Topi Stillin jatkosopimus on megaluokan asia, mutta Pattijoki huutaa 2-3 hyvää hankintaa

Pesäpallipiireissä oltiin varmoja, että Topi Still olisi siirtynyt ensi kaudeksi Sotkamoon. Ei sitten siirrykään.

Pesäpallo

Topi Stillin jatkosopimus on megaluokan asia, mutta Pattijoki huutaa 2-3 hyvää hankintaa

Topi Still yllätti pesäpallopiirit tekemällä Pattijoen kanssa syksyyn 2027 ulottuvan jatkosopimuksen. Pekka Arffman arvioi Stillin ratkaisun merkitystä.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 16.6.2025

Pattijoen Urheilijat kohahdutti pesispiirejä uutisoimalla viikonloppuna lukkari Topi Stillin syksyyn 2027 ulottuvasta jatkosopimuksesta. Pekka, miten merkittävä uutinen Stillin kaksivuotinen jatkosopimus on?

Uutinen on merkittävä ja yllättävä.

Pesäpallopiireissä Stillin lähtöä Pattijoelta ja etenkin siirtymistä Sotkamoon pidettiin likimain varmana, ja tässä mielessä Stillin jatkosopimus tuli yllätyksenä.

Merkittäväksi siirron tekee se, että vuosi sitten tähän samaan aikaan Pattijoki kertoi, että he olivat lähellä joutua vetäytymään Superpesiksestä kesken kauden talousongelmiensa vuoksi. Nyt he ovat pystyneet vakuuttamaan yhden valtakunnan parhaista lukkareista, että hänen kannattaa jäädä Pattijoelle niin taloudellisessa kuin myös urheilullisessa mielessä.

Tämä kertoo, että Pattijoen taloudellisessa tilanteessa on tapahtunut vuodessa iso muutos parempaan suuntaan, mikä on hieno asia koko pesäpallon kannalta.

Totta kai Stillin tasoisen lukkarin kaksivuotinen jatkosopimus on merkittävä asia myös Pattijoen kannalta, sillä joukkueen muillakin avainpelaajilla on sopimukset ensi kaudesta ja osalla jopa kaudesta 2027.

Pattijoki ei kuitenkaan ole nykyisellä miehistöllään vielä valmis puolivälieriin mitalitaistelusta puhumattakaan. Joukkueessa on Onni Määtän, Mikael Mäkelän, Martti Viitasalon, Kiiskisen ja Stillin veljesten johdolla useita lahjakkaita pelaajia, mutta joukkueessa on vastaavasti vielä muutama vuotava kohta.

Niille paikoille Pattijoki tarvitsisi 2-3 uutta hankintaa, jotta se voisi oikeasti taistella merkittävästi paremmista sijoituksista. Varsinkin takakenttä on sellainen ongelmakohta, joka pitäisi jotenkin saada pitämään.

 Oliko tämä siirto oikea ratkaisu Stillin itsensä kannalta?

Se on kysymys, johon Still itse tietää parhaimmin vastauksen.

Still on kiistatta yksi Superin parhaista lukkareista ja hänen taitonsa riittäisivät jo nyt pelaamaan myös sellaisissa seuroissa, jotka taistelevat mitaleista ja Suomen mestaruudesta.

Still on kuitenkin selkeästi nähnyt, että hänen on tässä vaiheessa uraansa parempi jatkaa kaksi seuraavakin kautta Pattijoella. Hän kyllä ehtii siirtyä myös niin sanottuihin suurempiinkin seuroihin vielä moneen kertaan, sillä Still on vasta 21-vuotias.

Pattijoen kausi ei ole sujunut täysin odotusten mukaisesti ja se on vaarassa pudota pudotuspelijunan vauhdista. Mikä Pattijoella on mättänyt?

