Tottenham teki loistohankinnan, mutta sillä on edelleen käsissään kriittinen ongelma

James Maddison vaihtaa Leicesterin sinisen Tottenhamin valkoiseen.

JalkapalloValioliiga

Tottenham teki loistohankinnan, mutta sillä on edelleen käsissään kriittinen ongelma

Tottenham maksoi Leicesterille 40 miljoonaa puntaa James Maddisonista. Jukka Rönkä arvioi, mitä siirto tarkoittaa Spursin kannalta.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 29.6.2023 | KUVAT All Over Press

Tottenham teki kovan siirron ostamalla James Maddisonin 40 miljoonalla punnalla Leicesteristä. Jukka, millaisen pelaajan Tottenham sai?

Maddison on kuulunut muutaman vuoden ajan Valioliigan johtaviin keskikenttäpelaajiin. Hänen tasoaan kuvaa hyvin se, että Maddison valittiin Englannin MM-joukkueeseen, vaikkei hän pelannutkaan itse kisoissa yhtään ottelua.

Puhumme siis raskaansarjan pelaajasta, joka on ollut jo 2-3 vuotta supertähteyden rajoilla. Nytkin hänen siirtosummansa on nykyisillä markkinoilla jopa pikkaisen alakanttiin Leicesterin pudottua Valioliigasta. Esimerkiksi vuosi sitten Maddison kohdalla puhuttiin jopa 60-70 miljoonasta punnan siirtosummasta, jos hän olisi liikkunut.

Pelaajana Maddison on klassinen pelintekijä, pelasipa hän sitten kymppinä, alempana tai jommallakummalla laidalla.

Maddison on erittäin tekninen pelaaja, joka näkee hyvin kentän ja hän on tunnettu oivaltavista avaavista syötöistä, jotka hän usein pujottaa todella pienistä neulansilmämäisistä kanavista.

Maddison on myös erittäin tehokas pelaaja. Hän teki päättyneellä kaudella Valioliigassa 10 maalia ja antoi 9 maalisyöttöä ja keskimäärin 2,3 avainsyöttöä ottelua kohden. Ne kaikki ovat todella kovia lukemia.

Pelityyliltään hän sopii tottenhamilaisen jalkapallon dna:han. Hän on erittäin viihdyttävä pelaaja, jota yleisö rakastaa.

Maddison on 175-senttisenä ja kevytrakenteisena pelaajana fyysisesti enemmän käsiasetyyppinen pelaaja, mutta eipä häneltä kukaan odotakaan vahvaa fyysistä kamppailupelaamista tai mahtavaa pääpelivoimaa.

Ehkä suurin riski Maddison kohdalla on, miten Agne Postecoglou roolittaa hänet Spursissa ja miten hän ylipäätään onnistuu Tottenhamin managerina.

Tottenhamin yksi kompastuskivi viime kaudella oli, ettei se löytänyt 60 miljoonaa puntaa maksaneella Richarlisonille optimaalista roolia. Kun oikeaa roolia ei löytynyt, Richarlison teki koko kauden aikana sensaatiomaisesti vain yhden maalin  ja alkoi purkaa pahaa oloaan. Tämä heilutti koko Tottenhamin venettä ja oli yksi niistä tekijöistä, jotka johtivat lopulta katastrofiin.

On hyvä huomata, että sama ongelma on edelleen Tottenhamilla ja ongelmaa ei tavalla tai toisella ratkaista, Postecoglou lähtee samoille vaarallisille vesille, jotka kaatoivat viime kaudella Antonio Conten veneen ja jotka heiluttaisivat myös Postecogloun ja samalla mahdollisesti myös Maddisonin veneitä.

Mitä tarkoitat?

Ymmärrän hyvin Conten logiikan Tottenhamin materiaalin leventämisestä viime kesänä, mutta uusien hankintojen ja heidän roolittamisensa kanssa täytyy olla tarkkana.

