TILANNEHUONE

Liigan Ilves teki monta pelaajasopimusta

03.05.2022 17:31

Liigan Ilves teki monta pelaajasopimusta

Marek Langhamer jatkaa Iveksessä ja saa seurakseen Jakub Málekin.@AOP

Liiga

Liigan Ilves on tehnyt tukun pelaaja sopimuksia. Joukkue hankki vahvuuteensa 20-vuotiaan tšekkimaalivahti Jakub Málekin lisäksi muun muassa puolustaja Peetro Seppälän ja hyökkääjä Aku Rädyn.

Málek torjuu Ilveksessä yhdessä Marek Langhamerin kanssa, jonka sopimus jatkuu vielä ensi kauden. Lisäksi Ilveksessä torjuu Vadim Žerenko. Málekin sopimus on 2+1 -muotoinen. Vahti pelasi Tšekin toisella sarjatasolla VJK Vsetínissä, joka oli tällä kaudella hopealla.

Ko0Koon kasvatti Peetro Seppälä, 21, teki joukkueessa 57 runkosarjaottelussa tehopisteet 8+21=29 ja syötti 15 playoff-ottelussa kahdeksan maalia. Ilveksessä nähdään, että kyseessä on Liigan mittapuulla huippupakki, jolla on jo A-maajoukkuekokemustakin. Seppälän sopimus on kaksivuotinen.

20-vuotias Aku Räty siirtyy Ilvekseen Kärpistä. Rädyn sopimus on kaksivuotinen. Hän pelasi syksyllä 2019 ensimmäiset Liiga- ja CHL-ottelunsa Kärppä-paidassa ja teki päättyneellä kaudella 56 runkosarjaottelussa tehopisteet 11+11=22 ja seitsemässä playoffs-ottelussa 1+1=2.

Lisäksi Ilves kiinnitti puolustaja Otto Latvalan sekä hyökkääjät Miro Ruokosen, Tommi Tikan ja Samu Baun.


Turunen Kärppiin – ”Rakennetaan kovaa joukkuetta”

03.05.2022 17:07

Turunen Kärppiin – ”Rakennetaan kovaa joukkuetta”

Teemu Turunen pelasi keväällä HIFK:ssa.@AOP

Liiga

HIFK:ssa tällä kaudella yhdeksän peliä tahkonnut hyökkääjä Teemu Turunen vahvistaa ensi kaudella Oulun Kärppiä. Turusen sopimus Kärppien kanssa on kaksivuotinen.

Päättyneen kauden Turunen aloitti KHL:n Jokereissa. Kausi joukkueessa päättyi 45 ottelun jälkeen. Tehoja ehti kertyä 12+10. Yhdeksän runkosarjan ottelun lisäksi Turunen pelasi HIFK:ssa keväällä kaksi pudotuspeliottelua. Urallaan 26-vuotias Turunen on edustanut myös Sveitsin liigan Davosia ja HPK:ta.

Kärpät houkutti Turusta, kun Jokereista tuttu valmentaja Lauri Marjamäki avasi hänelle joukkueen tulevaisuuden tavoitteita.

”Sain kuulla, että Kärpissä rakennetaan kovaa joukkuetta. Juttelin Lauri Marjamäen kanssa, ja hän kertoi mitä Kärpät tavoittelee. Joukkue on aiemmin menestynyt hyvin, ja nyt muutaman huonomman vuoden jälkeen on tarkoitus kääntää kurssia. Toivottavasti pystyn omalla panoksellani auttamaan joukkuetta menestymään”, Turunen sanoo seurahaastattelussa.


Villarrealin ykköstykkien pelaaminen epävarmaa

03.05.2022 09:47

Villarrealin ykköstykkien pelaaminen epävarmaa

Arnaut Dajuman pelaaminen Liverpoolia vastaan on epävarmaa. @ AOP

Mestarien liiga

Villarrealilla on haasteita hyökkäyskalustonsa kanssa tiistai-illan Mestarien liigan välierien toisessa osaottelussa Liverpoolia vastaan. Liverpool voitti ensimmäisen osaottelun viikko sitten Anfieldilla 2-0 ja se on tukevasti kiinni Mestarien liigan finaalipaikassa.

