TILANNEHUONE

KooKoo hankki joukkueeseensa AHL-puolustajan

04.11.2023 18:04

Liiga

KooKoo tiedottaa tehneensä sopimuksen kanadalaispelaaja Seth Bartonin, 24, kanssa. Puolustajan sopimus on 1+1-vuotinen ja siihen sisältyy vuoden loppuun kestävä koeaika.

”Barton on sulavasti luisteleva ja ulottuva puolustaja, joka lukee peliä hyvin ja sijoittuu oikein suhteessa kiekkoon ja vastustajaan”, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo tiedotteessa.

Barton on pelannut viimeisen kolmen vuoden aikana AHL:ää ja ECHL:ää. Viime kaudella hän pelasi 36 AHL-peliä pistein 2+3 ja kymmenen ECHL-ottelua tehoin 2+6=8.

”Valitsin KooKoon ja Suomen, koska Liiga on Euroopan kärkisarjoja ja pääsen täällä pelaamaan korkealla tasolla ja hyvien pelaajien kanssa. Kouvolasta en tiedä etukäteen mitään, mutta olen varma, että tulen nauttimaan uudesta ympäristöstä ja kulttuurista”, Barton näkee.


SaiPa kiinnitti parhaan pistemiehensä

04.11.2023 17:44

Liiga

SaiPa on tehnyt jatkosopimuksen hyökkääjä Antti Kalapudaksen, 27. Jatkosopimus pitää pelaajan Lappeenrannassa myös ensikauden. SaiPa julkaisi jatkarin SaiPa-Tappara-ottelun erätauolla.

Kärpistä täksi kaudeksi SaiPaan siirtynyt Kalapudas on joukkueen kauden paras pistemies. Hän tehnyt kauden 17 ottelussa tehopisteet 9+7=16.

SaiPa on hiljattain tehnyt jatkosopimukset myös puolustaja Santeri Airolan ja hyökkäyksen Otto Hokkasen ja Roni Karvisen kanssa.

”Sanomattakin selvää, että olemme äärimmäisen tyytyväisiä Antin jatkosta. Tekemisestä niin kentällä kuin pukukopissakin huokuu, että haastavasta tilanteesta huolimatta peli-iloa ja asennetta riittää. Toissaviikkoisten jatkosopimusten tapaa erittäin tärkeä kiinnitys joukkueen jatkuvuuden ja seuran tulevaisuuden kannalta”, urheilujohtaja Harri Aho toteaa tiedoteessa.


Senators nosti Järventien ylös NHL:ään

04.11.2023 17:34

NHL

Ottawa Senatros on kutsunut ylös AHL:n Belleville Senatorsista suomalaishyökkääjä Roby Järventien, 21.

Järventie ehti pelata AHL:ssa kuusi ottelua tehoilla 1+2. Samalla ylös nousi Zack MacEwen.

Ottawa kohtaa lauantaina kotonaan Tampa Bay Lightningin. Kauden ensimmäisessä ottelussa Senators voitti Tampan jo kotonaan maalein 5–2. Nyt joukkue lähtee otteluun alla 2–3-tappio LA Kingsille.

Ottawan alkukausi on ollut takkuinen. Se on Atlantic divisioonan viimeisenä. Joukkue on voittanut otteluistaan neljä ja hävinnyt viisi.

Senatorsissa pelaa myös Nikolas Matinpalo. Hän on ollut mukana kahdessa ottelussa, mutta tehotilasto on vielä avaamatta.


Norris paalulle F1-sprintissä – Bottas kakkosjaksolla

04.11.2023 17:10

Norris paalulle F1-sprintissä – Bottas kakkosjaksolla

Lando Norris ajoi sprintin paalupaikan Brasiliassa.©McLaren Racing F1

Formula 1

F1-kauden viimeisen sprintti-kisan paalupaikan otti lauantain shootoutissa McLarenin Lando Norris. Britti oli +0.061 Red Bullin Max Verstappenia nopeampi. Kolmanneksi nopein oli Red Bullin Sergio Perez.

”Tuntui yhdeltä huonnoimista kierroksistani. Olen yllättynyt. Auto on ollut vahva koko viikonlopun, olemme oikeilla jäljillä”, Norris sanoi ratahaastattelussa.

