Uskomaton MM-finaali antoi vastauksen paremmuudesta, mutta myös suurimmasta ja kauneimmasta

Lionel Messi sai mestaruuden myötä uralleen janoamansa kruunun.

JalkapalloJalkapallon MM2022

Uskomaton MM-finaali antoi vastauksen paremmuudesta, mutta myös suurimmasta ja kauneimmasta

Argentiina otti häkellyttävässä MM-finaalissa omansa ja Lionel Messi paikkansa kaikkien aikojen suurimpana. Joel Perovuon mukaan lopulta ratkaiseva ero MM-finaalissa syntyi myös maalivahtipelissä.

TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 18.12.2022 | KUVAT Friedemann Vogel/EPA-EFE/AOP

Tulipahan päästyä uskomattomaan kyytiin.

Voi sanoa, että MM-kisat saivat arvoisensa päätöksen täysin käsittämättömän loppuottelun muodossa.

Käsikirjoitus oli aivan kuin ennalta kirjoitettu. Ensin finaalissa kentällä nähtiin niin pitkään vain yksi joukkue ja voittajasta ei näyttänyt olevan epäselvyyttä. Argentiina tuli finaaliin taistelemaan ja pelaamaan voitosta. Ranska taas näytti siltä, että koko joukkue olisi viruksen kourissa.

Argentiina pelasi alusta saakka kovaa kaksinkamppailuissa ja Ranska vaikutti todella lamaantuneelta kaikessa tekemisessään. Moni asia oli Argentiinan hyvyyttä, mutta Ranskan suoritus fyysisestä näkökulmasta oli anteeksiantamaton. Argentiina hajotti Ranskan atomeiksi pääsemällä toistuvasti omalle pelinteko-alueelleen ja siitä murtamaan Ranskan seuraavan linjan.

Ranska yritti olla aiempaa aktiivisempi prässissään, mutta se ei monestikaan toiminut, vaan liian usein kävi niin, että pelaajat menivät yksi kerrallaan paineistamaan ja pelasivat itsensä ulos.

Angel di Maria pelasi loistavan ensimmäisen puoliajan ja di Marian laittaminen vasemmalle heikosti puolustavan Ousmane Dembelen puolelle oli valmentaja Lionel Scalonilta hyvä ratkaisu.

Argentiina hyödynsi ensimmäisellä puoliajalla loistavasti Ranskan liian pitkänä olleen joukkueen.

***

Kaikki näytti olevan jo paketointia vaille valmista, kunnes ottelu sai odottamattoman sähköiskun.

Toisella puoliajalla peli jatkui pitkään Argentiinan kontrollissa. Qatarin MM-kisojen tyyliin ottelussa tapahtui kuitenkin taas jotain uskomatonta. Ranskan tekemä kavennusmaali shokeerasi Argentiinan ja Ranska pääsi iskemään heti perään tasoitusmaalin Argentiinan keräillessä vielä itseään. Samalla myös Ranska heräsi juoksemaan ja taistelemaan.

Tässä täysin puun takaa tulleessa muutoksessa nähtiin jälleen myös henkisen puolen vaikutus.

Lopulta ottelu alkoi uudestaan 2–2-tilanteessa ja loppu oli täyttä tykitystä päästä päähän. Argentiina sai luotua useamman näyttävän kombinaation päästessään kerta toisensa jälkeen juoksemaan kohti Ranskan puolustuslinjaa. Yhdestä tällaisesta Lionel Messi iski pallon maaliin jatkoajalla.

Ottelu tarjosi jännitystä loppuun saakka, kun Ranska oli viimeisellä minuutilla vielä läpiajossa ja tilanteen vastahyökkäyksestä Argentiina sai vielä luotua laatupaikan Lautaro Martinezille.

***

Savun laskeuduttua voi todeta Argentiinan olleen finaalissa edellä ja on nyt ansaitusti maailmanmestari. Rangaistuspotkukilpailussa todennäköisyydet olivat vahvasti Argentiinan kannalla maalivahtien takia, sillä Hugo Lloris ei ole Emiliano Martinezin tasoa torjumaan rankkareita.

Uskomattominta finaalissa oli ehkä se, miten Ranska onnistui tuolla esityksellä roikkumaan mukana aina pilkuille saakka.

Ja kävihän tässä niinkin, että Messi nousi maailmanmestaruuden myötä kiistattomasti kaikkien aikojen jalkapalloilijaksi.

Se titteli on ansaittu.