TILANNEHUONE

Viides erikoiskoe peruttu Jyväskylässä

05.08.2022 14:00

Viides erikoiskoe peruttu Jyväskylässä

Kalle Rovanperän ajolle punainen lippu.©AOP

MM-ralli

Jyväskylän MM-rallissa viides erikoiskoe, Lankamaan kakkonen, on peruutettu. Matkaan ehti lähteä vain Kalle Rovanperä, mutta hänelle näytettiin punaista lippua.

Syy erikoiskokeen perumiseen on Ylen mukaan turvallisuustekijät. Katsojien käyttäytyminen peruutti ek:n. Katsoja-alueet ovat olleet äärimmäisen täynnä koko aamupäivän ja paikalle on tullut koko ajan vain lisää katsojia ja sitä myöten ohjeistukset ovat  jääneet seuraamatta. Katsojia on ollut kielletyillä alueilla, mikä olisi voinut aiheuttaa vaaratilanteita rallipolulla.

Rallin on määrä jatkua kello 14.30 Harjun toisella erikoiskokeella. Torstaina Harjulla ajettiin 3,48 kilometrin taival, nyt vuorossa oleva pätkä on pituudeltaan 2,01 kilometriä. Perjantain ohjelmassa on  yhteensä yhdeksän erikoiskoetta.

Rallin johdossa on neljän erikoiskokeen jälkeen virolainen Hyundai-kuljettaja Ott Tänak 5,4 sekunnilla. Toisena on Toyota-kuski Esapekka Lappi.


Guardiola vaitonainen omasta jatkostaan

05.08.2022 13:39

Guardiola vaitonainen omasta jatkostaan

Pep Guardiola lähtee luottavaisena uuteen kauteen.©AOP

Valioliiga

Manchester City lähtee puolustamaan Valioliigan mestaruuttaan sunnuntaina ottelulla West Hamia vastaan vieraissa. Manageri Pep Guardiola odottaa kovempaa kautta kuin edelliset ovat olleet.

”Jokaisen kauden ensimmäisessä pressissä tuntuu, että kaudesta tulee edellistä kovempi. Niin sanoessani ajattelen, ettei seuraava kausi voi olla enää kovempi, mutta aina se on. Joukkueet kehittyvät, managerit ovat mielenkiintoisia ja näiden asioiden vuoksi Valioliiga myös on ihan parasta”, Guardiola aloitti lehdistötilaisuudessa brittimedioille.

City teki mielenkiintoisia hankintoja kesällä. Raheem Sterling myytiin Chelseaan, mutta kentällä on mukana nyt supertähti Erling Braut Hålandin lisäksi, Julian Alvarez ja Kalvin Phillips.

”On tärkeää, että pelaajat tottuvat joukkueeseen ja muodostavat yhteyden joukkuekavereidensa kanssa. Tänne tuloni jälkeen kaikki pelaajat ovat olleet laadukkaita, eivät he muuten pelaisikaan Manchester Citylle.”

Guardiolalla on omaa sopimustaan jäljellä nyt alkava kausi. Manchesterissa ollaan hieman huolissaan jatkosta. City on voittanut mestaruuden viitenä viime vuotena neljästi taikurimanagerinsa luotsaamana. Hänestä ei tee mieli luopua.

”Olen tyytyväinen. Minkään ei tarvitse muuttua. Olen sanonut, että jos minun halutaan jäävän pidemmäksi aikaa, voin jäädä. Katsomme asiaa kauden puolivälissä tai kauden lopussa. Homma etenee luonnollista tietään”, manageri kuittaa.

Valioliigaa: West Ham – Manchester City 7.8. sunnuntaina kello 18.30.


Chelsean kapteeni teki jatkosopimuksen

05.08.2022 13:04

Chelsean kapteeni teki jatkosopimuksen

Cesar Azpilicuetaa vietiin vahvasti Barcelonaan. Toisin kävi.©AOP

Valioliiga

Valioliigan Chelsean kapteeni Cesar Azpilicueta, 32, pelaa Sinisissä vielä kaksi kautta. Azpilicueta on tehnyt lontoolaisseuran kanssa vuoden jatkosopimuksen aiempaan sopimukseensa, jossa oli vielä yksi kausi jäljellä.

Myös Barcelona oli espanjalaispelaajasta kiinnostunut, mutta seura ei jättänyt ajoissa tarjoustaan ja puolustaja halusi sopimusneuvottelunsa valmiiksi ennen kauden alkua. Chelsea aloittaa Valioliigakauden lauantaina ottelulla Evertonia vastaan.

