TILANNEHUONE

Tampa löysi pelinsä kotihallissaan – Rantanen tehokkaana

21.06.2022 06:49

Tampa löysi pelinsä kotihallissaan – Rantanen tehokkaana

Gabriel Landeskog teki Coloradon maalit kolmospelissä.@AOP

NHL

Ei ole helppoa voittaa vieraspeliä Stanley Cup -finaalisarjassa. Tampa Bay Lightning löysi finaaligruuvinsa taas kotijäällään ja voitti Colorado Avalanchen kolmospelissä maalein 6-2.

Maalinteon aloitti kuitenkin Colorado. Gabriel Landeskog onnistui ylivoimalla, kun ottelua oli tahkottu reilut kahdeksan minuuttia. Sitä ennen maalinteossa onnistui joukkueelta jo Valeri Nitshushkin, mutta Tampa haastoi maalin, koska näki sen syötön paitsiona ja haaste meni läpi. Tampa siirsi ottelin vielä ensimmäisessä erässä Anthony Cirellin ja Ondrej Palatin maaleilla 2-1:een.

Toisessa erässä Tampan Nicholas Paul iski 3-1:een heti alussa. Landeskog kavensi toisella ylivoimaosumallaan ottelun 3-2:een noin viiden minuutin pelin jälkeen. Tampa jyräsi loppuerän. Maaleja tekivät Steven Stamkos, Pat Maroon ja Corey Perry ylivoimalla.

Maroonin osuman jälkeen edellisessä ottelussa nollapelin 16 torjunnalla pelannut Darcy Kuemper vedettiin maalilta. Kuemper teki 19 torjuntaa ja päästi viisi. Pavel Francouz torjui loppuottelun. Hän torjui yhdeksän kertaa ja päästi yhden. Tampan Andrei Vasilevski pelasi toisen ottelun megatappion jälkeen jälleen huipputasollaan. Torjuntoja tuli peräti 37.

Mikko Rantanen oli syöttämässä joukkueensa molempia maaleja. Jääaikaa hänelle kertyi tällä kertaa 17.25 minuuttia. Artturi Lehkonen keräsi plusmiinus-tehoiksi -3 ja pelasi reilut 15 minuuttia ilman pinnoja.

Colorado pelasi ilman Andre Burakovskya, joka loukkaantui edellisessä ottelussa. Tampalta puuttui Brayden Point. Lisäksi Nikita Kutsherov loukkantui tämän ottelun kolmannessa erässä.

Otteluvoitot Coloradolle 2-1.


Bottas tyytyväinen Alfa Romeon pistesaaliiseen

19.06.2022 23:18

Bottas tyytyväinen Alfa Romeon pistesaaliiseen

ValtterI Bottas oli Kanadan kisassa kahdeksas.@AOP

Formula 1

Valtteri Bottas oli Alfa Romeollaan Kanadan GP:n lopputuloksissa kahdeksas. Suomalaiskuski taisteli loppuun asti seitsemännestä sijasta, mutta sen vei lopulta nimiinsä Alpinen Fernando Alonso. Bottaksen tallikaveri Zhou Guanyu oli kisan yhdeksäs.

”Oli hyvä kisa. Niistä alun lähtökohdista kuitenkin pisteille ja vielä molemmat autot pisteille. Tiimikaverilla oli hyvä vauhti päällä. Nyt on sellainen fiilis, että päällä oli taas se vauhti, mikä pitäisi olla joka kisassa”, Bottas totesi Viaplayn haastattelussa.

Bottas lähti kisaan kovilla renkailla. Taktiikkana oli yksi pysähdys. Bottas kurvasi varikolle vasta kierroksella 50. turva-autoepisodin aikana.

”Kummatkin renkaat toimivat minulla tänään. Ekaa kerta elämässä turva-auto tuli oikeaan aikaan radalle”, Bottas hymähti.

Kisaviikonlopun alussa Bottaksen Alfa Romeo kärsi elektroniikkaongelmista.

”Olisi kyllä hyvä saada ajettua puhtaita viikonloppuja, mutta seuraavaksi on juhannus vapaata ja sitten taas kisataan.”


