Valioliigan tämän kesän kauneimmalla ja rumimmalla tarinalla on sama nimi.

Sen tarinan nimi on AFC Bournemouth.

Bournemouth oli pitkään Englannin aladivisioonien harmaudessa pelannut kälyinen pikkuseura.

Se tunnettiin lähinnä siitä, että se oli lisännyt kauden 1971-72 alussa FC-etuliitteensä eteen mitään tarkoittamattoman A-kirjaimen, jotta se nousisi Englannin liiga -seurojen aakkosjärjestyksessä ensimmäiseksi ohi Arsenalin.

Vuotta myöhemmin seuran historiassa tapahtui toinen asia, joka nosti sen otsikoihin. Se myi aladivisioonien pelätyimmän maalitykin Ted MacDougallin 200 000 punnalla Manchester Unitediin. 200 000 puntaa kuulostaa nyt olemattomalta siirtosummalta, mutta MacDougallin siirtyessä syyskuussa 1972 Old Traffordille, Britannian siirtosumma ennätys oli 225 000 puntaa.

MacDougalla oli tehnyt Bournemouthissa kolmessa vuodessa 165 ottelussa 126 maalia, mutta Manchester United sai vain MacDougallin varjon. MacDougall ehti pelata Old Traffordilla vain kuusi kuukautta ja tehdä 18 liigaottelussa viisi maalia, kunnes hänet pakattiin maaliskuussa 1973 siistiin pakettiin ja myytiin West Hamille.

***

Bournemouthin nykyinen tarina voidaan jakaa kahteen osaan.

Ensimmäinen osa kertoo siitä, kuinka nuori mies nimeltään Eddie Howe tuli ja pelasti Bournemouthin varmalta putoamiselta Englannin liigasta kaudella 2008–09.

Bournemouth oli ollut edellisenä kesänä lähellä konkurssia ja siltä oli vähennetty taloussääntöjen rikkomisesta 17 pistettä. Howen tullessa seuran manageriksi tammikuussa 2009, Bournemouth oli sarjan pohjalla 10 pisteen päässä toiseksi viimeisestä seurasta. Tilanne näytti epätoivoiselta.

Kauden viimeisen ottelun 89. minuutilla tullut maali pelasti kuitenkin Bournemouthin – ja seuraavana kautena Howe nosti Bournemouthin jo Ykkösliigaan.

Howe kävi välillä haistelemassa muutaman kuukauden ajan tuulia Burnleyn managerina, mutta palasi takaisin Bournemouthiin. Hän nosti Bournemouthin kaudella 2012–13 historian ensimmäisen kerran Englannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ja kahta vuotta myöhemmin sensaatiomaisesti Valioliigaan.

Bournemouth ja Howe jaksoivat heilua aikansa, kunnes koronakauden 2019–20 päätteeksi Bournemouth putosi takaisin Mestaruussarjaan ja Howe jätti tehtävänsä managerina.

***

Bournemouthin toinen uuden ajan luku alkoi kolme vuotta sitten. Se oli noussut keväällä 2022 takaisin Valioliigaan, mutta vuoden merkittävin uutinen saatiin kuitenkin vasta joulukuussa, kun Bournemouth siirtyi amerikkalaisen liikemiehen Bill Foleyn omistukseen.

Foley oli noussut urheilumaailman puheenaiheeksi Vegas Golden Knightsin omistajana ja johdettuaan seuran sen ensimmäisellä NHL-kaudella Stanley Cupin finaaleihin Washington Capitalsia vastaan.

Foleyn alaisuudessa Bournemouthissa alkoi uusi aika. Foley oli ymmärtänyt Golden Knightissa pelaajarekrytoinnin arvon ja hän satsasi siihen myös Bournemouthissa.

Ihme alkoi kypsyä etelärannikolla.

Tällä kaudella ihme puhkesi täyteen loistoonsa.

Bournemouth oli pitkään taistelemassa jopa pääsystä Mestarien liigaan nuoren espanjalaismanagerin Andoni Iraolan johdolla, kunnes meno hyytyi keväällä ja Bournemouth sijoittui lopulta yhdeksänneksi. Mestarien liigan paikka jäi vain 10 pisteen päähän.

***

Tulosten takana kypsyi toinenkin ihme. Jalkapallomaailma ei vain ihmetellyt pikkuseuran pelotonta menoa Valioliigassa, se myös ihasteli sitä, millaisia lahjakkuuksia Bournemouthin riveissä pelasi.