Villarrealin manageri Unai Emery vahvisti maanantaina, että joukkueen kahden tärkeimmän maalintekijän, Gerard Morenon ja Arnaut Danjuma pelaaminen on epävarmaa. Molempien pelaaminen ratkaistaan vasta ennen ottelua. Yeremy Pino on sen sijaan varmuudella sivussa.

Liverpoolilta puuttuu varmuudella vain Roberto Firmino, sillä Newcastle-ottelussa kolhun saanut Naby Keita ja vatsataudin kourissa ollut Divock Origi ovat molemmat jälleen pelikunnossa.


Ville Husso oli ohittamaton – Edmontonille tappio

03.05.2022 07:55

Ville Husso oli ohittamaton – Edmontonille tappio

Ville Husso aloitti pudotuspelit nollapelillä.@AOP

Ville Husso torjui 37 kertaa, kun St. Louis Blues voitti Husson nollapelillä Minnesota Wildin ensimmäisessä pudotuspelissä numeroin 4-0. Pudotuspeliottelu oli Husson, 27, uran ensimmäinen NHL:ssä. Bluesin David Perron teki ottelussa maalin jokaisessa erässä ja viimeistellen kypärätemppunsa kolmannen erän puolivälissä. Perron valittiin ottelun ykköstähdeksi ja Husso oikeutetusti kakkoseksi. Huikealla voitollaan Blues vei myös kotiedun itselleen. Ottelu oli kuuma. Siinä jaettiin yhteensä 46 jäähyminuuttia. Yhden kaksiminuuttisen istui St. Louis Bluesin suomalaispakki Niko Mikkola. Hän ei kerännyt tehopisteitä.

Ilta oli karmaiseva pettynyt Wildin maalivahti Marc-Andre Fleurylle, joka luisteli ottelun jälkeen pikavauhtia kentältä. Fleury teki 27 torjuntaa, mutta ne ratkaisevat kopit jäivät tekemättä.

Ottelusarja St. Louisille 1-0.

MUUTA: Edmonton Oilers taipui kotonaan Los Angeles Kingsille 3-4. Ottelun ratkaisi Sean Durzin voittomaali noin viisi minuuttia ennen ottelun päättymistä. Oilersin supertähdet osuivat kuitenkin näyttävästi. Connor McDavid iski joukkueensa ensimmäisen maalin toisessa erässä, Kailer Yamamoto onnistui samassa erässä ylivoimalla ja Leon Draisaitl tasoitti kolmannessa erässä 3-3:een ylivoimalla. Oilersin Jesse Puljujärvelle ei merkattu tehoja. Mike Smith torjui maalilla 31 kertaa. Kingsin Jonathan Quick puolestaan 36 kertaa. Ottelusarja Kingsille 1-0.


Raannalla huippuilta – Carolina voittoon Bruinsista

03.05.2022 06:43

Raannalla huippuilta – Carolina voittoon Bruinsista

Antti Raanta torjui 35 kiekkoa maanantaina.@AOP

NHL

Antti Raanta loisti Carolina Hurricanesin maalilla ensimmäisessä playoff-ottelussa Boston Bruinsia vastaan. Raanta pysäytti melkein kaiken. Vain Taylor Hallin osuma meni selän taakse. Sitä oli syöttämässä Erik Haula. Carolina voitti 5-1 ja Raanta taituroi alueellaan 35 torjuntaa. Raannalle lankesi torjuntavastuu, koska Fredrik Andersen on yhä loukkaantuneena.