Verstappen vei voiton – Bottas keräsi pisteitä

19.06.2022 22:44

Verstappen vei voiton – Bottas keräsi pisteitä

Red Bull otti kuudennen peräkkäisen GP-voittonsa. Max Verstappen oli nyt ykkönen.@AOP

Formula 1

Kanadan F1 GP:n voittoon kaasutti Red Bullin Max Verstappen. Voitto on hollantilaisen kauden kuudes ja toinen peräkkäinen. Voitto tuli ajalla 1:36:21.757.

”Loppu oli todella jännittävä. Carlos yritti ohittaa ja kaksi viimeistä kierrosta oli todella hauskaa kisaa. Ferrari oli vahva ja he saivat vielä turva-auton takia vaihdettua tuoreet renkaat”, Verstappen veti yhteen F1-sarjan haastattelussa.

Toisena ruutulipulla oli kolmannesta ruudusta kisaan lähtenyt Ferrarin Carlos Sainz. Espanjalainen yritti haastaa Verstappenia lopussa tiukasti, mutta ei onnistunut. Hän jäi kärkimiehelle +0.993. Sainz ajoi kuitenkin kisan nopeimman kierroksen.

Mercedeksen kisa onnistui yli odotusten. Lewis Hamilton löysi autoonsa hyvää kisavauhtia ja nousi lopulta podiumin kolmannelle korokkeelle. Samalla nousi Hamiltonin ajomotivaatio ja myös selkäkivut hävisivät. Britti seisoi podiumilla vasta toista kertaa tällä kaudella. Kokonaisuudessaan Mersun suoritus oli hyvä. George Russell ajoi sijalle neljä.

Toisesta ruudusta matkaan lähtenyt Alpinen Fernando Alonso jäi kisassa nopeampien jalkoihin. Hän oli lopputuloksissa seitsemäs.

Ruudusta 19. startannut Ferrarin Charles Leclerc nousi kärjen tuntumaan, mutta nousu podiumväkeen ei onnistunut. Viimeinen varikkopysähdys takkusi ja monacolainen joutui kisaamaan Alpinen Esteban Oconin kanssa liian pitkään. Leclerc oli kisan viides.

Alfa Romeon päivä oli hyvä, kun molemmat kuskit keräsivät MM-pisteitä. Valtteri Bottas lähti kisaan ruudusta 11. kovilla renkailla ja siten hän jätti alkukisan renkaanvaihdot väliin. Parhaimmillaan Bottas oli seitsemäntenä, mutta varikkomiesten heikko suoritus renkaanvaihdossa pitkän stintin jälkeen pudotti hänet kahdeksanneksi. Bottas teki pysähdyksensä vasta kierroksella 50. Yuki Tsunodan aiheuttaman turvautojakson aikana. Tallikaveri Zhou Guanyu ajoi tähän mennessä kauden parhaan kisansa. Hän kerrytti MM-pisteitään olemalla lopputuloksissa yhdeksäs.

Red Bullin Sergio Perez keskeytti kisan jo yhdeksännellä kierroksella vaihdelaatikkovian vuoksi. Myös parasta esitystään kaudella tehnyt Haasin Mick Schumacherin auto kärsi teknisestä viasta ja matkanteko tyssäsi kierroksella 20. Lisäksi  AlphaTaurin Tsunoda keskeytti oman ajovirheensä vuoksi. Hän ajoi varikolta radalle tullessaan suoraan päin ratavallia. Kevin Magnussen rikkoi autonsa etusiipeä lähdössä. Haas-tallin hieno aika-ajotulos suli siten tanskalaisen 17. sijaan.

Kanadan kisaviikonloppuna katsojia oli lehtereillä lähes 340 000. Lauantaina aika-ajo ajettiin sateessa, mutta sunnuntain kisassa nautittiin auringonpaisteesta.

Katso tulokset tästä.