Azpilicueta saapui Chelseaan 2012 Marseillesta. Kymmenessä kaudessa on pelannut joukkueessa yhteensä 476 ottelua ja tehnyt niissä 17 maalia.

 


HJK:lle upea 2-0-voitto Mariborissa, KuPS taipui

04.08.2022 23:11

HJK:lle upea 2-0-voitto Mariborissa, KuPS taipui

Bojan Radulovic iski HJK:n toisen maalin Mariborissa.

Jalkapallo

HJK otti vahvan otteen paikasta Eurooppa-liigan finaalikierroksella kaatamalla slovenialaisen Mariborin torstaina vieraskentällä 2-0 (0-0).

HJK:n molemmat maalit syntyivät pitkistä keskityksistä hajallaan olleen Mariborin puolustuksen jättämiin tiloihin. Ensin Lucas Lingman riisti pallon kesken Mariborin hyökkäyksen ja Atom löysi pitkällä keskityksellä David Brownen oikealta laidalta. Browne pujotteli  Mariborin boksin sisälle ja pelasi hyvin yhteen Santeri Hostikan kanssa, kunnes Browne laukoi pallon takakulmaan. Ottelua oli pelattu tuloloin 47 minuuttia.

Klubin toisen maalia edelsi samankaltainen tilanne. Nyt pitkän pallon otti haltuunsa vasemmalla laidalla Murilo, jonka laukauksen pisti takakulmalta sisällä Bojan Radulovic 64 minuutin kohdalla.

Joukkueet kohtaavat ensi torstaina Helsingissä. Jos Klubi menee jatkoon, se kohtaa Eurooppa-liigan karsintojen play-offsissa tanskalaisen Silkeborgin.

KuPSin taival Konferenssiliigassa vaikeutui sen sijaan huomattavasti, kun se hävisi Turussa sveitsiläiselle Young Boysille 0-2. Vahvasti pelannut Young Boys ei antanut ottelussa juurikaan mahdollisuuksia kuopiolaisille.

Young Boys meni johtoon 25 minuutin pelin jälkeen Jean-Pierre Nsamen rangaistuspotkusta. Meschanck Elia viimeisteli ottelun loppunumerot 40 minuutin pelin jälkeen.


Rovanperä neljäs ja Huttunen viides Harjulla

04.08.2022 21:22

Rovanperä neljäs ja Huttunen viides Harjulla

Kalle Rovanperä oli Harjun EK:lla neljäs.©AOP

MM-ralli

Jyväskylän MM-ralli käynnistyi torstai-iltana ensimmäisellä erikoiskokeella. Ensimmäiseksi ajettiin uudistettu 3,48 kilometrin pituinen Harjun pätkä, jossa oli haasteena muutamat erittäin kapeat kohdat.

Viimeisenä pätkälle lähti MM-sarjaa johtava Toyota-kuski Kalle Rovanperä. Hän lähti jahtaamaan Thierry Neuvillen Hyundaillaan ajamaa ykkösaikaa 2.24.7. Siitä suomalainen kuitenkin jäi lopulta peräti 2.7 sekuntia. Hän veti erikoiskokeen neljänneksi nopeiten.

”Nyt on ralli aloitettu ihan nätisti. Huomenna alkaa oikea kilvanajo”, Rovanperä totesi Ylen tv-lähetyksessä ek:n jälkeen.

Hyundai otti ralliin kaksoisjohdon. Harjun kakkonen oli Hyundain virolaiskuski Ott Tänak. Hän jäi kärjestä 1.2 sekuntia. Kolmanneksi ajoi viime vuonna EK:n voittanut Toyotan Takamoto Katsuta. Hän jäi 2.6 sekuntia kärjestä.

Harjun yllättäjä oli Jari Huttunen, joka ajoi ensimmäistä kertaa Fordin Rally1-autolla. Hän jäi lopulta Neuvillen ajasta 3.2 sekuntia ja oli pätkän viides.

Toyotan Esapekka Lappi ajoi seitsemänneksi. Aikaeroa kärkeen jäi 3,8 sekuntia.

Katso tulokset tästä.

Jyväskylän MM-ralli jatkuu perjantaiaamuna Laukaan erikoiskokeella kello 8.00. Kisaa voi seurata Yle Areenasta.


Lahjakas Chukwuemeka Chelseaan

04.08.2022 18:00

Lahjakas Chukwuemeka Chelseaan

Carney Chukwuemekan siirto Villasta Stamford Bridgelle vahvistui torstaina.©AOP

Valioliiga

Valioliigan Chelsea on vahvistanut hankkineensa Aston Villasta keskikenttäpelaaja Carney Chukwuemekan, 18. Pelaajan sopimus on hulppeasti kuusivuotinen ja arvoltaan 20 miljoonaa puntaa.