Bruins on kaksi kertaa aiemmin ollut mahdoton vastus Carolinalle pudotuspeleissä. Nyt aloitettiin kuitenkin eri jengalla. Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton, mutta Raantaa pommitettiin 12:lla laukauksella. Toisessa erässä Hallin lisäksi maaleja tekivät Carolinan 20-vuotias Seth Jarvis, sekä Nino Niederreiter. Kolmannessa erässä onnistuivat Teuvo Teravainen ja Vincent Trocheck, sekä Andrei Svechnikov pisti kiekon lopuksi tyhjiin. Sebastian Aholle merkittiin syöttöpiste Trocheckin maaliin.

”Yritin keskittyä niihin asioihin joissa olen ollut hyvä ja jotka ovat kantaneet minut tähän asti. Se toimi, mutta tämä oli vasta yksi ottelu, yksi voitto”, Raanta muistutti ESPN:n haastattelussa.

Otteusarjan johto Carolinalle 1-0.

MUUTA: Toronto Maple Leafs voitti Tampa Bay Lightningin 5-0. Auston Matthews teki tehot 2+1. Jack Campbell teki 24 torjuntaa.

 

 


Venäjä heitettiin ulos jalkapallon naisten EM-kisoista

02.05.2022 21:08

Venäjä heitettiin ulos jalkapallon naisten EM-kisoista

Portugali murhe muuttui iloksi, kun sille aukeni paikka kesän EM-kisoissa. @AOP

Jalkapallo

Euroopan Jalkapalloliitto UEFA on sulkenut Venäjän ulos heinäkuussa Englannissa pelattavista naisten EM-kisoista Ukrainan hyökkäyksen seurauksena. UEFA ilmoitti asiasta maanantaina. Venäjän paikan EM-turnauksessa ottaa Suomen karsintalohkossa toiseksi sijoittunut Portugali, joka hävisi jatkokarsinnassa Venäjälle.

EM-kisat alkavat Englannissa 6. heinäkuuta. Suomi pelaa samassa alkulohkossa Saksan, Tanskan ja Espanjan kanssa.

UEFA ilmoitti myös, ettei Venäjän naisten maajoukkue voi osallistua enää myöskään vuoden 2023 MM-kisojen karsintaan. Venäjän miesten maajoukkueelta evättiin puolestaan pääsy seuraavaan Kansojen liigaan.

Venäjä on hakenut vuoden 2028 tai vuoden 2032 EM-kisoja, mutta UEFA ilmoitti, että hakemusta ei enää käsitellä.

Jo aiemmin keväällä UEFA esti kaikkien venäläisten seurajoukkueiden osallistumisen eurocupeihin ja Venäjän miesten maajoukkueen kaikkiin kansainvälisiin kilpailuihin.

 

 


Tapparan Kinnunen lähtee Floridaan

02.05.2022 17:26

Tapparan Kinnunen lähtee Floridaan

Santtu Kinnunen juhli juuri mestaruutta Tapparan kanssa. @AOP

NHL

NHL:n Florida Panthers on tehnyt kahden vuoden entry level -sopimuksen Tapparan puolustaja Santtu Kinnusen kanssa. 23-vuotias Kinnunen on Panthersin varaus kesän 2018 draftin seitsemänneltä kierrokselta.

Floridan GM Bill Ziton mielestä Kinnunen on lahjakas puolustaja, joka on nyt osoittanut taitonsa Tapparan paidassa.

Kinnunen teki tällä kaudella Tapparassa 54 ottelussa tehot 4+19=23. Lisäksi pudotuspeleissä hän keräsi kaksi syöttöpinnaa. Urallaan Kinnunen on pelannut Liigaa Tapparan lisäksi myös Pelicansissa, sekä Mestistä Peliitoissa.