Jos seura pelaa stadionilla, jonne mahtuu 11307 katsojaa ja jos sen liikevaihto on neljä–viisi kertaa pienempi kuin Valioliigan suurimmilla seuroilla tai Real Madridilla ja PSG.llä, tarinan seuraavaa lukua ei tarvitse arpoa: suuret tulevat ja vievät Bournemouthin pesästä kaiken sen, millä on jotakin arvoa.

Tässä kohtaa tullaan myös niille vesille, jossa jalkapallon kauneus ja rumuus lyövät kättä toisilleen.

Kauneutta tässä tarinassa on se, että pienikin seura voi taikoa taitavissa käsissä ihmeitä – ja saa siitä myös sellaisen taloudellisen palkkion, jota se ei pystyisi 11000 katsojan stadionilla koskaan tahkoamaan.

Samalla tarina muuttuu myös rumaksi. Pieni seura voi toki tehdä ihmeitä, mutta ihmeiden tekijälle käy juuri siten, miten Bournemouthille on nyt käymässä – ja miten kävi Southamptonille 2000-luvulla.

Ensin Southamptonilta vietiin sen kasvattamat lahjakkaimmat omat juniorit Gareth Balesta, Theo Walcottista ja Luke Shaw’sta alkaen. Sitten siltä vietiin Virgil van Dijkin ja Sadio Manén johdolla ne pelaajat, jotka se oli Bournemouthin tavoin löytänyt kirpputoreilta ja alennusmyynneistä ja jalostanut omassa pajassaan maailmanluokan supertähdiksi.

***

Bournemouth on nyt siinä murroskohdassa, jossa tulvapotit ovat auennet.

Vuosi sitten Dean Courtila lähti jo Dominic Solanke 70 miljoonalla eurolla Tottenhamiin – ja heti tämän kauden päätyttyä Real Madrid kävi hakemassa toppari Dean Huijsenin 59,5 miljoonalla eurolla Santiago Bernabeulle.

Liverpool on sopinut nyt 47 miljoonan euron kaupat laitapuolustaja Milos Kerkezistä ja PSG on viimeistelemässä toppari Illya Zabarnyin 55 miljoonan euron siirron Pariisiin.

Eivätkä siirrot välttämättä tähän lopu. Useat seurat Tottenhamista ja Manchester Unitedista alkaen yrittävät repiä riveihinsä laituri Antoine Semenyon, josta Bournemouth vaatii jopa yli 80 miljoonan euron siirtokorvausta. Hyökkäävänä keskikenttänä pelaavan Justin Kluivertin hintapyynnön uskotaan liikkuvan puolestaan 50-55 miljoonan euron luokassa.

***

Se, että Bournemouth tyhjenee suurimmista tähdistään, kuulostaa julmalta, mutta Bournemouthin kannalta se on sen strategian mukaista liiketoimintaa, jossa pelaajia ostetaan halvalla ja myydään kalliilla.

Solanken Bournemouth osti aikoinaan reilulla 20 miljoonalla eurolla Liverpoolin ylijäämävarastosta.

Huijsenista se maksoi vuosi sitten heinäkuussa Juventukselle 15,2 miljoonaa.

Kerkezin Bournemouth hankki kesällä 2023 18 miljoonalla eurolla AZ Alkmaarista, Semenyon 12 miljoonalla eurolla Bristol Citysta ja Kluivertin 11 miljoonalla eurolla Romasta. Vuoden 2023 tammikuussa Bournemouth osti Zabarnyin 23 miljoonalla eurolla Kiovan Dynamosta.

Jos Bournemouth päättää lyödä tänä kesänä rahoiksi, se kuittaa yksistään Huijsenista, Kerkezistä, Zabarnyista, Semeyonista ja Kluivertista jopa 280-290 miljoonaa euroa – ja tekee samalla yli 200 miljoonaa euroa voittoa verrattuna siihen, mitä se on maksanut heistä viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana samoista pelaajista.

Sitä voi pitää loistavana liiketoimintana, mutta onko se jalkapallon kannalta kauneutta vai realismin pakottamaa rumuutta – ja muisto maailmasta, jota ei enää ole ja joka ei koskaan enää jalkapallossa palaa?