TILANNEHUONE

Verstappen ylivoimainen – Ferrarit taistelivat keskenään

09.07.2022 18:05

Verstappen ylivoimainen – Ferrarit taistelivat keskenään

Max Verstappen on voittanut molemmat ajetut sprintit tällä kaudella.©AOP

Formula 1

Itävallan F1 GP:n sprintin voittoon ajoi suvereenisti Red Bullin Max Verstappen. Hän otti kahdeksan pistettä kisan voitosta. Verstappen lähtee lisäksi paalulta sunnuntain osakilpailuun. Verstappenilla sprintit sujuvat. Hän voitti myös kauden ensimmäisen sprintin Imolassa.

”Sain alussa vedettyä ison eron Ferrareihin, kun he tappelivat keskenään. Huomisesta tulee tasainen kilpailu”, Verstappen ennusti F1-sarjan haastattelussa.

Ferrarin kaksikko todella taisteli seuraavista sijoista kiivaasti keskenään. Kalusto selvisi alun mittelöstä suuremmitta kolhuitta, vaikka läheltä piti tilanteita oli. Toisen sijan kuittasi lopulta Charles Leclerc ja kolmannen Carlos Sainz. Palkintopallilla Ferrari-kuljettajat eivät juuri riemuinneet menestystä yhdessä. Lue myös: Ferrarin käsittämätön taktinen tunarointi alkaa repiä jo tallin yhtenäisyyttä

Alfa Romeon Valtteri Bottas lähti sprinttikisaan 12. sijalta ja hän nousi heti alussa jo kymmenenneksi. Bottaksen tavoitteena oli sprinttipisteet, mutta niille hän ei kisassa ihan yltänyt. Hän oli sprintin kymmenes. Bottas lähtee sunnuntain GP:hen kuitenkin muiden takaa. Hänen autoonsa vaihdettiin mittavasti moottorin osia jo liian monetta kertaa ja siitä seurasi lähtöruuturangaistus sunnuntain GP:hen.

Zhou Guanyun Alfa Romeo hyytyi lämmittelykierrokselle ja sen vuoksi koko kisan lähtö viivästyi. Sillä välin, kun muut ajoivat ylimääräisen lämmittelykierroksen, Zhou sai autonsa liikkeelle. Hän lähti kisaan kuitenkin varikkosuoran päästä. Lopputuloksissa hän oli 14:s.

Alpinen Fernando Alonson sprintti jäi ajamatta. Hänen autonsa jäi startissa lähtöruutuunsa lämmittelykierroksen alkaessa. Hänet siirrettiin nopeasti varikolle, mutta autoa ei  ehditty saada kisakuntoon. Kisan jälkeen Alonso kommentoi, että autossa oli ilmeisesti isompia sähkövikoja.

Haas-tallin kuskit onnistuivat taas ajamisissaan. Kevin Magnussen oli sprintin seitsemäs ja Mick Schumacher yhdeksäs. Myös Red Bullin Sergio Perez oli sprintin onnistuja. Hän ajoi lähtöruudusta 13. sijalle viisi ja lähtee sunnuntain kisaan siis viidennestä lähtöruudusta.

Katso sprintin lopputulokset ja GP:n lähtöjärjestys tästä.