Miesten Superpesis-kauden pohjataisteluissa on tapahtunut yllättävä muutos. Sarjan heittopussiksi syksystä asti huudettu Siilinjärvi ei olekaan ennakolta sarjan heikoin joukkue. Se titteli menee Koskenkorvan Urheilijoille.

Koskenkorvan tämän kauden joukkue on kalpea varjo Kossun loistonvuosien joukkueista.

Sisäpelissä joukkueella on käytännössä vain kolme hammasta, joilla se pystyy oikeasta puremaan – kakkosena ja kolmosena pelaavat Veli-Pekka Yli-Hirvelä ja Juho Hakomäki sekä ennen kaikkea kotiuttajajokeri Patrik Wahlsten.

Wahlsten löi viime kaudella runkosarjassa 88 juoksua, ja oli J-P Vainionpään, Juha Korhosen, Roope Korhosen ja Perttu Ruuskan jälkeen sarjan viidenneksi tehokkain kotiuttaja. Tällä kaudella Wahlstenin rooli on vieläkin kriittisempi. Hänen on pakko onnisitua ja pysyä terveenä, sillä joukkueessa ei ole käytännössä ketään muuta kotiuttajaa Juho Toivolan siirryttyä Imatralle.

Wahlstenin onnistuminen on luonnollisesti vain toinen puoli yhtälöstä. Toinen puoli on se, että hänelle on pakko saada tilanteita. Yli-Hirvelä ja Hakomäki pystyvät kyllä tekemään tilanteen, mutta heidän eteensä pitäisi saada joku kentälle. Se on Kossun tämän kauden joukkueessa helpommin sanottu kuin tehty.

Myös ulkopeli on muutaman pelaajan varassa. Yli-Hirvelä on takakentällä suuressa ja elintärkeässä roolissa. Vaikka 35-vuotiaalle konkaripelaajalle sattuukin räpylävirheitä, hän on edelleen heittämällä Superin tasoa. Toinen käyttökelpoinen ulkopelaaja on kakkospolttaja Anttoni Jakobsson, mutta muuten ulkokenttä – varsinkin etukenttä – on huteralla pohjalla.

Lukkari Juho Hakomäki on kokonaan oma lukunsa. Hakomäki oli pitkään Superin lupaavimpia lukkareita, kunnes Hyvinkään ja Koskenkorvan ottelussa viime kesäkuussa syöttötuomari Jesse Mäkinen piti Hakomäen syöttöasentoa laittomana, vaikka kukaan muu tuomari ei siihen ollut aiemmin juurikaan puuttunut. Sen jälkeen helvetti oli irti. Tahkon pelaajat alkoivat hiillostaa Hakomäkeä ja tieto levisi saman tien muihin joukkueisiin. Lopulta Hakomäki lopetti lukkaroinnin kokonaan, sillä hänen oli vaikea muuttaa tuttua syöttöliikettään lennosta.

Nyt Hakomäki on palannut lautasen äärelle. On selvää, että säännöt on tehty noudatettaviksi, mutta syöttöasento on tulkinnallinen asia, ja pesäpallossa on aina sallittu sääntöjen venyttäminen tulkinnallisissa asioissa. Hyvä esimerkki tästä on syötön korkeus. Vaikka säännöt sanovat, että syötön pitää olla minimissään metrin, monet syöttötuomarit ovat ilmoittaneet avoimesti, että heidän metrinsä on 110 senttiä tai jopa 120 senttiä

En ole tuomari enkä ala tässäkään asiassa tuomariksi, mutta olisi harmi, jos Hakomäen kaltaisen lupaavan nuoren lukkarin urakehitys pysähtyisi tällaiseen asiaan. Toki vastuu on viime kädessä Hakomäen itsensä. Hänen on pystyttävä syöttämään sääntöjen mukaan ja kestettävä vaihtuvat tulkinnat, huuto ja hiillostaminen, jos hän haluaa venyttää sääntöjä, kuten kaikki muutkin huippulukkarit ovat historian aikana tehneet.

Koskenkorvan kannalta Hakomäen onnistuminen on kriittistä, sillä ilman hyvää lukkaria Kossun ulkokenttä on täysin aseeton lähes kaikkia joukkueita vastaan.

Koskenkorvan pelillistä tuskaa ei helpota se, että pelinjohtajaksi palkattu Mikko Vainionpää on vanhan liiton pelinjohtaja, joka uskoo railakkaaseen lyöntipeliin – myös vaihtotilanteissa. Kaiken lisäksi Vainionpää suosii vaihtotilanteissa merkkaattomia kovia lyöntejä, jotka eivät enää tahdo millään upota nykyisiin ulkokenttiin, saati, että niistä saataisiin Vainionpään hakemia läpilyöntejä. Wahlsten pystyisi toki lyömään läpi vaihtotilanteissa ja ehkä myös Hakomäki, mutta muut eivät kuin satunnaisesti.