Valtteri Bottas pinnisti aika-ajon SQ2:lle. Kymmenen minuutin kestoisella toisella jaksolla hän veti yhden nopean, mutta ei yltänyt sillä kymmenen parhaan joukkoon. Bottas jäi sijalle 14. Molemmat AlphaTauri-kuskit onnistivat paremmin. Daniel Ricciardo oli lopulta kahdeksas ja Yuki Tsunoda peräti kuudes.

Aika-ajon ensimmäinen jakso keskeytyi 33 sekuntia ennen sen päättymistä punaisiin lippuihin, kun Alpinen Esteban Ocon ajoi kovalla vauhdilla päin rataseinää. Ocon oli ohittamassa Aston Martinin Fernando Alonsoa, joka sai rytäkässä myös osumaa ja jäi aika-ajon 15:nneksi.

Sprintti ajettiin poutaisissa olosuhteissa perjantain myrskyn jälkeen. Tuuli oli yhä puuskittaista.

Brasilian F1-sprintti on vuorossa lauantaina kello 20.30.


Joensuu ja Ahonen sprinttien voittoon Vuokatissa

04.11.2023 16:09

Maastohiihto

Maastohiihtokausi pyörähti käyntiin Suomen cupin sprintti-kisalla Vuokatissa. Naisten sprintin voittoon pyyhälsi lauantaina ylivoimainen Jasmi Joensuu. Joensuu voitti +2,13 sekunnin erolla toiseksi hiihtäneeseen Tiia Olkkoseen. Olkkosen hyvä vauhti oli pieni yllätys. Finaalin kolmanneksi hiihti Anne Kyllönen.

”Perus alkukauden kisapäivä, aina se tuntuu pahalta. Karsinta oli rento ja helpon tuntuinen, ei ollut ihan kaikki pelissä. Kiristin vauhtia välierään ja finaaliin. Yritin hakea rajoja”, Joensuu totesi liiton haastattelussa.

Miesten sprintin finaali meni Olli Ahosen nimiin. Hän hallitsi kisaa alusta loppuun. Lauri Lepistö oli toinen ja jäi voittajalle +0,72. Emil Liekari kolmas.


Jokiharju teki Buffalon maalin – Hughes loukkaantui

04.11.2023 07:15

NHL

Buffalo Sabres ja Philadelphia Flyers kohtasivat perjantaina toista kertaa tällä viikolla. Edellisen ottelun vieraissa voittanut Buffalo koki kotihallissaan tappion, kun Flyers voitti lukemin 5–1(3–0,1–0,1–1).

Flyers otti jo ensimmäisessä erässä kolmen maalin irtioton Scott Laughtonin, Louie Belpedion ja Travis Konecnyn maaleilla. Joukkue repi eroa neljään maaliin toisessa erässä Garnet Hathawayn osumalla. Kolmannen erän alussa Henri Jokiharju tälläsi Buffalon kavennuksen ja ainoaksi jääneen osuman. Maali oli Jokiharjun kauden ensimmäinen. Flyersin Bobby Brink viimeisteli loppulukemat päätöserän puolivälin jälkeen. Ukko-Pekka Luukkonen torjui Buffalon maalilla 14 kertaa.

Buffalo on hävinnyt kauden 11 ottelustaan hävinnyt kuusi. Flyersin saldo on sama kauden alusta, mutta se on hävinnyt yhden jatkoilla.

New Jersey Devils sai surullisia uutisia ottelussa St. Louis Bluesia vastaan, kun joukkueen tähtinuori Jack Hughes loukkaantui. Hughes kaatui ja liukui vauhdilla päin laitaa Bluesin Torey Krugin mailan töytäisystä ensimmäisessä erässä niin, että luisteli vaihtoon, eikä palannut enää jäälle. Blues voitti ottelun maalein 4–1 (0–0,2–1,2–0). Bluesille osuivat Jake Neighbours, Kevin Hayes kahdesti ja lopulta Robert Thomas laittoi kiekon ottelun lopulla tyhjiin. Devilsin ainoan iski Curtis Lazar toisen erän loppupuolella. Suomalaistehot eivät ottelussa lisääntyneet.

 


Kolmelle kuskille rangaistukset – F1-lähtöjärjestys muuttui

04.11.2023 06:16

Formula 1

Mercedeksen George Russell, sekä Alpinen Esteban Ocon ja Pierre Gasly ovat kaikki saaneet kahden lähtöruudun rangaistuksen sunnuntain kisaan hidastelusta varikkosuoralla aika-ajon aikana. Tuomaristo oli myös painottanut, että  Barsilian kisassa kuskien on varikkosuoran lopussa ajettava vasemmalla-

Viime kauden Interlagosin kisan voittaja Russell, putoaa kahdeksanteen lähtöruutuun, Ocon ottaa ruudun 14 ja Gasly ruudun 15.