Chukwuemekaa pidetään lajin seuraavana superlupauksena. Hän edustaa maajoukkueessa Englantia, mutta hänellä on myös Nigerian kansalaisuus.

Pelaajan uskotaan olevan pian jopa Chelsean avauksessa. Hänellä ei hitsaa itseluottamuksesta.

”Haluan yrittää ja olla erityinen pelaaja Chelsealle. Sellainen pelaaja, jota seurassa ei ole ennen nähty”, Chukwuemeka sanoi brittilehdistölle.

”Olen innoissani, enkä jaksa odottaa kentälle pääsyä, toisten pelaajien tapaamista ja otteluiden ja pystien voittamista Chelsealle.”

Chukwuemeka teki debyytinsä Aston Villan edustusjoukkueen kokoonpanossa toukokuussa 2021 ottelussa Tottenhamia vastaan. Villa voitti ottelun 2-1. Ensimmäistä kertaa hän oli avauksessa viime elokuussa Brentfordia vastaan. Ottelu päättyi tasan 1-1.

Chelsea on hankkinut kesällä kokoonpanoonsa myös hyökkääjä Raheem Sterlingin Manchester Citysta ja Kalidou Koulibalyn Napolista.

Chelsea aloittaa Valioliigan kautensa lauantaina Evertonia vastaan.


Hartikainen tehnyt sopimuksen Geneveen

04.08.2022 17:26

Hartikainen tehnyt sopimuksen Geneveen

Teemu Hartikaisen KHL-ura päättyi Ukrainan sodan vuoksi.©AOP

Jääkiekko

Kultaleijona Teemu Hartikainen, 32, siirtyy yhden kauden pituisella sopimuksella Sveitsin pääsarjan Genève-Servetten joukkueeseen. Asiasta uutisoi Swisshockeynews-sivusto, Watson ja Blick.

Sveitsiläistietojen mukaan Servette oli pitkään kiinnostunut Hartikaisesta, mutta suomalaishyökkääjä ei ollut vielä heinäkuussa valmis tekemään sopimusta.

Hartikainen on tehnyt pitkän uran KHL:ssä. Hän pelasi Salavat Julajev Ufan joukkueessa peräti yhdeksän kautta. Pesti päättyi Ukrainan sodan vuoksi. Viime kaudella hyökkääjä viimeisteli vielä 41 KHL-ottelussa tehot 13+11. Hartikainen tekee seuraa joukkueessa Valtteri Filppulalle ja Sami Vataselle.

Hartikainen oli keväällä myös Leijonien mukana voittamassa olympia- ja MM-kultaa.


Nuorilla Leijonilla edessä tärkeät harjoitusottelut

04.08.2022 16:00

Nuorilla Leijonilla edessä tärkeät harjoitusottelut

U20-vuotiaiden MM-turnaus alkaa ensi viikolla.©AOP

Leijonat

Suomen Nuoret Leijonat valmistautuvat ensi viikon MM-turnaukseen pelaamalla harjoitusottelut Ruotsia vastaan torstaina ja USA:ta vastaan perjantaina Edmontonin Rogers Placella. Harjoitusvastustajat tulevat eri lohkosta. Turnauksessa Suomi pelaa alkulohkossa A, mutta Ruotsi ja USA alkulohkossa B. Itse turnauksen Suomi aloittaa ensi keskiviikkona ottelulla Latviaa vastaan.

”Otteluilla on ehdottomasti iso merkitys. Ruotsilla ja USA:lla on paljon huippupelaajia, lisäksi joukkueet ovat hyvin valmennettuja. Ne pelaavat kuitenkin vähän erityyppistä lätkää, joten saamme kokemuksen erilaisista vastustajista”, Suomen päävalmentaja Antti Pennanen kertoo liiton haastattelussa.

”Tärkeintä on nähdä, missä vireessä oma pelimme on ja mitä meidän pitää pystyä kehittämään”, Pennanen jatkaa.

Alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat pelataan Edmontonissa 9.–20.8.2022.


Kärpät kunnioittaa ikonipelaajaansa Kukkosta

04.08.2022 13:23

Kärpät kunnioittaa ikonipelaajaansa Kukkosta

Lasse Kukkonen pelasi urallaan myös NHL:ää ja KHL:ää.

Liiga

Jääkiekon Liigan Oulun Kärpät jäädyttää ikonisen puolustajansa Lasse Kukkosen, 40, pelinumeron 5. Pelaajan paita nousee Kärppien hallin kattoon lokakuussa.

