Topi Raitanen varasti shown Kalevan kisoilta, mutta tämä on vasta alkua

Yleisurheilu

Topi Raitanen varasti shown Kalevan kisoilta, mutta tämä on vasta alkua

Topi Raitanen käytti koko kesän kaipaamansa tilaisuuden ja täräytti Monacon Timanttiliigan estekisassa itsensä estejuoksumaailman eliittiin – ja suomalaisen yleisurheilukesän merkittävimmän tuloksen.

Jari Kupila
TEKSTI Jari Kupila
@JariKupila
JULKAISTU 15.8.2020 | KUVAT All Over Press

Topi Raitanen ja valmentaja Janne Ukonmaanaho ovat tehneet vuosikausia tasaisen laadukasta, systemaattista ja nimenomaan estejuoksun kansainvälisen huippujuoksemisen edellytyksiä kehittävää työtä.

On edetty pala kerrallaan, perusasioiden kautta, kaikessa rauhassa, mutta kuitenkin tiedostaen mille tasolle ollaan menossa.

Homma on ollut realistista, mutta samalla kunnianhimoista ja omat kehitysmahdollisuudet optimistisesti tiedostavaa. On analysoitu oman kehityksen reunaehdot, on kärsivällisesti korjattu niitä – mutta samalla on koko ajan hakeuduttu kansainväliseen treeniseuraan, uusille vaikutteille ja kehitystilanteille alttiiksi.

Koronakeväänä 2020 alkoi Raitasen harjoittelussa näkyä taso, joka mahdollisti kilpailukauteen valmistavan harjoittelemisen sellaisilla tehoalueilla, että todelliset huippuvedot alkaisivat olla oikeasti mahdollisuuksia.

Kun korona kuitenkin tuli ja pilasi kisakalenterin, ei asiaa surtu, vaan kylmänrauhallisesti keskityttiin alkukesänä sileiden matkojen ja perusjuoksemisen kehittämiseen – ja samalla tähdättiin kuntohuippua elo-syyskuulle siltä varalta, jos kuitenkin saataisiin kalenteriin joku laadukas kansainvälinen estekisa.

Tässä lajissa kun ei juosta tämän tason miehen ennätyksiä uusiksi suomalaisessa GP-sarjassa.

Sellainen kisa järjestyi perjantai-illaksi Monacoon. Paikkaan, jonne matkustaminen tiesi samalla Kalevan kisojen väliin jäämistä – ja samalla koronarajoitusten vuoksi kahden viikon karanteenia kisan jälkeen.

Tilaisuus oli kuitenkin niin täydellinen, että viileän analyyttiseen harkintaan pystyvä juoksija ja valmentaja päättivät että nyt mennään ja otetaan tehot irti.

Ja niin mentiin, ja otettiin.

Ylärajamaan kisa

Kisasta tuli Raitasen näkökulmasta liki täydellinen. Ei ME-tason hurjastelua, jossa kyydissä pysyminen olisi ollut vielä liikaa, vaan juuri sopivasti Raitasen nykyisen potentiaalin ylärajan reunamilla edennyt kisa.

Avaustonni oli liki optimaalinen. Toinenkin ihan hyvä, tosin, viimeisen kilometrin näkemisen jälkeen tekee kyllä mieli ajatella, että jatkossa tässä kohdin kisaa voisi ehkä olla vielä hitusen rohkeampikin – siis jatkossa, kun nyt on opittu mitä matkavauhtia mies sittenkin jo kestää.

On nimittäin niin, että puolivälissä kisaa olisi voinut ripustautua niiden miesten selkään kiinni, jotka olisivat kiskoneet Raitasen maaliin vielä muutamaa sekuntia nopeamminkin.

Mutta se tehdään sitten myöhemmin.

Olennaista oli Monacossa se, että nyt nähtiin mitä tapahtuu, kun kerrankin aloitetaan kanainvälisen tason aloituksella.

Nähtiin, että mies pystyy tämänkin profiilin kisassa tulemaan lopun erinomaisesti.

Nähtiin komea, joskin sittenkin kesällä nähtyjen näyttöjen jälkeen jopa odotettu, ennätysparannus. Nähtiin nousu kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi suomalaiseksi estemieheksi, edellä on enää vain Jukka Keskisalo ja Tapio Kantanen.

Samalla nähtiin se, että tämä urheilija osasi muuttaa oman potentiaalinsa myös tuloksiksi. Suomalaisessa urheilussa on tänä kesänä nähty turhan monta esimerkkiä urheilijoista, jotka eivät ole laadukkaan perustasonsa sekaan saaneet aikaiseksi sitä todellista tulospiikkiä.

Tässä näkyy se koronakesän tuoma haaste. Oikeastaan missään lajissa niitä kovimpia tuloksia ei van suomalaisissa kisatilanteissa tehdä – ja tämä on nimenomaan sen kirkkaimman ykkösketjun haaste.

Uusi kehitysnäkymä

Monacon kokemus antaa Raitaselle upeat lähtökohdat tulevaan. 8.16,57 on aika, jolla siirrytään taas uuteen kehitysnäkymään. Varmistui, että oma valittu tapa edetä, toimii.

Nyt on pakkokin pitää kahden viikon karanteenitauko, mutta mikäli syksyyn järjestyy vielä toinenkin kovan luokan kansainvälinen kisa, pystyy Topi Raitanen Monacossa saamansa kokemuksen turvin juoksemaan sen vielä hitusen rohkeammin – ja sipaiseman ennätyksen alle 8.15. Nyt edessä oleva pakkotauko tekee tällä mahdollisuudelle vain hyvää!

Olennaisinta on kuitenkin se, että perjantain kisan jälkeisistä lähtökohdista on täydellistä lähteä ensi talveen. Kun ikää ei kuitenkaan ole kuin 24, kun juoksijalla on edelleen kehitysvaraa vauhtikestävyytensä puolella ja kun hän edelleenkin vasta opettelee kovassa kisassa juoksemisen taktista kokonaisuutta, on tätä urheilijaa kyllä syytä seurata tarkasti.

Tässä yhdistyy realismi ja optimismi, ymmärrys siitä mitä huipulla tekeminen vaatii: perusasioiden kunnioitusta, määrätietoista pala kerrallaan etenemisen asennetta, kansainvälistä harjoitteluseuraa, kansainvälisiä kisoja sekä luovaa kykyä suhtautua olosuhteiden äkillisiin muutoksiin niin, että se mikä äkkiä tuntuu ongelmalta – kuten koronan sotkema kilpailukausi – muuttuukin harjoitukselliseksi mahdollisuudeksi.

Ottakaa esimerkkiä!

Tästä kaverista kuullaan vielä. Jukka Keskisalon SE-aika 8.10,67 ei enää kaukana odota. Lähivuosien arvokisoissa on tarjolla todella mielenkiintoisia kisatilanteita.

Joten, niin se vaan on, kaikesta kesän räiskeestä ja Kalevan kisoista huolimatta: suomalaisen yleisurheilukesän merkittävin suoritus nähtiin perjantai-iltana Monacossa – ja sen teki Topi Raitanen.