Vainionpää voisi mennä vielä joten kuten joukkueessa, jossa olisi paljon kovia lyöjiä. mutta Kossulla sisäpeli hitsaa kaikista eniten juuri lyöntivoimasta.

Koskenkorvan onni tällä kaudella on, ettei sarjasta putoa yksikään joukkue. Se olisi ollut ilman koronaepidemian tuomia muutoksia vahvin ehdokas putoajaksi. Nyt se on vain vahvin ehdokas sarjan jumboksi. Sitä voi aina kysyä, kuuluuko Kossu tällä hetkellä Superiin. Vastaan näin: jos sarjassa pelaa 14 joukkuetta, näköjään kuuluu. Jos joukkueita olisi 12, silloin se ei kuulusi Superiin.

Lohduton näkymä, toivoton taisto

Koskenkorva nousi miesten Superiin 1998 ja siitä tuli nopeasti oleellinen osa huippupesäpallon tarinaa. Kaiken lisäksi Koskenkorvalla tehtiin erinomaista juniorityötä. Kossun menestyksen vuodet ajoittuivat 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Kossu voitti 2000-luvun alussa kaksi SM-pronssia ja seuran juniorit vuosina 1996-2014 peräti 26 mitalia, joiden joukossa oli yhdeksän Suomen mestaruutta. Viimeisin mestaruus Kossulle tuli vuonna 2014 c-pojissa.

Loistavan juniorityön hedelmät ovat valuneet kuitenkin hiekkaan. Nykyisessä Superin joukkueessa on vain kolme Kossun omaa kasvatti – Jouni Mäki, Aapeli Suvisalmi ja Juuso Vuorenmäki.

Koskenkorvan nousu Superiin ja juniorisarjojen kestomenestyjäksi henkilöityi seuran pitkäaikaiseen puheenjohtajaan Antti Alhoon. Vaikka vauhti alkoikin hiipua jo Alhon viimeisenä vuosina, todellinen romahdus tuli Alhon vetäydyttyä seuraorganisaatiosta vuonna 2016 ja hänen kuoltuaan vuotta myöhemmin. Alhon jälkeen Koskenkorvalla kukaan ei ole pystynyt täyttämään hänen tyhjiksi jättämäänsä tonttia. Kossun on ollut vaikeuksia löytää seurajohtajia ja varsinkin päteviä seurajohtajia. Toki nykyiselle pesäpallojaoston puheenjohtajalle Jukka Latvalalle ja seuran muille johtohahmoille on nostettava hattua siitä, että he jaksavat vielä yrittää eivätkä ole luovuttaneet.

Koskenkorvan tulevaisuus näyttää kuitenkin synkeältä. Edustusjoukkue on Superin heikoin ja olisi vaarassa pudota, jos sarjaa ei olisi suljettu koronaepidemian vuoksi. Kaiken lisäksi joukkueen tuki ja turva, Patrik Wahlsten, viedään tämän kauden jälkeen väkisin johonkin menestyvään seuraan.

Myös kerran mahtavana sykkinyt juniorityö on latistunut ja Kossulla on enää vain kaikista nuorimmat ikäluokat c-poikiin saakka. Samoin Alhon dynastian aikana kiitosta saanut ja kehuttu kossulainen talkooinnostus on hiipunut uhkaavaa vauhtia.

Koskenkorvalle on turha ulkopuolisten maalata synkeitä tulevaisuudenkuvia. Tilanteen vakavuus ja haastavuus tiedetään hyvin myös Koskenkorvalla.

Monet ovat puhuneet Seinäjoen läheisyydestä ja sen vaikutuksesta Koskenkorvan tulevaisuuteen, mutta eihän tästä ole kuin reilu kymmenen vuotta, kun 25 kilometrin säteellä pelasi kolme miesten Superin seuraa – Seinäjoki, Nurmo ja Koskenkorva. Nurmo ja Seinäjoki yhdistettiin, mutta fuusiosta ei ole tullut vanhan ja vahvan pesäpalloseudun uutta ja hohtavaa lippulaivaa. Ja nyt korisee se kolmaskin takavuosien kivijalka, Koskenkorva.

Jos Koskenkorvalla ei saada kurssiin korjausta, edessä on väistämättä ennemmin tai myöhemmin putoaminen Ykköspesikseen. Olisiko se kaiken loppu vai uuden alku, jää nähtäväksi?

 

Elmo-lehti analysoi kaikki miesten Superin seurat seura kerrallaan. Lue aiemmat jutut alle olevista linkeistä:

10: Vallankumous pelasti Kiteen, mutta edessä on pitkä tie

11: Kempele on pesäpallokenttien kummajainen

13: Onko Tampere tullut Superiin jäädäkseen?

13: Onko Siilinjärvelle elintilaa Kuopion puristuksessa?

14: Koskenkorva on Superin heikoin joukkue