Paalupaikkamies Verstappen naurahti Alonsolle

19.06.2022 06:52

Paalupaikkamies Verstappen naurahti Alonsolle

Fernando Alonson aika-ajo osui täydellisesti nappiin.@AOP

Formula 1

Alpinen Fernando Alonso ajoi lauantaina ensimmäisen ykkösrivin lähtöruutunsa yli kymmeneen vuoteen. Toisesta lähtöruudusta starttaava 40-vuotias F1-nestori, oli ajanut vahvasti jo harjoituksissa ja sateinen erikoisolosuhde loi hänelle hyvät iskuasemat aika-ajossa. Paalulta lähtee Red Bullin Max Verstappen. Viimeksi hollantilainen oli paalulla Imolassa.

Alonso kertoi heti aika-ajon jälkeen F1-sarjan haastattelussa, että haluaa napata kisan kärkipaikan jo ensimmäisessä mutkassa. Verstappenia uhkaus nauratti.

”Fernando vanhenee, mutta kyllä hän on silti yhä tosi nopea”, Verstappen hymähti BBC:lle.

”Kun katsoin F1:iä lapsena, Fernando oli paaluillla, voitti kisoja ja mestaruuksia. Eturivin jakaminen hänen kanssaan on hieno asia”, hollantilainen jatkoi.

”Tiedän, että hän aloittaa hyvin ja minun täytyy olla valmis.”

 


Colorado täysin pysäyttämätön – Rantanen syötti kolme

19.06.2022 06:29

Colorado täysin pysäyttämätön – Rantanen syötti kolme

Mikko Rantanen syötti kolme maalia kakkosfinaalissa.@AOP

NHL

Colorado Avalanche teki toisessa finaalipelissä maaleja yli- ja alivoimalla, sekä tasakentällisin. Tampa Bay ei löytänyt työkaluja, joilla vähääkään hyydyttää kotijoukkueen peliä. Colorado voitti ottelun peräti 7-0.

Colorado aloitti vahvasti ja pelasi tiukasti pelitapaansa seuraten koko matsin. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli isännille jo 3-0, kun Valeri Nitshushkin, Josh Manson ja Andre Burakovsky iskivät maalin mieheen. Toisessa erässä Colorado onnistui kahdesti. Nitshushkin teki toisen osumansa ottelussa ja Darren Helm toisen osumansa pudotuspeleissä. Päätöserässä juhli Coloradon Cale Makar, joka iski kiekon ensin alivoimalla Andrei Vasilevskin selän taakse, kun erää oli pelattu kaksi minuuttia. Toisen kerran Makar onnistui erän puolivälissä ylivoimalla.

Coloradon maalivahti Darcy Kuemper keräsi tililleen nollapelin vain 16 torjunnalla. Tampan Vasilevski torjui 23 kiekkoa. Vaikka Tampan maalissa kolisi urakalla, maalivahtia ei laitettu vaihtoon.

Mikko Rantanen keräsi ottelussa kolme syöttöpinnaa ja pelasi yli 16 minuuttia. Artturi Lehkonen ei kerännyt tehopisteitä, mutta ahersi kentällä 16.38 minuuttia. Hän oli mukana kolmannen erän massanujakassa, jonka jälkeen Tampa pääsi ylivoimalle, muttei pystynyt edellenkään kavennukseen.

Lightning ei ole voittanut Coloradoa vielä tällä kaudella. Seuraava yritys on käsillä kuitenkin tiistaina, kun finaalipelit jatkuvat Floridassa.

Colorado johtaa sarjaa 2-0.


Bottas ei onnistunut – pisteet silti mielessä

19.06.2022 00:53

Bottas ei onnistunut – pisteet silti mielessä

Sadesää aika-ajossa ei auttanut Valtteri Bottasta.@AOP

Formula 1

Sadekelissä ajettu aika-ajo ei suosinut suomalaista Alfa Romeo -kuljettajaa. Valtteri Bottas lähtee Kanadan GP:hen sunnuntaina vasta lähtöruudusta 11. Lähtöruutu on pienoinen pettymys. Bottaksen tallikaveri Zhou Guanyu ajoi kuitenkin uransa ensimmäistä kertaa kolmannelle aika-ajojaksolle ja lähtee matkaan Bottaksen edestä ruudusta kymmenen.

”Vähän huonoa säkää ajoittamisen kanssa. Enää ei ollut perjantain ongelmia ja kaikki pelitti hyvin. Olosuhteet olivat erilaiset nyt. Kyllä parempi sijoitus olisi ollut kiva”, Bottas totesi Viaplayn haastattelussa.

