Valtteri Bottaksen ja Alfa Romeon ongelmien takana saattaa olla yllättävä ongelma
Mikä selittää Valtteri Bottaksen ja Alfa Romeon heikon vauhdin tällä kaudella. Erkki Mustakarilla on yksi teoria.
Alfa Romeon jatkuvat vaikeudet koettelevat Erkki Mustakarin mukaan selvästi Valtteri Bottaksen asennetta ja herrasmiesmäisyyden rajoja.
Alfa Romeon tilanteessa näytti jo valo pilkahtelevan Kanadassa, jossa Bottas ajoi tällä kaudella toisen kerran kympin sakkiin. Viime viikonloppuna Itävallassa tuli sen sijaan lunta taas tupaan, kun Bottas jäi sprinttikisassa viimeiseksi ja oli varsinaisessa kisassa vasta 15:s.
”Itävallan jälkeen Valtteri jo vähän hermostui tallilleen, mikä on merkki siitä, että hän on turhautunut tilanteeseen. Valtteri on kuitenkin pohjimmiltaan herrasmies, minkä vuoksi kuulimme vain sellaista pientä nurinaa. Jos Valtterilla ei olisi tätä herrasmiesmäistä ominaisuutta, palaute olisi varmasti kipakkaa ja kuuluvaa”, Mustakari sanoo.
Tulevan viikonlopun Silverstonen kisa on Alfa Romeon ja Bottaksen loppukauden kannalta kriittinen. Tallipäällikkö Alessandro Alunni Bravi hehkutti heti Itävallan kisan jälkeen, että Hinwilin tehtailta tulee Silverstoneen kisaan tallin autoihin iso päivityspaketti, jolla Alfojen uskotaan nousevan taas kymmenen parhaan joukkoon.
”Päivityspakettia Alfa Romeot todella kaipaavat. On kuitenkin erittäin mielenkiintoista, että päivityspaketti tulee Silverstoneen, joka on äärimmäisen haasteellinen rata. Päivityspaketin on parasta tuoda autoon puuttuvaa suoranopeutta, sillä se on avainasia nopealla Silverstonen radalla.”
”Olemme kuulleet usein aiemminkin tällä kaudella Alfa Romeolla puhuttavan kympin sakista. Nyt noille puheilla olisi hyvä saada katetta, sillä tähänastisilla näytöillä kaudesta tulee raskas niin Valtterille kuin koko tallille.”
17.00 for Carlos Sainz to take the Pole in British GP. Play now at Stake!
Mustakarin mukaan sitä, mikä tallissa tarkkaan ottaen mättää, on osittainen mysteeri, sillä testiolosuhteet ovat Sauberin tehtailla erinomaiset. Mustakari nostaa yhdeksi mahdollisuudeksi yllättävän seikan – sen, että Hiniwilissa osaaminen loppuu yksinkertaisesti kesken.
”Kritisoin Itävallan kisan jälkeen Hinwilin teknisen osaston panosta. Hinwilissä on huippuluokan tuulitunneli, mutta sieltä ulos tulevaa dataa on osattava lukea ja se on osattava kääntää käytäntöön.”
”Tämä sama ongelma oli aikoinaan esimerkiksi Toyotalla. Tuulitunnelituloksia ei osattu tulkita ja laittaa tehokkaasti käytäntöön autossa. Mika Salo turhautui silloin muutamaankin otteeseen siihen, ettei autoon saatu lisää vauhtia hienoista testifasiliteeteista huolimatta.”
”Jos ja kun Alfa Romea saa päivityspakettinsa Silverstoneen, saamme heti vastauksen siihen, onko Alfa Romeo löytänyt lisää vauhtia. Sen Silverstonen rata näyttää armotta”, Mustakari sanoo.