Fjodor Dostojevskin Idiootti on yksi maailmankirjallisuuden merkkiteoksia. Kirja on täynnä mukaansatempaavia juonenkäänteitä ja on hyvin mielenkiintoinen sikälikin, että Dostojevski koetteli kirjaa kirjoittaessaan jatkuvasti keskeistä pyrkimystään kuvata puhtaasti hyvää ihmistä keskellä maailman ristiriitoja. Kirjailijan omasta mielestä liiaksi kiireellisen prosessin tuotoksena syntyi kirja, jota on kuvattu samalla kaoottiseksi sekä loistavaksi. Tässä kirjassa ei seurattu aikansa trendejä, vaan se rikkoi normeja.

Suomi on ollut jalkapallossa trendien maa. Kehityksen ja voiton on taannut vuoroin lisää tekniikkaa, voimaa, nopeutta tai itseluottamusta. Pisimpään meillä on pysynyt pyrkimys suoraviivaisuuteen. Alle kolme syöttöä ja maali. Nyt muutaman vuoden pallonhallintajakson jälkeen suoraviivaisemman pelin vastaisku on taas tulossa. Veikkausliigassa pelaa tällä kaudella useita joukkueita, joiden pelitapa on hyvinkin suoraviivainen. Esimerkiksi talven KuPS toi suoraviivaisuudellaan Ilveksen valmentajan Jarkko Wissin mieleen aikamatkan vuosikymmenien taakse.

Ennen alkavaa kautta useat seurajohtajat ja valmentajat ovat käyttäneet puheissaan adjektiiveja kuten rohkea, monipuolinen ja aktiivinen. Näillä kositaan yleisöä ja muita sidosryhmiä katsomaan pelejä. Nyt on tulossa menoa ja meininkiä eikä seisoskelua. Ongelmamme on kuitenkin suomalaisessa jalkapallossa se, että asioita ei määritellä kovinkaan tarkasti.

Mitä esimerkiksi rohkea jalkapallo on?

Rohkeus on uskallusta tehdä asioita välittämättä uhista kuten kivusta tai vaarasta. Eli joukkueen pelatessa rohkeaa jalkapalloa se pelaa sitä välittämättä uhista.

Mistä uhista?

Jos ne uhat ovat vaikka kipu ja väsymys, se on ymmärrettävää. Jalkapallon pelaajan pitää kestää näitä. Jos uhat kuitenkin liittyvät hallitsemattomaan peliin tai vastustajan maalintekoon, ne eivät auta joukkuetta menestymään. Esimerkiksi Arne Erlandsenin KuPS pelaa varmaan joidenkin mielestä rohkeaa jalkapalloa pyrkimällä eteenpäin koko ajan. Sitä se onkin, koska tuolla menolla KuPSia uhkaa loukkaantumiset ja epätasainen pelaaminen ja Erlandsenia potkut.

Kieli on ystävämme ja vihollisemme samaan aikaan. Populistivalmentajat käyttävät kieltä hyväkseen luodakseen mielikuvia omasta ja vastustajan toiminnasta. Näiltä valmentajilta olisi joskus mukava kuulla tarkempaa määritelmää termeilleen. Milloin rohkeasta pelistä tulee rohkea peli? Mitä on monipuolinen jalkapallo?

Kaaosjalkapallon kesä

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Veikkausliigassa tulee olemaan monipuolisemman jalkapallon sijasta enemmän kaaosjalkapalloa eli jalkapalloa, jossa syntyy enemmän irtopalloja, transitioita ja kaksinkamppailuita.

Kaaos sinänsä ei ole paha asia, koska kaaos ei ole epäjärjestystä vaan tietty, kompleksinen järjestyksen muoto, jota voi jollakin tasolla oppia hallitsemaan. Jalkapallopelissä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että joukkue pystyy irtopallo- ja transitiotilanteissa toimimaan menestyksekkäästi ja voittamaan tilanteita omaksi edukseen. Joukkue on organisoitunut siten, että se kykenee hallitsemaan kaaostilanteita tai sillä on pelaajia, jotka kukoistavat näissä tilanteissa. Esimerkiksi Luca Modrić tulee useista kaaostilanteista ulos pallo joko omassa hallussaan tai syötön jälkeen oman joukkueen pelaajan hallussa. Granit Xhaka ei tule. Rasmus Schüller tulee, Albijon Muzaci ei tule.

Useimmilla joukkueilla ei ole Modrićin tai Schüllerin tasoisia pelaajia. Tällöin joukkueen yhteiskoordinaatio kaaostilanteissa ja niitä edeltävissä hetkissä on entistä tärkeämpää. Kun pelissä tulee kaaostilanteita, joukkueen pelaajien tulee olla sijoittuneina ja tulee toimia siten, että he voivat selvittää tilanteet menestyksekkäästi. Nyt useat Veikkausliigajoukkueet pelaavat monipuolisempaa jalkapalloa, mikä tarkoittaa yleensä nopeamman etenemisvaihteen lisäämistä peliin. Usean joukkueen kohdalla se on nyt johtamassa lukuisiin transitiotilanteisiin, joita ne eivät kykene hallitsemaan.

