TILANNEHUONE

Harry Kane joutuu kuvauttamaan nilkkansa

23.11.2022 06:23

Harry Kane joutuu kuvauttamaan nilkkansa

Harry Kanella on terveyshuoli.©AOP

Jalkapallon MM2022

Englannin kapteeni Harry Kane, 29, menee keskiviikkona kuvauttamaan nilkkansa. Kane loukkasi nilkkansa Englannin avausottelussa Irania vastaan maanantaina.

Kane syötti Irania vastaan kaksi maalia, mutta hänet otettiin vaihtoon ottelun loppupuolella ja nilkkaan laitettiin myöhemmin tukiside. Kanen korvasi kentällä Callum Wilson.

Englannilla on vastassa perjantaina Yhdysvallat, joka pelasi 1-1-tasurin Walesia vastaan maanantaina.

 

 


Manchester United laitettiin myyntiin

23.11.2022 00:26

Manchester United laitettiin myyntiin

©AOP

Valioliiga

Valioliigan Manchester United on laitettu myyntiin. Seuran omistava Glazerin perhe on antanut pankilleen toimeksiannon seuran myynnistä ja strategisten partnerien seulomisesta. Man United tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

Seura kertoo, että se tutkii kaikkia stategisia bisnesvaihtoehtoja, joihin lukeutuu muun muassa uusien sijoittajien mukaan tuominen ja seuran myynti.

Glazerit hankkivat seuran vuonna 2005 ja ovat johtaneet sitä tavallaan 17 vuotta. He eivät ole nauttineet kannattajien suosiota, vaan kannattajat ovat osoittaneet mieltään seuran johtamista vastaan useaan otteeseen.

Avram Glazer ja Joel Glazer sanovat tiedotteessa, että he arvioivat lopulta kaikki vaihtoehdot varmistaakseen, jotta kannattajia palvellaan parhaiten ja että Manchester United maksimoi seuran käytettävissä olevat merkittävät kasvumahdollisuudet.

Manchester Unitedin asiaa hoitaa Raine Group joka hoiti myös Chelsean myynnin viime keväänä.


Giroud sivusi maalennätystä Ranskan karkeloissa

22.11.2022 23:00

Giroud sivusi maalennätystä Ranskan karkeloissa

Olivier Giroud oli juhlittu sankari tiistaina @ AOP

Jalkapallon MM2022

Olivier Giroud nousi Ranskan sankariksi, kun vuoden 2018 maailmanmestarijoukkue aloitti mestaruuden puolustamisen 4-1 (2-1) -voitolla Australiasta.

Australia meni ottelussa yllätysjohtoon Craig Goodwinin osumalla 9 minuutin pelin jälkeen, mutta Ranska käänsi ottelun ylösalaisin jo ensimmäisellä jaksolla. Adrien Rabiot tasoitti ensin 27. minuutilla ja Giroud siirsi Les Bleusin johtoon viittä minuuttia myöhemmin. Esityön Giroudin maaliin teki Rabiot.

Kylian Mbappé lisäsi Ranskan johtoa 68. minuutilla. Kolmea minuuttia myöhemmin PSG:n tähtihyökkääjä keskitti vasemmalta laidalta rangaistusalueen sisälle, josta Giroud pukkasi loppunumeroiksi 4-1. Maali oli Giroudin 51:s maali Ranskan maajoukkueessa ja hän jakaa nyt Ranskan kaikkien aikojen maaliennätyksen yhdessä Thierry Henryn kanssa.

Ranska hallitsi ottelua selvästi. Se voitti laukaukset 23-4 ja pallonhallinnan 62-38.  Ranskalla oli huippupaikkoja peräti seitsemän ja sen maaliodote oli 4.18. Australialla oli ottelussa yksi huippupaikka ja sen maaliodote oli 0,43 maalia.

Australia säikäytti Ranskaa ottelun alussa, mutta se jäi pahasti ranskalaisten jalkoihin. Toisen jakson merkittävin asia oli 18-vuotiaan Garang Kuolin tuleminen vaihdosta kentälle. Nuorukainen ei ole vieläkään pelannut yhtään ottelua avauksessa miesten tasolla virallisissa otteluissa.

