Vanhan vainoojan kritiikki ei Valtteri Bottasta hetkauta tälläkään kertaa

Jatkuuko Valtteri Bottaksen F1-ura vai onko se jo paketissa? Siinäpä kysymys,

Formula 1

Vanhan vainoojan kritiikki ei Valtteri Bottasta hetkauta tälläkään kertaa

Valtteri Bottas on saanut jälleen kovaa kritiikkiä tutusta osoitteesta - kokeneelta sveitsiläiseltä F1-toimittajalta.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 12.12.2024 | KUVAT Sauber Group Media

Valtteri Bottaksen F1-kilpaura tuli ainakin toistaiseksi päätökseen viime sunnuntaina Abu Dhabissa. Suomalaiskuskin koko kulunut kausi Sauberilla oli ilman MM-pisteitä läpi kahlattu megafloppi ja viimeinen kisa kruunasi kaiken, koska se päättyi keskeytykseen.

ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari sanoo, ettei kaikkea ole Bottaksen osalta silti vielä välttämättä nähty.

”Bottas on saanut paljon kritiikkiä ja erityisesti Blick-lehden konkaritoimittaja Roger Benoit on heittänyt vettä myllyyn. Bottas on varmasti edellisessä elämässä häntä potkaissut tai jotain, koska aika kirpeäähän tuo kommentointi on ollut ja Benoit on aiemminkin kritisoinut Valtteria useaan otteeseen”, Mustakari hekottelee.

”Kyllä Bottas sen kestää. Onhan hän itsekin tässä jo avautunut viime aikoina yhdestä sun toisesta asiasta ihan medialle asti. Se on varmasti normaalia, koska aika paljon tunteita tällaisen kauden ja tietysti koko uran jälkeen mieleen tulee ja etsii jotain purkautumiskeinoa.”

Bottaksen uran jatko odottaa sopimuspaperia Mercedes-tallista. F1-auton rattiin se ei häntä välttämättä ole viemässä, vaan testaajaksi ja varakuskiksi, sekä sparraamaan asioita tallipäällikkö Toto Wolffin kanssa parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

”Kyllä jo tämän kauden tulokkaiden tekemiset F1-radoilla vakuutti siitä, että kunnon backup kannattaa olla suunniteltuna, jos nuoren kuskin talliinsa palkkaa. Samanmoiset ajatukset Wolffilla itsellään on ollut varmasti mielessä jo alun perin, kun hän teki sopimuksen vasta 18-vuotiaan Andrea Kimi Antonellin kanssa Lewis Hamiltonin sanottua jättävänsä tallin.”

”Ferrarin jättänyt Carlos Sainz hyppäsi tiistain F1-testisessiolla ensimmäistä kertaa Williamsin rattiin ja oli heti kiinni kärkiajoissa. Liikaa johtopäätöksiä tiistain tuloksista ei tietenkään voi vetää, mutta se osoitti, että kun kokenut kuski on ratissa, tulosta tulee. Tämä pätee myös Bottaksen pestiin Mersulla, jos tpaikka tulisikin yllättäen kysymykseen.”

”Tietenkin joku voisi myös hulluuksissaan ajatella, että Bottas saisi Mersulla samalla koulutusta tallipäällikön virkaan, mutta itse en usko, että hän olisi sellaisessa tehtävässä mitenkään omimmillaan tai edes sellaisesta kiinnostunut. Se vaatii jo aivan toisenlaista koulutusta, joten en usko, että Bottas sellaisesta unelmoi”, Mustakari pohtii.