilpaile sunnuntaina yleisurheilun Tampereen GP-kisassa. Harala kuntouttaa tällä hetkellä takareisivammaa, joka ei salli kilpailemista.

Harala oli mukana keskiviikkona Joensuun GP:n alkuerissä, mutta finaali jäi silloin väliin.

Harala kommentoi Instagramissa, että kuntoutusta tehdään nyt parhaalla mahdollisella osaamisella ja että hän palaa kisaamaan heti, kun se on mahdollista ja turvallista.


Ville Ottavaiselle Kraken-jatkosoppari

11.07.2026 10:18

NHL

Puolustaja Ville Ottavainen, 23, on tehnyt yhden kauden kahdensuunnan sopimuksen NHL:n Seattle Krakenin kanssa. Sopimus on arvoltaan NHL-tasolla 850 000 ja AHL:ssä 150 000.

Ottavainen on pelannut neljänä viime kautena AHL:n Coachella Valley Firebirdsissa. NHL-debyyttinsä hän teki kaudella 2024-25. NHL-pelejä on tilillä yksi.

Viime kaudella AHL:ssä hän pelasi runkosarjassa 53 ottelua tehoilla 3+14 ja 12 pudotuspelissä tuli lisäksi tehot 1+3.

Ottavainen on Krakenin neljännen kierroksen varaus kesältä 2021.


Spursin megatähdelle jatkosopimus

11.07.2026 10:16

Koripallo

Koripallon NBA:n San Antonio Spursin tähtipelaaja Victor Wembanyama, 22, on tehnyt viiden vuoden jatkosopimuksen seuransa kanssa. Sopimus on mediatietojen mukaan arvoltaan 252 miljoonaa dollaria.

Uusi sopimus astuu voimaan kaudella 2027-28 ja ensi kauden ranskalainen pelaa vielä tulokassopimuksella.

Tällä kaudella Spurs pelasi NBA-finaaleissa New York Knicksiä vastaan. Knicks voitti mestaruuden otteluvoitoin 1–4.

”Tämä on ollut aikamoinen kausi kokemuksellisesti”, Wembanyama kertoi finaalisarjan päätteeksi.

”En usko, että enempää olisi voinut oppia ja kokemusta kerätä, kuin mitä nyt tuli pudotuspeleissä ja ihan koko kaudenkin aikana tuli. Ja myös henkilökohtaisesti koko 18 kauden aikana. Kausi oli vaativa, mutta täynnä oppia”, Wembanyama lisäsi ESPN:n haastattelussa.


Norja mittaa Englannin – ”Ei suosikkia”

11.07.2026 07:05

Jalkapallon MM-kisat

Norja mittaa ensi yönä Englannin MM-halut. Kaksikko kohtaa keskiyöllä Suomen aikaa kuumissa ja mahdollisesti myös ukkostavissa olosuhteissa Miamissa. Thomas Tuchel tietää, että Erling Haaland on ottelussa suurin uhka, mutta koko Norjan joukkue on ollut hyvällä MM-kisatuulella.

”Norja on todella jo ylittänyt itsensä”, Tuchel totesi lehdistölle.

”Mutta heillä on myös realistinen käsitys siitä, kuinka hyviä he oikeasti ovat. He ovat hyvyytensä myös jo todistaneet pudottamalla ison, ison, ison kansakunnan, Brasilian, tällä jättimäiselä pelinäyttämöllä.”

”Sen esityksen jälkeen tässä ottelussa ei ole enää olemassa sellaista asiaa kuin suosikki.”

Englanti on valmistautunut otteluun huolestuneena monista loukkaantumisista. Declan Rice, Marc Guehi ja Reece James ovat ottaneet huilia kisojen aikana. Jordan Henderson ei pelaa käsivamman vuoksi tässä turnauksessa enää ollenkaan.

”Tilanne on paineilta Norjalle hieman kevyempi ja he pystyvät ratsastamaan tällä aallollaan. Mutta emme ajattele sitä, enkä tunne, että pelaajamme pelaisivat nyt mitenkään pelon vallassa.”

”Meidän täytyy kuitenkin pelata hieman paremmin”, Tuchel sanoo.

