Ville Peltonen on HIFK:lle loistava nimi, mutta valmentajana pelottavan suuri kysymysmerkki

JääkiekkoLintu vai kala

Ville Peltonen on HIFK:lle loistava nimi, mutta valmentajana pelottavan suuri kysymysmerkki

Ville Peltonen on HIFK:n uusi päävalmentaja. Nimenä hän on HIFK:lle täydellinen, mutta onko myös valmentajana?

Samuel Savolainen
TEKSTI Samuel Savolainen
@SSavolainen1
JULKAISTU 17.5.2021 | KUVAT All Over Press

Ville Peltonen

Kuka?

Ville Peltonen on Suomen kaikkien aikojen maineikkaimpia jääkiekkoilijoita. Hän MM95-kultapoika, moninkertainen arvokisamitalisti ja maajoukkueen monivuotinen avainpelaaja.

Peltonen on myös Suomen mestari ja Sveitsin mestari. Ura NHL:ssä ei lähtenyt kuitenkaan samanlaiseen liitoon kuin esimerkiksi Tupu-Hupu-Lupu -ketjun muiden jäsenien – Saku Koivun ja Jere Lehtisen.

Nyt puhutaan kuitenkin valmentaja-Peltosesta, ei pelaaja-Peltosesta.

Nyt Peltonen on julkaistu odotetusti HIFK:n seuraavaksi päävalmentajaksi. Hänellä on kokemusta HIFK:n valmennuspäällikkönä, Leijonien apuvalmentajana ja Sveitsissä Bernin apuvalmentajana ja Lausannen päävalmentajana. Viimeksi hän on työskennellyt Toni Söderholmin apuvalmentajana Saksan A-maajoukkueessa.

Vahvuudet

Peltoselle suuri vahvuus valmentajana on se, että hän on päässyt Bernissä ja maajoukkueessa näkemään läheltä yhden Suomen kaikkien aikojen valmentajien, Kari Jalosen, toimintatapoja.

Se ei kuitenkaan välttämättä vielä tarkoita, että kaikki hyvä siirtyisi automaationa Peltoselle. Hyvä pohja se joka tapauksessa on. Peltonen on myös nähnyt pelaajana, miten Jalonen kypsytti IFK:sta mestarin.

Peltonen sai mainetta pelaajana siitä, että kun nuoret pelaajat vasta saapuivat unihiekat silmissä kahvipahvimuki kädessään aamulla hallille, Peltonen oli jo täydessä hiessä kuntopyörän päällä. Peltonen oli pelaaja, joka näytti monessa asiassa muille esimerkkiä.

Sellaista toimintakulttuuria Peltonen epäilemättä peräänkuuluttaa nytkin. Mutta se on vasta yksi tekijä valmentamisessa. Ja usein yksi suurimmista harhoista on nähdä pelaajan ominaisuudet siirtyvän sellaisenaan valmentajaprofiiliin. Kyse on kahdesta täysin eri asiasta.

Myös IFK voi yhteisönä olla ympärillä heikkous, sillä se vaatii usein valmentajan muokkautuvan enemmän IFK:n tavoille kuin että IFK muokkautuisi valmentajan tavoille.

Se on yksi syy, miksi IFK on ollut viheliäinen paikka valmentajalle menestyä. Kuinka moni viime vuosina on lähtenyt IFK:sta saaden uralleen ja statukselleen valmentajana nostetta?

IFK on eräänlaista elämysbisnestä ja mielikuvia, jossa urheiluprosessi ei ole ollut riittävän kovalla tasolla aivan joka portaalla. Mutta Peltoselle IFK:n kulttuuri ei tule millään tavalla uutena asiana.

Peltosella on myös omanlaistaan karismaa, että aivan jokaisesta asiasta häntä tuskin tullaan kaikenlaisten IFK-muumioiden suunnalta neuvomaan.

Heikkoudet

Peltosesta tiedetään päävalmentajana vielä lopulta vähän. Nyt on kuitenkin täysin selvää, että hän joutuu uransa suurimpaan valokeilaan. Se tuo mukanaan myös paineita.

Peltonen on urallaan ollut päävalmentajapestissä kerran, mutta sai kenkää Lausannesta. Tietyllä tavalla on aika suuri kontrasti, että Lappeenrannan SaiPa palkkasi hallitsevan mestarivalmentajan, kun IFK tietyllä tavalla palkkasi valmentajan, jonka näytöistä ei vielä voi mennä takuuseen. Jollain tavoin Peltosen palkkaamisessa haisee ifk-laisuus, palkataan joku nimi ja toivotaan, että jotain mukavaa tapahtuu ilman täyttä varmuutta – tai että palkattaisiin markkinoiden varmin ja kovin nimi. Samanlaista makua oli myös Tobias Salmelaisen palkkaamisessa urheilujohtajaksi.

Moni Sveitsissä pärjännyt valmentaja ei ole välttämättä pärjännyt Suomessa, sillä maiden pelikulttuurit ovat niin erilaisia.

Tulevaisuus

Ville Peltonen on valmentajaurallaan päässyt oikaisemaan monia askeleita, kuten entiset kuuluisat pelaajat yleensäkin. Hän on päässyt urallaan Kari Jalosen siipien suojaan, toinen IFK-ikoni Toni Söderholm otti hänet mukaan Saksan maajoukkueeseen, Tommi Niemelästä oli varmasti suuri apu Lausannessa, mutta nyt Peltonen on päävalmentajana eräällä tavalla omillaan. Ja siksi Peltonen myös mitataan nyt toden teolla.

Valmennustiimin Samuel Tilkanen ja Cory Murphy eivät varsinaisesti myöskään kerro vielä paljoa.

Vaikka HIFK-yhteisön arvostus Peltosta kohtaan on kiistattoman valtava, voi arvostus nopeasti myös kadota – jos peli ja tulokset eivät rullaa oikealla tavalla.

Vaikka tiedotepuheet ovat tiedotepuheita, ainakin tähän korvaan seuraava lause kuulosti lähinnä huolestuttavalta höpinältä – tai siis siltä samalta, jota HIFK:ssa on vailla kirkkainta menestystä jauhettu viime vuodet.

”Me haluamme kirkastaa seuran ydinarvot ja tuoda ne tähän päivään. HIFK on sitkeä, taitava ja vahva. Ja me haluamme olla sitä yhdessä. Yhtenä isommista tavoitteista haluan omalta osaltani olla aikaansaamassa, että HIFK:lla voisi olla vieläkin isompi rooli stadilaisten arjessa.”

Kaava sille, miten HIFK nousee paremmin esille, on lopulta sama kuin muillakin paikkakunnilla. Tarvitaan sitä, että joukkue voittaa – mieluiten mestaruuden.

Peltosen tulevaisuuteen moni punaisen sydämen omaava varmasti haluaisi nähdä valmentajanakin kultaisen reunuksen, mutta onko se enemmän haavekuva kuin urheilullisesti realismia?

SM-liigan voimasuhteet ovat kuitenkin kokemassa mahdollisesti ensi kaudeksi isojakin muutoksia. Kuva tarkemmille analyyseille on vielä hahmottumatta – aivan kuin on myös Peltosen taso päävalmentajana.

Lintu vai kala?

Kala, kunnes Peltonen toisin todistaa.