 


Lewandowski tuhri rankkarin – maksoi Puolalle voiton

22.11.2022 20:00

Lewandowski tuhri rankkarin – maksoi Puolalle voitonJalkapallon MM2022

Robert Lewandowski nousi Puolan ja Meksikon ottelun suurimmaksi puheenaiheeksi tuhrimalla toisella puoliajalla rangaistuspotkun maalittomaan tasapeliin päättyneessä ottelussa.

Lewandowski oli tätä aiemmin ampunut rangaistuspotkun maajoukkueessa 12 kertaa ja upottanut niistä 11.  Tällä kertaa Meksikon maalivahti Guillermo Ochoa aavisti kuitenkin Lewandowskin kovan sijoituksen ja torjui vedon.

Rangaistuspotku tuomittiin 56 minuutin pelin jälkeen, kun Hector Moreno kaatoi pistopalloa tavoitelleen Lewandowskin rangaistusalueen sisältä. Tuomari antoi pelin jatkua kaksikon väännön jälkeen, mutta tuomitsi rangaistuspotkun katsottuaan tilanteen VAR:ilta.

Meksiko hallitsi ottelua ja oli vaarallisempi. Se voitti pallonhallinnan 61-39 ja laukaukset 11-6. Ottelussa lauottiin maalia kohti vain viidesti – Meksikon kolmesti ja Puola kahdesti.


Argentiinan yllätystappio hämmästyttää – ”Surullinen päivä”

22.11.2022 17:33

Argentiinan yllätystappio hämmästyttää – ”Surullinen päivä”

Lionel Scaloni uskoo Argentiinan nousuun.@AOP

Jalkapallon MM2022

Argentiinan päävalmentaja Lionel Scaloni uskoo joukkueensa virkoavan nopeasti MM-historian yhdestä yllättävimmistä tappioista. Argentiina hävisi Saudi-Arabialle MM-avauksessaan Qatarissa tiistaina maalein 1-2.

”Eipä tässä ole muuta mahdollisuutta kuin nousta ja jatkaa eteenpäin. Ei tämä sen suurempaa analyysiä tarvitse. Tänään oli surullinen päivä, mutta nostamme päämme ja jatkamme matkaa”, Scaloni vakuutti Eurosportille.

Valmentajan mielestä hänen joukkueensa oli hyvin valmistautunut. Paitsiotarkkuus piti ottelussa piirulleen.

”Tiesimme kuinka he pelaavat ja valmistauduimme ymmärtämällä, että he pelaavat puolustamalla kovalla tasolla. Paitsioissamme oli kyse vain millimetreistä.”

”Mielestäni ensimmäinen puoliaika oli meidän, mutta maali voi muuttaa aina kaiken. Analysoimme maalit myöhemmin ja rauhassa. He eivät kääntäneet ottelua itselleen terveydellisistä syistä. Katsomme vielä terveysraportit, mutta suurin osa pelaajista voi hyvin.”

”Ennen ottelua olimme suosikkeja, mutta MM-kisoissa tapahtuu asioita. Turnaus ei alkanut meillä hyvin, mutta sellaista jalkapallo on. Taistelemme seuraavissa kahdessa ottelussa.”


Oho! Tanska ja Tunisia jakoivat pisteet

22.11.2022 16:59

Oho! Tanska ja Tunisia jakoivat pisteet

Christian Eriksen kantoi ottelun lopupuolella myös kapteenin nauhaa.©AOP

Jääkiekon MM2022

Tanska ja Tunisia avasivat MM-kisansa tiistaina. Tunisia haastoi kiivaasti suosikkina otteluun lähteneen Tanskan ja ottelu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin 0-0. Ottelu oli pitkälti Tunisian puolustusnäytelmä.

Tanska aloitti ottelun rauhallisesti ja otti pallonhallinnan vähitellen haltuunsa. Tunisia rakensi ensimmäisellä puoliajalla muutamia hyviä pakkoja ja jakson lopulla nähtiin yksi Kasper Schmeichelin huipputorjunta. Kerran Tunisia juhli myös paitsiomaalia. Kulmia Tanskalla oli peräti kuusi ja pari maalipaikkaakin, mutta pallo ei löytänyt maalin.