Kisapäivän sääksi on ennustettu kuivaa. Bottas sanoo lähtevänsä hakemaan kunnon pistepottia.

”Hyviä pisteitä lähdetään metsästämään. Kisavauhtia pitäisi löytyä”, Bottas vakuutti.

Kanadan GP ajetaan sunnuntaina kello 21.

 


Verstappen onnistui sateella – Alonso kakkosruutuun

19.06.2022 00:27

Verstappen onnistui sateella – Alonso kakkosruutuun

Max Vertappen hallitsee märän sään ajoniksit.@AOP

Formula 1

Kanadan GP:n aika-ajot ajettiin sadekelissä. Pito oli radalla heikkoa ja näkyvyyttäkin oli aluksi vain nimeksi. Sää kuivahti hieman aika-ajon aikana, joten sadekelin renkaan lisäksi päästiin käyttämään myös välikelin renkaita. Paalupaikan kisaan ajoi Red Bullin Max Verstappen huippusuorituksella. Hän ajoi kärkeen myös ensimmäisellä ja toisella jaksolla. Verstappenin paaluaika oli 1:21.299.

Toisesta ruudusta starttaa sunnuntaina sensaatiomaisesti Alpinen Fernando Alonso. Hän jäi kärjelle +0.645. Alonso oli jo harjoituksissa hyvässä vauhdissa, joten hyvää sijaa odotettiin. Kolmanneksi kaasutti Ferrarin Carlos Sainz.

”Upea fiilis. Mahtava viikonloppu. Kiitos sadesään onnistuimme. Hyökkään kisassa Maxin kimppuun heti ykkösmutkassa”, Alonso naurahti F1-sarjan haastattelussa

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi selkäkivuistaan ja autonsa ongelmista huolimatta neljänneksi. George Russell otti riskin ja vaihtoi Mersuunsa lopuksi slicksit renkaat alle. Se kostautui. Hän pyörähti kostealla radalla heti renkaanvaihdon jälkeen ja jäi ruutuun kahdeksan.

Haas-kuski Mick Schumacher käytti märän kelin oivasti hyödykseen. Saksalainen onnistui vihdoin ja ajoi lähtöruutuun kuusi. Hän hävisi vielä kuitenkin tallikaverilleen Kevin Magnussenille, joka oli viides.

Perjantaina auton elektroniikkahäikästä kärsinyt Alfa Romeon Valtteri Bottas ei pystynyt käyttämään sadekeliä edukseen. Hän putosi toisen session jälkeen. Hän lähtee ruudusta 11. Nuori tallikaveri Zhou Guaynu oli suomalaista parempi. Hän oli ensimmäistä kertaa mukana viimeisellä jaksolla. ”Let’s go”, hän kiljahti tiimiradiossa riemuissaan kakkosjakson jälkeen. Kiinalainen parkkaa Bottaksen eteen kymmenenteen ruutuun lähtösuoralla sunnuntaina.

Red Bullin menestys aika-ajossa ei ollut täydellistä. MM-sarjan kakkonen Sergio Perez ajoi autonsa toisen aika-ajojakson alussa aitaan kolmosmutkassa ja aiheutti jaksolle punaiset liput. Lähtöruuduksi meksikolaiselle tuli numero 13.

Kuusi paalupaikkaa tällä kaudella kuitannut Ferrarin Charles Leclerc aloittaa sunnuntain kisan koko letkan hänniltä. Hänelle vaihdettiin täysin uusi moottori ja hänen moottorikiintiönsä oli tullut jo täyteen. Leclerc ajoi aika-ajossa vain ykkösosion ja oli sen viides. Myös AlfaTaurin Yuki Tsunoda kärsii lähtöruuturangaistuksen. Hänenkin autoonsa vaihdettiin moottorinosia.

Kotiradallaan ajavat molemmat kanadalaiskuljettajat Aston Martinin Lance Stroll ja Williamsin Nicholas Latifi putosivat jo ensimmäisen session päätteeksi.

Katso tulokset tästä.


