Mitä ottelu kertoi Vimpelistä?

Vimpeli lähti kauteen runkosarjan suurimpana voittajasuosikkina. Se on edelleen yksi niistä neljästä joukkueesta, jotka ratkaisevat tämän kauden Suomen mestaruuden, mutta runkosarja on kallistumassa Vimpelin kannalta väärään suuntaan.

Vimpeli voi puolustella sunnuntaista tappiotaan Manselle sillä, että siltä puuttui kaksi ykköskärjen avainpelaajaa, Teemu Isoketo ja Elmeri Anttila. Heidän poissaolonsa toki näkyi, mutta Vimpelillä on selkeästi kaksi haastetta, jotka sen täytyy ratkaista ennen syksyn kriittisten pelien alkamista.

Ensimmäinen niistä on lyöntijärjestys. Vimpeli on vaihdellut lyöntijärjestystään pitkin kautta, kun esimerkiksi Sotkamo ja Kouvola on hakanneet varsinkin ykköskärjen koostumuksensa kiveen. Toki tähän on ollut perusteensa, sillä Vimpelillä on erittäin laaja materiaali ja Vimpeli on halunnut kokeilla erilaisia tapoja pelata sisäpeliä.

Vimpelin kannalta lyöntijärjestykseen liittyy kuitenkin kolme isoa kysymystä: kannattaako Vimpelin pelata kahdella kärjellä vai yhdellä pitkällä kärjellä ja vahvalla keskipalkilla – ja miten lyöntijärjestys roolitetaan.

Vimpelinkään kohdalla kysymykseen ei ole oikeaa ja väärä ratkaisua. Vimpeli saa kyllä vahvan kakkoskärjenkin, mutta ykköskärjen on silloin kuljettava lähes aina, jotta kotiutustilanteet tulevat oikeille pelaajille.

Toinen ongelma kahdella kärjellä pelaamisessa on se, että Vimpelillä on vain yksi lyöjäjokeri, Janne Mäkelä, ja jos Mäkelä on käytetty, kakkoskärjestä puuttuvat kotiuttajat.

Toinen vaihtoehto on rakentaa jopa neljän pelaajan pitkä kärki, jonka perään lyötäisiin keskipalkin kulmakivet, Perttu Ruuska, Matias Rinta-aho ja Janne Mäkelä. Tällä varmistettaisiin – etenkin syksyn kivikovissa mitalipeleissä – se, että joukkueen pääkotiuttajilla, Ruuskalla, Rinta-aholla ja Mäkelällä, olisi aina ruokaa.

Ruuska on edelleen Jukka-Pekka Vainionpään ja Roope Korhosen ohella valtakunnan parhaita kotiuttaja, mutta hän on lyönyt tällä kaudella vasta 28 juoksua, kun Vainiopää on tikannut jo 48 juoksua. Toki Ruuska on erinomainen kakkosvaihdon purkaja, mutta Vimpeli hukkaa tällä hetkellä osan hänen kotiutustehoistaan jpo vaihtotilanteissa.

Päätyipä pelinjohtaja Tomi Niskanen kumpaan ratkaisuun tahansa, päätös kannattaa tehdä runkosarjan loppuun mennessä, jotta sisäpelin kaava saadaan betonoitua ja asetelmat rauhoitettua. Sotkamo ja Kouvola ovat näyttäneet, mitä kiveen hakatulle lyöntijärjestyksellä voidaan saavuttaa.

Sisäpeliin liittyy kolmaskin kysymys – pelaajien roolitus.

Teemu Isoketo, Mikko Kanala ja Elmeri Anttila muodostavat erinomaisen ykköskärjen, mutta onko Olli Heikkalan paikka missään oloissa ykköskärjessä – tai itse asiassa edes avausyhdeksikössä?

Heikkalassa on paljon hyvää ja paljon potentiaalia, mutta hänen pelaamistaan – myös ulkona – leimaa tällä hetkellä yliyrittäminen ja liiallinen innokkuus. Jos pelaaja pannaan Heikkalan kaltaiseen vastuulliseen rooliin, se vaatii sitä, että pelaaja kantaa vastuunsa eikä omalla innokkuudellaan hölmöile ja sotkea koko joukkueen pelaamista.

Siksi Vimpelin kannattaisi antaa rohkeasi näytönpaikkoja nuorelle Aleksi Lassilalle – niin ykkösvahtina kuin sisällä kakkoskärjessä, jonne hän voisi tuoda myös kaivattua kotiutusvoimaa.

Tiedän, että kapteenin laittaminen jokeriksi ei ole helppo ratkaisu, mutta kuten Jani Komulaisen jäinen päätös nostaa oma poikansa lukkariksi viime kauden ratkaisuhetkillä osoitti, kovat ratkaisut kuuluvat huippu-urheiluun.

Toinen iso kysymys Vimpelin kannalta on Perttu Ruuskan lukkaripeli. Ruuska ei ole huono lukkari, mutta muut joukkueet ovat tällä kaudella selvästi oppineet pelaamaan Ruuskaa vastaan, eikä Ruuska ole löytänyt vastausta hänelle heitettyyn haasteeseen. Hän on päinvastoin jopa vähentänyt yhden viime kauden aseensa, nopean syöttötempon, käyttöä ja alkanut heitellä selvästi enemmän, jolloin syöttörytmi on hidastunut. Lisäksi hänen taktisten vääriensä määrä on pudonnut minimaaliselle tasolle.

Mitä ottelu kertoi Tampereesta?

Ottelu kertoi Tampereesta sen, että se on kovalla kurssille kohti syksyn ratkaisuotteluita. Kärkimies Timo Torpalla ei perjantaina kulkenut Kouvolaa vastaan ja Juha Puhtimäki jäi sisällä työttömäksi. Sunnuntaina molemmat olivat hurjassa vedossa, kuten oli myös ottelun tähtipelaaja Juuso Myllyniemi. Myös Henri Puputti oli ottelu avainpelaajia.

Manse oli vakuuttava sisällä – mutta sitä se oli myös ulkona. Mansella oli ottelussa vain yksi huono ulkovuoro, mutta muuten sen ulkopeli oli vakuuttavaa.

Ison kuvan kannalta tärkein asia oli, mikä ero oli Juha Puhtimäen ja Perttu Ruuskan lukkaripelillä. Ruuska ei pelannut huonosti, mutta Puhtimäki näytti, mitä tarkoittaa, kun joukkueella on kaikista kovimman kategorian superlukkari. Puhtimäki vei sunnuntaisen lukkaritaistelun nimiinsä puhtaasti 6–0.

Mansella on toki samat haasteet, jotka nostin esille jo Kouvolan yhteydessä, mutta se on pakko tunnustaa, että Mansella on koossa kova ryhmä ja se ryhmä pystyy pelaamaan kovalla tasolla heti suuren vallankumouksen avauskaudella.