”Meidän täytyy viettää enemmän aikaa vastustajan kenttäpuoliskolla. Meillä on ollut liikaa vaikeuksia voittaa vastustajan korkea prässi. Meidän täytyy kommunikoida paremmin”, Tuchel luetteli.

”Identiteettimme ei näy tässä turnauksessa. Kyse ei ole sitoutumisesta. Kyse on siitä, että olemme hieman jumissa päämme sisällä.”

”Ajattelemme syöttöä ja sitten on jo puoli sekuntia liian myöhäistä. Olemme hieman ylisuojelevia ja ylianalysoivia. Sellaisesta täytyy päästä eroon.”

Suurinta viikinkiä, Erling Haalandia, Englanti ei voi jättää vapaaksi. Tuchel on urallaan nähdyt norjalaispelaajan lähietäisyydeltä jo Saksan kentillä.

”Hän pitää ottaa erikseen lukuun”, Tuchel sanoo.

”Hänen liikkumisessaan kentällä on niin paljon laatua, että hänen kanssaan on osattava tehdä oikeita päätöksiä. Hän on aina heti toisella tolpalla, jos tilaisuus vain tulee, joten on myös uskallettava ottaa kontaktia”, Tuchel lisäsi.

Jalkapallon MM-kisat: Norja – Englanti Miamissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 00.00. Yle TV2 näyttää ottelun.


Lammensin järkyttävä virhe lahjoitti voiton Espanjalle

11.07.2026 00:16

Jalkapallon MM-kisat

Maalivahti Senne Lammensin järkyttävä virhe kävi Belgialle kalliiksi puolivälieräottelussa Espanjaa vastaan Los Angelesissa perjantaina.

Ottelu oli 88 minuutin kohdalla tilanteessa 1-1 ja näytti menevän jatkoajalle, kun Lammens sylki Pau Cubarsin laukauksen eteensä ja kentällä kaksi minuuttia aiemmin vaihdettu Mikel Merino iski pallon sisälle.

Merino teki Espanjan 1-0-voitto-osuman neljännesvälieräottelussa Portugalia vastaan ottelun lisäajalla tultuaan siinäkin ottelussa kentälle vain hetkeä aikaisemmin.

Lammens joutui maalipuiden väliin 66 minuutin kohdalla, kun Belgian ykkösmaalivahti Thibaut Courtois loukkaantui ja joutui tulemaan vaihtoon. Tämä oli jo toinen Belgiaa kohdannut takaisku ottelussa, sillä Youri Tielemans loukkaantui alkulämmittelyssä ja joutui jättämään ottelun väliin.

Espanja hallitsi ottelua mielin määrin. Se voitti laukaukset 17-5 ja kosketukset vastustajan boxin sisällä 42-11.

Espanjan mentyä johtoon Fabian Ruizin osumalla 32 minuutin pelin jälkeen harva antoi Belgialle mahdollisuuksia. Belgia iski kuitenkin yllättäen tasoituksen 41 minuutin kohdalla, kun Charles De Ketelaere puski Timothy Castagnen keskityksen Espanjan maaliin.

Belgialla oli vielä ottelun viimeisillä hetkillä hyvä paikka tasoitukseen, kun Espanjan maalivahti Unai Simon luki tilanteen vääriin ja seikkaili kaukana maalistaan. Tilanne kuivui kuitenkin kasaan.

Espanja eteni toisena joukkueena välieriin, joissa se kohtaa huippuottelussa Ranskan tiistaina.

 


Huikea ME Monacon Timanttiliigassa

10.07.2026 21:52

Yleisurheilu

Monacon Timanttiliigan kilpailussa tuli uusi maailmanennätys miesten 1000 metrille. Kenian Emmanuel Wanyonyi, 21, rikkoi ajallaan 2.11,83 maanmiehensä Noah Ngenyn  syyskuussa 1999 juokseman ME:n 2.11,96.

Toiseksi tuli Britannian Jake Wightman kauden parhaallaan 2.12,77. Kolmas oli Algerian Djamel Sedjati myöskin kauden parhaallaan 2.13,94.

