Kiteen vallankumouksella on parhaassakin tapauksessa edessään vuosien haastava työ

Pesäpallo

Kiteen vallankumouksella on parhaassakin tapauksessa edessään vuosien haastava työ

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 19.6.2020 | KUVAT All Over Press

Kiteen Pallossa tapahtui viime syksynä radikaali vallanvaihto. Vanha seurajohto sai väistyä ja valtaan nousi vallankumouksen keskeisenä moottorina toimineen seuran entisen tähtipelaajan Mikko Varosen johdolla Kiteen kolmeen Suomen mestaruuteen pelinjohtajana luotsannut Pasi Varonen, Kiteellä kolme mestaruutta pelaajana voittanut Jarno Kaksonen ja useita muita pesäpallotaustaisia osaajia. Uudeksi puheenjohtajaksi tuli yrittäjänä kannuksensa hankkinut Pentti Lipsanen.

Vallanvaihto ei ollut vain radikaali. Se oli Kiteen Pallon kannalta kriittinen ja välttämätön.

Kiteeltä puuttui vanhan seurajohdon aikana suunta ja osaaminen siitä, miten pesäpalloseuraa pitäisi johtaa. Kitee seilasi talouskriisistä toiseen ja käytti vähät rahansa muualta hankittuihin ylikalliisiin rivimiehiin, kun samaan aikaan monet seuran omat juniorit joutuivat etsimään peliaikaa ja vastuuta muualta. Toki vanha seurajohto piti Kiteen Superin kartalla ja Kitee raivasi useana kautena tiensä jopa puolivälieriin, mutta kiteeläistä pesäpalloyleisöä tuntemattoman muukalaislegioonan pelaaminen ei innostanut. Rantakentällä jäätiin surkeimmillaan jopa alle 500 katsojaan, kun seuran kultaisina vuosina yleisökeskiarvot olivat olleet 3000 katsojan tuntumassa.

Tärkeintä vallanvaihdossa oli se, että seurajohtoon palasi ymmärrys siitä, mistä kiteeläisen pesäpallon menestys on tehty ja mistä se pitää tehdä jatkossakin.

Jotkut ovat verranneet viime syksyn vallanvaihtoa syksyn 1996 tapahtumiin. Suora vertaaminen olisi kuitenkin epäreilua nykyistä seurajohtoa ja nykyistä joukkuetta kohtaan, sillä Kitee oli silloin pelillisesti eri kehitysvaiheen ja eri tason joukkue: Pasi Pirinen oli Superin kiistattomia kärkipelaajia, Sami Ahola oli vuoden 1996 lyöjäkuningas ja Oulusta takaisin Kiteelle haettu Toni Kohonen oli jo Toni Kohonen. Sen lisäksi joukkueessa oli Janne Monnin, Olli-Jussi Makkosen ja Vesa Varosen kaltaisia kovan luokan runkopelaajia ja Mikko Varosen ja Sami Partasen kaltaisia huippulahjakkaita junioreita.

Paljon parempi vertailukohta olisi kesän 1993 tilanne. Kiteellä oli silloin samalla tavalla äärimmäisen nuori joukkue, jonka avainpaikoilla oli useita alle 20-vuotiaita omia junioreita, ja joka säilytti sarjapaikkansa vasta karsintojen kautta. Siihenkin joukkueeseen vertaaminen on sinällään turhaa, mutta tarinassa on yksi opetus, joka on myös nykyisen joukkueen kohdalla oleellinen: mitä Kiteellä tapahtui vuoden 1993 jälkeen?

Vaikka joistakin sen ajan ratkaisuista voi olla eri mieltä, tärkein asia oli omien lahjakkaiden junioreiden pitäminen seurassa. Seuraavana kesänä Kitee teki kaksivuotiset jatkosopimukset Pirisen, Monnin ja Makkosen kanssa, ja jopa Kohonen saatiin pidettyä Kiteellä.

Vallanvaihto ei ollut vain radikaali. Se oli Kiteen Pallon kannalta kriittinen ja välttämätön.

Myös nykyisellä seurajohdolla on edessään samanlainen haaste. Pelkkä näkemys siitä, miten Kiteen Pallon toiminta ja tulevaisuus pitää rakentaa, ei vielä riitä. Merkitystä on sillä ja vain sillä, mitä Kiteellä tapahtuu konkreettisten tekojen tasolla – saadaanko nykyisen joukkueen avainpelaajat pidettyä Kiteellä ja saadaanko heidän ympärilleen rakennettua sellainen joukkue ja sellainen juniorimylly, joka jauhaa Kiteelle uusia ja lahjakkaita pelaajia niistä harvoista savuista, joita Kiteellä ja sen ympäristössä nykypäivänä on.

Tehtävä ei helppo – ei tekojen osalta eikä ajallisesti. Kiteen nykyinen joukkue on tällä hetkellä siinä kehitysvaiheessa, että edessä on parhaassakin tapauksessa 3–5 vuoden pitkäjänteinen työ ennen kuin Kiteestä voidaan alkaa jälleen puhua yhtenä sarjan kärkipään joukkueista.

Kiteen vahvuus on edelleen se, että Kiteellä tehdään erinomaista juniorityötä ja pelaajille opetetaan pesäpallon ja junioreiden kehittymisen kannalta oikeita asioita. Toki juniorimyllykin on välillä yskinyt, mutta perusta on edelleen kunnossa ja seurassa tarvittavaa osaamista. Myös kiteeläinen talkoohenki on edelleen olemassa, vaikka sitäkin on viime vuosina koeteltu, ja rahoittajia Kiteeltä löytyy edelleen taskisista, kupiaisista ja holopaisista alkaen.