Hamilton valmis heittämään pyyhkeen kehään – auto ei parane

18.06.2022 12:56

Hamilton valmis heittämään pyyhkeen kehään – auto ei parane

Lewis Hamilton sanoo kärsivänsä selkäkivuista, koska Mercedes pomppii kuin kenguru.@AOP

Formula 1

Lewis Hamilton ajoi Mercedeksellään Kanadan GP:n harjoituksissa sijat kahdeksan ja 13. Kuski mukaan tallin molemmissa autoissa kokeiltiin erilaisia asioita, jotta niihin löydettäisiin paras koostumus itse kisaan. Mikään ei kuitenkaan tuntunut toimivan. Hamilton on nyt valmis heittämään pyyhkeen kehään tämän kauden auton osalta, koska mikään ei auta.

”Mikään mitä teemme ei tunnu auttavan. Olemme kokeilleet eri setuppeja. Minä ja George ajoimme hyvin erilaisilla autoilla harjoituksissa nähdäksemme mikä toimisi, mutta mikään ei auta”, Hamilton toteaa BBC:n haastattelussa.

Hamiltonin mielestä auto menee takapakkia ennemmin kuin eteenpäin.

”Minulle koko homma on katastrofi. Ihan kuin auto vain huononisi. Siitä tulee koko ajan vain onnettomampi, mitä enemmän sitä työstämme. Tämä on meidän tämän kauden automme ja se nyt pitää nyt ymmärtää. Nyt pitää tehdä kovasti töitä, jotta ensi kauden auto olisi parempi.”

 


Manen lähtö Liverpoolista varmistui

17.06.2022 19:05

Manen lähtö Liverpoolista varmistui

Sadio Mane edusti Liverpoolia kuusi kautta.@AOP

Jalkapallo

Valioliigan Liverpoolin hyökkääjän Sadio Manen, 30, siirtyminen Bundesliigan Bayern Müncheniin on vahvistunut. Senegalilaispelaaja ehti edustaa Liverpoolia kuusi kautta. Hän siirtyi Merseysidelle 2016 reilun 31 miljoonan punnan hintaan Southamptonista.

Nyt siirtosummaksi muodostui lehdistötietojen mukaan 35 miljoonaa puntaa. Neuvottelut pelaajan tulevaisuudesta venyivät, koska Liverpool ei aluksi hyväksynyt Bayernin 25 miljoonan ja 30 miljoonan tarjouksia. Anfieldillä haluttiin pelaajasta aluksi yli 41 miljoonaa puntaa. Manen sopimus Valioliigaseuran kanssa olisi päättynyt ensi kesänä.

Mane pelasi isossa roolissa Jürgen Kloppin kokoonpanossa Mo Salahin ja Roberto Firminon ohella. Mane teki kaikkineen 269 Liverpool-ottelussaan yhteensä 120 maalia. Hän oli Liverpool-aikanaan voittamassa Mestarien liigaa, Valioliigaa, FIFA:n seurajoukkueiden MM-kisoja, FA Cupia, Liigacupia ja UEFA:n Super Cupia.

Mane on Bayernin kolmas hankita tänä kesänä. Müncheniläisten kokoonpanoon on liittynyt jo myös Ryan Gravenberch ja Noussair Mazrouai. Liverpool on hankkinut kokoonpanoonsa Benficasta hyökkääjä Darwin Nunezin, 22.


Flyersille uusi käskijä – taas piisaa temperamenttia

17.06.2022 18:09

Flyersille uusi käskijä – taas piisaa temperamenttia

John Tortorella ottaa heti ohjat Philadelphiassa.@AOP

NHL

NHL:n Philadelphia Flyers siirtyy veteraanikoutsi John Tortorellan, 63, aikaan. Flyers on vahvistanut, että sen seurahistorian 23:s päävalmentajavalinta osui aiemmin Tampaa, Rangersia, Canucksia ja Columbusta luotsanneeseen amerikkalaiseen. Tulisesta temperamentistaan tunnetulla Tortorellalla on meriittinsä. Hän on ollut voittamassa peräti 673:a NHL-ottelua. Niillä hän on eniten voittoja keränneiden valmentajien listalla 14:s ja amerikkalaisista koutseista toisena. Hänet on myös valittu kahdesti Vuoden valmentajaksi. Lisäksi hän oli voittamassa Stanley Cupia Tampa Bay Lightningin kanssa 2004.

