Imatran Pallo-Veikot on yksi Superpesis-kauden mielenkiintoisimmista joukkueista – eikä vain siksi, että se teki viime syksyn siirtomarkkinoiden suurimman ja yllättävimmän kaappauksen nappaamalla riveihinsä Suomen parhaan pesäpalloilijan Tuomas Jussilan.

Imatran viime vuosien tarina on yksi pesäpallokenttien hienoimmista ja seuratuimmista. Maineikas suurseura keikkui kauden 2012 jälkeen Ykköspesiksen pohjalla ja Imatralla harkittiin jopa sitä, että seura keskittyisi jatkossa vain junioripesäpalloon. IPV:n pelastajaksi ilmaantui kuitenkin yllättävä taho, nuori ja kunnianhimoinen Jani Valkeapää.

Valkeapään aikakaudella moni asia on muuttunut, osa radikaalisti. IPV pelaa nyt kotiottelunsa vuonna 2015 valmistuneella Ukonniemen pesäpallostadionilla ja sen vieressä on vuonna 2012 valmistunut monitoimihalli, jonka rakentamisessa Valkeapää oli keskeisellä tavalla mukana. IPV:tä on viime vuodet markkinoitu ja seuralle on hankittu tuloja uusilla ja ennakkoluulottomilla tavoilla. Maailman parhaat hiihtäjät ovat hiihtäneet keskellä kesää kilpaa Ukonniemessä ja Valkeapää on levittänyt imatralaisen pesäpallon sanomaa ympäri Etelä-Karjalaa monin eri tavoin. Meno on ollut välillä niin vauhdikasta, että osa jopa kysynyt, onko IPV enää pesäpalloseura vai urheiluviihteen monialayritys.

Myös kentällä on tapahtunut. IPV nousi kymmenen vuoden jälkeen syksyllä 2016 takaisin Superpesikseen ja sen nousua yhdeksi Superin kärkijoukkueista on odotettu siitä lähtien. Sitä ei ole kuitenkaan tapahtunut. Valkeapää on pitänyt seuran talouden tasapainossa ja malttanut johtaa IPV:tä pitkäjänteisemmällä otteella. Tuloksena on ollut kolme peräkkäistä yhdeksättä sijaa ja jäämistä pudotuspelien ulkopuolelle.

Viime syksyn satsaukset kertovat, että yhdeksänsien sijojen aika on ohitse. IPV haluaa ottaa seuraavan askeleen ja päästä pudotuspeleihin. Tosin jos mitään yllättävää ei tapahdu, runkosarjan 7. ja 8. sijoille jääminen tarkoittaa vain pudotuspeleissä käymistä, sillä Joensuu ja Kouvola ovat eri sarjan joukkueita kuin Imatra ja sen kanssa viimeisistä pudotuspelipaikoista kamppailevat Seinäjoki ja Hyvinkää.

Imatran uskottavuuden ja tulevaisuuden kannalta kysymys on kuitenkin suuremmasta asiasta. Joukkueen kaikilla avainpelaajilla on vain tämän kauden kattava sopimus ja jos IPV:llä ei tapahdu selvää pelillistä ja tuloksellista kehitytystä, Valkeapäällä on kova työ pitää tämän kauden joukkue kasassa.

Joukkueen mahdollinen hajoaminen olisi sinällään harmi, sillä yksi syy IPV:n jäämiseen pudotuspelien ulkopuolelle on ollut juuri joukkueen suuri vaihtuvuus. Ykköspesiksessä pelannut joukkue piti uusia lähes kokonaan ja jopa kauden 2017 joukkueesta on jäljellä enää muutama pelaaja. Tällä kaudella tilanne on siinä mielessä vakaampi, että viime kauden joukkueesta on jäljellä kahdeksan pelaajaa ja IPV:n hitsautuminen yhtenäiseksi joukkueeksi pitäisi siksi olla viimeinkin mahdollista.