Uudella seurajohdolla on edessään valtava työkenttä, mutta nyt Kiteellä on kuitenkin mahdollisuus. Entisen seurajohdon aikana mahdollisuutta ei ollut.

Alempaa kastia

Tällä kaudella Kiteeltä on turha odottaa pelillisesti vielä suuria. Vaaraa putoamisesta ei olisi ollut, vaikka sarja olisi pelattu normaalisti. Toisaalta myöskään mitään toivoa kahdeksan sakkiin pääsystä ei ole. Kitee muodostaa tasaisen ryppään Tampereen, Kempeleen ja ehkä myös Siilinjärven kanssa. Niiltä sijoilta, 10-12, Kitee todennäköisesti kauden päätteeksi löytyy.

Kiteen ongelmana on materiaalin epätasaisuus. Tämä näkyy erityisesti sisäpelissä. Sisäpelin ehdoton sydän on kolmikko Samu-Kalle Varonen, Hannes Pekkinen ja Valentin Ikonen, jotka vastaavat tilanteiden tekemisestä, ja Ikonen myös kotiutuksista. Kolmikko on koko Superin mittakaavassa hyvää tasoa.

Ongelma tulee sitä kautta, että Kitee menetti viime kauden joukkueesta ykkösen ja kakkosen, ja uuden kärjen löytäminen ei ole helppoa. Elmeri Purmonen on nopeudeltaan ja sielultaan oikeanlainen kärkimies, mutta nuori mies pannaan tulevalla kaudella isoon ja jopa kohtuuttomaan paikkaan. Riskinä on, että jos Purmosella ei kulje, Kitee joutuu siirtämään Varosta, Pekkistä ja Ikosta pykälän eteenpäin numeroille 2-4, ja tekemään Jesse Eskelisestä kärjen. Eskelinen on toki hyvä etenijä, mutta kärkimies on erikoisrooli, johon pitää kasvaa ja harjoitella – ja Eskelinen on harjoitellut tähän mennessä käytännössä vain lukkariksi. Jos kyseinen siirto joudutaan tekemään, se syö Kiteen sisäpelivoimaa, sillä Varosen, Pekkisen ja Ikosen ideaalisimmat paikat Kiteen kannalta olisi pelata numeroilla 3-5.

Kiteen kotiutusosasto on Ikosta lukuun ottamatta vaatimaton. Sami Mikkolanaho on kauniisti sanottuna turha mies Kiteellä. Toinen lyöjäjokeri, Ville Liukku, on puolestaan enemmän vaihtolyöjä kuin kotiuttaja. Jiri Pippolassa voisi olla ainesta kotiuttajajokeriksi, mutta hän tuskin saa vastuuta.

Ulkona Kitee on myös repaleinen. Jesse Eskelinen on saanut talven aikana käännettyä tekemiseensä jälleen uutta ruutia ja hän on potentiaaliltaan edelleen lahjakas lukkari. Hannes Pekkinen on huippuluokan etumies ja yhdessä Eskelisen ja Joni Lehikoisen kanssa muodostaa etukentän, jota voi perustellusti pitää jopa parempana tai ainakin saman tasoisena kuin esimerkiksi Sotkamon nykyistä etukenttää.

Ville Kotron lähtö keväällä jättää valtavan aukon ulkokentälle ja etenkin polttolinjaan, joka on ulkopelissä Kiteen heikoin osa. Samu-Kalle Varosesta on kasvanut muutamassa vuodessa kovan luokan koppari ja hänen merkityksensä Kiteen ulkopelissä on korvaamaton.

Pelinjohtaja Petri Tuuva on mielenkiintoinen tapaus. Hän on pikkutarkka pelin ja pelin yksityiskohtien tutkija ja tuntija, mutta samalla hän edustaa imatralaista koulukuntaa, jossa pelinjohtaminen ja valmentaminen nähdään kahtena erillisenä asiana. Pesäpallo on kuitenkin menossa yhä voimakkaammin siihen suuntaan, että todellinen työ on valmentaminen ja pelien johtaminen on enemmänkin seurausta siitä, mitä on tehty harjoituskauden aikana.

Kiteen onneksi Tuuva osaa johtaa peliä ja ymmärtää, miten pelaamista juoksutetaan ja rytmitetään. Hän ei välttämättä ole samalla tavalla räiskyvä ja yllättävä pelinjohtaja kuin Raimo Bragge, mutta ei Kitee Tuuvaan tällä kaudella kaadu. Seurajohdossa joudutaan kuitenkin miettimään myös pelinjohtajakysymystä uuden strategian valossa. Olivatpa syyt mitkä ja miten hyviä tahansa, on valitettavaa, että Kitee ei ole viime vuosina päässyt hyödyntämään sitä kiistatonta pelinjohto-osaamista, jota Kiteeltä edelleen löytyisi.

 

Elmo-lehti analysoi kaikki miesten Superin seurat seura kerrallaan. Lue aiemmat jutut alle olevista linkeistä:

7: JymyJussit on kauden suurin arvoitus

8: Imatra pelaa sarjasijoitusta suuremmista asioista

9: Kankaanpään kanssa kannattaa olla tarkkana

10: Vallankumous pelasti Kiteen, mutta edessä on pitkä tie

11: Kempele on pesäpallokenttien kummajainen

13: Onko Tampere tullut Superiin jäädäkseen?

13: Onko Siilinjärvelle elintilaa Kuopion puristuksessa?

14: Koskenkorva on Superin heikoin joukkue