Naisten Superpesis-kausi päättyi Porin Pesäkarhujen voitonjuhliin trillerimäisessä finaalisarjassa Manse PP:tä vastaan. Pekka, aikamoinen kausi naisten Superissa?

Olihan tämä uskomaton kausi, joka sai vielä hienon päätöksen, kun koko pesäpallo-Suomi sai keskittyä vain naisten viidenteen loppuotteluun ja mestaruus ratkesi supervuoroparissa aivan kuten aiemmissakin neljässä finaaliottelussa, joissa ratkaisu haettiin supervuorossa tai kotiutuslyöntikisassa.

Eihän tätä täydellisempää käsikirjoitusta voi urheilullisesti kirjoittaa, mutta sen päällä oli myös tämä kaikki positiivinen julkisuus, joka finaaleihin liittyi. Viidennen finaalin liput myytiin loppuun muutamassa tunnissa, ottelu näytettiin Ruudun lisäksi suorana myös Ylen puolella tv-kakkosella ja lisäksi Tampereella ja Porissa oli vielä erityiset kisakatsomot Nokia-Areenalla ja Porin jäähalissa.

Ja tämä kaikki tapahtui kaudella, jolla jo muutenkin nähtiin komeita yleisömääriä ja jonka aikana viime vuosien valtarakenteet rikkoutuvat raikkaiden uusien seurojen ansiosta. Pori ja Manse ansaitsevat kaikki kiitoksensa ja kunniansa, mutta sen lisäksi monilla muillakin paikkakunnilla nähtiin hieno pesäpallokesä ja sarjassa oli vähintään jo seitsemän varsin tasaista kärkiseuraa.

Tänä vuonna jo puolivälierissä nähtiin hienoja ja ottelusarjoja. Perinteisistä suurseuroista Lapuan Virkiä ja Jyväskylän Kirittäret kohtasivat jo puolivälierissä ja viime kauden mestarijoukkue Kirittäret joutui armotta laulukuoroon.

Runkosarjassa hienosti kolmanneksi sijoittunut Seinäjoen Maila-Jussit pelasi myös hienon sarjan nousujohteisessa kiidossa olevan Joensuun Mailan kanssa. JoMa johti puolivälieräsarjaa Maila-Jusseja vastaan jo 2-0, mutta seinäjokiset nousivat takaa ohi ja menivät välieriin.

Vaasan Mailattaret meni nousunsa jälkeen jo toisena vuonna peräkkäin puolivälieriin, ja vaikka Manse oli selvästi vahvempi, Vaasassa on tehty viime vuosina hienoa työtä.

Lasken kauden positiivisiin asioihin myös Haminan Palloilijoiden nuoren joukkueen ennakkoluulottomat esitykset sarjanousijana ja sarjapaikan säilyttämisen. Kempeleen Kirin putoaminen on toki harmi hyvää juniorityötä tehneen KeKin kannalta, mutta sen putoaminen ja Roihuttarien tarkoitti Helsingin säilymistä Superin kartalla, millä silläkin on oma arvonsa.

Ja vielä yksi plussa. Ensi kaudeksi Superiin noussut Pöytyä palkkasi kauden jälkeen valmennustiimiinsä Emma Körkön. Tämä kertoo siitä arvotuksesta, mikä hyvälle valmennukselle kuuluisi laajemminkin.

Mitä tällaisesta hienosta naispesäpallokaudesta pitäisi ottaa opiksi?

Tärkein asia olisi se, ettei nyt vain ihastella ja ihmetellä, vaan tämä positiivinen kehitys saataisiin jatkumaan.

Yksi kauden suurista positiivisista asioista oli ilman muuta Superpesis Oy:n perustaminen uudelleen. Vaikka naispesäpallo ja tasa-arvo onkin pidetty puheissa mukana, nyt Superpesis Oy:n tasolla pitäisi pitää huoli siitä, että myös naispesäpallon puolella tehdään konkreettisia tekoja naispesäpallon kehittämiseksi eikä keskityttäisi vain miesten pesäpalloon.

Yksi tällainen toimenpide olisi saada oma vastuuhenkilö naisten Superpesiksen kehittämiselle, oli hän sitten kokopäiväinen tai osapäiväinen. Riskinä on, että asioida viedään eteenpäin ja kehitetään edelleen liiaksi miespesäpallo edellä, ellei siellä ole ihmistä tai ihmisiä, jotka vastaavat ensisijaisesti naisten pesäpallon tulevaisuudesta.