Kaaos on siis kompleksinen järjestys, jota voi organisoida ja yrittää järjestää oman joukkueen eduksi. Ongelma on toiminnan organisointi. Nopea eteneminen ja erityisesti siihen liittyvä kenttätasapaino täytyy organisoida hyvin, jotta mahdolliset joukkueen etäisyyksien venyminen ja kenttätasapainon järkkyminen pystytään estämään. Nyt useat joukkueet eivät pysty toimimaan näissä nopean etenemisen tilanteissa hyvin, koska he eivät ole organisoineet niitä laadukkaalle tasolle.

Tilaa tästä Elmo 4 kk + Jari Kupilan upea ”Rata auki” -kirja huippuedulliseen yhteishintaan 39.90!

Esimerkkinä Suomen Cupin peli FC Inter-KuPS. Interin valmentaja José Riveiro on yksi monipuolisuudesta puhuneista valmentajista. Mitä tämä monipuolisuus kentällä oli? Ainakin se oli jonkin verran väkisin puskettuja puolipitkiä ilmasyöttöjä linjojen väleihin tai vastustajan puolustuslinjan taakse. Yksi näistä väkisin pusketuista syötöistä oli Álvaro Muñizin puolipitkä nosto hyökkääjälleen Liliulle KuPSin puolustuslinjan eteen, jossa melkein 2-metrinen toppari Juho Pirttijoki ja hänen jälkeensä Tabi Manga hoitivat tilanteen ja pallon pomppien takaisin keskialueelle. Tästä syntyi kaaostilanne, jossa pallo vaihtoi nopeasti muutamaan kertaan hallitsijaa tai sillä ei oikeastaan ollut hallitsijaa, koska sitä potkittiin mihin sattuu.

Lopulta KuPSin Ville Saxman riisti pallon Urho Nissilälle, joka jatkoi sen Interin linjan taakse juoksunsa aloittaneelle Aniekpeno Udolle. Tästä vastahyökkäyksestä syntyi KuPSin 1-0 -johtomaali ja pääsemme seuraavaan ongelmaan: uusinnat tilanteesta ja ehkä joidenkin valmentajien palautteenantoklipit näyttävät tilanteesta vain Saxmanin riistosta alkaneen tapahtumaketjun. Tällä tavalla katsojille ja palautteen vastaanottaville pelaajille (eikä luultavasti myöskään valmentajille) ei synny ymmärrystä siitä, millainen dynamiikka pelissä maalia välittömästi edeltäviä tapahtumia ennen oli ja mitkä peliteot kaaokseen ja lopulta vastahyökkäykseen johtivat. Ei opita ymmärtämään, millaiset peliteot tuovat riskiä peliin.

Riski onkin yhdistetty yleisesti lyhyillä syötöillä tapahtuvaan pelin avaamiseen, ei pitkiin syöttöihin. Kun tämän kauden Leicester-Everton -pelissä Evertonin maalivahti Jordan Pickford veti yli 60 metriä pitkän maalipotkun ja Leicesterin tehtyä välittömällä vastahyökkäyksellä maalin 14 sekuntia myöhemmin, ei tv-analystien ja selostajien kuultu ihmettelevän Evertonin riskiä. Näitä esimerkkejä löytyy useita. Mainitussa FC Inter-KuPS -pelissä 10 sekuntia FC Interin pitkän roiskaisun jälkeen: KuPS 2-1 johtoon. Emme ymmärrä, että lyhyt ja pitkä syöttö voivat olla kumpikin riskejä. Kumpikin tuottaa peliin omaa, erilaista dynamiikkaa ja omat hyvät sekä huonot puolensa. Pitkiä syöttöjä paljon käytettäessä on riski aiemmin mainittuun etäisyyksien venymiseen, kenttätasapainon järkkymiseen ja vastustajan maaliin.

Pelitapa ja puhe siitä

Miksi olemme tässä?

Yksi ongelmamme on pelitapa ja puhe siitä. Nyt Veikkausliigassa lisääntyvässä monipuolisessa pelitavassa pelitavan itsensä vaikutus pelitapahtumiin alkaa hämärtyä isolle yleisölle. Kun aiemmin sanottiin suunnilleen kaikkien vastustajan maalien johtuvan pimputtelupelitavasta, niin nyt monipuolisen pelitavan aikana esimerkiksi KuPSin maalit eivät johdu FC Interin pelitavasta vaan ehkä Muñizin henkilökohtaisesta virheestä. Tai kun klippejä on katkottu, niin voidaan nähdä FC Interin topparien tehneen virheitä. Pelitavan ja aiempien pelitekojen vaikutusta asiaan ei ymmärretä, edelleenkään.

