Vimpelin Veto

Kausi 2022

Vimpeli lähti kauteen epävarmoista asetelmista. Takana oli repaleinen hallikausi, jonka aikana JymyJussit oli pudottanut Vimpelin ulos SM-hallipesiksen lopputurnauksesta. Joukkueessa oli myös avoimia kysymyksiä pelipaikkojen ja roolitusten suhteen. Pohdittiinpa Vimpelissä talven aikana jopa sellaisiakin kysymyksiä kuin Mikko Kanalan siirtymisestä kolmoskoppariksi.

Kun kausi alkoi, Vimpeli ei katsonut taakseen. Se voitti runkosarjan ja hävisi 30 ottelustaan vain neljä. Kauden viides tappio tuli puolivälierissä Kiteetä vastaan.

Vimpelin ulkopeli oli sarjan eliittiä, mutta sen ylivoimaisuuden ja lopulta myös Suomen mestaruus salaisuus oli sisäpelissä. Tai ei se mikään salaisuus ollut, sillä Vimpeli löi runkosarjassa 323 juoksua eli lähes 11 juoksua ottelua kohden. Vimpeli löi 62 juoksua enemmän kuin toiseksi eniten juoksuja lyönyt Hyvinkää. Sotkamoon ero oli huikeat 111 lyötyä juoksua ja lyöntivoimaisena pidettyyn Manseenkin 82 juoksua.

Vimpelin sisäpelin logiikka näkyy tilastoissa. Vimpelillä oli kaikilla sisäpelin osa-alueilla pelaajat, jotka pelasivat kauden hurjilla onnistumisprosenteilla. Mikko Vihriälästä kasvoi huippuluokan kentällemenijä ja etenijä, Aleksi Lassila pelasi käsittämättömän kauden kakkosena ja Elmeri Anttila voitti pelaajien äänestyksessä parhaalla sisäpelaajalle annettavan Kultaisen mailan.

Eikä se tähän loppunut. Kun Kanala palasi loukkaantumisensa jälkeen takaisin kehiin, viime kaudella ykkösenä ja kakkosena pelanneet Olli Heikkala ja Kanala muodostivat yhdessä  Severi Lassilan kanssa täysin ylivertaisen kakkoskärjen. Unohtaa ei sovi myöskään elämänsä kautta etenijäjokerina pelannutta Jere Saukkoa, Juho Heikkalaa ja kesän aikana paljon vastuuta saanutta Lauri Vihriälää ja heidän hänen potentiaaliaan.

Kun kentällemeno ja vaihtotilannepelaaminen toimivat, seuraus oli väistämätön – syntyi tilanteita, joita oli päättämässä Superin ylivoimaisesti kovin kotiuttaja-arsenaali. JymyJusseista täksi kaudeksi hankittu Jukka-Pekka Vainionpää ylitti jopa villeimmätkin odotukset. Hän voitti runkosarjan ja pudotuspelien lyöjäkuninkuuden ja valittiin Vuoden pesäpalloilijaksi. Janne Mäkelä säesti Vainionpäätä mestarillisesti. Kaksikko täydensi muutenkin hyvin toisiaan. Jos jommallakummalla ei lyönti joskus kulkenut, toisella se silloinkin yleensä kulki.

Vainionpää ja Mäkelä löivät runkosarjassa yhteensä 182 juoksua, mutta tässä on katsottava isompaa kuvaa. Vimpelillä oli myös kaksi numerolla lyövää vaarallista kotiuttajaa, Anttila ja Matias Rinta-aho, jotka löivät yhteensä 54 juoksua. Anttilan arvoa kotiuttajana korosti se, että hänen päätehtävänsä numero kolmosena oli pelin tekeminen. Anttila löi runkosarjassa 18 tavallista juoksua ja kuusi kunnaria – ja oli kunnaritilastossa Vimpelin ykkönen.

Siinä, että Vimpelillä kotiutusvastuu jakautui neljälle pelaajalle, on iso opetus muillekin kärkiseuroille. Se on pesäpallon tätä päivää ja tulevaisuutta.