 

 


Taitoluistelijoiden ikäraja kilpailuissa nousemassa

02.05.2022 17:05

Taitoluistelijoiden ikäraja kilpailuissa nousemassa

Kamila Valijeva aiheutti kohun Pekingin olympialaisissa. @AOP

Muu urheilu

Kansainvälinen taitoluisteluliitto on tehnyt ehdotuksen luistelijoiden iän nostamisesta 17:een ikävuoteen olympialaisissa ja muissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Ehdotus ei tule yllätyksenä, sillä helmikuussa Pekingin olympialaisissa asia oli tapetilla nuoren venäläisluistelijan Kamila Valijevan, 15, dopingtapauksen vuoksi.

Liitto toivoo, että uusi ikäraja saataisiin ajettua sisään ennen 2026 Italian olympialaisia. Asiasta äänestetään kesäkuun kokouksessa.

 

 

 


Bottas uskoo moniin ohituksiin Miamissa

02.05.2022 16:23

Bottas uskoo moniin ohituksiin Miamissa

Valtteri Bottas on ajanut Miamin radan läpi simulaattorissa.@AOP

Formula 1

Yhdysvaltojen Miami isännöi ensi viikonloppuna ensimmäistä kertaa F1-sarjan osakilpailua. Kisa ajetaan Miami Dolphinsin NFL-stadionin ympärillä kurvaavalla radalla. Alfa Romeon Valtteri Bottas on jo ajanut rataa simulaattorissa.

”Mikä oli itseasiassa kiva huomata oli, että radalla on tosi hyvä ohittaa. Se vaikuttaa hyvältä kisaradalta. Pitkiä suoria ja muutama todella hyvä ohituspaikka”, Bottas veti yhteen AutoRacing1:n haastattelussa.

Bottaksen mielestä rata on hyvin suunniteltu. Lisäksi suomalaiskuski veikkaa amerikkalaisten pistävän pystyyn myös näyttävän F1-spektaakkelin Miamiin. Viikonlopulle odotetaan kovaa kisaa muutenkin, sillä monet tallit saavat taas uusia osia autoihinsa.

”Katsotaan nyt vielä livenä, mutta simulaattorissa rata vaikutti mielestäni hyvältä. Uskon myös, että koko tapahtuma tulee olemaan uskomaton.”

Bottas on MM-pisteissä neljän kisan jälkeen kahdeksantena. Hän on kerännyt 24 pistettä. Sarjaa johtaa Ferrarin Charles Leclerc 86 pisteellään.

Miamin kisaviikonloppu ajetaan 6.-8. toukokuuta.


Leijoniin neljä vahvistusta NHL:stä – ovi auki muillekin

02.05.2022 10:07

Leijoniin neljä vahvistusta NHL:stä – ovi auki muillekin

Joel Armia on yksi Leijonien NHL-vahvistuksista. @ AOP

Jääkiekko

Leijonien valmennusjohto nimesi maanantaina joukkueen loppuviikosta pelattavaan Ruotsin EHT-turnaukseen. Joukkueessa on mukana neljä NHL-pelaajaa: Arizonan maalivahti Harri Säteri, Buffalon puolustaja Henri Jokiharju, Vancouverin hyökkääjä Juho Lammikko ja Montrealin hyökkääjä Joel Armia. Armian on tosin vielä läpäistävä seuran lääkärintarkastus.

Uusia kasvoja joukkueessa ovat myös TPS:n hyökkääjä Markus Nurmi sekä Tapparan puolustajat Otto Leskinen ja Mikael Seppälä. Myös Tšekin EHT-turnauksessa sivussa ollut Hannes Björninen palaa joukkueeseen.

GM Jere Lehtisen mukaan Leijona-johto seuraa vielä NHL:n pudotuspelien avauskierrosta ja on valmis pitämään MM-ovea auki mahdollisille NHL-vahvistuksille jopa kisojen jo alettua.

Myös Tšekin turnauksessa lauantaina vamman saaneen puolustaja Niklas Frimaniu tilannetta seurataan.