Aiemmin mainitussa suoraviivaisen pelitavan vastaiskussa on jonkin verran ollut ilmassa myös tieteellisen lähestymistavan väheksyntää. Data-analystit, dronen lennättäjät, tietokonevalmentajat, kaikenlaiset turhat hössötykset ovat mielletty turhiksi. ”Kentällä ne asiat ratkaistaan ja jalkapallo on jalkapalloa eikä numeroita.” Tämä on mielenkiintoista puhetta, koska aiemmin Charles Hughesin oppien ollessa Suomessa vallalla data kelpasi monille valmentajille. Hughesin mielestä data osoitti suoraviivaisen, hänen oppiensa mukaisen pelitavan tuovan voiton 85 %:n varmuudella.

Luca Modrić tulee useista kaaostilanteista ulos pallo joko omassa hallussaan tai syötön jälkeen oman joukkueen pelaajan hallussa. Niin tulee myös Rasmus Schüller.

Hughes oli Jonathan Wilsonin Inverting the Pyramid -kirjassa esitettyjen väitteiden mukaan hyväksikäyttäjä, joka käytti Charles Reepin ja Graham Taylorin työtä ja nimeä hyväkseen nostaakseen itseään jalustalle. Hughesin opit otettiin kuitenkin positiivisesti vastaan Suomessa, ja joukkueet ovat täälläkin aikoinaan pyrkineet tekemään maaleja alle kolmen syötön pituisilla syöttöketjuilla.

Reep oli puolestaan jo pidemmän linjan analyytikko, joka vaikutti myös olevan suoraviivaisen jalkapallon puolestapuhuja. Veikkausliigassa on harjoituspelien ja Suomen cupin pelien perusteella ainakin kaksi valmentajaa, jotka ovat tutustuneet Reepin reacher -termiin. Reep tutki innokkaasti nimeämiään reacher-syöttöjä, jotka lensivät viimeiselle kolmannekselle saakka. Hän kehotti aikanaan Taylorin Watfordia lisäämään tällaisten syöttöjen määrää, koska koki niillä olevan positiivisen vaikutuksen otteluiden voittamiseen.

Nyt Veikkausliigassa reacher-syöttöjä viljelevät Erlandsenin KuPS ja Tommi Pikkaraisen TPS. Rohkeutta ja onnea heille.

Vastakkainasettelut. Kategoriat. Niin monen vastakkainasettelun äärellä ihmiset ovat viettäneet pitkiä aikoja. Taivas ja maa, järki ja tunne, pallonhallinta ja suoraviivaisuus. Mitä näiden ajanvietosten tuotoksena on, jää usein usvan peittoon. Silti olemme päässeet pyrkimyksissämme eteenpäin sen verran, että kutsumme piirejämme sivistyksellisiksi. Enää eivät pelkät koneet höyryä osoituksena teollisesta vallankumouksesta vaan monimutkaisemmat laitteet ovat saattaneet meidät ylemmäs. Kaksi kertaa kaksi on neljä.

Vai onko?

Jalkapallossa, yhdessä piiriemme osassa, pidetään jopa naurettavana ajatusta siitä, että kaksi kertaa kaksi olisi neljä. Eihän elämää, ja etenkään kaaosmaista jalkapalloa voi puristaa numeroiksi. ”Sehän on paljon enemmän, paljon syvempää!” Nämä ihmiset unohtavat, että jo vuosikymmeniä sitten englantilaiset puristivat pelin erityisen pienikokoisiksi numeroiksi. Nämä numerot otettiin avosylin vastaan niidenkin toimesta, jotka nyt kieltävät ne. Kuinka moni vanhemman polven valmentaja muistutti, että maalit tehdään alle kolmen syötön ketjuilla ja että laukoa pitää joka paikasta, koska yhden maalin tekemiseen tarvitaan kymmenen laukausta. Laukausten laadulla ei ollut väliä. Nyt, numeroiden suurentuessa ja syventyessä on alettu hokemaan, ”kaksi kertaa kaksi on kolme, eikä peliä numeroon voi puristaa.”

Ongelma tässä kaikessa, kuten jalkapallossa ylipäätään on se, että eri piirit istuvat kuin vankeina omissa taloissaan, vailla tahtoa tai kykyä lähteä niistä ulos. Kerrotaan asioista populistisesti, ei määritellä termejä, ei asetuta toisen asemaan. Tämän vankiloitumisen seurauksena piirit eivät ymmärrä toistensa ajatuksia, toistensa tunteita. Ei Manchester City ole kaksi kertaa kaksi on neljä eikä Liverpool kaksi kertaa kaksi on kolme. Ne ovat kumpaakin ja kaikkea niiden väliltä. Ne ovat taivasta ja maata, järkeä ja tunnetta sekä ilmaa näiden väliltä.

Yhteistyön soisi mielellään syttyvän, jotta kaikki ajanhukka turhaan, siis turhaan, eikä hyödylliseen debattiin, loppuisi. Idiootin vastahenkiset, synkkämielinen ja raaka Rogožin ja hyväntahtoinen ruhtinas Myškin, olivat syvästi toisiaan vastaan. He tekivät sovinnon vasta edellisen surmattua yhteisen suosittunsa Nastasja Filippovnan. Aiemmin he eivät siihen kyenneet.