Ulkona Vimpeli oli huippuvahva kaikilla ulkopelin osa-alueilla. Anttila aateloitui yhdeksi Superin johtavista koppareista ja Mikko Vihriälä täytti paikkansa kakkoskopparina erinomaisesti. Loistokauden pelannut Severi Lassila voitti ansaitusti parhaalla ulkopelaajalla myönnettävän Kultaisen räpylän ja hän johti Vimpelin vahvan linjan pelaamista. Läpimurtokauden pelannut Aleksi Lassila muodosti yhdessä Rinta-ahon kanssa Superin parhaan etukentän ja Siilinjärveltä hankittu Teemu Kinnunen valittiin Vuoden lukkariksi. Jos kesä oli Vimpelin nuorten hurjien läpimurtokesä, se oli myös 30-vuotiaan Kinnusen suuri läpimurtokesä.

Pelinjohtaja Tomi Niskanen ja hänen taustaorkesterinsa ansaitsevat myös ison tunnustuksen. Erinomaisen peluuttamisen lisäksi Niskanen osoitti pelottomuuttaan ajamalla Vimpelin nuoria lupauksia vastuullisille pelipaikoille. Toki Kanalan poissaolot pakottivat sekoittamaan kortteja kauden aikana, mutta Mikko Vihriälän ja Aleksi Lassilan nostaminen ykköseksi ja kakkoseksi ja heidän pitämisensä kärkiparina syksyn ratkaisupeleissä Kanalan paluusta huolimatta olivat kovia ratkaisuja Niskaselta. Niskanen ajoi menestyksellisesti sisään myös molemmat uudet hankinnat, Vainionpään ja Kinnusen.

Niskaselle ja Vimpelin taustaorkesterille annettavaan tunnustukseen kuuluu keskeisellä tavalla myös se, että Vimpeli uudisti sisäpeliä laajemminkin. Se käytti paljon uudenlaisia lyöntejä ja paljon puhuttua viivelähtömerkkiä. Sen lisäksi osa Vimpelin nuorista pelaajista löi vaihtolyöntejä voimakkaalla vartalokierrolla ja sitä seuranneilla yllättävillä  käännöillä. Muutenkin vaihtolyöntivalikoima oli varsinkin juuri nuoremmilla pelaajilla totuttua laajempi. Kun normaalisti lyöjällä on 2-3 bravuurilyöntiä, Vimpelin nuorilla leijonilla oli paljon enemmän tasavahvoja vaihtolyöntejä repertuaarissaan.

Vuoden pelaaja: Elmeri Anttila

Vimpelillä oli onnistujia valtaisalla rintamalla, mitä kuvaa se, että Vimpeli tyhjensi pelaajien palkintopöydän Vuoden tulokas -titteliä lukuun ottamatta. Sekin oli kiinni pienestä, sillä nykysääntöjen mukaan Vuoden tulokkaaksi voidaan valita pelaaja, joka ei ole pelannut Superissa edellisinä kausina kolmea ottelua enempää. Aleksi Lassilalla aiempina kausina pelattuja otteluita oli yhdeksän, minkä vuoksi hän ei ollut edes ehdokkaana Vuoden tulokkaaksi. mutta onneksi Pesäpalloliitto ymmärsi palkita Lassilan Vuoden poikapesäpalloilijana.

Jukka-Pekka Vainionpää valittiin ansaitusti Vuoden pesäpalloilijaksi, mutta minun papereissani Vimpelin Vuoden pelaaja oli kuitenkin Elmeri Anttila. Vainionpään rooli jokerina oli toki elintärkeä, mutta Anttila olisi sisäpelissä vähintään yhtä tärkeä pelaaja kuin Vainionpää ja sen lisäksi hän oli yksi Vimpelin ulkopelin kulmakivistä. Tämä kokonaisvaltaisuus nostaa Anttilan Vimpelin Vuoden pelaajaksi.