Ensimmäinen asia, jonka merkitystä ei voi väheksyä, ovat olleet loukkaantumiset. Eniten kipeää on tehnyt Mäkelän vammakierre, sillä hän on pystynyt pelaamaan tämän kauden 13 ottelusta vain viisi. Pattijoella ei ole muutenkaan nopea joukkue ja siksi Mäkelän tasoisen huippunopean kärkimiehen poissaolo on näkynyt.

Myös Vili Still on ollut sivussa parista ottelusta ja viime kaudella loukkaantumisen vuoksi vain yhden ottelun pelannut Vertti Kontinaho on pelannut tälläkin kaudella vasta yhden ottelun – ja senkin Ylivieskassa. Kontinahosta kaavailtiin jo vuosi sitten johtavaa kopparia ja siksi hänen poissaolonsa on ollut Pattijoen kannalta harmillinen asia.

Kaikkea ei voi kuitenkaan pistää pelkästään loukkaantumisten piikkiin. Jokainen pelinjohtaja uskoo omiin oppeihinsa ja niin paljon hyvää kuin Perttu Westersund on Pattijoella pelinjohtajana ja valmentajana tehnytkin, hänen peluuttamisensa herättää kysymyksen, pitäisikö Pattijoen pelata rohkeampaa ja altavastaajajoukkueelle paremmin soveltuvaa sisäpeliä?

Lyöntijärjestys on ymmärrettävästi elänyt loukkaantumisten vuoksi ja muutenkin Pattijoen syvemmän arvioinnin paikka on vasta sitten, kun se saa parhaansa miehistönsä kentälle.

Lauantaina elintärkeässä ottelussa Alajärveä vastaan Pattijoella oli lähestulkoon ykkösmiehistö kehissä Kiiskistä lukuun ottamatta ja sisäpeli kulki jo selvästi paremmin, mikä näkyi myös taululla. Pattijoki teki ottelussa peräti 21 kolmostilannetta ja löi 13 juoksua.

Kun Pattijoki saa parhaat miehet kehiin, sen ykköskärki on riittävän kova viemään sen vieläkin pudotuspeleihin ja vaikka joukkueessa ei ole leveää kotiutusosastoa, varsinkin Viitasalo alkaa olla raskaansarjan lyöjäjokeri. Nuori Eemeli Mikkilä on lyönyt 13 juoksua, mutta hänen onnistumisprosenttinsa kotiutuksissa on vain 33. Siinä nuorella miehellä on vielä petrattavaa.

Ulkopelissä Still on valtakunnan eliittiä, vaikka hänen esityksensä ovat olleet tällä kaudella hivenen epätasaisia. Polttolinja on hyvää tekoa ja Määttä on tuonut mukaan kokemusta eutkentälle.

Takakenttä on edelleen suurin ongelma. Pattijoki lainasi siirtorajan loppuun saakka Joensuusta Veeti Lankisen, joka on koulutukseltaan koppari ja tuo myös nopeutta joukkueeseen. Pattijoella seurataan varmasti myös sitä, milloin Kontinaho voitaisiin kiskaista Superin miehistöön.

Kahdeksan kärkiseuraa ovat jo nykäisseet selvän hajuraon Alajärveen, Pattijokeen ja Imatraan. Kempele on tälle ryhmälle lähin takaa-ajettava. Siksi Pattijoki pelaa seuraavissa otteluissa kesän jatkon kannalta isoista asioista, sillä se kohtaa kahden viikon sisällä Kempeleen kahdesti sekä Imatran ja Kouvolan.

Tänä aikana ero etenkään Kempeleeseen ei saisi kasvaa, vaan sen pitäisi mielellään pienentyä. Silloin Pattijoella olisi edelleen realistinen sauma taistella pudotuspelipaikasta, varsinkin, jos se saa pidettyä parhaan miehistönsä terveenä.

Mihinkään notkahdukseen ei ole muutenkaan varaa, sillä Pattijoki, Alajärvi ja Imatra muodostavat niin tasaisen kolmikon, että tässä vaiheessa on vielä mahdoton ennakoida, kuka niistä joutuu karsimaan suorasta putoamisesta Haminan kanssa.