Richarlisonin osalta ongelma oli nähtävissä jo kesällä, sillä hänelle ei ollut automaattisesti oikeaa roolia Tottenhamissa. Harry Kane oli itse oikeutetusti ylin hyökkääjä ja hän alapuolellaan pelasivat 23 liigamaalia toissa kaudella tehnyt Heung-min Son ja loistokevään pelannut Dejan Kulusevski. Richarlisonin rooliksi jäi Conten pelimallissa lähtökohtaisesti istuminen penkillä.

Nyt Tottenhamilla on samat pelaajat ja sen päälle vielä Maddison. Näiden herrojen mahduttaminen samanaikaisesti kentälle olisi toivoton tehtävä, joten pidän selvänä, että ovi käy myös ulospäin. Nyt kysymys on vain siitä, ketkä sieltä lähtevät ja ketkä eivät – ja millaisen roolin Maddison saa näiden muutosten jälkeen.

Ennakoiko tämä Harry Kanen myymistä?

Kanen kohtalo on ilman muuta Tottenhamin kohtalonkysymys.

Nyt on paljon puhuttu siitä, että Kane olisi valmis itse siirtymään Bayern Müncheniin ja että hän olisi jopa sopinut henkilökohtaisista ehdoistaan Bayernin kanssa. En epäile, etteivätkö nämä tiedot voisi pitää paikkaansa, mutta tästä on vielä pitkä siihen, että jotakin oikeasti alkaisi tapahtua.

Kanella on vuosi jäljellä sopimusta ja Tottenham voi halutessaan blokata Kanen siirron. Kanen jäämistä Spursiin ensi kaudeksi ei voi missään tapauksessa sulkea pois, vaikka Tottenham ottaisikin ison riskin siinä, ettei se saisi Kanesta vuoden päästä välttämättä lantin lanttia, koska hänen sopimuksensa päättyy ensi kesänä.

Toisaalta myös Kanen päästäminen olisi riski. Ensi kaudella Mestarien liigaan selviytyy viisi seuraa Valioliigasta ja Kanen myyminen kolauttaisi näitä haaveita rajusti, mikä maksaisi helposti saman, minkä Kanesta tänä kesänä saisi. Kaiken lisäksi Mestarien liigaan selviytyminen tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että Kane jatkaisi pelaamistaan Tottenhamissa myös jatkossa.

Pidän siksi selvänä, ettei Tottenham edes harkitse Kanen myymistä, ellei siirtosumma ole jotain puolimielipuolista. Vaikka Kane täyttääkin heinäkuussa 30 vuotta, uskon, että siirtosumman olisi oltava heittämällä yli 100 miljoonaa puntaa, ehkä tuollaiset 120-130 miljoonaa puntaa, jotta Kane liikkuisi.

Ja kuka sen maksaisi? Ainoastaan Manchester United sheikki Jassimin saadessa vallan seurassa.

Jos Kane siirtyisi muualle, silloin kysymys kuuluisi, mistä Kanelle seuraaja. Tässä mallissa pitäisin täysin mahdollisena vaihtoehtona sitä, että Postecoglou alkaisi ruuvata Richarlisonista uutta talismaaniaan. Jos taas Kane myytäisiin, silloin Richarlison ja jopa Son olisivat niitä pelaajia, jotka saattaisivat liikkua. Ainakin toinen heistä lähtisi vuorenvarmasti Kanen jäädessä.

Eli Tottenhamissa riittää seurattavaa vielä koko kesäksi.

Ota nopeasti vielä kantaa Guglielmo Vicarion hankintaan?

Vicario on erittäin lupaava 26-vuotias maalivahti, jossa on kiistatta potentiaalia. Hän on hyvä torjuja ja 194-senttiseksi maalivahdiksi erittäin ketterä ja notkea. Hänen vahvuuksiin kuuluu myös se, että hän hyvä pelaamaan jalalla. Tässä mielessä hän on moderni maalivahti ja sopii Postecogloun jalkapalloon.

Hänen heikkoutenaan pidetään sitä, että hän sylkee palloja herkästi eteensä ja vastustajat pääsevät rokottamaan ribareista.

Mutta ehkä suurin kysymys on sittenkin se, miten hän Empolin jälkeen kestää ne paineet, joihin hän Tottenhamin maalivahtina joutuu. Vicario ei olisi ensimmäinen maalivahti, joka niiden paineiden alla on murtunut.