Leijonien kokoonpano Ruotsin EHT-turnauksessa

Maalivahdit
29 Säteri Harri
30 Westerholm Niclas
35 Tuohimaa Frans
45 Olkinuora Jussi

Puolustajat
2 Pokka Ville
4 Lehtonen Mikko
7 Kaski Oliwer
10 Jokiharju Henri
18 Saarijärvi Vili
28 Leskinen Otto
38 Hietanen Juuso
42 Vatanen Sami
50 Seppälä Mikael
55 Ohtamaa Atte
81 Maalahti Kalle

Hyökkääjät
12 Anttila Marko
15 Aaltonen Miro
20 Ojamäki Niko
21 Innala Jere
23 Nenonen Markus
24 Björninen Hannes
25 Rajala Toni
40 Armia Joel
51 Filppula Valtteri
52 Palmu Petrus
61 Nurmi Markus
65 Manninen Sakari
70 Hartikainen Teemu
76 Sallinen Jere
80 Mäenalanen Saku
82 Pesonen Harri
91 Lammikko Juho


Carolinan maalivahti sivussa maanantaina

02.05.2022 07:22

Carolinan maalivahti sivussa maanantaina

Antti Raanta saattaa olla Carolinan maalilla maanantaina.@AOP

NHL

Carolina Hurricanes aloittaa NHL-pudotuspelinsä Boston Bruinsia vastaan maanantaina ilman ykkösvahtiaan Fredrik Andersenia. Jo kuusi ottelua sivussa alavartalovamman vuoksi ollut Andersen parantelee vielä itseään, vaikka olikin jäällä jo sunnuntaina. Andersen loukkaantui Coloradossa 16. huhtikuuta pelatussa ottelussa.

Carolinan maalivahtivaihtoehdot maanantain otteluun ovat Antti Raanta tai rookie Pjotor Kochetkov. Kumpikaan ei ole koskaan urallaan vielä aloittanut NHL-pudotuspelisarjaa.

 

 

 


Kraken suli kolmannessa erässä – Winnipegille voitto

02.05.2022 06:55

Kraken suli kolmannessa erässä – Winnipegille voitto

Joonas Donskoin Kraken päätti kautensa Winnipegissä sunnuntaina.@AOP

NHL

NHL-kauden runkosarjan viimeisessä ottelussa sunnuntaina Winnipeg Jets voitti Seattle Krakenin maalein 4-3. Ottelu oli siirretty viime kuulta, kun Winnipegissä riehunut lumimyrsky esti sen pelaamisen.

Seattle johti toisen erän jälkeen jo 3-1, mutta Winnipeg onnistui kolmasti kolmannessa erässä. Kraken on useasti sulanut otteluiden lopulla. Alex Wennberg oli Krakenin tehokkain maalillaan ja syötöllään. Muut onnistujat olivat Daniel Sprong ja Riley Sheahan. Joonas Donskoi oli syöttämässä Sheahanin osumaa.

Donskoi pelasi pisteiden mukaan uransa toiseksi heikoimman NHL-kauden. Hän viimeisteli vain kaksi maalia ja 20 syöttöä. Hän jäi kymmenen pisteen päähän edelliskauden saldosta Colorado Avalanchessa.

Tulokasjoukkue Krakenin kausi ei ollut hohdokas. Se jäi liigan kolmen viimeisen joukkueen joukkoon. Se keräsi puolet niistä pisteistä (60), jotka liigaa johtava Florida sai tililleen (122).

”Pelissämme on viimeisen parin kuukauden aikana ollut paljon sellaisia palasia, joista olemme pitäneet. Aiomme pitää niistä kiinni. Nyt tutkimme ja arvioimme tekemisemme ja se prosessi alkaa heti”, päävalmentaja Dave Hakstol sanoi ESPN:llä.

Arviointiprosessiin kuuluu valmentajan mukaan myös lähtevien pelaajien haastatteluita maanantaina ja tiistaina, sekä jatkossa uusien pelaajien kartoittamista.