*

Naisten seipäässä Australian Nina Kennedy antoi myrskyvaroituksen. Hän taivutti uuden ennätyksensä ja kiskaisi samalla kauden kärkituloksen ylittämällä 495. Sillä hän myös voitti kilpailun. Kennedy paransi edellistä ennätystään neljällä sentillä. Kisan kakkonen oli USA:n Amanda Moll tuloksella 472. Kolmas sija meni myös Jenkkilään. Sen otti Emily Grove ylittämällä 462.

Miesten seiväskisan voitti Ruotsin Armand Duplantis ylitettyään 607. Tulos on uusi kisaennätys. Duplantis yritti yli vielä 615:stä, mutta se ei onnistunut. Kisan toinen oli Ranskan Baptiste Thiery tuloksella 585. Kolmas oli Australian Kurtis Marschall tuoksella 585.


Sinner jälleen Wimbledonin finaaliin

10.07.2026 21:00

Tennis

Italialainen Jannik Sinner voitti Wimbledonin miesten kaksinpelin välierässä slovakialaisen Novak Djokovicin erin 6-4, 6-4, 6-4 ja eteni turnauksen finaaliin Saksan Aleksander Zvereviä vastaan.

Zverev pudotti omassa välierässään Britannian Arthur Feryn erin 7-6 (7-0) 6-2 6-4. Fery pudotti Otto Virtasen turnauksen toisella kierroksella jatkosta.

Djokovic hävisi välieräottelun suoraan kolmessa erässä, mutta Sinner huomautti, että ottelu oli kuitenkin vaativa.

”Se, mitä hän tekee yhä kentällä on jotain aivan uskomatonta. Meillä on aina kovia otteluita yhdessä”, Sinner kommentoi kentällä.

Sinner voitti Wimbledonissa viime kaudella. Hän oli tyytyväinen omaan peliinsä ruohoalustalla myös perjantaina.

”Täällä kaikki on erilaista ruohoalustan vuoksi. Olen nostanut tasoani ja olen siihen nyt tyytyväinen. Olen erittäin iloinen finaalipaikasta”, Sinner lisäsi.

Tennis: Wimbledonin miesten kaksinpelin finaali pelataan sunnuntaina kello 18.


Akseli Ruohola suunnisti MM-hopeaa

10.07.2026 19:42

Muu urheilu

Suomen Akseli Ruohola voitti MM-hopeaa suunnistuksen knock-out-sprintti kilpailussa Italian Genovassa. Mitali on Suomen toinen Genovan MM-kisoissa.

Kisa käytiin perjantaina helteisissä olosuhteissa, jossa lämpömittarin lukemat nousivat yli 33 asteenseen.

Ruohola oli finaaleissa ainoa suomalainen. Hän otti finaalipaikan välieränsä parhaana. Ruohola taisteli myös voitosta, mutta jäi lopulta Ranskan Guilhem Verovelle 0,8 sekuntia.

Kolmanneksi kompuroi Ruotsin Isac von Krusenstierna.


Portugali nimesi uuden päävalmentajansa

10.07.2026 19:34

Jalkapallon MM-kisat

Portugali on nimittänyt maajoukkueensa uuden valmentajan. Joukkuetta luotsaa jatkossa Jorge Jesus. Hän seuraa tehtävässä MM-kisoissa joukketta luotsannutta Roberto Martinezia, joka jätti tehtävän sen jälkeen, kun Portugali putosi neljännesvälierissä MM-jatkosta. Espanja päätti Portugalin MM-kisat 1–0-voitolla viime maanantaina.

Jesuksen sopimus on nelivuotinen ja kestää siten aina vuoteen 2030, jolloin Portugali isännöi yhdessä Espanjan ja Marokon kanssa MM-kisoja.

Jesuksen edellinen pesti oli 2025-26 vuoden kestänyt stintti Al Nassr’n valmentajana, jossa hän koutsasi myös maajoukkuetähti Cristiano Ronaldoa.

Jesuksen valmentama Portugali pelaa ensimmäisen ottelunsa Kansojen liigan koitoksessa Walesia vastaan 24. syyskuuta.