Tottenham palkkasi managerin ja jatkaa mourinholaisella angstijalkapallon linjalla

JalkapalloValioliiga

Tottenham palkkasi managerin ja jatkaa mourinholaisella angstijalkapallon linjalla

Tottenham sai farssimaisen managerinetsintänsä päätökseen - palkkaamalla omien pelillisten arvojensa vastaisen managerin.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 1.7.2021 | KUVAT All Over Press

Tottenhamin pitkä ja välillä jo farssimaiseksi muodostunut uuden managerin etsintä päättyi lopulta mielenkiintoiseen ratkaisuun. Tottenhamia luotsaa jatkossa Wolverhamptonissa tuloksellisesti hyvää työtä tehnyt Nuno Espírito Santo.

47-vuotias portugalilaismanageri nosti Wolvesin kaudella 2017–18 Valioliigaan, ja johti sen kahdella kaudella peräkkäin Valioliigassa seitsemänneksi. Wolves pääsi Nunon johdolla ensimmäisen kerran 40 vuoteen myös eurokentille.

Viime kaudella Wolves oli kuitenkin vaikeuksissa ja sijoittui lopulta sarjassa 13:nneksi. Kauden päätyttyä Nuno ja Wolves purkivat yhteisymmärryksessä portugalilaisen viime syksynä tekemän uuden sopimuksen, joka olisi ulottunut vuoteen 2023 saakka.

Tottenhamin kannattajien ei kannata kuitenkin olla liian huolissaan Wolvesin vaikeasta kaudesta. Joukkue menetti viime kesänä yhden kulmahampaistaan, Diogo Jotan, Liverpoolin ja sen tärkein pelaaja ja tärkein maalintekijä, Raúl Jiménez, mursi marraskuussa kallonsa yhteistörmäyksessä Arsenalin David Luizin kanssa. Jiménez ei pelannut loppukaudella enää yhtään ottelua.

Nunon nimi ei noussut Tottenhamin listoille tyhjästä. Spurs kartoitti toukokuussa eri vaihtoehtoja José Mourinhon seuraajaksi ja oli yhteydessä myös Nunon esikuntaan. Sen jälkeen Tottenhamin suuntasi kuitenkin katseensa Mauricio Pochettinon ja Antonio Conten kaltaisiin vaihtoehtoihin, kunnes palasi lopulta uudelleen portugalilaisen puheille.

Tulos vai tyyli?

Nuno on Tottenhamilta tuloksellisessa mielessä looginen veto, mutta hänen valinnassaan on yksi syvä ja monessa mielessä jopa käsittämätön ristiriita. Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy ilmoitti palkkaavansa huhtikuussa potkut saaneen Mourinhon seuraajaksi managerin, joka edustaa seuran pelillisiä arvoja.

Tottenhamin arvoilla viitataan niihin arvoihin, joita tottenhamilaisessa arvomaailmassa on jumaloitu siitä lähtien, kun Arthur Rowe voitti liigamestaruuden kaudella 1950–51 hyökkäysvoittoisella ja näyttävällä push-run-push -jalkapallolla.

Mourinhon angstijalkapallo oli täydellinen vastakohta Tottenhamin ihannoimalle jalkapallolle – mutta niin on myös Nunon jalkapallo.

Wolves pelasi hänen alaisuudessaan äärimmäisen ultradefensiivistä portugalilaista kyttäysjalkapalloa, joka perustui vahvaan ja sinällään erittäin hyvin organisoituun puolustuspelaamiseen ja vastaiskuihin. Tällä jalkapallolla ei ole juurikaan  tekemistä Levyn mainostamien spursilaisten arvojen kanssa – tai sen jalkapallon kanssa, jota Tottenham pelasi menestyksellisesti Pochettinon alaisuudessa.

Kuka päättää?

Tottenham on Nunon alaisuudessaan varmasti vaikeasti voitettava joukkue, mutta pelillisesti sen haasteena on Nunon jalkapallon ja Tottenhamin nykyisen joukkueen yhteensopivuus. Kysymysmerkkejä lisää se, että joukkueen tärkein pelaaja, Harry Kane, on lähtökuopissa.

Nunon on pakko remontoida joukkuetta ja saatava siihen omaan jalkapalloonsa paremmin sopivia pelaajia.

Tästä päästään Nunon toiseen haasteeseen: millaisia muutoksia joukkueeseen tehdään – ja kuka ne tekee?

Wolverhamptonissa Nunolla oli tukenaan portugalilaisen superagentin Jorge Mendesin valtava verkosto ja arvovalta sekä kiinalaista omistajarahaa. Siksi Nuno ja Mendes löysivät joukkueeseen Raúl Jiménezin, Rúben Nevesin, Diogo Jotan, João Moutinhon ja Rui Patrícion kaltaisia portugalilaisia maajoukkuetason tähtipelaajia, mutta Tottenhamissa tilanne on toinen.

Tottenham on ollut perinteisesti seura, jossa puheenjohtaja Daniel Levylla on sormensa mukana jokaisessa pelaajasiirrossa. Myös uusi toimitusjohtaja, Juventuksen entinen urheilutoimenjohtaja Fabio Paratici on ottanut lyhyessä ajassa suuren roolin pelaajasiirroissa.

Tottenhamin uutta organisaatiota on turha vielä etukäteen tuomita, mutta historia on osoittanut, että Levyn aikana Tottenham on sekoillut raskaasti juuri pelaajakaupoissa – Mauricio Pochettinon ja Harry Redknappin aikaa lukuun ottamatta. Myös nyt Tottenhamia testataan kentän lisäksi siirtomarkkinoilla: millaisen ja miten toimivan kombinaation Levy, Paratici ja Nuno muodostavat – ja onko tässä valssissa Jorge Menedesillä jokin rooli.

Tottenham on saanut uuden managerin, mutta samalla se on rakentanut uuden riskiskenaarion – mikä sinällään ei ole yllätys, kun puhutaan Tottenhamista.