Tortorella on Flyersin kuudes valmentaja viimeisen kymmenen vuoden sisällä.

”John täyttää tämän seuran ja kaupungin arvot, joita ovat kova työ, sisukkuus ja päättävyys. Olen innoissani, että hän aloittaa työt joukkueemme kanssa heti”, Flyersin GM Chuck Fletcher sanoo tiedotteessa.

Philadelphia Flyers sijoittui NHL:ssä päättyneellä kaudella sijalle 29. eli neljänneksi viimeiseksi. Flyers ei ole voittanut Stanley Cupia 47:ään vuoteen. Joukkue juhli mestaruutta vuosina 1974 ja 1975. Pudotuspelien menestyksessäkin on parantamisen varaa. Viimeiseen kymmenen kauden aikana Flyers on edennyt pudotuspeleihin vain neljästi ja toiselle kierrokselle vain kerran.

 


Keränen palaa Slovakiasta Vaasan Sportiin

17.06.2022 17:32

Keränen palaa Slovakiasta Vaasan Sportiin

Janne Keränen palaa Vaasaan ensi kaudeksi.@AOP

Liiga

Viime kaudella Slovakian jääkiekon pääsarjan HK Dukla Michalovcea edustanut hyökkääjä Janne Keränen, 34, palaa ensi kaudeksi Vaasan Sportiin. Keräsen sopimus on yksivuotinen.

Viime kautta lukuunottamatta koko uransa Liigassa pelannut Keränen teki Tomek Valtosen luotsaamassa  slovakialaisjoukkueessa 47 ottelussa tehot 14+16. Hän oli pinnoillaan joukkueen kolmanneksi tehokkain pelaaja. Joukkue sijoittui sarjassaan neljänneksi.

Aiemmin yli 15 kautta kestäneellä peliurallaan Keränen on Liigassa edustanut Sportin lisäksi KalPaa, Lukkoa ja HIFK:ta.

”Keränen oli pelaaja, jonka halusimme jatkavan jo viime kaudella Sportissa, mutta hänen tiensä vei yhdeksi kaudeksi ulkomaille. Molemmille osapuolille jäi tosi hyvät fiilikset tuolta edelliseltä pätkältä ja nyt sopimukseen päästiin melko helposti. Janne on kokenut maaliahne hyökkääjä, joka sopii joukkueeseemme erinomaisesti. Hienoa saada hänet takaisin kotkapaitaan”, Vaasan Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä toteaa seurahaastattelussa.


TPS jatkosopimukseen kanadalaishyökkääjänsä kanssa

17.06.2022 17:12

TPS jatkosopimukseen kanadalaishyökkääjänsä kanssa

Tyler Steenbergen pelaa vielä toisenkin kauden TPS:n nutussa.@AOP

Liiga

Jääkiekon Liigan TPS on tehnyt vuoden jatkosopimuksen kanadalaishyökkääjä Tyler Steenbergen, 24, kanssa. Steenbergen pelasi ensimmäisen kautensa Euroopassa ja TPS:ssä viime kaudella. Hän teki runkosarjan 54 ottelussa tehot 7+10 ja pudotuspelien 18 ottelussa 3+3.

Aiemmin urallaan pelaaja on pelannut Pohjois-Amerikassa WHL:ää ja AHL:ää. Hän on Arizona Coyotesin viidennen kierroksen NHL-varaus vuoden 2017 draftissä.

”Tylerin parhaat vuodet ovat vasta edessä ja olemme todella mielissämme jatkosopimuksesta. Uskomme, että hänen kehityskäyränsä jatkaa nousuaan. Tylerin pelilliset ominaisuudet yhdistettynä hänen intohimoonsa työntekoa kohtaan tuovat meille ison lisäarvon”, TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio toteaa seurahaastattelussa.

Torstaina julkistetun Liigan otteluohjelman mukaan TPS avaa tulevan kautensa 13. syyskuuta finaalivastustajaansa Tapparaa vastaan. Sen jälkeen joukkueen kausi jatkuu matseilla Ässiä, Lukkoa ja JYPiä vastaan.