Kukkonen voitti Kärppien mukana neljä kertaa SM-liigan mestaruuden, oli kahdesti hopealla ja kahdesti pronssilla. Leijonissa Kukkonen voitti koko MM-värisuoran, MM-kultaa, MM-hopeaa ja MM-pronssia. Kukkosen pelaajaura tuli päätökseen keväällä 2020.

”Niinä vuosina, kun Lasse on pelannut täällä, menestys on ollut ihan huikeaa. Kapteenina hän on osoittanut vahvaa johtajuutta. Hän halusi huippuvuosinaan palata edustamaan Kärppiä, ja vielä pelaajauransa jälkeenkin hän haluaa tuoda omaa osaamistaan tänne. Kyllähän se kertoo rakkaudesta ja sitoutumisesta seuraa kohtaan”, Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen sanoo seuran haastattelussa.

 


Lammikko jatkaa uraansa Sveitsissä

04.08.2022 12:59

Lammikko jatkaa uraansa Sveitsissä

Juho Lammikko ei saanut enää sopimusta NHL:ään. ©AOP

Jääkiekko

Sveitsin jääkekkoliigan ZSC Lions tiedottaa tehneensä ensi kauden mittaisen sopimuksen suomalaishyökkääjä Juho Lammikon, 26, kanssa. Lammikko on kaksi viimeistä kautta pelannut NHL:ssä.

Hän pelasi ensin Florida Panthresissa kaudella 2020-21 44 matsia tehoilla 4+1 ja kaudella 2021-22 Vancouver Canucksissa 75 ottelua tehoin 7+8. Lammikolla on myös KHL-kokemusta 22 ottelun verran Magnitogorskista kaudelta 2020-21. Näytöt eivät poikineet jatkosopimusta NHL:ään enää ensi kaudelle.

Lammikko oli mukana Leijonissa voittamassa maailmanmestaruutta sekä 2019 että 2022.

Lionsissa pelaa myös puolustaja Mikko Lehtonen.

 

 


Maalivahti Räty oikoo otsikoita

03.08.2022 21:41

Maalivahti Räty oikoo otsikoita

Noora Räty ei tähdännyt MM-joukkueeseen.©AOP

Jääkiekko

Naisleijonien MM-joukkue Tanskan kisoihin julkistettiin keskiviikkona. Konkarimaalivahti Noora Rätyä ei nimetty mukaan. Räty itse puuttui asian uutisointiin Instagram-tilillään. Räty huomauttaa, ettei häntä voinut valita, koska hän ei ollut edes valittavissa.

”Puhuin keväällä pitkään puhelimessa päävalmentaja Juuso Toivolan ja mv-valmentaja Vesa Virran kanssa menneestä ja tulevasta. Rakentavat ja hyvähenkiset puhelut kahden ihmisen kanssa, joita arvostan paljon”, Räty sanoo postauksessaan.

”En missään vaiheessa ole tähdännyt elokuun MM-kisoihin, tai ollut edes ehdolla leiritykseen, saati sitten lopulliseen kisajoukkueeseen.”

”On siis väärin otsikoida mediassa, että minua ei valittu joukkueeseen, kun en sinne ikinä ollut edes valittavissa”, Räty huomauttaa.


Alfa Romeo jatkaa Sauber-yhteistyötä

03.08.2022 19:36

Alfa Romeo jatkaa Sauber-yhteistyötä

Alfa Romeo näkyy jatkossakin F1-radoilla.©AOP

Formula 1

Alfa Romeon F1-sponsorointiyhteistyö Sauberin kanssa jatkuu kaudella 2023. Alfa Romeon toimitusjohtajan mukaan sopimuksesta sovittiin viime viikolla. Sauberin F1-talli kulkee yhteistyökuviossa Alfa Romeon nimellä. Autovalmistaja on tehnyt yhteistyötä Sauberin kanssa kaudesta 2019 lähtien.

”Allekirjoitin sopimuksen kaudelle 2023”, Alfa Romeon toimitusjohtaja Jean-Philippe Imparato sanoo Reutersin haastattelussa.

”Arvioimme tilanteen joka vuosi heinäkuussa. Jos jossain vaiheessa huomaamme, ettemme ole enää kiinnostuneita F1:stä tai emme saa omia panostuksiamme takaisin, sitten mietimme mitä teemme. Kaikki tapahtuu tämän ympärillä kuitenkin hyvässä järjestyksessä”, Imparato jatkaa.

”Meillä on varmasti paras sijoitustuotto maan päällä”, Imparato kehui lisäksi Motorsportin haastattelussa.