Tšekki murskasi Hollannin unelmat – syyt katastrofiin löytyvät tutusta osoitteesta

Quincy Promes oli synkän illan harvoja ilonaiheita Hollannin ryhmässä,

EM2021Jalkapallo

Tšekki murskasi Hollannin unelmat – syyt katastrofiin löytyvät tutusta osoitteesta

Tšekki ravisteli EM-kisojen ennakko-odotuksia pudottamalla Hollannin jatkosta. Jussi Leppälahden mukaan Tšekin voitto oli ansaittu.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 27.6.2021 | KUVAT All Over Press

Tšekki laittoi komeasti Hollannin lauluun maalein 2-0. Jussi, mihin Tšekin voitto – vai pitäisikö sanoa Hollannin tappio – perustui?

Otteluhan oli tosi tasainen ensinnäkin. Ei Tšekki mitenkään helpolla tästä jatkoon mennyt. Mutta tulos oli looginen.

Maaliodotteet menivät jotakuinkin 0,5-1,8 Tšekille, joten aivan ansaittu voitto heille tästä ottelusta meni.

Hollannin hieman yllätyksellinen putoaminen perustui kahteen ison kuvan asiaan. Hollannin pelissä oli ensinnäkin samanlaisia puutteita, kuin sillä oli oikeastaan koko turnauksen ajan. Ja kuten sillä on ollut Frank De Boerin aikana yleisesti ottaenkin.

Hollanti pelasi tänäänkin kärkiparilla. Ongelma Hollannin kärkiparipelaamisessa oli se, ettei heillä ole sopivia pelaajatyyppejä kärkipariin, jos asiaa katsotaan ihan rauhassa. Esimerkiksi tänään puuttui keskustasta uhka. Memphis Depay on loistava jalkapalloilija, mutta hän hakee tiloja enimmäkseen sisäkaistalta. Kun näin tekee toinenkin hyökkääjä, niin toppareiden väliin ei oikeastaan kohdistu uhkaa kuin ainoastaan satunnaisesti.

Toinen asia oli Tšekin fiksu ja suunnitelmallinen pelaaminen. Tämä joukkue on vaikea vastustaja. He olivat ”matchanneet” Hollannin muodon ja ottivat keskikaistalta miehet vartiointiin. Hollanti yritti purkaa tätä asetelmaa pitkillä maalivahdin avauksilla. Maarten Stekelenburg syötti 37 kertaa. Näistä 31 oli pitkiä. Niistä vain kuusi meni omille. Hollanti ei pystynyt avaamaan asetelmaa kakkospallojen kautta. Tätä Tšekki juuri halusi ja niin tapahtui.

Tässä kohtaa on nostettava tikun nokkaan myös päävalmentaja Frank De Boer, joka korvasi Ronald Koemanin Hollannin päävalmentajana viime syksynä. De Boerin viimeiset valmentajapestit Interissä, Crystal Palacessa, Atlanta Unitedissa ja jopa tänä lyhyenä aikana Hollannin maajoukkueessa ovat olleet sanalla sanoen surkeita. Mikä hänen vastuunsa sunnuntain tappiossa oli?

Kyllä se on iso juttu, minkälainen valmennus tällaisessa turnauksessa joukkueella on. Hollannilla ei valmennus tässä turnauksessa oikein onnistunut. Frank De Boerin heikot kohdat tiedettiin. Hän ei ole onnistunut viime pesteissään hyökkäyspelin organisoinnissa – kuten muistamme Crystal Palace-ajoilta.

Tšekki kohtaa puolivälierissä Tanskan. Vastakkain on kaksi eräänlaista yllättäjää. Miten näet ottelun ja sen, miten pitkälle tämän Tšekin vuosikerta voi näissä kisoissa mennä?

Ei Tanska ole meille ollut Jukka mikään yllätys! Tanska on Tšekille kova pala. Se tulee prässäämään heitä kohti päätyrajaa. Tšekki tulee ratkaisemaan tätä asetelmaa suoraviivaisella jalkapallolla. Miten Tanska siinä pärjää, on mielenkiintoista. Mutta minun papereissani Tanska on siinä pelissä suosikki.

Tšekillä on perinteisesti olla joukkueessa 1-2 maailmantähteä, mutta tämä ryhmä on nimettömämpi ja tasaisempi. Onko tämä jopa joukkueen etu vai tuleko huippuyksilöiden puuttuminen iskemään takaisin, kun meno kovenee?

Nämäkin kisat ovat todistaneet, miten tiukka joukkuepeli jalkapallo on. Otetaan esimerkiksi Tanska. Ilman suurinta tähteään Christian Erikseniä pelannut Tanska on silti pelaamassa turnauksen voitosta. Ennakoin, että tulemme näkemään mestarin, joka on nimenomaan turnauksen paras Joukkue.

Tsekki

Hollannin katastrofi alkaa kypysyä, kun Tomas Holes puskee Tšekin 1-0-johtoon.