Toisen jakson alussa Tunisia painosti taas vahvasti ja Tanskan puolustus painoi töitä. Vähitellen Tanska otti hallintaa takaisin. 54. minuutin kohdalla Tanskan Andreas Skov Olsen iski maalin, mutta se liputettiin paitsioksi. Christian Eriksen oli osua 68. minuutilla, mutta Tunisian maalivahti Aymen Dahmen torjui vedon upeasti. Heti perään Andreas Cornelius puski kulmapotkusta tulleen pallon tolppaan. Tanska painosti ottelun lopulla vinhasti ja kerran tuomari tarkasti myös käsivirheen videolta, mutta Tunisia onnistui uhrautuvassa puolustuksessaan ja Tanskan odotettu maali jäi tekemättä.


Guardiola jatkosopimukseen Cityn kanssa

22.11.2022 16:45

Guardiola jatkosopimukseen Cityn kanssa

Pep Guardiolan pesti jatkuu Cityssä.©AOP

Valioliiga

Jalkapallon Valioliigan Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on tehnyt jatkosopimuksen seuran kanssa. Asiasta kertovat eri brittimediat.

Guardiolan sopimus oli päättymässä ensi kesänä. Managerin uusi sopimus on 1+1-vuotinen, joten Guardiolan on tarkoitus pysyä Manchesterissa kauden 2024/25 loppuun. Sopimustilannetta saatetaan mediatietojen mukaan haluttaessa kuitenkin tarkastella ensimmäisen sopimuskauden jälkeen.

51-vuotias Guardiola on ollut valmentanut Cityä syksystä 2016 lähtien. Espanjalainen valmentajataikuri on vienyt joukkueensa neljästi Valioliigan mestariksi. City on voittanut myös FA Cupin ja Liiga Cupin neljästi. Mestarien liigan finaalissa keväällä 2021 City hävisi Chelsealle 1-0.

Valioliigassa City on tällä hetkellä kakkosena. Se on viiden pinnan päässä sarjaa johtavasta Arsenalista.


Agueroa ei päästetty Argentiinan harjoituksiin

22.11.2022 14:55

Agueroa ei päästetty Argentiinan harjoituksiin

Sergio Aguero halusi tavat entisiä joukkuekavereitaan MM-avauksen alla. ©AOP

Jalkapallon MM2022

Argentiinan maajoukkueen entinen huippupelaaja Sergio Aguero on hermostunut maansa jalkapalloliitolle. Aguero on Qatarissa ja halusi päästä tsemppaamaan maajoukkuetta harjoituksiin ennen Saudi-Arabia-ottelua. Hänelle ei kuitenkaan järjestynyt pääsyä harjoituksiin.

”Kaikki on jotenkin outoa. Ilmeisesti pitää olla joku valtakirja, että sinne pääsee. Minusta kuulostaa tosi oudolta se, että sellaisen järjestämiseen menisi kolme neljä päivää”, Aguero pohtii The Mirrorin sivuilla.

”Kysyin ja minulle kerrottiin, että päätös on tullut ylhäältä käsin – silti on muita, jotka on päästetty sisään. On outoa, että he eivät voineet antaa minulle nopeasti valtuuksia osallistua.”

Espanjan maajoukkueluotsi Luis Enrique kutsui Agueron joukkueensa harjoituksiin saman tien.

”Miltäs se sitten näyttää, kun käyn Espanjan harjoituksissa ennen kuin näen omia joukkuekavereitani?”

Uransa ennenaikaisesti sydänvaivan vuoksi lopettamaan joutuneen Agueron pinna oli muutenkin hieman kireällä. Hän matkusti Dohaan lentokoneessa, joka oli täynnä superinnokkaita Brasilian faneja.


