Valtteri Bottaksen kausi kulkee tällä hetkellä täysin väärään suuntaan

Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä hyvältä - mutta Ranskan GP:n startissa kaikki muuttui Valtteri Bottaksen kannalta.

Uncategorized

Valtteri Bottaksen kausi kulkee tällä hetkellä täysin väärään suuntaan

Valtteri Bottaksen ja Alfa Romeon kausi on Erkki Mustakarin mukaan kulkemassa huolestuttavaan suuntaan.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 26.7.2022 | KUVAT All Over Press

Valtteri Bottaksen kausi synkistyy kovaa vauhtia kisa kisalta. F1-asiantuntija Erkki Mustakari on varoittanut jo useamman viikon, että Alfa Romeo on putoamassa muiden keskisuurten tallien vauhdista ja Bottaksen MM-pisteet ovat jatkossa entistäkin tiukemmassa.

Mustakari odotti Alfa Romeon iskevän Ranskan GP:ssä takaisin, mutta odotettua iskua ei tullut. Tuli sen sijaan yksi kauden pahimmista pettymyksistä, sillä Bottas ylitti maaliin ajaneista autoista maaliviivan toiseksi viimeisenä sijalla 14.

Mustakarin mukaan Bottas oli vaisu jo aika-ajoissa ja kisaviikonloppu synkkeni lopullisesti startissa, kun Bottaksen 11. lähtöruutu vaihtui nopeasti 16. sijaan.

”Jos tänä päivänä mokaa kisan lähdön, hurahtaa heti puoli tusinaa autoa ohi. Niiden napsiminen kiinni yksitellen on hankalaa, jos ei ole rakettinopeaa autoa. Ja tällaista autoa Valtterilla ei ole tällä hetkellä allaan”, Mustakari harmittelee.

”Tämä Bottaksen todellisuus nyt on ja pelkään pahoin, että tilanne vain heikkenee tästä eteenpäin, sillä AlphaTauri, Alpine ja jopa Haas ovat pystyneet kehittämään autoaan Alfa Romeota enemmän. Valtterin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa kaiken on osuttava jo harjoituksista ja aika-ajoista lähtien nappiin ja kisassa on onnistuttava myös täydellisesti.”

”Toki Valtterin kisavauhti on ollut tähän mennessä hyvää, mutta vaarana on, että senkin edun Alfa menettää tai on jo menettänyt, sillä marginaalit ovat todella pieniä”, Mustakari sanoo.

Bottaksen tallikaveri Zhou Guanyu keskeytti Ranskan kisan. Sitä ennen kiinalainen ehti saada viiden sekunnin aikasakon kolhittuaan Mick Schumacherin kanssa.

”Zhoun ajaminen Silverstonen kolarin jälkeen ei ole ollut yhtä rohkeaa kuin ennen kolaria. Toisaalta Zhou kuitenkin totuttelee vielä F1-maailmaan ja rakentaa omaa luottamustaan ajotaitoihinsa ja opettelee autonsa suorituskykyä. Sellainen vie aikaa, varsinkin kun ei ole mikään superluokan kuskilahjakkuus. Zhou näytti kelpo-otteita F2:ssa, joten tätä korttia ei ole vielä täysin katsottu”, Mustakari ennakoi.