Kisaan lähtee paalulta Red Bullin Max Verstappen. Valtteri Bottaksen lähtöruutu on letkan hännillä. Hän oli perjantain aika-ajon 18:s. Lauantaina Brasilian GP-viikonloppu jatkuu sprintti-kisoilla.


Bottas avasi surkean aika-ajon syitä

03.11.2023 21:42

Bottas avasi surkean aika-ajon syitä

Valtteri Bottas jäi jällen hännille aika-ajossa.©Alfa Romeo F1 Team

Formula 1

Alfa Romeon Valtteri Bottas lähtee Brasilian F1 GP:hen lähtöruudusta 18. Aika-ajo ei sujunut toiveiden mukaan. Bottas selvitti mistä oli kyse.

”Ajoitus. Mentiin liian aikaisin toiseen vetoon. Piti mennä vasta session lopussa, mutta mentiin aiemmin. Syy oli ehkä vesisateen uhka”, Bottas totesi Viaplayn haastattelussa.

”Aika paljon muutettiin autoa aika-ajoon. Sijoitus ei kerro tosi tilannetta. Toivottavasti saamme sprinttiin parempia aikoja. Ei ole helppoa nousta tuolta lähtöpaikalta.”

Ukkoskuuron jälkeen Interlagosissa odotetaan viilenevää säätä. Elohopean odotetaan olevan parinkympin hujakoissa.

”Kaikki säädöt on ajateltu lauantaita ja sunnuntaita varten. Kaikkea ei pysty tietenkään ennustamaan. Renkaiden pidossa on eroa. Pehmeät toimivat kisassa paremmin, jos on viileää. Meillä on vielä pehmeitä renkaita runsaasti jäljellä.”

F1: Lauantaina ajetaan sprintin shootout kello 16 ja sprintti-kisa kello 20.30.


Bottaksella heikko aika-ajo – rankkasade iski

03.11.2023 21:19

Bottaksella heikko aika-ajo – rankkasade iski

Max Verstappen ajoi jälleen paalulle. Nyt Brasiliassa.©Red Bull Content Pool

Formula 1

Alfa Romeon Valtteri Bottaksen pistejahti Brasilian GP:ssä lähti heikosti käyntiin. Bottas ajoi GP:n aika-ajossa perjantaina vasta sijalle 18.

”Tuosta on kyllä hyvin hankalaa Interlagosin radalla nousta pisteille. Alfa Romeolta heikko suoritus, kun myös Zhou jäi Q1:een”, ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari harmittelee.

Aika-ajo alkoi vartin myöhässä ja vedettiin pitkään sadeuhan alla. Aika-ajo olisi säästynyt kokonaan sateelta, jos se olisi alkanut ajallaan. Q3:sen alussa vettä tuli jo hieman ja monien tärkeimmät kierrokset menivät pilalle. McLarenin Lando Norris pyörähti kostuneella radalla. Kaikki kuskit olivat takaisin varikolla jo viisi minuuttia ennen aika-ajon loppua. Lopulta aika ajoi keskeytettiin ennen oikeaa kellon lyömää ukkosen pauhatessa.

Paalulle ajoi Red Bullin Max Verstappen. Paalu on hollantilaisen uran 31:s ja kauden 11:s. Toinen ruutu meni Ferrarin Charles Leclercille. Aston Martinille tilanne oli jackpot. Lance Stroll oli kolmas ja Fernando Alonso neljäs. McLarenin Norris oli seitsemäs ja Oscar Piastri kymmenes.

Leclerc kertoi ratahaastattelussa, että tuuli ukkosen noustessa oli todella erikoinen ja tarttui autoon.

Alfa Romeon valmistajien sarjan pistejahdin kannalta oli hyvä uutinen, että myös AlphaTaurit putosivat ensimmäisellä jaksolla. Daniel Ricciardo oli 17:s ja Yuki Tsunoda 16:s.


Liverpoolin Klopp ei pakota Diazia kentälle

03.11.2023 18:24

Valioliiga

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp antaa Luis Diazin itse päättää pelaako hän sunnuntain ottelussa Luton Townia vastaan. Diaz palasi joukkueen treeneihin keskiviikkona. Hän oli poissa, koska hänen vanhempansa kidnapattiin viime viikonloppuna kotikaupungissaan Kolumbiassa.