Argentiinan MM-kisoille shokkialku – hävisi Saudi-Arabialle

22.11.2022 14:08

Argentiinan MM-kisoille shokkialku – hävisi Saudi-Arabialle

Ei alkanut kisat kuten Messi ajatteli.©AOP

Jalkapallon MM2022

Argentiina koki todellisen shokkitappion Saudi-Arabiaa vastaan Qatarin MM-kisojen avausottelussaan. Argentiinaa ei yksi rankkari pelastanut, kun Saudi-Arabia löylytti lopulta numeroin 1-2 (1-0).

Argentina hallitsi ensimmäistä puoliaikaa. Se meni ottelussa 1-0-johtoon kymmenennellä minuutilla Lionel Messin rangaistuspotkusta. Saudi-Arabian maalivahti Mohammed Al-Owais aavisti pallon totaalisen väärin ja tähden veto oli tarkka. Argentiinalle myönnettiin rankku, koska maalin edessä tuli tönimistä kulmapotkun jälkeen. Erotuomari tarkasti nahinan VARilta. Paitsioherkällä Argentiinalla oli jaksolla käytännössä kolme hylättyä paitsiomaalia. Niissä olisi lopulta kannattanut olla tarkempi.

Toisille jaksolle Saudi-Arabia tuli kovassa tahtotilassa ja hieman viilatulla pelitavalla. Argentiinan puolustus petti ensimmäisen kerran 48. minuutin kohdalla ja Saleh Al-Shehri tasoitti pelin 1-1:een. Viisi minuuttia myöhemmin Salem Al Dawsari veti pallon kauniisti maalin yläkulmaan ja siirsi joukkueensa 2-1-johtoon. Argentiina sai painetta aikaan erityisesti ottelun lopulla, mutta maalinumeroissa se ei ehtinyt näkyä.


Ranskalla joukkueessa ihan kaikki tarvittava

22.11.2022 07:09

Ranskalla joukkueessa ihan kaikki tarvittava

Didier Deschamps ei kutsu enää ketään joukkueeseen.©AOP

Jalkapallon MM2022

Puolustavalta maailmanmestarilta Ranskalta puuttuu tukku huippupelaajia, kun se starttaa Qatarin kisat. Sivussa ovat Karim Benzema, Christopher Nkunku, Presnel Kimpembe, N’Golo Kante ja Paul Pogba.

Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps ei nimennyt ketään tilalle, kun Benzeman reisivamman vakavuus viikonloppuna paljastui. Luotsin mielestä 25:ssä ranskalaisessa riittää kapasitettia.

”On tärkeää, että jokainen pelaaja on tonttinsa paras. Kentällä vasta nähdään, mistä heidät on tehty”, Deschamps totesi lehdistölle.

”Minulla on nyt 25 pelaajaa joukkueessani. Olen varma, että se on riittävä määrä pelaajia, jotta selviämme niistä haasteista mitä kohtaamme.”

”Edellisissä kisoissa meillä 22 tai 23 pelaajaa. Nyt heitä voi olla 26 ja meillä on 25. Mahdollisuuksia on silti monia. Monta pelaajaa on penkilläkin ja siksi uskon, että meillä on kaikki ketä tarvitsemme.”

Ranska avaa kisansa ottelulla Australiaa vastaan tiistaina illalla.

”Ensimmäinen ottelu on aina tärkeä. Tiedämme, että Australia voi olla vaikea vastus. He haluavat haastaa. Teemme kuitenkin kaikkemme, että voitammme.”

MM-kisat: Ranska – Australia tiistaina kello 21 (TV2).

 


Granlundilta nätti osuma – Aho syötti kolme

22.11.2022 07:05

Granlundilta nätti osuma – Aho syötti kolme

Mikael Granlund on tehnyt kaudella nyt kaksi maalial.©AOP

NHL

Arizona Coyotes ja Nashville Predators pelasivat rankkareille asti maanantaina. Lopulta voittajaksi pinnisti kotijäällään Nashville maalein 4-3. Ottelun ratkaisevan vedon teki Cody Glass, mutta Juuse Saros valittiin ykköstähdeksi 24 torjunnallaan.