Sisällä Anttila on täydellinen kolmonen. Hän hallitsee kaikki perusvaihtolyönnit, minkä lisäksi hän on yksi näitä uuden aallon tekniikkavirtuooseja, jotka lyövät palloa voimakkaalla vartalon kiertoliikkeellä, minkä ansiosta he pystyvät lyöntinsä suuntaa viime hetkellä. Rannekääntöihin verrattuna lyönneissä on myös huomattavasti enemmän voimaa, minkä vuoksi Anttilalla on suuri läpilyöntiuhka, kuten runkosarjassa lyödyt kuusi kunnaria kertovat. Myös etenijänä Anttila on menevää tekoa.

Ulkona Anttila on kypsynyt pallovarmaksi kolmoskoppariksi, jolla on myös erinomainen heittokäsi. Hänen pelaamistaan leimaa rentous ja rauhallisuus. Anttila on myös kopparina Superin eliittiä.

Muutokset

Vimpeli ei käytännössä muutu juuri mitenkään. Tomi Niskanen ja Suomen paras kakkospelinjohtaja Pasi Tyynelä panivat nimensä jatkopaperiin tällä viikolla ja myös Janne Mäkelän jatkamista pidetään varmana. Uusia kasvoja joukkueeseen tulee korkeintaan omista junioreista, mutta vakiomiehistöön nouseminen on kovan työn takana.

Arvio

Vimpeli oli tämän kauden paras joukkue – ja sitä se on ilman loukkaantumisia myös ensi kaudella. Kone pitää toki virittää mestaruuden jälkeen uudelleen, mutta Vimpeli on myös ensi kauden vahvin mestariehdokas.

Haastajista Sotkamo, Joensuu ja Kempele vahvistuvat, mutta mikä oleellista, haastajista vahvimmat, Manse ja Kouvola, eivät ensi kaudeksi vahvistu, mieluumminkin jopa heikkenevät. Mansen haasteena on Tuomas Jussilan paikkaaminen ja Kouvolan trimmauksessa joukkueesta lähti Janne Kivipellon, Juho Hacklinin ja Ossi Meriläisen mukana myös paljon osaamista.

Kysymys

Tein vanhassa Urheilulehdessä keväällä 2017 ennustuksen, että Vimpeli voisi voittaa jopa seuraavat viisi mestaruutta putkeen. Vaikka Vimpeli onkin voittanut sen jälkeen viiden kauden aikana neljä mitalia, sen dominointi ei ole ollut kuitenkaan sellaista kuin se olisi voinut olla.

Nyt ollaan samassa tilanteessa kuin keväällä 2017. Vimpelillä on erittäin nuori ja edelleen kehittyvä joukkue, jonka potentiaali riittäisi siihen, että se dominoisia pesäpallokenttiä tulevina vuosina. Se ei välttämättä tarkoita, että Vimpeli voittaisi joka vuosi mestaruuden, mutta se ei ole myöskään mahdotonta – niin hyvä ja lupaava Vimpelin nykyinen ryhmä on.

Siksi Vimpelin kysymys on enemmän hienosäätöä: Mitä Vimpelin dominointi tarkoittaa käytännön tasolla ja miten pitkään se voi jatkua?

Tarkoittaako se mestaruuksia mestaruuksien perään vai sitä, että Saarikentälle sataa menestystä, joka on tehty mestaruuksista, mitaleista ja jonain syksynä ehkä katkerista tappioistakin?

Myös Vimpelin valtakauden kesto on auki. Perttu Ruuskan lähtö vuosi sitten Manseen opetti, että jos Tampereelta tulee nyt puheluita, niihin reagoidaan Vimpelissä heti tekemällä pelaajien kanssa jatkosopimuksia.

Tilanne näyttää nyt hyvältä, mutta mitä siirtomarkkinoilla tapahtuu tulevina vuosina, sitä ei tiedä vielä kukaan. Suurissa opiskelukaupungeissa pelaavat suuret seurat ja suuret pelaajapalkkiot ovat vaarallinen cocktail kaikkien pienten paikkakuntien seurojen kannalta.