Toinen iso asia olisi saada tämä positiivinen kehitys tason laajentumisesta jatkumaan ja kiihtymään. Tässä päävastuu on toki seuroilla itsellään, mutta Superissakin on edelleen seuroja, jotka tarvitsisivat tukea toiminnassaan. En tarkoita niinkään rahaa, vaan seurojen rinnalla kulkemista ja haasteiden ratkomista yhdessä.

Esimerkiksi nyt Oulun Lippo, Pattijoen Urheilijat ja Kempeleen Kiri ovat kasvattaneet paljon pelaajia näihin viime vuosina loppuotteluissa nähtyihin seuroihin. Jokainen päättää toki itse siitä, missä pelaa ja asuu, mutta olisi hienoa, jos vahva juniorityö toisi menestystä myös oman seutukunnan seuroille.

Kolmas iso asia on miettiä Yleisradion roolia. Ruutu on tehnyt hienoa työtä näyttämällä kaikki miesten ja naisten Superin ottelut suorina vähintään fanikameran kautta ja se on muutenkin ottanut valtavan roolin pesäpallon näkyvyydessä.

Jos kuitenkin hieman pelkistän, Ruudun kautta pesäpalloa katsovat ensisijaisesti pesäpalloihmiset ja Yleisradion kautta urheilusta yleisemmin kiinnostuneet katsojat. Tästä pesäpalloseuraajien ydinjoukosta pitää kaikin keinoin pitää kiinni ja heitä pitää vaalia, mutta kasvupotentiaalin kannalta on nähtävä myös Yleisradion ja ilmaiskanavien arvo.

Toivottavasti nämä Sanoma ja Yleisradio löytävät jatkossakin samanlainen ”molemmat voittavat” -kombinaation ja kehittävät yhteistyötään entisestään.

Nostaisin näkyvyysmielessä esille myös sen, mitä tämän kauden naisten finaaliottelut kertoivat suurkaupunkeihin liittyvästä potentiaalista. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, millainen potentiaali niihin liittyy.

Tämä ymmärretään hyvin myös uudessa Superpesis Oy:ssä, jossa Helsinki-kysymys on yksi agendalla oleva iso kysymys. Tässä olisi kuitenkin muistettava, että kysymys ei taaskaan ole vain miesjoukkueesta, vaan yhtä lailla myös naispesäpallo olisi pidettävä esillä näissä visioissa.

Jokainen ymmärtää, ettei mikään käy sormia napsauttamalla, mutta pesäpallon kehittämisessä kysymys on tulevaisuudesta ja siihen kuvaa mahtuu myös se, että Helsingissä on niin menestyvä miesten kuin naistenkin joukkue. Se ei ole pois suuressa kuvassa keneltäkään, vaan sen tuomasta näkyvyydestä ja mainosarvosta hyötyvät kaikki.

Jos vielä palataan lyhyesti pelillisiin opetuksiin, mikä oli tämän kauden tärkein pelillinen oppi?

Yhden asian nostaminen tikun nokkaan pelkistää pesäpallon pelillistä rikkautta, mutta Porin mestaruus alleviivasi jälleen pesäpallon vanhaan perusoppia, jonka Sotkamon Jymyn 30 vuoden hurja valtakausi on todistanut moneen kertaan: mestaruuksia voitetaan tiiviillä ulkopelillä.

Porin haasteena oli, että siltä puuttui hurja kotiutusosasto, mutta pelinjohtaja Jarkko Pokela näki, että Pori voi voittaa mestaruuden pelaamalla tiivistä ja tarkkaa ulkopeliä. Ja sen se teki. Toki pudotuspeleissä tuli yksittäisiä jaksoja, joissa Porin ulkokentästä lyötiin useampi juoksu, mutta otteluiden henki oli, että Porilta saa maksimissaan 2-3 juoksua per jakso.

On mielenkiintoista nähdä, miten Porin ja Sotkamon tämän kauden opetukset näkyvät ensi kaudella pesäpallokentillä – ja miten Pokela siirtää kultaisen Midaksen kosketuksensa miesten pesäpalloon ensi kaudella Hyvinkään Tahkossa.