Mikael Granlund teki kauden toisen maalinsa ja vei Nashvillen johtoon ensimmäisen erän puolivälissä ylivoimalla Filip Forsbergin ja Roman Josin syötöistä. Toisessa erässä Matias Maccelli oli syöttämässä Lawson Crousen tekemää 1-1-tasoitusta. Granlund auttoi kolmannen erän ensimmäisellä peliminuutilla Josia 2-2-tasoituksessa mallikkaalla syötöllä. Osuma tuli ylivoimalla ja Maccellin istuessa jäähyllä. Nashville meni 3-2-johtoon vain puolen minuutin päästä Matt Duchenen osumalla, mutta sinnikäs Coyotes tuli tasoihin heti erän puolivälin jälkeen Nick Bjugstadin yksilösuortuksella ja alivoimaosumalla.

Rangaistuslaukauksilla vedettiin seitsemän kierrosta ennen päätössummeria.

Katso Granlundin osuma tästä.

Sebastian Aho syötti kolme maalia kolmannessa erässä, kun Carolina Hurricanes jahtasi Winnipeg Jetsin kolmen maalin johtoasemaa. Carolina onnistui venyttämään ottelun jatkoajalle ottamalla maalivahti Pjotr Kochetkovin maalilta, kun peliä oli jäljellä noin kuusi minuuttia ja lisäämällä jäälle hyökkääjän. Jets voitti lopulta Josh Morrisseyn maalilla 4-3. Aho on syöttänyt jo 13 maalia tällä kaudella. AHL:stä nostettu Ville Heinola oli nyt mukana Winnipegin kokoonpanossa, mutta tehopisteitä ei tullut.

Oilersin Jesse Puljujärvi nappasi kauden kolmannen syöttöpisteensä, mutta Edmonton hävisi New Jersey Devilsille 5-2. Devils on  13 ottelun voittoputkessa.

Mikko Rantanen ratkaisi rangaistuslaukauksilla Coloradolle voiton Dallas Starsista. Voitto tuli lopulta lukemin 3-2. Suomalaisest onnistuivat ottelussa muuten syötöissään. Rantanen ja Artturi Lehkonen kerästivät syöttöpisteet Cale Makarin 1-0-ylivoimamaalista ja Dallasin Roope Hintz oli syöttämässä Jason Robertsonin tärkeää 2-2-tasoitusta kolmannen erän lopussa.


Bale iski Walesille arvokkaan tasoituksen USA:ta vastaan

21.11.2022 23:03

Bale iski Walesille arvokkaan tasoituksen USA:ta vastaan

Gareth Bale upotti rankkarinsa varmasti Matt Turnerin taakse. @ AOP

Jalkapallon MM2022

Wales ja USA eivät saaneet toisistaan eroa kaksikon MM-kisojen avausottelussa tiistaina. Lopputulos värikkäässä iskujenvaihdossa oli 1-1. USA johti tauolla ottelua 1-0.

Ottelu oli kaksijakoinen. USA hallitsi ensimmäistä jaksoa ja se meni ottelussa johtoon 36 minuutin kohdalla, kun Tim Weah viimeisteli Christian Pulisicin esityöstä numeroiksi 1-0. USA:lla oli myös ottelun alussa toinen erinomainen paikka, kun Josh Sargent kolisteli maalipuita.

Toisella puoliajalla Wales otti ottelun hallinnan ja ajoi kiivaasti takaa Yhdysvaltojen johtoa. Wales pystyi rakentamaan useita vaarallisia hyökkäyksiä, mutta ilman tulosta. Lopulta kova yritys palkittiin kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Walker Zimmerman kaatoi rangaistusalueen sisällä Gareth Balen ja Bale itse pamautti pallon voimalla ylänurkkaan ohi Matt Turnerin.

USA voitti pallonhallinnan 59-41, mutta Wales voitti laukaukset 7-6 ja sen maaliodote oli 1,56 maalia, kun USA:lla se oli 0,79 maalia.

USA:n ja Walesin välisen ottelun panokset tiedettiin ennakolta koviksi, koska kaksikon katsotaan ratkaisevan keskenään lohkon toisen jatkopaikan Englannin lisäksi. Näin ratkaisu siirtyy siihen, miten USA:n ja Wales pelaavat Englantia ja lohkon neljättä joukkuetta, Englannille 2-6 tiistaina hävinnyttä Irania vastaan.