Diazin äiti vapautettiin pian, mutta isä on yhä kateissa. Sissijärjestö ELN on vastuussa teosta ja se on jo sanonut, että aikoo vapauttaa miehen piakkoin.

”Katsotaan miten hän voi ja siitä sitten edetään”, Klopp kertoi ottelun lehdistötilaisuudessa Diazin tilanteesta.

”Me emme pakota häntä. Tilanne ei ole meidän käsissämme.”

”Jos hän tuntee olonsa hyväksi hän harjoittelee kanssamme. Kun hän on jätkien kanssa hän voi hyvin, mutta hänestä näkee, ettei hän ole nukkunut paljoa.”

”Hän oli harjoituksissa kaksi päivää sitten ja teki eilen yhden session.”

Luis Diaz käy tällä hetkellä läpi aivan käsittämätöntä tilannetta…


HJK palkkasi valmentajan Malmöstä

03.11.2023 18:01

Veikkausliiga

Veikkausliigan HJK tiedottaa, että seuraan on hankittu päävalmentajaksi FF Malmön tiimistä espanajalainen Ferran Sibilan, 35. Sibilan sopimus on kaksivuotinen. Hän aloittaa tehtävässä ensi vuoden alussa.

Tehtävä on Sibilalle ensimmäinen aikuisten tason päävalmentajantehtävä. Malmön lisäksi hän on ollut vastuullisessa valmennusroolissa Allsvenskanissa GIF Sundsvallissa kaksi vuotta ja IFK Göteborgissa reilut kaksi vuotta. Sibilalla on kokemusta myös Englannin Championshipin Barnselyn valmennustiimistä.

Tällä hetkellä hän valmentaa vielä Malmössä. Malmö taistelee vielä Allsvenskanin mestaruudesta.

”Vaikka Ferran on toiminut aiemmissa seuroissaan apuvalmentajan tittelillä, käytännössä hänen vastuullaan on ollut suunnitella joukkueen pelitapa ja toteuttaa siihen liittyvät harjoitteet sekä Sundsvallissa, Göteborgissa että Barnsleyssa”, HJK:n urheilujohtaja Vesa Mäki valottaa.

Toimitusjohtaja Aki Riihilahti sanoo, että HJK haluaa ottaa yhden stepin ylöspäin.

”Ferranin ammatillinen osaaminen on erittäin korkea. Hän on analyyttinen, tiedon kautta toimiva valmentaja, joka opiskelee lajia jatkuvasti. Ferran on rauhallinen, ihmisläheinen persoona, joka kuitenkin vaatii itseltään ja ympäriltään toimivilta ihmisiltä paljon. Ferran on erittäin arvostettu Ruotsissa, ja olen hyvin tyytyväinen, että hän valitsi HJK:n, vaikka Allsvenskanissakin hänelle olisi ollut kysyntää.”

 


Nimimiehiä ihan hännillä F1-treeneissä

03.11.2023 17:50

Formula 1

Brasilian F1-sprinttiviikonlopun ainoat harjoitukset ajettiin perjantaina Interlagosin radalla. Radan kiersivät lopulta vauhdikkaimmin Ferrarin kuskikaksikko Carlos Sainz ja Charles Leclerc. Kolmanneksi kurvasi Mercedeksen George Russell.

Alfa Romeon Valtteri Bottas jäi kärjestä +1.280 ja oli harjoitusten neljänneksi hitain. Hän oli häntäpäänsijallaan kuitenkin nimekkäässä kastissa, sillä hänen takanaan löytyivät tuloslistalta Red Bullin Sergio Perez ja McLarenin Lando Norris ja Oscar Piastri. Norris joutui tuomariston eteen selittelemään kiilaamistaan aivan Nico Hülkenbergin eteen.

Aston Martinin Lance Stroll oli peräti kuudes, mutta Fernando Alonso 11:s. Red Bullin maailmanmestari Max Verstappen oli hänkin vasta 16:s.

Harjoitusten erikoisuutena oli, että Alpinen Esteban Oconin renkaassa töksötti yht äkkiä ruuvi, josta hän kommentoi tiimiradioon ja Alonsolta puhkesi rengas.

F1-sprinttiaikataulun mukaan sunnuntain GP:n aika-ajo käydään jo perjantaina. Aika-ajo starttaa kello 20.

Harjoitusten tuloksia…