Hurja ykkösnyrkki

Pelillisesti Imatran vahvuus on sisäpeli. Joukkue saa rakennettua kärjen, joka vertautuu täysin Superin kärkijoukkueisiin. Teemu Nurmio on ollut aina nopea, mutta hänestä on kehittynyt nyt myös huippuluokan etenijä ja mikä vielä tärkeämpää, Nurmio on Superin parhaita kentällemenijöitä. Nurmion jälkeen kakkosena pelaa Tuomas Jussila, joka on Superin paras ykkösvaihdon purkaja. Eivätkä herkut tähän lopu: vaihtajajokeri Juuso Lattu on myös Superin parhaita vaihtajia ja Jussilan tavoin myös erinomainen etenijä. On mielenkiintoista nähdä, miten pelinjohtaja Jyrki Valle peluuttaa kaksikkoa – kumpi tulee purkamaan ykkösvaihdon ja kumpi kakkosvaihdon. Todennäköisesti kaksikossa vaihtaa paikkoja lennosta pelien aikana.

IPV:n kärki ei lopu Jussilaan ja Lattuun. Myös kolmosena pelaava Konsta Hyötyläinen on kohtalainen pelintekijä ja jopa kotiuttaja, sekä nopea jaloistaan.

Imatran sisäpelin haaste on kotiuttaminen. IPV on ollut viime vuosina siitä erikoinen joukkue, että sen kotiutuvoima on ollut käytännössä yhden pelaajan varassa, ensin Lauri Rönkön ja sitten Jere Dahlströmin. Esimerkiksi kaudella 2018 Dahlström löi Imatran 239 juoksusta 109 eli lähes puolet.

Nyt joukkueelta puuttuu samanlainen superjokeri, mikä asettaa uuden haasteen pelinjohdolle: miten ja kuka kotiutusitilanteet purkaa missäkin tilanteessa. Kotiuttajista mielenkiintoisin on kokeneen Sami Partasen rooli. Partanen löi kaudella 2018 Kiteellä 74 juoksua. Viime kaudella IPV:ssä Partasen kotiutukset putosivat puoleen, 34 juoksuun. Kysymys ei kuitenkaan ollut niinkään Partasesta, vaan Vallen härkäpäisestä peluuttamisesta. Hän pisti käytännössä aina Dahlströmin purkamaan ajoa ennen Partasta, vaikka toisinpäin peluuttaminen olisi useimmiten ollut viisaampi ratkaisu. Dahlström on toki Partasta parempi kotiuttaja, mutta Dahlströmille oli tyypillistä tuhota ajolähtö, jos hän ei onnistunut kotiutukseen. Partanen olisi sen sijaan pystynyt todennäköisesti jatkamaan ajolähtöä riippumatta siitä, olisiko hänen kotiutuksensa onnistunut tai ei.

Myös nyt on mielenkiintoista nähdä Vallen peluuttaminen, jos ja kun Imatra tulee tehtailemaan huippukärjellään palottomia ajoa. Laittaako hän Koskenkorvalta hankitun jokerin Juho Toivolan lyömään ennen Hyötyläistä tai ennen Partasta. Se on joka tapauksessa selvää, että varsinkin Toivolan ja Partasen on pakko onnistua kotiutuksissa ja lyötävä molempien mielellään yli 50 juoksu runkosarjassa. Partaselta se vaatii vain vastuun saamista ja sen kantamista, mutta Toivolalta se vaatii myös venymistä, sillä hänen yhden kauden lyötyjen juoksujen ennätys on vain 33 juoksua.

Imatran sisäpelin paineet tulevat ulkopelin kautta. Tähän saakka juoksusuhde on karkeasti ottaen ollut se, että jos Imatra on lyönyt kaksi juoksua, vastustaja on lyönyt kolme juoksua. Tämä suhde on pakko muuttaa erilaiseksi. Vaikka Imatra on vahvistunut Jussilan ja Ville Hämäläisen hankintojen myötä myös ulkopelissä, tehtävä ei ole helppo.

Imatran ulkopelin suurin yksittäinen haaste on lukkari Joona Sikiö. Jos Sikiö pelaa samalla tasolla kuin viime kaudella, hän on Superin heikoimpien lukkareiden joukossa. Sikiön kenties suurin heikkous on ollut, ettei hän ole pystynyt pitämään etenijöitä pesillä, vaan varsinkin huippuetenijät ovat saaneet kohtuuttoman helppoja lähtöjä. Sikiön on pakko pystyä parantamaan tasoaan, mikäli Imatra aikoo mennä heittämällä kahdeksan sakkiin.

IPV:n ulkopelin varmat lenkit ovat Tuomas Jussila, Sami Partanem ja Ville Hämäläinen. Jussila on ollut vuosikausia Superin paras ulkopelaaja ja hän pelaa Imatralla suurta tonttia etulukijana ja kakkospolttajana.  Partanen hallinnoi loistavalla pelinluvullaan edelleen etukenttään, vaikka 40 ikävuotta ovatkin hidastaneet hänen liikkumistaan. Hämäläinen on varma takalukija ja takatilanteissa kolmoskulman tukkija.

Imatran kopparipari on mielenkiintoinen. Kakkoskoppari Teemu Nurmio on nopea ja kehittynyt kovaa vauhtia kopparipelissään. Kolmoskoppari Arttu Vilanderilla kopparipeli ei hitsaa ainakaan itseluottamuksesta. Vilander uskaltaa hakea palloja rohkeasti – jopa niin rohkeasti, että hän joutuu kesällä maksamaan näyttäviä oppirahoja. Vilanderin potentiaalia kukaan ei voi kuitenkaan kiistää.

Pelinjohtaja Jyrki Valle oli viime kaudella Imatran puikoissa pettymys. Peluuttaminen oli vaisua, eikä hän muutenkaan saanut joukkuetta syttymään peluuttamisensa kautta. Vallella oli myös sokeita pisteitä, kuten Partasen peluuttaminen vajailla tehoilla sisäpelissä. Toivottavasti Jussila ja Partanen saavat toimivan vuorovaikutussuhteen Valleen, sillä Valle selkeästi tarvitsee Jussilan ja Partasen näkemystä ja kokemusta omien näkemyksiensä tueksi.

Imatran runkosarjan lopullisen sijoitus riippuu pitkälti siitä, miten IPV:n kriittiset kohdat onnistuvat. Sisäpelissä tärkein kysymys on Partasen ja Toivolan venyminen ja onnistuminen kotiutuksissa, ja ulkona Sikiön lukkaripeli. Imatran pitäisi tällä joukkueella selviytyä ilman muuta kahdeksan sakkiin, mutta kiertääkseen puolivälierissä kaikista kovimmat joukkueet, Joensuun ja Kouvolan, sen pitäisi sijoittua runkosarjassa sijoille 5–6 – ja sinne sillä on matkaa. Tilannetta ei helpota Imatran vaikea ohjelma: se pelaa samassa lohkossa kivikovan Joensuun ja Imatralle aina ilkeän Kiteen kanssa – ja muista lohkoista se saa vastaansa vielä Kouvolan, Sotkamon ja Pattijoen.

Tämän kauden jälkeen Imatralla on seuraavien haasteiden aika. IPV on Koskenkorvan lisäksi ainoa Superin seura, jolla ei ole joukkuetta Nuorten Superpesiksessä. Uutta siementä kylvetään laajalla säteellä Etelä-Karjalaa, mutta niiden siementen kypsymistä saadaan odottaa. On myös hyvä kysymys, miten vahvasti imatralainen yleisö syttyy IPV:stä. Ukonniemi on upea stadion, mutta olen edelleen sitä mieltä, että se on turhan kaukana Imatran perinteisestä keskustasta.

Kolmas haaste on IPV:n vetovoima pelaajien keskuudessa.  Vaikka IPV:ssä on moni asia kunnossa ja vaikka se saikin kaapattua Tuomas Jussilan, Imatran vetovoima ei ole kuitenkaan sellainen, että se vetäisi pelaajia itsestään puoleensa – ainakaan vielä. Imatran onneksi Jani Valkeapää on sitoutunut IPV:hen ja pesäpalloon, eikä hän anna helpolla periksi. Siksi IPV:lle voi ennustaa vakaata ja varmaa tulevaisuutta Superpesiksessä, mutta milloin IPV:n taso riittää mitaleille tai Suomen mestaruuteen asti?

Se on se kysymys.

Elmo analysoi kaikki miesten Superin seurat seura kerrallaan. Lue aiemmat jutut alle olevista linkeistä:

7: JymyJussit on kauden suurin arvoitus

8: Imatra pelaa sarjasijoitusta suuremmista asioista

9: Kankaanpään kanssa kannattaa olla tarkkana

10: Vallankumous pelasti Kiteen, mutta edessä on pitkä tie

11: Kempele on pesäpallokenttien kummajainen

13: Onko Tampere tullut Superiin jäädäkseen?

13: Onko Siilinjärvelle elintilaa Kuopion puristuksessa?

14: Koskenkorva on Superin heikoin joukkue